Timetokill 29.10.2007 01:34:57 | |
---|
Ja se yleisö oli kyllä tosi laimeata, joten ei liene vaikeata pistää paremmaksi,eli kohta näytetään mistä suomalaiset on tehty. Kohta on SHOWTIME ! Toivotaan parasta. Tuo kesäinen Genesis-keikka ei kyllä paljon toiveita herätä (yleisön osallistumisesta nimittäin). ;) |
Zuni2112 29.10.2007 09:31:27 | |
---|
Toivotaan parasta. Tuo kesäinen Genesis-keikka ei kyllä paljon toiveita herätä (yleisön osallistumisesta nimittäin). ;) Mielestäni Genesiksen stadion ja Rushin areena -keikan yleisöä ei voi kyllä verrata keskenään. Genesiksestä varmastikin monet paikalla olleet tunsivat vain yhtyeen hittituotannon eivätkä edes tiedä, että Gabriel on joskus ollut kyseisen orkesterin laulaja. Muutenkin stadionkeikoille tullaan paljon enemmän vain näyttäytymään, eli paikalla on paljon silmäätekeviä, joille keikka on enemmän tai vähemmän pelkkä tapahtuma johon on "pakko osallistua". Lisäksi tuollekin keikalle oli myyty jälleen paljon yrityslippuja joiden haltijat eivät välttämättä kovinkaan paljon esiintyjästä välitä. Rushia sen sijaan tullaan katsomaan nimenomaan bändin itsensä takia. Uskon, että tänä iltana meno tulee olemaan totaalisen erilaista Globeniin verrattuna. And the meek shall inherit the earth... |
PekkaM 29.10.2007 09:31:53 | |
---|
Toivotaan parasta. Tuo kesäinen Genesis-keikka ei kyllä paljon toiveita herätä (yleisön osallistumisesta nimittäin). ;) No joo, mutta se nyt oli sellainen firmalipuilla tulleiden pukumiesten festari. Ne jotka tuli kuuntelemaan No Son of Mine:a meni sekaisin jo kun piti jalalla taputtaa Turn it on Again:in rytmi :D Kyllä tänään pitää sieltä ylähyllyltä laulaa mukana kaikki klassikot, mutta sen S&A-putken aikana voi jopa joutua käymään baarissa... |
Newsted85 29.10.2007 10:11:59 | |
---|
Kyllä tänään pitää sieltä ylähyllyltä laulaa mukana kaikki klassikot, mutta sen S&A-putken aikana voi jopa joutua käymään baarissa... No ei kyllä todellakaan lähetä mihinkään muulloin kuin väliajalla, jos silloinkaan :) Sen kerran kun Rush täällä käy niin yleisön pitää pysyä messissä tuli mitä biisejä tahansa... "Reality leaves a lot to the imagination." - John Lennon |
Regalis Apertura 29.10.2007 10:33:21 | |
---|
Silloin kun jumalat soittaa niin silloin kuunnellaan ja ihastellaan eikä mennä mihinkään (varsinkin kaljalle;))... Korkeintaan vessaan. Väliajalla naturally;). |
kyseinen 29.10.2007 10:53:10 | |
---|
No, saapa nähdä mikä on meno, sveduilla nyt ainakin pyyhitään persittä ihan milloin vaan! It is better to remain silent and be thought a fool than speak and remove all doubt. |
suhar 29.10.2007 11:46:18 | |
---|
Millainen oli settilista Tukholmassa? |
Zuni2112 29.10.2007 11:50:01 (muokattu 29.10.2007 11:57:00) | |
---|
Millainen oli settilista Tukholmassa? Ymmärtääkseni sama kuin muuallakin Euroopassa. Löytyy netistä, kun vain vähän Googlettaa. En viitsi laittaa tähän, jos ketjua lukee ihmiset, jotka eivät sitä halua ennakkoon nähdä. edit: pistin pikaviestinä sulle. And the meek shall inherit the earth... |
suhar 29.10.2007 12:34:02 | |
---|
edit: pistin pikaviestinä sulle. Kiitos vaivannäöstä. Täytynee kohta lähteä ajelemaan helsinkiin päin. Areenalla nähdään! |
Deino 29.10.2007 13:23:22 | |
---|
Rush Rush, je! |
IronWalrus 29.10.2007 14:45:53 | |
---|
Voi hyvää päivää nyt fiiliksiä. Big Money. Rush-diggailuni ei ole edes ajallisesti kestänyt kovin kauaa mutta jostain syystä nyt odotukset on korkeampana kun millään muulla keikalla pitkään aikaan, ehkä Iggy & Stooges tulee vertailukohtana mieleen. Kohta starttaa auto kohti Helsinkiä. Pitäkäämme lippu korkealla, toivottakaa Kanadan shamaanit tervetulleiksi Suomeen ja näyttäkäämme että on heitä odotettukin. Vielä tämä ilta Hartwallilla ja sitten ukot pääsevät ansaitusti hiukan huilaamaan, autetaan heitä vielä yhden illan verran puristamaan kaikki irti. Living in the limelight, the universal dream... Kohta, kohta! |
Lord of the strings 29.10.2007 15:32:56 | |
---|
Vähän pelottaa kun en tunne tuota Snakes & Arrows levyä melkein ollenkaan. Far Cryta lukuunottamatta.. Huudetaan sitten niiden tuntemieni biisien aikana senkin edestä! "Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" || kalamies#53 >)))> |
Brian May jr. 29.10.2007 17:20:41 | |
---|
Dödiin, aika painua syömään. Ja sitten areenalle. Mukavaa keikkailtaa kaikille. Vettä! |
Ensentiume 30.10.2007 00:55:11 | |
---|
Olihan perkeleen loistava show! Huh. Soundit, valot, pyrotekniikka.. Kovin keikka ikinä! :) "That is not dead which can eternal lie,
And with strange aeons even death may die." |
G-Zus 30.10.2007 00:59:36 | |
---|
Olihan perkeleen loistava show! Huh. Soundit, valot, pyrotekniikka.. Kovin keikka ikinä! :) Ja vaikka vehkeet laukesivat välillä niin ei haittaa - siis soittovehkeet. Nyt housupyykille. |
Proge 30.10.2007 01:05:08 (muokattu 30.10.2007 01:06:59) | |
---|
Keikka ohi ja täytyy sanoa Tajuttoman tykki keikka kokonaisuutena! Itse istuin Permanto F:llä ja oikealla puolella lavalta katsoen, suht koht hyvä paikka omasta mielestäni, lähempänä lavaa kuin luulinkaan.Yksi elämäni parhaimpia keikkoja! Mukaan tarttui myös tyylikäs posteri, oujea. Kuitenkin, ei hyvää ettei jotain huonoakin. Plussat ja miinukset: + Erittäin kova settilista ja pitkä keikka + Bändi oikeasti rokkasi ja heilui niinkuin piti + Yhteissoitto + Valoshow, pyrot, välivideot ja uunihärspäys lavalla, komediaa etten sanoisi + Yleisön mukana olo Spirit of radion, Tom Sawyerin ja Natural Sciencen aikana. + Peartin rumpusoolo oli oikeasti kiinnostava, ylitti odotukset. + Soundit - Liian rauhallinen yleisö keskimäärin, enemmän pitäisi heilua biisien mukana, niinkuin minä ja muutamat muut. (Onneksi tuoleilla istumista ei havaittu paitsi Hopen aikana) - Lifesonin kitaran pettäminen Far Cryn loppupuolella - Soundit (Lifesonin kitara ajoi ainakin omalta paikalta kuunneltuna liiaksi Geddyn basson yli kun kaverit soittivat samaan aikaan) - Olenkohan tajunnut Geddyn välispiikit jotenkin väärin, muuta luuliko Geddy että Rush oli aiemminkin ollut Suomessa, ihankuin hän olisi parikin kertaa sanonut siihen viittaavaa? "We are happy to play here once again, we hope to see you soon" tai jotain ja sitten jotain "Nice to see you again"... Hmm.. Punainen tupa ja perunamaa. Kaikille warettajille toivon huonotuloista ja tylsää työuraa, jossa joku muu vie rahat. |
Pedroz 30.10.2007 01:09:20 | |
---|
- Olenkohan tajunnut Geddyn välispiikit jotenkin väärin, muuta luuliko Geddy että Rush oli aiemminkin ollut Suomessa, ihankuin hän olisi parikin kertaa sanonut siihen viittaavaa? "We are happy to play here once again, we hope to see you soon" tai jotain ja sitten jotain "Nice to see you again"... Hmm.. Kyllä Geddy pariinkin kertaan valitteli, että pääsivät vasta nyt Suomeen. Loistavan hieno keikka bassosoundipuurosta ja maailman väsyneimmästä yleisöstä huolimatta. Settilista ihan pirun kova, ja bändin suoritus samaten, vaikka pieni rutiinimaisuus aluksi tuntuikin vaivaavan. Ostan CAMEL - PRESSURE POINTS ja ON THE ROAD 1982 cd:t * "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta |
Regalis Apertura 30.10.2007 01:39:07 | |
---|
No Proge puki jo sanoiksi omat kokemuksenikin;). Mutta huomasiko kukaan että Subdivisionsin kosketinsoundi oli joten oudon "puuroinen"? Lieko miksauksen huonoudesta johtunut? Meni varmaan minuutti ennenkuin tunnistin biisin kun Alex alkoi soittaa;)... Muuten loistava keikka, hieno valoshow, hyvä rumpusoolo (onko Peartilla koskaan huonoa sellaista ollutkaan;)), suht hyvä settilista (ehkäpä uusien biisien määrää olisi voitu vähentää vaikka 5-6:een?). Yleisö oli kyllä vaisu mutta suht "iäkästä" porukkaa oli ainakin omassa katsomossa. Joten ei tullut hirveästi riehuttua;)... |
JLM 30.10.2007 02:37:35 | |
---|
Timanttinen keikka, hemmot. |
suhar 30.10.2007 03:15:41 | |
---|
Loistokeikka! Yleisö nyt tietysti oli taas aika väsynyttä mutta eipä se omaa menoa haitannut. Soundit olivat pääasiassa ihan hyvät ja tiukat. Peartin soolo oli mielenkiintoinen, tosin alkoi kuullostaa siinä keskivaiheilla jollekkin New Order kolinalle. Ja nyt on sitten taas t-paitaa ja kauppakassia joilla rehvastella. Lukiko muuten siinä Geddyn paidassa kunnon kansalainen? |