Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Kun se varsinainen syy Perryn pitkähköihin sooloiluihin on kuitenkin siinä ettei Tylerin ääni enään kestä kiekua koko keikkaa ilman taukoja. On lievästi sanottuna huvittavaa lukea tekstiä siitä kuinka keikasta tuli väärän miehen show muutaman minuutin kestävän soolon takia.
 
Verratkaa mihin tahansa 60-70 luvun hard rock tai heavy bändiin niin huomaatte aivan saman. Hyvänä esimerkkinä Deep Purple pari kuukautta sitten, Gillan ei kykene samaan mihin 70-luvulla joten Morse ja kumppanit ostavat aikaa sooloilemalla. Siinä vaiheessa kun itse olette siinä kuuden-seitsemän kympin paikkeilla, kokeilkaas huviksenne vetää 90-120 minuutin keikkoja ilman taukoja joka toinen päivä kuukausien ajan.
 
Eipä taitaisi onnistua.
 
Varmasti näin on kun sinä sen sanot mutta kukaan meistä ei edelleenkään väitä Perryä huonoksi kitaristiksi tai Tyleriä huonoksi laulajaksi tai väitä osaavansa laulaa/soittaa paremmin kuin kumpikaan em. muusikoista. Kritisoida saa vaikka ei itse osaisi tehdä asioita (laulaa, soittaa jne.) paremmin kuin joku jota kritisoi. Onhan lehdissäkin keikkakriitikkoja vaikka kukaan heistä ei välttämättä osaa soittaa/laulaa paremmin kuin niiden keikkojen artistit joiden esiintymistä he kirjoittavat. Väitän että Muusikoiden.netin juttujen määrä ei olisi lähellekään nykyistä määrä jos pitäisi itse osata soittaa paremmin kuin joku artisti jonka levyjä, biisejä, keikkoja täällä arvioidaan. Varmasti meiltä Muusikoiden.netistä löytyy ihmisiä jotka osaavat soittaa paremmin (itse en kuulu niihin) kuin esim. Joe Perry, Steve Morse ja kumppanit mutta silti rakentavasti on täysin sallittua kritisoida näiden muusikkojen soittoa yms. Ilman kritiikkiä ei ole eikä tule keskustelua. Sama pätee esim. futismatseihin. Esim. Argentiina-Brasilia futismatsia seuranneet voivat keskustella pelasiko Ronaldinho hyvin vaikka eivät olisi koskaan futista itse pelanneet. No, tämä meni vähän off-topiciksi mutta ei haitanne.:)

Kun se varsinainen syy Perryn pitkähköihin sooloiluihin on kuitenkin siinä ettei Tylerin ääni enään kestä kiekua koko keikkaa ilman taukoja. On lievästi sanottuna huvittavaa lukea tekstiä siitä kuinka keikasta tuli väärän miehen show muutaman minuutin kestävän soolon takia.
 
Verratkaa mihin tahansa 60-70 luvun hard rock tai heavy bändiin niin huomaatte aivan saman. Hyvänä esimerkkinä Deep Purple pari kuukautta sitten, Gillan ei kykene samaan mihin 70-luvulla joten Morse ja kumppanit ostavat aikaa sooloilemalla. Siinä vaiheessa kun itse olette siinä kuuden-seitsemän kympin paikkeilla, kokeilkaas huviksenne vetää 90-120 minuutin keikkoja ilman taukoja joka toinen päivä kuukausien ajan.
 
Eipä taitaisi onnistua.
 
Tyler veti ihan kunkusti sen mitä veti.
 
Gillan ei ehkä jaksanu vetää, mutta Morsella olikin sitten tarjota mielenkiintoista ja hyvää soittoa siksi aikaa. Perryllä pelkkää räpeltämistä. Siinä on eroa.

Mies on kuitenkin oikeasti aivan paska kitaristi
 
Rakentavaa kommenttia? not.

Rakentavaa kommenttia? not.
 
Heh, tuo mainitsemasi kommentti ei ollut kovinkaan rakentava mutta täällä Muusikoiden.netissä on sellaisia esiintynyt useampia - myös tässä ketjussa.

Joo. No ei se mitään. Mut tuo jkinnunen2 ei toiminu.. Et jos joku muistaa Jussi Kinnusen (Hassisen Kone) käyttäjätunnuksen ja vaivautuisi kertomaan niin kiitos.

Rakentavaa kommenttia? not.
 
no miksi irroitit sen asiayhteydestään? se on irroitettu asiayhteydestään silloin, kun tuon postauksen ainoa idea ei ollut ilmaista tuota siaa, vaan kypsyneisyyttä sille, että Perry hölmöili liian kauan tasoonsa nähden.
 
ja pitäiskö tuosta Perry-hommasta nyt päästä jo yli? ei jaksais ruotia sitä, onko se jonkun mielestä hyvä vai huono, itsekään en tuota näkökulmaa esiin olisi tuonut, ellei se oleelliselta osin liittyisi siihen, miksi tuo keikka ei ihan napakymppi mielestäni ollut.
 
toin esiin myös sen, että mun mielestä homma ei lähtenyt ikinä kunnolla lentoon, vaan reipasta vetoa seuras usein slovari/keskitempoveto. ja sitten oli pöhköä säästää se blues-osuus loppuun, mun mielestä. latisti paljon fiilistä. itseasiassa koko keikan loppu oli aika latistunut, Draw the line ei oikein toiminut kun oli niin kohtuutonta mekkalaa. Sweet Emotion olis kaivannut seurakseen toimivampaa aisaparia. Munsta.

Kummaa Perry-debattia teillä. En usko että kukaan kyseenalaistaa Perryn ansioita kitarasankarina ja legenraarisena hahmona. Mutta en kyllä voi myöskään uskoa sitä miten jonkun mielestä Perryn sooloilu tuossa keikalla oli millään tapaa tarpeellista. Siis mieshän on "cardinal of cool", ja rock-kitaristin arkkityyppi, mutta se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa jotta ei äijä kaksinen kitaristi ole.
 
Sama kun miettii vaikkapa Keith Richardsia, kukaan ei voi väittää etteikö Keef olisi yksi maailman cooleimmista ja legendaarisimmista kepittäjistä, mutta jaksaisiko kukaan kuunnella miehen minutteja kestävää sooloilu-osioita? Ei salettiin.

Mä diggasin kyllä koko touhusta ihan täysillä.
 
Kuten aiemminkin todettua, niin tältä bändiltä on turha odottaa yhden illan aikana kaikkia niitä biisejä joita itse haluaisi kuulla. Materiaalia kun niillä kuitenkin on muutaman levyllisen verran... Nautin täysillä siitä Hangman Jury/Seasons of Wither vedosta. Ovat varsin mainioita kappaleita kummatkin. Ja Hangman Juryhän löytyy myös tuolta Permanent Vacationilta, joka vanhallakin mantereella on jo näitä "hittilevyjä". Noin yleisesti, itse olisin toivonut enemmän vanhaa materiaalia sekä vetoja Honkin' on Bobolta. Se on sääli että täällä ei kauheesti ilmeisesti tunneta noita Permanent Vacationia aiempia levyjä. Ellei sitten ole kovempi fani... Onneksi kuitenkin tuli se Back in the Saddle.
Kivaa oli myös se spesiaaliveto, vaikkakin se meni miten meni. Vaikka bändi on kuinka iso, niin mun mielestä on aina kiva kun vetävät vähän jamitellen jonkun virren, meni miten meni. Monella ei riitä pokkakaan moiseen, mikä on sääli.
 
Perry on just niin hyvä kitaristi kuin se on ja mulle yksi kovimpia ikinä. Se siitä mun osaltani.
Aerosmith on kyllä hyvin hiffannut tuon shown tärkeyden. Ja vaikka Tyler onkin erittäin pätevä nokkamies ja shown vetää hyvin, niin en vaan malta uskoa että Aerosmithin taika olisi niinkin kova kuin se on, jos ei Perry tekisi sitä mitä tekisi. Perry on vähän niinkun Andy McCoy(juu en keksinyt parempaa/paskempaa, miten vaan) siinä mielessä että kun on hyvä päivä niin jumankekka kun lähtee. Ja kun on se vähän huonompi päivä niin ei lähe. Jonkun verran on tullut nähtyä/kuultua kaikenmoisia tallenteita Aerosmithin keikoilta ja nähtyä noita Perryn hyviä päiviä - ja huonojakin. Tämä tuosta showsta mun osaltani.
 
Mitä Brad Whitfordiin tulee, niin luulen jotta herra itse haluaa olla enemmän taka-alalla ja antaa kahden kukon hoitaa tuon suuremman melskaamisen. Herrahan soittaa kuin inhimillinen kone noin muuten.
 
Mutta, kivaa oli ja mä nautin ihan täysillä. Toivottavasti tulisivat vielä joskus ja vetäisivät sitten vähän enemmän vanhempaa kamaa ja bluesimpaa kamaa. Se olisi hienoa.

Oisko ollu Stop messing around, missä tuntu välillä, et kukaan ei oikeesti tiiä missä mennään. Whitford jätetään turhaa taka-alalle, kumminki meikästä paljon tiukempi soittaja ku päärynä.
 
Tais olla Think About It -biisi, jossa ei oikein tiedetty missä mennään. Nähdäkseni bändi ei tätä biisiä ole juurikaan soittanut, ainakaan en löytänyt sitä mistään kiertueen muiden keikkojen settilistoista. Vaikutti siltä, että Joe Perry oli jostain syystä halunnut nostaa tämän biisin settiin ja varsinkaan Steven Tyler ei siitä liiemmin tuntunut innostuvan.
 
Mielummin annan tässä bändissä herrojen Tylerin ja Perryn hoitaa show puolen. Tuntuu aika hurjalta ajatus että Brad Whitford vetäisi tuulikoneen edessä ilman paitaa irstaan näköisenä IME MUA -teksti navan alapuolelle kirjailtuna. Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer ovat kaikki todella tiukkoja soittajia, jotka tarkalla ja tiukalla soitollaan mahdollistavat Tylerin ja Perryn vapaamman esiintymisen.
 
Ainoa negatiivinen asia upeassa keikassa oli mielestäni, että kolmas osa setistä slovareita on mielestäni liikaa. varsinkin jo alkupäässä kuullut Cryin ja I Dont Want To Miss A Thing olisi voitu korvata esim. Toys In The Atticilla ja Monkey On My Backillä niin johan olisi ollut menoa. Mutta toisaalta monet paikalla olijat halusivat varmasti kuulla myös nuo slovarit ja kahden tunnin setti lähes kuusikymppisiltä oikeuttaa tietysti useampaan suvantokohtaan ja hengähdyshetkeen.
 
Parasta hunajata olivat tietysti 70-luvun ilkeät riffittelyt Back In The Saddle, Draw The Line sekä Sweet Emotion, klassikkobiisejä vailla vertaa joihin ei kyllästy ikinä. Ehdoton kohokohta oli myös täällä jonkun mielestä huonoin ollut harvemmin kuultu kakkoslevyn S.O.S. (Too Bad) and Im a rat rat rat rat rat...maailman paras ja tyylikkäin rocknroll bändi edelleen.

Mitä Brad Whitfordiin tulee, niin luulen jotta herra itse haluaa olla enemmän taka-alalla ja antaa kahden kukon hoitaa tuon suuremman melskaamisen. Herrahan soittaa kuin inhimillinen kone noin muuten.
 
Whitford on kova, mutta se on vähän kakspiippunen juttu, että olisiko hänestä silti bändin ykköspyssyksi. Varmaa soittoa, helvetin hyvä soundi ja ruokaisa vibra. Ja ne väläykset jota mies viljelee sinne tänne, ovat hienon kuuloisia, mutta se ei tarkoita, että mielenkiinto pysyisi yllä koko iltaa, ja että ukko saisi samanlaista tulta bändiin aikaseks kun tavallaan enemmän rähmäkäpälä Perry. Nuo ukot kaksistaan hieno kombinaatio, niinku rock et roll bändissä pitääkin.
 
Mutta, kivaa oli ja mä nautin ihan täysillä. Toivottavasti tulisivat vielä joskus ja vetäisivät sitten vähän enemmän vanhempaa kamaa ja bluesimpaa kamaa. Se olisi hienoa.
 
joo, tervetuloa takas vaan, aina on keikalla oltu ja aina mennään. ne on pyhiinvaellusmatkoja katsomaan parasta mitä rockulttuuri on ikinä poikinut.

Whitford on kova, mutta se on vähän kakspiippunen juttu, että olisiko hänestä silti bändin ykköspyssyksi. Varmaa soittoa, helvetin hyvä soundi ja ruokaisa vibra. Ja ne väläykset jota mies viljelee sinne tänne, ovat hienon kuuloisia, mutta se ei tarkoita, että mielenkiinto pysyisi yllä koko iltaa, ja että ukko saisi samanlaista tulta bändiin aikaseks kun tavallaan enemmän rähmäkäpälä Perry. Nuo ukot kaksistaan hieno kombinaatio, niinku rock et roll bändissä pitääkin.
 
Tuo on tavallaan vähän niinkun Izzy ja Slash gunnareissa. Ei se Slashillakaan aina lähtenyt, ei todellakaan. Mutta Izzyllä oli hiton timmiä soittoa sielä taaempana...
 
En minäkään oikein osaa kuvitella Whitfordia tuulikoneen eessä ilman paitaa, heh. Ja itse on varmasti paikkansa valinnut, eiköhän tossa noin 30 vuodessa kerkee bändin sisällä paikat löytymään. :-) Uskomaton soittaja se kyllä on.
 
Ja, rokkiahan se vaan on.

ja pitäiskö tuosta Perry-hommasta nyt päästä jo yli? ei jaksais ruotia sitä, onko se jonkun mielestä hyvä vai huono, itsekään en tuota näkökulmaa esiin olisi tuonut, ellei se oleelliselta osin liittyisi siihen, miksi tuo keikka ei ihan napakymppi mielestäni ollut.
 
toin esiin myös sen, että mun mielestä homma ei lähtenyt ikinä kunnolla lentoon, vaan reipasta vetoa seuras usein slovari/keskitempoveto. ja sitten oli pöhköä säästää se blues-osuus loppuun, mun mielestä. latisti paljon fiilistä. itseasiassa koko keikan loppu oli aika latistunut, Draw the line ei oikein toiminut kun oli niin kohtuutonta mekkalaa. Sweet Emotion olis kaivannut seurakseen toimivampaa aisaparia. Munsta.
 
Tässä on tyyppiesimerkki siitä erittäin rakentavasta kritiikistä jota peräänkuulutin tuossa aiemmin!!! Hyvä Sirdickyj!! Plussat sulle!
 
Laitoin plussia myös monelle muulle! Hienoa! Näin sitä pitää!!!

Eipä tuo keikka minultakaan täysiä pisteitä saa. Heti alussa kiinnitin huomiota Elevatorin hitaaseen tempoon. Tai ainakin minusta tuntui että se hiukan laahasi, olenkohan ainoa mielipiteeni kanssa? Lisäksi ainakin minun korviini tuntuivat Perryn kitara, Tylerin kirkuminen ja huuliharppu tulevan hiukan liian kovaa. Bluesukko en ole joten bluesit eivät minuun oikein uponneet, ehdottomasti vaikka Dude ja Rag Doll niiden tilalle. Perryn sooloista en sen enempää mainitse. Vähemmän kuitenkin sooloili kuin esim. Angus Young. Molempien soolot mielestäni yhtä mielenkiintoisia...
 
Yhtä kaikki, Aerosmith ei kuulunut meikäläisen top kymppiin aiemminkaan (tosin aika lähelle) eikä tämä keikkakaan sitä sinne nostanut. Oli siinä paljon hyvääkin mutta ehkä kuitenkin lievä pettymys.

jukk4, sait plussan tuosta Brad Whitford / tuulikone -mielikuvasta.
 
Toivottavasti tulisivat vielä joskus ja vetäisivät sitten vähän enemmän vanhempaa kamaa ja bluesimpaa kamaa. Se olisi hienoa.
 
Vähän kyllä pelottaa kun keikka ei ollut loppuunmyyty, jos ei sitten ihan viime hetkillä (?) että Suomi jää jatkossa väliin...
 
Itse kuulisin erittäin mielellään sekä hittipitoisemman keikan että myös tuota vanhempaa tuotantoa sisältävän. Olen sen verran nuori ja löysin Aerosmithin vasta pari vuotta sitten niin että kuuntelussa on ollut enemmän juuri 80-luvulta eteenpäin tehdyt levyt. Viimeistään tämän keikan myötä menee kyllä kaikki levyt hankintaan mut perkele ku niitä on niin paljon ja mulla niin vähän rahaa.
 
E: Niin ja vanhempaa materiaalia olis nimenomaan kiva kuulla sen jälkeen kun ensin tutustuis siihen paremmin... jos ei Suomessa niin sitten muualla. Niin vähän aikaa, niin paljon hyvää musiikkia.

Tais olla Think About It -biisi, jossa ei oikein tiedetty missä mennään.
 
Eikäkö tarkotan tosiaan sitä Stop messin'... Ne soolottelut Joe/Brad oli jotenki epämääräsiä. Eikä Whitfordi taaskaan kuulunu mihinkään. Toi Think About It oli hyvä valinta noin harvinaisempana biisinä, mut ei ole kyllä meikän suosikki.
 
Mielummin annan tässä bändissä herrojen Tylerin ja Perryn hoitaa show puolen. Tuntuu aika hurjalta ajatus että Brad Whitford vetäisi tuulikoneen edessä ilman paitaa irstaan näköisenä IME MUA -teksti navan alapuolelle kirjailtuna. Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer ovat kaikki todella tiukkoja soittajia, jotka tarkalla ja tiukalla soitollaan mahdollistavat Tylerin ja Perryn vapaamman esiintymisen.
 
Heheh! Tarkotin lähinnä soitannollisesti taka-alalla. Bradin soitto, ei riffit eikä soolot, kuulu monesti niin hyvin ku tahtosin.
 
Ja kyllä täällä taidetaan tuntea vanhemmatkin levyt.

Itse kuulisin erittäin mielellään sekä hittipitoisemman keikan että myös tuota vanhempaa tuotantoa sisältävän. Olen sen verran nuori ja löysin Aerosmithin vasta pari vuotta sitten niin että kuuntelussa on ollut enemmän juuri 80-luvulta eteenpäin tehdyt levyt. Viimeistään tämän keikan myötä menee kyllä kaikki levyt hankintaan mut perkele ku niitä on niin paljon ja mulla niin vähän rahaa.
 
Ehdottomasti hankintaan sitten Rocks ja Toys in the Attic. Niistä on hyvä alottaa vanhemmat levyt ;-)

01 - Intro Tape
02 - Love In An Elevator
03 - Same Old Song And Dance
04 - Crying
05 - Eat The Rich
06 - I Don't Want To Miss A Thing
07 - Jaded
08 - What It Takes
09 - Back In The Saddle
10 - Baby Please Don't Go
11 - Hangman Jury
12 - Seasons Of Wither
13 - Dream On
14 - S.O.S. (Too Bad)
15 - Livin On The Edge
16 - Think About It
17 - Stop Messin' Around
18 - Sweet Emotion
19 - Draw the Line
20 - Encore Tape
21 - Walk This Way
 
Nyt kun kattoo tätä settilistaa, niin meikä ois voinu puottaa I don't Wanna Miss A Thingin, Baby Please Don't Go:n Jadedin, Living On The Edgen ja Think about It:n pois. Tilalle Oldies Goldiesseja. Mut olin kyllä tyytyväinen tuohonkin settiin.
 
Onnellinen ylipäätään, että pääsi näkemään koko bändin!

Eipä tuo keikka minultakaan täysiä pisteitä saa. Heti alussa kiinnitin huomiota Elevatorin hitaaseen tempoon. Tai ainakin minusta tuntui että se hiukan laahasi, olenkohan ainoa mielipiteeni kanssa?
 
en tiedä, mutta noin se biisi menee, se on sen juju. raskassoutuinen kipale.

Nyt kun kattoo tätä settilistaa, niin meikä ois voinu puottaa I don't Wanna Miss A Thingin, Baby Please Don't Go:n Jadedin, Living On The Edgen ja Think about It:n pois. Tilalle Oldies Goldiesseja. Mut olin kyllä tyytyväinen tuohonkin settiin.
 
Onnellinen ylipäätään, että pääsi näkemään koko bändin!
 
Think About It on kyllä sitä vanhempaa tuotantoa...Night In The Ruts platalta, vaikka Perry ei sitä muistanutkaan keikalla. Omasta miekestä se Dont' Want To Miss A Thing - Jaded - What It Takes kolmikko oli se joka latisti tunnelmaa, liian monta slovari/keskitempo biisiä putkeen. Sen jälkeen tulleet taas sopivat kaikki kuin nyrkki silmään. Baby Please Don't Go:n laskisin melkeinpä keikan kohokohtiin.
 
Uudemmista biiseistä (siis kaikki Permanent Vacationilta tai uudemmilta platoilta) oikeastaan ainoastaan Living On The Edge toimi hyvin. Noita Honkin' On Bobo levyn covereita jotenking vaikea mieltää uusiksi biiseiksi, suuri osa kun kuitenkin tehty ennen Aerosmithin perustamista heh
 
Se Elevator oli ihan normaali temmolla mielestäni, ja näin jälkikäteen kuunneltunakin keikka kuulostaa kyllä ihan hyvältä. Tiedä sitten miltä se kuulosti sinne eturiviin...

Mua harmitti lähinnä se, että porukka ei tosiaan tuntunut tietävän vanhempia biisejä, joita itse fiilistelin ihan täysiä. Back in the Saddle oli kyllä livenä mahtavaa kuultavaa! I Don't Want to Miss a Thing ja Jaded ei hirveästi itseäni kiinnostaneet, mutta muuten oli biisitkin melko kovia. Mama Kin olis ollu vielä kiva kuulla.
 
Whitfordin arvo nousi kyllä mun silmissä aika roimasti, kun taas armoitettu riffitaiteilija Perry rupesi lähinnä ärsyttämään sen oman shownsa takia. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä keikka Perryltäkin.
 
Jokatapauksessa helvetin hieno fiilis keikan jälkeen, nyt on kuitenkin sitten nähty Aerosmith livenä!