Aihe: Moor Mother (US)+Eartheater (US), ma 11.11. Tavastia, Hki
1
Artemi
22.08.2019 10:53:56
AJANKOHTAISET ELEKTRONISEN MUSIIKIN NIMET MOOR MOTHER JA EARTHEATER HELSINKIIN
Ma 11.11.2019 Helsinki, Tavastia
 
Kaksi elektronisen musiikin puhutuinta nykynimeä yhdysvaltalaisartistit Moor Mother ja Eartheater saapuvat Helsinkiin loppuvuodesta. Useilla eri palkinnoilla meritoidun Moor Motherin sekä rohkeilla live-esiintymisillään mainetta niittäneen Eartheaterin keikka toteutuu maanantaina 11. marraskuuta Tavastia-klubilla. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy maanantaina 26. elokuuta Tiketissä.
 
Aktivisti, runoilija ja muusikko Camae Ayewan eli Moor Motherin nuoruuden punkvuosien asenteesta ammentava musiikki on herättänyt jo parin vuoden ajan maailmanlaajuista mielenkiintoa. Tuotannossaan jazz-rytmeihin taipuvaa ja toisaalta noisen sekä industrialin puolelle ajoittain kääntyvää elektronista soundimaailmaa intensiiviseen spoken-wordiin ja yhteiskuntakriittisiin teksteihin yhdistelevän artistin debyyttialbumi Fetish Bones (2016) arvioitiin mm. Wiren, Pitchforkin, Spinin ja Noisyn toimesta vuoden parhaiden albumien joukkoon. Patti LaBellesta, Public Enemysta, The Beastie Boysista ja Malcom X:stä vaikuttuneen artistin toinen studioalbumi The Motionless Present ilmestyi vuonna 2017.
 
Moor Motherin kanssa Tavastian lavalla nähdään kolmannen studioalbuminsa IRISIRI vuonna 2018 julkaissut newyorkilainen Alexandra Drewchin eli Eartheater. Monipuolinen multi-instrumentalisti ja säveltäjä tunnetaan kolmen oktaavin äänialastaan sekä akustisia elementtejä ja digitaalista manipulaatiota yhdistelevästä tuotannostaan. Drewchin haastaa kuulijansa pohtimaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Klassisen musiikin taustan omaava artisti on tähdittänyt myös oopperaesityksiä, ja hän työstää tällä hetkellä tuotantoja kamariorkesterille.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 26.8.2019 klo 9
- ennakkoon Tiketistä alk. 20,50 EUR
- ovelta 22 EUR
 
urlhttp://www.facebook.com/MoorMother/url_
urlhttp://www.eartheater.solar/url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
Artemi
28.08.2019 10:53:02
Liput myynnissä!
 
urlhttps://www.tiketti.fi/moor-mother- … vastia-klubi-helsinki-lippuja/64111/url
 
Moor Motherin uusi albumi "Analog Fluids of Sonic Black Holes" kaupoissa 8.11. eli kolme päivää ennen Helsingin konserttia!
 
urlhttps://www.residentadvisor.net/news/44325/url_
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=VeZIqemkrD8/url_
Artemi
07.11.2019 11:40:13
Ensi maanantaina Tavastialla!
 
Liput ennakkoon Tiketistä 20,50€, ovelta 22€ --> urlhttps://www.tiketti.fi/moor-mother- … vastia-klubi-helsinki-lippuja/64111/url_
 
Aikataulu:
 
19:00 ovet auki
20:00 EARTHEATER (US)
21:00 MOOR MOTHER (US)
+ Exploited Body (DJ)
 
Moor Motherin uusi albumi "Analog Fluids of Sonic Black Holes" ilmestyy huomenna. Tässä lisää maistiaisia ja Resident Advisorin arvio:
 
Moor Mother-"The Myth Hold Weight":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=r0Vgy1pO3Fk/url_
 
urlhttps://www.residentadvisor.net/reviews/24364/url_
 
Moor Mother @ Moog Music "Sonic Origins":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=Tyuc83dbuoQ/url_
 
Eartheater-"Inclined":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=6N5ZMgAvaMo/url_
 
Eartheater-"Claustra":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=tWo0nP7Qi4o/url_
Artemi
11.11.2019 18:11:46
TÄNÄÄN! Lippuja saatavilla vielä sekä ennakkoon Tiketistä että ovelta klo. 19 alkaen.
 
urlhttps://www.tiketti.fi/moor-mother- … vastia-klubi-helsinki-lippuja/64111/url
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)