YHDYSVALTALAINEN R&B-LAULAJA KELELA HELSINKIIN
Ma 18.5.2015 Helsinki, Kuudes Linja
FKA Twigsin ja Beyoncén välimaastoon sijoittuvaa modernia R&B-musiikkia esittävä Kelela saapuu loppukeväästä Suomeen. Losangelesilainen laulaja-lauluntekijä nousee Kuudennen Linjan lavalle maanantaina 18. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 9. maaliskuuta.
Uniikin soundin omaava Kelela yhdistelee musiikissaan kokeellista R&B:tä sekä elektropoppia. Artistin ylistetty ensimmäinen mixtape "Cut 4 Me" (2013) ammensi vaikutteita Los Angelesin katukulttuurista, ja laajemman julkaisun saava debyytti-EP "Hallucinogen" ilmestyy 5. toukokuuta, sopivasti ennen Kelelan ensimmäistä Suomen-keikkaa. Laulamisen lisäksi monilahjakas artisti kirjoittaa itse kappaleensa, joista välittyy persoonalliset tunnetilat ja lyriikat.
Solangen ja Teengirl Fantasyn kaltaisten artistien kanssa kiertänyt Kelela on saanut runsaasti mediahuomiota arvostetuissa julkaisuissa kuten V Magazinessa ja Pitchforkissa. Laulajaa on verrattu jopa Janet Jacksonin kaltaisiin alan huipputekijöihin, ja Kelela onkin yksi tämän hetken kiinnostavimmista nousevista artisteista.
LIPUT:
Myyntiin ma 9.3.2015 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 22 EUR
- ovelta 23 EUR
urlhttp://www.facebook.com/kelelamusic/url_
urlhttp://www.kuudeslinja.com/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_