Aihe: Negative Approach (US)+Total Recall, pe 19.9. Tavastia, Hki 1 | |
---|---|
![]() 21.07.2014 10:29:31 | |
HC-PUNKIN PIONEERIYHTYE NEGATIVE APPROACH TAVASTIALLE Pe 19.9.2014 Helsinki, Tavastia +Total Recall Hc-punkin edelläkävijä Negative Approach saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Jo 80-luvulla maineeseen noussut ja vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen paluun tehnyt yhdysvaltalaisbändi sekä illan avaava jyväskyläläinen hardcore-yhtye Total Recall esiintyvät Tavastialla perjantai-iltana 19. syyskuuta. Vanhan liiton hardcorepunkin keskeisiin nimiin lukeutuva Negative Approach perustettiin Detroitissa vuonna 1981 The Stoogesin ja Dischargen kaltaisten yhtyeiden innoittamana. Jo seuraavana vuonna Touch & Go Recordsille (mm. Shellac, The Jesus Lizard) kiinnitetyltä nelikolta ilmestyi nimetön esikois-ep ja vuotta myöhemmin bändin ainoaksi jäänyt albumi Tied Down. Vokalisti John Brannonin johtama Negative Approach hajosikin pian debyyttialbumin ilmestymisen jälkeen, ja seuraavina vuosina Brannon vaikutti esimerkiksi bluespunk-yhtyeessä Laughing Hyenas. Negative Approachin paluuta saatiin odottaa aina syksyyn 2006, jolloin yhtye esiintyi Touch & Go:n 25-vuotisjuhlissa. Sittemmin yhtye on jatkanut uraansa vaihtelevalla aktiivisuudella keikkaillen esimerkiksi ATP- ja No No Fun -festivaaleilla. Suomessa Negative Approach on vieraillut ainoastaan kesän 2013 Kuudes Aisti -festivaaleilla. Yhtyeen uusin julkaisu on vuonna 2010 ilmestynyt Friends of No One -ep, joka sisältää arkistolöytöjä bändin alkuaikojen aktiivivuosilta. LIPUT: Myyntiin ke 23.7.2014 klo 9.00 - ennakkoon Tiketistä alk. 24 EUR - ovelta 25 EUR urlhttp://www.touchandgorecords.com/bands/band.php?id=57/url_ urlhttps://fi-fi.facebook.com/totalrecallhc/url_ urlhttp://www.tavastiaklubi.fi/url_ urlhttp://www.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 23.07.2014 23:46:54 | |
Liput myynnissä! urlhttp://www.tiketti.fi/Negative-Appr … vastia-klubi-Helsinki-lippuja/27100/url_ NA-"Cant Tell No One": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=oUiBmkOUGkE/url_ NA-"Nothing": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=CE-CWsUqkbQ/url_ | |
![]() 10.09.2014 20:24:52 | |
Keikka lähestyy! John Brannon lähetti kirjeen Rumballe: urlhttp://www.rumba.fi/haastattelut/we … oidetaan-kunnon-old-school-tyyliin//url_ Erinomainen Brannonin haastattelu Vicessa: urlhttp://noisey.vice.com/blog/theres- … h-john-brannon-of-negative-approach/url_ "Detroit Punks Episode 1: John Brannon": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=jFaXYsdEsGs/url_ | |
![]() 19.09.2014 10:19:09 | |
TÄNÄÄN! 21.00 ovet auki 22.15 TOTAL RECALL 23.15-> NEGATIVE APPROACH (US) Levyjä soittaa DJ PETE TNT. CHECK IT OUT! Rumba analysoi John Brannonin some-käyttäytymistä: urlhttp://www.rumba.fi/uutiset/check-p … ittaja-sosiaalisen-median-kuningas//url_ NA-"Ready To Fight" live 2010: urlhttps://www.youtube.com/watch?v=YDxA3cla5cg/url_ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)