Aihe: P.O.S (USA) 10.-11.6. HKI ja TRE
1
winger
06.05.2009 16:19:19
YHDYSVALTALAISRÄPPÄRI P.O.S HELSINKIIN JA TAMPEREELLE
Ke 10.6.2009 Helsinki, Gloria +Giant Räbät feat. Laineen Kasperi & Rauhatäti
To 11.6.2009 Tampere, Klubi
 
Minneapolislainen hiphop-artisti P.O.S saapuu alkukesästä kahdelle keikalle Suomeen. Erityisesti Pohjois-Amerikassa huippusuosittu räppäri nähdään 10. kesäkuuta Helsingin Gloriassa ja seuraavana iltana Tampereen Klubilla.
 
P.O.S, oikealta nimeltään Stefon Alexander, aloitti uransa Minor Threatin ja Refusedin innoittamissa hardcorepunk-bändeissä, mutta keskittyi 2000-luvun alussa hiphop-musiikkiin. Artistin ensimmäinen rap-kokoonpano Cenospacies jäi vielä melko vähäiselle huomiolle, mutta P.O.S:n soolodebyytti Ipecac Neat (2003) keräsi jo laajempaa näkyvyyttä. Albumi ilmestyi alunperin P.O.S:n perustaman vaihtoehtoiseen hiphopiin keskittyvän Doomtree-kollektiivin toimesta, mutta julkaistiin myöhemmin uudestaan Rhymesayers-levymerkillä (mm. Atmosphere, MF Doom).
 
P.O.S:n suurempi läpimurto tapahtui vuoden 2006 pitkäsoitolla Audition, jolla vieraili miehen kaveribändi Atmospheren jäsenten ohella esimerkiksi Hold Steadyn ja Bouncing Soulsin muusikoita. Menestystä jatkoi tänä keväänä ilmestynyt kolmas pitkäsoitto Never Better, joka laajensi P.O.S:n soundia entisestään. Soololevyjensä ohella P.O.S on myös tuottanut lukuisten muiden artistien materiaalia sekä jatkanut työskentelyä Doomtree Recordsin parissa.
 
Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva P.O.S viettää koko tulevan kesän Pohjois-Amerikkaa kiertävällä massiivisella Warped-rundilla, ja aikaisemmin artisti on nähty yhteiskeikoilla esimerkiksi The Pharcyden, Sage Francisin sekä kesäkuun lopussa Helsingissä esiintyvän Atmospheren kanssa.
 
LIPUT:
10.6.2009 Helsinki, Gloria (K-18)
- ennakkoon Tiketistä alk. 10,50 EUR
- ovelta 10 EUR
 
11.6.2009 Tampere, Klubi (K-18)
- ennakkoon Klubilta 10 EUR ja Tiketistä alk. 10,50 EUR
- ovelta 10 EUR
 
www.myspace.com/pos
www.myspace.com/giantrabat
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)