Aihe: DEERHUNTER (4AD, USA), ti 2.6. Tavastia
1
Artemi
18.03.2009 20:44:41
INDIEROCK-YHTYE DEERHUNTER HELSINKIIN
Ti 2.6.2009 Helsinki, Tavastia +Uusi Aalto dj:t
 
Tämän hetken kuumimpiin indie-nimiin kuuluva yhdysvaltalainen Deerhunter saapuu kesän alussa ensi kertaa Suomeen. Yhtye soittaa odotetun klubikeikan Helsingin Tavastialla tiistaina 2. kesäkuuta.
 
Vuonna 2001 Atlantassa vokalisti/kitaristi Bradford Coxin ja rumpali Moses Archuletan toimesta perustama Deerhunter kuuluu viime vuosien tärkeimpien ja arvostetuimpien indie-bändien joukkoon. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa vaikutteita Sonic Youthin ja Smashing Pumpkinsin klassisesta vaihtoehtorockista, Stereolabin psykedeelisestä popista, Animal Collectiven mantramaisista äänimaisemista sekä My Bloody Valentinen hypnoottisista riffeistä.
 
Deerhunterin kolmas studioalbumi "Microcastle" ilmestyi viime lokakuussa arvostetulla 4AD-levymerkillä (mm. The National, TV On The Radio, Bon Iver), ja aikaisemmin yhtye on julkaissut studioalbumit "Turn It Up, Faggot" (2005) ja "Cryptograms" (2007) sekä neljä ep-levyä. Viime syksynä Deerhunter kiersi Yhdysvaltoja Nine Inch Nailsin seurassa, ja kokoonpano on myös nähty yhteisrundilla esimerkiksi kaveribändinsä Animal Collectiven kanssa. Tavastian ohella Deerhunter esiintyy lähikuukausina muun muassa Primavera-festivaaleilla Barcelonassa.
 
Yhtyeen nokkamiehen Barford Coxin harteille on ehditty jo sovittelemaan suuren popikonin viittaa Morrisseyn, Kurt Cobainin ja Thom Yorken seuraajaksi. Mies nähtiin viime keväänä Kuudennella Linjalla Atlas Sound -sooloprojektinsa merkeissä. Tavastian keikalle levyjä soittavat Radio Helsingin taajuuksilta tutut Uusi Aalto dj:t. Tapahtuma järjestetään Fullsteam Agencyn, Tavastian, Sue-lehden, MySpace Suomen ja Radio Helsingin yhteistyönä.
 
LIPUT:
- Ennakkoon Tiketistä alk. 20,50 EUR
- Ovelta 22 EUR
 
DEERHUNTER (USA)
"Microcastle could be 4AD's best release in well over a decade" (Mojo)
"This remarkable band is just getting started, 4/5" (Guardian)
"Magnificent" (New York Times)
"A singular sounding call-to-arms, 9.2/10" (Pitchfork)
"A religious experience" (Karen O, Yeah Yeah Yeahs)
 
www.deerhuntertheband.blogspot.com
www.myspace.com/deerhunter
www.fullsteamagency.com
Artemi
24.05.2009 15:23:55
Artemi
25.05.2009 21:35:42
Lämppärinä ES eli Fonal-boss Sami Sänpäkkilä harvinaisella livekeikalla! Tavastialla myös Fonal-myyntikiska pystyssä joten lompsat mukaan!
Artemi
01.06.2009 16:00:06
HUOMENNA!!! Bändi soitti loistavan keikan lauantaina Primavera-festareilla Barcelonassa, joten ei kannata missata! Tässä (kylläkin aika kehnolaatuista) kuvaa ja ääntä tolta lauantain keikalta:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=z5nqF3sMZfs/url
 
IMGhttp://i218.photobucket.com/albums/ … 7/deerh_micro_pr1_300d_020908-1.jpg/IMG
 
Uusi EP "Rainwater Cassette Exchange" nyt ulkona!!!
Artemi
02.06.2009 10:47:26
TÄNÄÄN!! Aikataulu:
 
20.00 ovet auki
21.00 ES
22.00 DEERHUNTER
00.30 pilkku
 
Vuoden kovimpia indiekeikkoja tulossa, joten ÄLÄ MISSAA!!!
kanisteri
02.06.2009 18:51:35 (muokattu 03.06.2009 01:09:24)
Olisi varmaan ollut kiinnostava keikka jollekin useita vetoja nähneelle Vain kuolleen ruumini yli -fanille. Bändi on varmaankin oikein hyvä yleensä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)