Historiansa neljättä kertaa järjestettävä katukulttuuritapahtuma ExSpo toteutetaan tänä vuonna Jyväskylän Veturitalleilla 27. huhtikuuta.
Entisestään laajentuneen ExSpon monipuolinen ohjelmisto rakentuu paikallisen osaamisen ympärille. Tapahtumassa nähdään tanssiesityksiä breakdancen hallitsevalta Suomen mestarilta, Äänekoskelta ponnistaneelta Hips Dont Lie ryhmältä. Stepan kanssa yhteisen pitkäsoiton julkaissut ja terävästä tajunnanvirrastaan tunnettu Are (Rap SM 2007) isännöi Open Mic sessiota, jonka aikana kuka tahansa voi tulla riimittelemään mikkiin.
Toimintaansa Kauppakadun varrelle laajentanut Beyond järjestää skeittikilpailun ja tuo paikan päälle myös myyntipisteensä. Urbaania kulttuuria henkivältä Street Market myyntialueelta löytyy lisäksi turkulaisen vaatemerkki Running Koalan uunituore kevätmallisto sekä Suomen kattavin katutaiteeseen erikoistunut liike, Geezers. Tarjonnan kruunaa livekeikat, Samuli Härkösen valokuvanäyttely sekä yllätysohjelma, josta tiedotetaan lisää lähempänä tapahtumaa.
Sepänaukiolla ensimmäiset vuotensa viettänyt ExSpo pysyy edelleen ikärajattomana ilmaistapahtumana, jonka jatkobileet järjestetään erikseen vielä samana iltana cocktailbar Shakerissa. Bassoradion tukemassa iltatapahtumassa esiintyy Rumbalta tuoreimmalla VLA Kings pitkäsoitollaan viisi tähteä ansainnut The Megaphone State sekä Deep Cuts kollektiivin djt. Täysi-ikäisille tarkoitettujen jatkojen sisäänpääsyn voi varmistaa edullisemmalla rannekkeella, jota on saatavilla vain ExSpon päätapahtumassa Veturitalleilla.
Tarkempi ohjelma:
https://www.facebook.com/events/354373251338205/ http://exspojyvaskyla.tumblr.com/http://www.facebook.com/ExSpoJKL