Aihe: Maserati (US)+Kap Kap, ti 23.4. Kuudes Linja, Hki 1 | |
---|---|
![]() 04.12.2012 14:38:33 | |
SPACEROCK-YHTYE MASERATI KONSERTOI HELSINGISSÄ Ti 23.4.2013 Helsinki, Kuudes Linja +Kap Kap. Tanssittavaa ja instrumentaalista spacerockia soittava Maserati esiintyy Helsingissä tiistaina 23. huhtikuuta 2013. Suoraan Roadburn-festivaaleilta Kuudennelle Linjalle saapuvan yhdysvaltalaisbändin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 7. joulukuuta. Vuonna 2000 Georgian osavaltiossa Athensissa perustettu Maserati tunnetaan psykedeelisestä instrumentaalimusiikistaan, jossa on kuultavissa vaikutteita myös kraut-, post- ja spacerockista sekä LCD Soundsystemin kaltaisesta punkfunkista. Varsin pian debyyttialbuminsa The Language of Cities (2002) julkaisun jälkeen yhtyeen sointi muuttui merkittävästi. Bändin riveihin kiinnitettiin DFA-bändien luottorumpali Jerry Fuchs (mm. !!, LCD Soundsystem, The Juan MacLean), ja miehen mukaantulo muokkasi Maseratin soundista nykyisen kaltaisen. Yhtye hylkäsi vanhat kappaleensa, uusien biisien tempot nousivat, soitto muuttui raskaammaksi ja psykedeeliset elementit lisääntyivät. Samalla bändi kiinnitettiin arvostetulle Temporary Residence -levymerkille (mm. Explosions in the Sky, Mono). Kokoonpanon vakiinnuttua Maserati julkaisi kaksi albumia, kunnes koki uransa suurimman tragedian: rumpali Fuchs menehtyi syksyllä 2009 tiputtuaan tapaturmaisesti kerrosten väliin juuttuneesta hissistä. Seuraavana vuonna bändiltä ilmestyi vielä ystävälleen omistettu muistoalbumi Pyramid of the Sun. Viimein tänä syksynä Maserati on tehnyt uutta paluuta. Bändi on kiinnittänyt kokoonpanoonsa uuden rumpalin, ja yhtyeeltä julkaistiin lokakuussa ylistetty kuudes pitkäsoitto, Zombi-yhtyeen Steve Mooren miksaama Maserati VII". Parhaillaan käynnissä olevan Pohjois-Amerikan -kiertueen jälkeen Maserati saapuu Eurooppaan ja samalla myös ensimmäistä kertaa Suomeen. Helsingissä yhtyettä lämmittelee kotimainen hengenheimolainen, syksyllä 2010 debyyttialbuminsa Holy Are You julkaissut Kap Kap. LIPUT: Myyntiin pe 7.12.2012 klo 9.00 12 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti. MASERATI (USA) VII is pretty much the sonic equivalent of being in the passenger seat with Bullitt, 7.7/10 Pitchfork Listening to Maserati is like joyriding in a landspeeder through Las Vegas on a moonless night Roadburn Maserati have their headspace programmed to "liftoff" in an effort to take you higher than you've ever been, 4/5 Alternative Press urlwww.ihaveadagger.net/url_ urlhttp://fi-fi.facebook.com/pages/Kap-Kap/106715549351302/url_ urlwww.kuudeslinja.com/url_ urlwww.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 12.12.2012 10:41:29 | |
Liput myynnissä! urlhttp://www.tiketti.fi/Maserati-US-Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/18098/url_ Maserati-"Pyramid Of The Sun": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=R0TZMgnMLjM/url_ Kap Kap-"Saigon": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=KbaLRQP6xJo/url_ | |
![]() 23.04.2013 11:44:03 | |
TÄNÄÄN! 20.00 ovet auki 21.00 KAP KAP 22.00-> MASERATI (US) 00.30 pilkku Maserati tänään Njassan vieraana Radio Helsingin taajuudella klo. 17.00 alkaen: urlwww.radiohelsinki.fi/url_ Maserati-"We Got The System To Fight The System": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=WjmSLQeD2mc/url_ Maserati-"The Eliminator": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=_jh_pW0HmTM/url_ Kap Kap-"C.S.": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=1QAi1jtJw6U/url_ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)