Aihe: Lydia Lunch Retrovirus (US)+Baxter Stockman+1, pe 7.3. Korjaamo 1 | |
---|---|
![]() 22.01.2014 11:05:19 | |
LYDIA LUNCH KONSERTOI MAALISKUUSSA KORJAAMOLLA Pe 7.3.2014 Korjaamo, Vaunusali +Baxter Stockman, Fate Vs Free Willy New Yorkin vaihtoehtokulttuurin keskeisiin toimijoihin jo vuosikymmeniä kuulunut Lydia Lunch saapuu nykyisen Retrovirus-yhtyeensä kanssa Helsinkiin. Viime kesänä poikkitaiteellisen konsertin Kuudes Aisti -festivaaleilla esittänyt artisti soittaa tällä kertaa no wave- ja punk-vuosiin keskittyvän keikan. Korjaamolla perjantai-iltana 7. maaliskuuta toteutuvan Lydia Lunch Retrovirus -konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä. Jo 1970-luvun lopulla kulttimainetta nauttineessa no wave -bändissä Teenage Jesus and The Jerksissä vaikuttanut Lydia Lunch on New Yorkin monimuotoisen alakulttuurin vaikutusvaltaisimpia nimiä. Oman tuotantonsa ohella yhteistyötä niin Nick Caven kuin Sonic Youthinkin kanssa tehnyt muusikko, kuvataiteilija, kirjailija ja näyttelijä on pitkästä aikaa palannut uransa alkuvuosien materiaalin pariin. Lydia Lunch Retrovirus -yhtyeeseen kuuluu Lunchin ohella muitakin nimekkäitä muusikoita. The Flying Luttenbachersin perustajajäsenen ja esimerkiksi Jim ORourken kanssa työskennelleen kitaristi Weaser Walterin lisäksi bändissä vaikuttaa mm. Sonic Youthissa ja Pussy Galoressa rumpuja soittanut Bob Bert sekä mm. John Zornin ja Marc Ribotin kanssa työskennellyt basisti Tim Dahl. Tulevalla Korjaamo-keikalla yhtye keskittyy erityisesti Teenage Jesus and The Jerksin tuotantoon. Lisäksi kokoonpano on ilmoittanut soittavansa materiaalia Lunchin pitkän uran varrelta, kuten 8 Eyed Spy -kokoonpanolta sekä Queen of Siam (1980), 13.13 (1982) ja Shotgun Wedding (1991) -levyiltä. Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousee kaksi kotimaista lämmittelijää. Viime vuonna debyyttialbuminsa Ektro-levymerkin kautta julkaisseen noiserock-yhtye Baxter Stockmanin lisäksi tapahtumassa esiintyy primitiivistä lo-fi-punkia soittava Fate Vs Free Willy. LIPUT: Alk. 18 EUR / Korjaamolaiset alk. 16 EUR, ennakko: Tiketti urlhttp://www.lydia-lunch.org/url_ urlhttp://www.facebook.com/pages/Lydia-Lunch-Retrovirus/534777863275361/url_ urlhttp://www.korjaamo.fi/url_ urlhttp://www.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 28.01.2014 16:17:41 | |
Liput myynnissä! urlhttp://www.tiketti.fi/Lydia-Lunch-R … ttuuritehdas-Korjaamo-lippuja/23951/url_ Lydia Lunch Retrovirus-"Black Juju": urlhttp://vimeo.com/72184701/url_ Baxter Stockman-"Labour": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=z5mtKjXlddc/url_ Fate Vs Free Willy-live @ Konttiaukio 2013: urlhttp://www.youtube.com/watch?v=keddCn196Ks/url_ | |
![]() 28.02.2014 13:19:13 | |
Keikka lähestyy! Lydia Lunch vieraana Greg Foremanin (mm. Cat Power, Pink Mountaintops) vieraana tämän "The Pharmacy"-ohjelmassa. urlhttp://dangerousminds.net/comments/ … dia_lunch_this_week_on_the_pharmacy/url_ Lydia Lunch w/ Rowland S Howard (Birthday Party) v. 1982: urlhttps://www.youtube.com/watch?v=msfkUmns9Vo/url_ Teenage Jesus and The Jerks-"Orphans": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=CTt2ScrvU-A/url_ Nick Zedd-"Wild World of Lydia Lunch": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=kAiziUZdIW4/url_ | |
![]() 07.03.2014 13:01:44 | |
TÄNÄÄN! 21.00 ovet auki 22.00 Fate Vs Free Willy 23.00 Baxter Stockman 00.00-> LYDIA LUNCH RETROVIRUS (US) Lippuja jäljellä vielä Tiketissä, Korjaamon ovelta lippuja saa klo. 21.00 alkaen. Noiseyn Lydia Lunch-haastattelu: urlhttp://noisey.vice.com/blog/we-talk … she-didnt-seem-to-like-us-very-much/url_ New York Timesin haastattelu: urlhttp://www.nytimes.com/2013/12/22/m … iest-punk-of-70s-new-york.html?_r=0/url_ Lydia kertoo suosikkialbumeistaan: urlhttp://thequietus.com/articles/13483-lydia-lunch-favourite-albums/url_ Lydia Lunch-"The Gun Is Loaded": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=999nv_vlM-A/url_ Lydia Lunch-"Mechanical Flattery": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=ecJ9ZaRCQOk/url_ Baxter Stockman-"Romance": urlhttps://www.youtube.com/watch?v=QAVW2RNR5t0/url_ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)