Australialainen progevelho Plini elokuussa Suomeen!
Modernin progressiivisen rockin tämän hetken kiehtovimpien tekijöiden joukkoon lukeutuva Plini saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen esiintyen bändinsä kanssa Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 2. elokuuta. Plini nousi kitarayleisön huulille vuonna 2016 julkaistun Handmade Cities albumin myötä. Levy keräsi valtavasti kehuja niin kriitikoilta kuin kanssamuusikoiltakin ja mm. kitaralegenda Steve Vai totesi kitaramusiikin tulevaisuuden olevan turvattu Plinin myötä.
Plinin toinen studioalbumi, loppuvuodesta 2020 julkaistu Impulse Voices oli väkevä jatkumo Handmade Cities -levyn aloittamalle progressiivisen musiikin tutkimusmatkalle. Plini on Animals As Leadersin ja David Maxim Micicin kaltaisten artistien ohella yksi merkittävimpiä 2010-luvun progressiivisen metallin uudistajia, yhdistellen kekseliäästi metallin, progressiivisen rockin ja jazzin sävyjä sulavaksi kokonaisuudeksi. Plini tunnetaan myös yhteistyöstään suomalaisen vahvistinmallinnussoftaa tuottavan teknologiayhtiö Neutral DSP:n kanssa, jonka valikoimista löytyy Plinin oma nimikkoplugari.
Plini (AU)
2.8.2022 Helsinki, Tavastia-klubi
Liput alkaen 33,50 euroa
Ennakot: Tiketti.fi
Keikan ikäraja: K-18
FB-event:
www.facebook.com/events/2239144479593876 www.facebook.com/Pliniwww.instagram.com/pliniwww.youtube.com/c/plinimusichttps://open.spotify.com/artist/3Gs10XJ4S4OEFrMRqZJcic