Tulkaa katsomaan miten käy Janne Hurmeelta rock'n'roll..
NEVER SURRENDER CLUB Downtownissa 29.11.2003, klo 21-04, liput 5 euroa
Pääesiintyjänä Human Temple. Bändi on iskelmälaulajana paremmin tunnetun
turkulaisen Janne Hurmeen luotsaama yhtye, jonka tyylisuuntana on
80-lukuhenkinen melodinen hard rock. Yhtyeessä vaikuttavat Hurmeen lisäksi Jari Salo kitaran varressa, Petri Lehto rummuissa, basisti Harri Kinnunen ja
viimeisempänä lisäyksenä kosketinsoittaja Tony Green. Bändi valmistelee parhaillaan ensimmäistä pitkäsoittoaan.
Illan toinen esiintyjä on Pohjois-Pohjanmaalta tuleva Agonizer. Orkesteri voitti kolmannen ja viimeisen kierroksen demollaan nettilehti Imperiumin eliminaattori-kisassa sekä Agonizerin "Cain" -promo valittiin Rumba lehdessä kuukauden kovimmaksi demoksi. Agonizer on voittanut myös YleX:n viikottaisen demokisan eli on vain ajan kysymys kun bändiä kuullaan myös levyltä. Musiikki on melodista heavy rockia.
Tiskijukat IC ja Thunder soittavat koko illan 80-luvun hevi- ja hardrockia kuten Iron Maiden, WASP, Dio, Mötley Crue ja Def Leppard. Toiveita saa esittää.
Lisätietoja netissä:
http://www.neversurrenderclub.tk/