DABKE-LEGENDA OMAR SOULEYMAN MAALISKUUSSA TAVASTIALLE
To 2.3.2017 Helsinki, Tavastia
Lähi-idän folk-perinnettä konemusiikkiin nerokkaasti yhdistävä syyrialainen Omar Souleyman palaa Suomeen. Artisti konsertoi Helsingin Tavastia-klubilla torstaina 2. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 19. tammikuuta Tiketissä.
Hääjuhlien esiintyjänä uransa aloittanut Omar Souleyman on tanssittanut psykedeelisillä kappaleillaan suomalaisyleisöä aikaisemmin Flow- ja Funky Elephant -festivaaleilla. Elektronisia ja perinteisiä itämaisia soittimia keikoillaan suvereenisti yhdistävä artisti on tunnettu erityisesti teknomaisesta poljennostaan ja hengästyttävistä esiintymisistään. Maailmanlaajuisesti elektronisen musiikin piireissä ylistetty Souleyman rikkoo musiikillaan konflikteissa painiskelevan Lähi-idän eri kulttuurien rajoja, ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa Björkin, Four Tetin ja Modeselektorin kanssa.
Yli 500 hääjuhlien live-taltiointia julkaisseen Omar Souleymanin ensimmäinen laajemmin länsimaissa saatavilla oleva albumi Wenu, Wenu ilmestyi vuonna 2013. Souleymanin uusin albumi ilmestyy huhtikuussa Diplon ja Major Lazerin tunnetuksi tekemällä Mad Decent -levymerkillä.
LIPUT:
Myyntiin torstaina 19.1.2017 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 22,50 EUR
- ovelta 24 EUR
urlhttp://www.facebook.com/OmarSouleyman2/url_
urlhttp://www.tavastiaklubi.fi//url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_