Aihe: Susanne Sundfor (NO), ti 12.9. Savoy-teatteri, Hki
1
Artemi
06.06.2017 11:00:57
SUSANNE SUNDFØR KONSERTOI SAVOY-TEATTERISSA
Ti 12.9.2017 Helsinki, Savoy-teattari
 
Elektronista musiikkia taidepoppiin innovatiivisesti yhdistelevä Susanne Sundfør konsertoi Savoy-teatterissa tiistaina 12. syyskuuta. Elokuussa uuden albumin julkaisevan norjalaisartistin Helsingin-keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 9. kesäkuuta.
 
Kolmella edellisellä albumillaan kotimaansa listaykköseksi noussut Susanne Sundfør on yksi Pohjoismaiden arvostetuimpia nykyartisteja. Suomalaismediassa Norjan Chisuksi nimetyn laulaja-lauluntekijän ääntä on viime vuosina kuultu myös esimerkiksi M83:n ja Röyksoppin biiseillä ja artistia verrattu Björkin, Grace Jonesin ja Robynin tapaisiin nimiin.
 
Susanne Sundførin viimeisin pitkäsoitto Ten Love Songs (2015) myi Norjassa kultaa, vei artistia kiertueille ympäri maailmaa sekä nousi The Guardianin ja Drowned in Soundin kaltaisten musiikkimedioiden vuoden parhaiden levyjen listoille. Artistin seitsemäs studioalbumi ilmestyy elokuussa Bella Union -levymerkin kautta.
 
Aikaisemmin Susanne Sundfør on vieraillut Suomessa viime kesän Sideways-festareilla sekä vuonna 2015 Huvila-teltassa.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 9.6.2017 klo 13:00
- ennakkoon Lippupisteestä alk. 30 EUR
- ovelta 31 EUR
 
urlhttp://www.susannesundfor.com/url
urlhttp://www.savoyteatteri.fi/url
urlhttp://www.fullsteam.fi/url
Artemi
12.06.2017 11:47:48
Artemi
12.09.2017 11:00:05
TÄNÄÄN!
 
18:00 ovet auki
19:00 showtime (n. 75min.)
 
Lippuja ennakkoon Lippupisteestä -->urlhttp://www.lippu.fi/susanne-sundfor … n=tickets&key=1935336%249771153/url_sekä klo. 18:00 alkaen Savoyn lipunmyynnistä!
 
Uunituore albumi "Music For People in Trouble" kuultavissa kokonaisuudessaan täällä:
 
urlhttps://susannesundfor.lnk.to/mfpitFa/url_
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)