Aihe: Diamanda Galás (US), ma 29.5. Kulttuuritalo, Hki
1
Artemi
20.01.2017 13:07:19
DIAMANDA GALÁS KONSERTOI KULTTUURITALOLLA
Ma 29.5.2017 Helsinki, Kulttuuritalo
 
Yhdysvaltalaisartisti Diamanda Galás saapuu ensi keväänä harvinaislaatuiselle vierailulle Suomeen. Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 29. toukokuuta toteutuvan konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä maanantaina 23. tammikuuta.
 
Kreikkalaisia sukujuuria omaava laulaja, muusikko ja performanssitaiteilija Diamanda Galás esittää konserteissaan avantgarde-vaikutteista musiikkia gospelista oopperaan bluesista goottirockiin. Klassisen pianistin koulutuksen saanut artisti tunnetaan myös laajasta äänialastaan sekä rankkoja aihepiirejä käsittelevistä lyriikoistaan. Uransa jo 1970-luvulla aloittanut Diamanda Galás on julkaissut mittavan discografian sekä toteuttanut lukemattomia performansseja ja poikkitaiteellisia produktioita niin elokuvan kuin näyttämötaiteenkin parissa.
 
Pitkän uransa aikana Diamanda Galás on tehnyt soololevytystensä ja performanssiensa ohella yhteistyötä lukuisten avantgarde- ja jazz-muusikoiden lisäksi myös Led Zeppelin -basisti John Paul Jonesin ja Janes Addictionin kaltaisten artistien kanssa. Euroopassa todella harvoin vieraileva artisti on aikaisemmin esiintynyt Suomessa vuosina 1991 ja 2011, ja molemmat konsertit myytiin jo ennakkoon loppuun.
 
Diamanda Galás julkaisee tänä keväänä uutta musiikkia yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen. Artistilta ilmestyy 24. maaliskuuta samanaikaisesti kaksi albumia All The Way ja At Saint Thomas the Apostle Harlem.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 23.1.2017 klo 9.00
- ennakkoon Lippupisteestä ja Tiketistä alk. 40,50 EUR
- ovelta 42 EUR
 
urlhttp://www.diamandagalas.com/url_
urlhttp://www.kulttuuritalo.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
Artemi
23.01.2017 11:48:10
Artemi
25.04.2017 12:29:44
Artemi
26.05.2017 15:05:35
DIAMANDA GALÁS SAIRASTUNUT KIERTUE KESKEYTYY
 
Yhdysvaltalaisartisti Diamanda Galásin Euroopan-kiertue on jouduttu keskeyttämään sairaustapauksen vuoksi. Samalla myös Helsingin Kulttuuritalolle ensi maanantaille 29.5.2017 bookattu konsertti peruuntuu. Vokaalitaiteilijana tunnettu Diamanda Gálas on artistin edustajilta saadun tiedon mukaan menettänyt äänensä ja määrätty laulukieltoon.
 
Korvaavaa konserttipäivää ei ole tämän hetken tietojen perusteella luvassa, joten ostetut liput tulee palauttaa ostopaikasta riippuen Lippupisteen tai Tiketin toimipisteisiin.
 
urlhttp://www.diamandagalas.com/url_
urlhttp://www.kulttuuritalo.fi/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)