ILTA E. LAURILAN KANSSA
Ilta E. Laurilan kanssa -klubi-illat esittelevät monipuolisesti suomalaisia laulaja-lauluntekijöitä, niin nousevia kykyjä kuin vanhempia tekijöitä. Iltojen isäntänä toimii parhaiten Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat -yhtyeen keulahahmona tunnettu Eemu Laurila. Jokainen ilta alkaa E. Laurilan soolosetillä, jonka jälkeen illan artistivieras ja isäntä esittävät duona vieraan itse valitsemia kappaleita.
ANDRÉ LINMAN (STURM UND DRANG, ONE DESIRE)
Kymmenen vuotta sitten vaasalainen Sturm und Drang nousi listojen kärkeen "Rising Son" -kappaleellaan. Levyt myivät kultaa ja platinaa, ja synnyttivät monta hittiä, kuten "Indian", "Million Nights" ja "Molly the Murderer".
Tänä vuonna Sturmareiden laulaja-kitaristi-lauluntekijä André Linman on noussut urallaan uuteen nosteeseen loistavan vastaanoton saaneen One Desire -bändin ansiosta. Bändin biisit ovat kivuneet sekä Suomen että Ruotsin Spotifyn kärkeen, ja Euroopan kiertue tehtiin jo huhti-toukokuussa.
Tänä syksynä André on mukana huippusuositussa Tähdet, tähdet-ohjelmassa!
Tule kuuntelemaan tarinoita Sturmareiden ja OD:n kappaleiden takaa ja laulamaan mukana biiseissä kuten "Rising Son", "Indian", "Million Nights", "Molly the Murderer", "Goddamn Liar", "Hurt" ja "This Is Where The Heartbreak Begins"! ,,/ ,,/
FB:
https://www.facebook.com/events/286987465118637/ https://www.youtube.com/watch?v=l9XX8xvO7b0 https://www.youtube.com/watch?v=gH-wsf2JS34 https://www.youtube.com/watch?v=DMwLOHbVgTE