Aihe: SCOTT KELLY (NEUROSIS, USA) soolokeikat HKI ja TKU
1
jonninen
18.06.2009 10:32:56
 
 
NEUROSIS-VOKALISTI SCOTT KELLY SOOLOKEIKOILLE HELSINKIIN JA TURKUUN
To 25.06.2009 Helsinki, Tavastia, Tuska-klubi +Candlemass (SWE)
To 02.07.2009 Turku, Klubi +5 Bars
 
Yhdysvaltalaisen postmetal-yhtye Neurosiksen laulaja-kitaristi Scott Kelly nähdään kesällä Suomessa myös soolokeikoilla. Päivää ennen Neurosiksen Tuska- ja Ruisrock-konsertteja mies soittaa akustiset keikat Helsingin Tavastialla 25. kesäkuuta ruotsalaisen Candlemassin kanssa sekä Turun Klubilla 2. heinäkuuta syksyllä toisen albuminsa julkaisevan turkulainen indie-yhtye 5 Barsin seurassa.
 
Neurosiksen perustajäsen Scott Kelly toimii pääbändinsä ohella aktiivisesti myös muiden projektien parissa. Toistaiseksi mieheltä on ilmestynyt kaksi sooloalbumia, Spirit Bound Flesh (2001) ja The Wake (2008), joiden lisäksi Kelly vaikuttaa lukuisissa muissakin kokoonpanoissa, kuten Blood and Timessa ja Tribes of Neurotissa. Lisäksi Scott Kelly on vieraillut kolmella Mastodon-levyllä, on mukana Combat Music Radio -nettiradiossa sekä osallistuu aktiivisesti levy-yhtiönsä Neurot Recordingsin pyörittämiseen.
 
Liput:
To 25.6.2009 Helsinki, Tavastia, Tuska-klubi
- ennakkoon Tiketistä alk. 13 EUR
- ovelta 14 EUR
 
To 2.7.2009 Turku, Klubi
- ovelta 5 EUR
 
www.myspace.com/scottkelly999
www.myspace.com/officialneurosis
www.fullsteamagency.com
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)