Ketju on vanha kuin synti, mutta näin vain saadaan pojut taas Suomeen! Kysäsin Kimmolta keväällä nopeasti yhden keikan jälkeen, että onnistuisiko pojat saada joskus rapakon takaa tänne kotosuomeen ja antoi varovaisen lupauksen. Nyt se sitten toteutuu.
KIMMO POHJOSEN KTU Hämeenlinnaan, Helsinkiin ja Tampereelle lokakuussa
Haitaristi-shamaani Kimmo Pohjonen tunnetaan miehenä, jolta ei projekteja puutu. Yksi mielenkiintoisimmista ja kiitellyimmistä Pohjosen kokoonpanoista on vuonna 2004 perustettu KTU, jonka peruskivi muurattiin jo 1999, kun Pohjonen törmäsi Texasissa Trey Gunnin, Pat Mastelotton ja Robert Frippin (King Crimson) terapia-yhtyeeseen ProjeKct Three.
Kun aikaa yhteisen kokoonpanon toiminnan aloittamiseen liikeni, yhtyeen nimeksi lyhennettiin ytimekkäästi KTU ("K2"). Jo perustamisvuotenaan 2004 KTU julkaisi livelevyn ensimmäisistä progressiivista shamanismia sisältäneistä konserteistaan (8 armed monkey, 2004). KTU on kerännyt ylistäviä arvioita live-esiintymisistään ja julkaisi viimein tämän vuoden alussa ensimmäisen varsinaisen studioalbuminsa, Quiver. Quiverin kollektiivisesti työstetyissä kappaleissa kuuluu King Crimsonille tuttu scifiproge, mutta myös Pohjosen tavaramerkit: pohjoinen hulluus, maailman musiikki, fado ja avaruuslattari.
KTU:n tavoitteena on löytää ja luoda musiikillisesti uutta niin levyillä kuin yleisölle esiinnyttäessäkin. Improvisaatio näytteleekin live-esiintymisissä suurta roolia ja hyvä niin, sillä KTU:n tapauksessa asialla ovat instrumenttiensa ehdottomat maailman huiput ja yksi luovimmista trioista. KTU kiertää Suomea lokakuussa ja esiintyy Tampereen Klubilla maanantaina 19.10. Tavastia-klubilla Helsingissä tiistaina 20.10. ja Hämeenlinnassa Verkatehtaan Vanaja-salissa lauantaina 24.10.
KONSERTIT:
Ma 19.10.2009 Klubi, Tullikamarinaukio 2, Tampere
LIPUT: alk. 19 EUR, K-18
Ti 20.10.2009 Tavastia-klubi, Urho Kekkosen katu 4-6, Helsinki
LIPUT: alk. 21 EUR (ovelta 24 EUR), K-18 HUOM! Tähän konserttiin voit myös tilata liput kätevästi suoraan sähköpostiisi tai kännykkääsi. Lisätietoja
www.tiketti.fi/smspdf La 24.10.2009 Vanaja-Sali, Verkatehdas, Paasikiventie 2, Hämeenlinna
LIPUT: alk. 26 EUR (ovelta 28 EUR), -S-