PSYCHOBILLY-LEGENDA NEKROMANTIX KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN
To 1.4.2010 Helsinki, Nosturi + Vulture Club
Pe 2.4.2010 Tampere, Pakkahuone + The Grit (UK), Vulture Club
Kaikkien aikojen tärkeimpiin psychobilly-bändeihin kuuluva
Nekromantix saapuu pääsiäisviikonloppuna kahdelle keikalle Suomeen.
Maailmanlaajuista kulttisuosiota nauttiva yhtye nähdään torstaina 1.
huhtikuuta Helsingin Nosturissa ja seuraavana iltana Tampereen
Pakkahuoneella.
Tanskassa vuonna 1989 perustettu, mutta nykyisin Los Angelesissa
vaikuttava Nekromantix tunnetaan musiikkiinsa ohella kauhuelokuvien
estetiikkaa lainaavasta imagostaan. Bändin symboliksi on muodostunut
yhtyeen perustajan ja ainoan alkuperäisjäsenen, vokalisti-basisti Kim
Nekromanin mittatilaustyönä teetetty, ruumisarkun muotoinen läskibasso.
2000-luvun alusta lähtien Hellcat Recordsille levyttäneen
Nekromantixin viimeisin albumi Life is a Grave & I Dig It ilmestyi
vuonna 2007. Merkittävänä esikuvana lukuisille psychobilly-bändeille,
esimerkiksi Tiger Armylle toimineen yhtyeen nykykokoonpanon
muodostavat Kim Nekromanin ohella kitaristi Franc sekä maailman
nopeimman naisrumpalin tittelin voittanut Lux.
Nekromantixin ohella bändin nokkamies Kim Nekroman vaikuttaa myös
muutamia vuosia sitten Tavastiallakin vierailleessa Horrorpops-
yhtyeessä. Edellisen kerran Nekromantix on nähty Suomessa kesällä 2002.
Nosturin keikalle ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu
anniskelualue. Tampereella ikäraja on 18-vuotta. Suomen konsertit
järjestetään Fullsteam Agencyn, Hellbilly Crew:n, Sue-lehden ja
Goofin Records -levykaupan yhteistyönä.
LIPUT:
Myyntiin ma 21.12.2009
35 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakkomyynti Tiketti ja Lippupalvelu
Ostorajoitus: 5 lippua / asiakas
http://www.nekromantix.comhttp://www.myspace.com/nekromantix http://www.myspace.com/thegrit http://www.myspace.com/vulturec http://www.fullsteamagency.com