Aihe: TINDERSTICKS (UK) @ Tavastia pe 12.3.2010 1 | |
---|---|
![]() 04.12.2009 13:02:07 | |
KULTTISUOSIKKI TINDERSTICKS VIIMEINKIN SUOMEEN Pe 12.3.2010 Helsinki, Tavastia Tummasävyistä indierockia soittava Tindersticks saapuu lähes 20 vuoden odotuksen jälkeen ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Brittiläisen vaihtoehtomusiikin kulttisuosikki nähdään Helsingin Tavastialla perjantaina 12. maaliskuuta 2010. Nottinghamissa 1990-luvun alussa perustettu Tindersticks on uransa alusta lähtien kuulunut Lambchopin ja Sparklehorsen tavoin tunnelmallisen vaihtoehtorockin tärkeimpiin kokoonpanoihin. Yhtyeen rauhallisen indiemusiikin tunnistettavimpia elementtejä ovat vokalisti Stuart Staplesin toistuvasti Scott Walkerin ja Leonard Cohenin kaltaisiin mestareihin verrattu baritonilaulu, hiljaiset ja särmikkäät sähkökitarat, tunnelmalliset rytmit sekä surullisten melodioiden täyttämät kappaleet. Tindersticksin nimetön debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1993 keskelle brittipopin kulta-aikoja, mutta valittiin heti ilmestyttyään Melody Makerissa vuoden parhaaksi levyksi. Yhtyeen maine kasvoi jokaisen levytyksen myötä, kunnes vuonna 2003 bändi siirtyi telakalle. Samassa yhteydessä Tindersticksin laulaja Staples muutti Ranskaan, julkaisi kaksi soololevyä ja koko bändin uran uskottiin olevan ohi. Viime vuonna yhtye kuitenkin julkaisi comeback-levyn The Hungry Saw, jonka seurauksena uudistuneen kokoonpanon ura lähti jälleen nousuun. Tammikuun 25. päivä Tindersticksilta ilmestyy 4AD-levymerkin (mm. Pixies, TV On The Radio, The National) kautta kahdeksas pitkäsoitto Falling Down a Mountain, jonka Euroopan julkaisukiertue saapuu myös Suomeen. Studioalbumiensa ohella Tindersticks on säveltänyt elokuvamusiikkia neljään Claire Denisin elokuvaan. Ohjaajan ja bändin tuorein yhteisprojekti, Isabelle Huppertin tähdittämä White Material sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa, ja teoksen soundtrack julkaistaan myöhemmin ensi vuonna. TINDERSTICKS (UK) One of the most brilliant and idiosyncratic (and now longest-lived) bands to emerge from Britain Pitchfork Epic and intimate, uplifting and bleak, gentle and ballsy, experimental and traditional. Good and bad? No, no, no . . . always very good indeed. Popmatters Between the dizzying rush of romanticism and the comic letdown of reality Rolling Stone Musiikkia, jonka tahdissa ei ilakoida, tanssita tai pidetä kivaa vaan istutaan hiljaisessa huoneessa leuka väpättäen ja pyyhkäistään vaivihkaa silmäkulmaa Soundi LIPUT: Myyntiin tiistaina 8.12.2009. 33 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti 35 EUR ovelta www.tindersticks.co.uk www.myspace.com/tindersticksofficial www.fullsteamagency.com | |
![]() 08.12.2009 11:31:59 | |
Olen jokseenkin kiinnostunut! | |
![]() 12.12.2009 16:43:32 | |
tänne mennään. | |
![]() 03.02.2010 15:16:30 | |
Lämppäriksi lisätty KORIA KITTEN RIOT! http://www.myspace.com/koriakittenriot TINDERSTICKS:in "Black Smoke"-video uudelta Falling Down The Mountain-albumilta: http://www.youtube.com/watch?v=w9G6idC9Fjg | |
![]() 08.03.2010 16:09:12 | |
Perjantaina Tavastialla, vuoden upeimpia keikkoja luvassa! http://www.youtube.com/watch?v=y1jylAx5nhY http://www.youtube.com/watch?v=icC4O5mq_-4&feature=related | |
![]() 12.03.2010 16:46:33 | |
Tänään Tavastialla! Showtimet Koria Kitten Riot klo. 22.15 ja TINDERSTICKS klo. 23.30. http://www.hs.fi/verkkolehti/kulttu … li+uhkaava+melankolia/1135254351920 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)