RUOTSALAISLUPAUS THE TINY KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN
Pe 5.3.2010 Helsinki, Belly +Sansa
La 6.3.2010 Tampere, Dynamo +Sansa
Hiljattain Suomessa Anna Järvisen lämmittelijänä vieraillut The Tiny palaa maaliskuussa omille keikoilleen Suomeen. Seuraavaksi suureksi ruotsalaisnimeksi Järvisen ja Jenny Wilsonin jälkeen povattu yhtye esiintyy perjantaina 5. maaliskuuta Helsingin Bellyssä ja seuraavana iltana Turun Dynamossa.
The Tiny on tukholmalaispariskunta Ellekari Larssonin (laulu, piano) ja Leo Svenssonin (sello) muodostama duo, joka kuuluu ruotsalaisen popmusiikin tuoreimpiin menestystarinoihin. Vokalisti Larssonin persoonallisen lauluäänen vuoksi yhtyettä on useissa yhteyksissä verrattu esimerkiksi Björkiin ja Kate Bushiin.
The Tinyn kolmas albumi, Talk Talk -basisti Paul Rustin Man Webbin tuottama Gravity & Grace ilmestyy Suomessa 9. joulukuuta. Alkusyksyn Anna Järvinen -kiertueen ohella duo on esiintynyt Suomessa Ed Harcourtin lämmittelijänä Tavastialla marraskuussa 2006. Lisäksi The Tinyn pariskunta on vieraillut Anna Ternheimin ja Jenny Wilsonin levyillä, laulanut Frida Hyvösen ja Primal Screamin kanssa sekä lämmitellyt esimerkiksi Martha Wainwrightia, Jarvis Cockeria ja Camera Obscuraa.
Helsingin ja Turun keikoilla illan avaa lokakuussa nimettömän toisen albuminsa julkaissut folkpop-artisti Sansa. Jo muutaman vuoden takaisella Vagabond Girl -debyytillään runsaasti huomiota kerännyt laulaja/lauluntekijä kuuluu uuden polven kotimaisten naisartistien kiinnostavimpiin nimiin.
LIPUT:
Helsinki: 7 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Turku: 8 EUR. Ennakko: Levykauppa Äx.
THE TINY (SWE)
The Tinyn luovaa rohkeutta on pakko ihailla, 3/5 (Soundi)
Akustista taidepoppia sielulla ja tunteella, 7/10 (Sue)
The Tinys stora genombrott, 4/5 (Dagens Nyheter)
Knockar direkt, 8/10 (Sonic)
4/5 (Groove)
http://www.thetiny.net http://www.myspace.com/thetiny http://www.myspace.com/sansamusic http://www.fullsteamagency.com