IRLANTILAINEN ALTAR OF PLAGUES HUHTIKUUSSA SUOMEEN
Keskiviikko 21.4.2010 Helsinki, Dante's Highlight
Torstai 22.4.2010 Jyväskylä, Lutakko
Irlantilainen Altar of Plagues perustettiin 2006. Heidän soundiaan on yritetty kuvailla monella eri tavalla, mutta toistuvimpia määreitä ovat black metal, ambient ja metal gaze sekä progressiivinen tai post metal.
Bändin jäsenet itse kokevat lähimmäksi genreksi black metalin, mutta myöntävät etteivät ole perinteinen black metal kokoonpano. Yhtyeen on sanottu ottavan vaikutteita laajalta skaalalta artisteja Darkthronesta Björkiin.
Altar of Plaguesin epätavanomainen lähestymistapa musiikkiinsa on vedonnut monipuoliseen kuulijakuntaan. Yhtye on kiertänyt Isiksen ja Mayhemin kanssa sekä esiintynyt niin metallifestivaaleilla kuin kokeellisen musiikin festivaaleillakin.
Yhden demon ja Sol-EP:n julkaisun jälkeen, Altar of Plagues signattiin kanadalaiselle Profound Lore Records levymerkille. Ensimmäisen pitkäsoiton White Tomb julkaisu vuonna 2009 sai ansaittua kiitosta useilta kriitikoilta ja levy listattiin myös Decibel Magazinessa vuoden 2009 parhaiden levyjen joukkoon. Vuonna 2010 yhtyeeltä on odotettavissa uusi EP ja keikkailua Suomen lisäksi esimerkiksi Hollannin maineikkaalla Roadburn -festivaalilla.
Altar Of Plaguesin lisäksi samalla lavalla nähdään myös Suomen metallitaivaan renessanssimies Tuomas Saukkosen sooloprojekti BLACK SUN AEON. Tällä hetkellä Black Sun Aeon nauhoittaa seuraajaa kriitikoiden ja yleisön ylistämälle "The Darkness Walks Beside Me" -esikoisalbumille, jota on useasti tituleerattu vuoden 2009 vaikuttavimmaksi debyyttialbumiksi.
Jos Black Sun Aeonin esikoisalbumi, jolla vieraili mm. Tomi Koivusaari / Amorphis, Ville Sorvali / Moonsorrow ja Mynni Luukkainen / Sotajumala, oli nimekkäiden vierailevien artistien ilotulitusta, niin tuleva kakkosalbumi on Tuomas Saukkosen loputtoman luovuuden kouluesimerkki. ROUTA -nimeä totteleva albumi tulee olemaan vahvasti teemaansidottu tupla-albumi.
Keikkamiehistö:
Mynni Luukkainen / Kitara, laulu
Mikko Heikkilä / Kitara, laulu
Tuomas Saukkonen / Rummut, laulu
Tarkkaan ja harkiten keikkaileva BLACK SUN AEON lopettaa vuoden 2009 keikat Italiaan Kolony Metal Fest tapahtumaan ja palaa lavoille helmikuun lopulla Norjassa.
Huhtikuun alussa, maailmanlaajuisesti, julkaistavan levyn julkaisubileet vietetään Ranskassa Chaulnes Metal Festissä 3-4.4.2010. Tämän jälkeen yhtye nähdään lavalla yhdessä Altar Of Plaguesin kanssa.
http://www.myspace.com/altarofplagueswww.profoundlorerecords.com http://www.blacksunaeon.com/http://www.myspace.com/aeonoftheblacksun Liput 12€/13€
Ennakko Tiketistä 15.1.2010 alkaen.