Aihe: VANDERMARK/NILSSEN-LOVE DUO (US/NOR), ti 13.7. Kuudes Linja 1 | |
---|---|
![]() 01.06.2010 14:33:47 | |
JAZZ-MUUSIKOT KEN VANDERMARK JA PAAL NILSSEN-LOVE HELSINKIIN Ti 13.7.2010 Helsinki, Kuudes Linja +Black Motor, Mohel Heinäkuun alussa järjestettävään Helsinki Eye and Ear Control -tapahtumaan saadaan kaksi kovan luokan ulkomaista esiintyjää, kun pitkän linjan jazz-muusikot, saksofonisti/klarinetisti Ken Vandermark (USA) ja rumpali/perkussionisti Paal Nilssen-Love (NOR) saapuvat klubi-illan pääesiintyjiksi. Tiistaina 13. heinäkuuta Helsingin Kuudennella Linjalla järjestettävässä tapahtumassa nähdään myös kotimaisen freejazzin kärkinimet Black Motor ja Mohel. Yhdysvaltalainen Ken Vandermark tunnetaan parhaiten Vandermark 5 -kvintetistään, joka on huimalla julkaisumäärällään onnistunut hankkimaan laajan kuulijakunnan ympäri maailman. Vuonna 1994 mies esiintyi The Vandermark Quartetinsa kanssa loistokkaasti Tampere Jazzeilla juuri ennen John Zornin Masada-yhtyettä, ja seuraavana vuonna artisti oli mukana Albert Ayler -tribuuttiyhtyeessä Witches & Devils. Lisäksi Vandermark tunnetaan Peter Brötzmannin Chicago Tentetistä, Territory Bandistä sekä lukuisista muista projekteista. Uransa aikana yli sadalla julkaisulla soittanutta Ken Vandermarkia muistettiin vuonna 1999 arvostetulla MacArthur Fellowship -palkinnolla, jonka edellisiä saajia ovat olleet monet jazzin suurnimet Cecil Taylorista, Max Roachiin ja Anthony Braxtoniin. Norjalainen Paal Nilssen-Love on viimeisten vuosien aikana vakuuttanut niin kuulijat kuin kriitikotkin tinkimättömällä tehokkuudellaan ja taidoillaan. Myöskin lukuisissa kokoonpanoissa vaikuttava artisti tunnetaan parhaiten toiminta-jatsin ilosanomaa levittävästä The Thing -yhtyeestä, joka on viimeiset vuodet levyttänyt maineikkaalle Smalltown Superjazzz levymerkille. Nilssen-Love on aikaisemmin vieraillut Suomessa esimerkiksi Tampere Jazz -festivaaleilla vuonna 2003, jolloin artisti esiintyi yhdessä Raoul Björkenheimin Scorch Trion kanssa. Molden-festivaalin residenssi-taiteilijanakin Chick Corean ja Pat Methenyn tavoin vaikuttanut mies on tehnyt yhteistyötä myös Sonic Youthin Thurston Mooren sekä muusikko Jim ORourken kaltaisten vaihtoehtorokkareiden kanssa. Ken Vandermark ja Paal Nilsse-Love aloittivat yhteistyönsä vuonna 2000. Toistaiseksi parivaljakko on julkaissut viisi albumia, joista viimeisimpänä Milwaukee Volume ilmestyi viime vuonna. LIPUT: 10 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti www.kenvandermark.com www.paalnilssen-love.com www.myspace.com/blackmotors www.fullsteamagency.com | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)