GODSPEED YOU! BLACK EMPERORIN PALUUKIERTUE KULTTUURITALOLLE
Ma 17.1.2011 Helsinki, Kulttuuritalo
Kanadalaisen Godspeed You! Black Emperorin paluukiertue saapuu ensi vuoden alussa Suomeen. Post-rockia, taidemusiikkia, punkia ja vaihtoehtorockia yhdistelevä suursuosikki nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 17. tammikuuta 2011.
Vuonna 1994 Montrealissa perustettu Godspeed You! Black Emperor on koko post-rock-genren merkittävin yhtye, ja kanadalaiskokoonpano onkin toiminut esikuvana kymmenille lajityyppinsä bändeille Sigur Rosista Mogwaihin ja Magyar Possesta Explosions in the Sky:hin. Yhtyeen kappaleet ovat pääsääntöisesti pitkiä, instrumentaalisia ja elokuvamaisia, hiljaisina alkavia, mutta jopa kymmenien minuuttien mittaisiksi äänikollaaseiksi kasvavia teoksia. Bändi tunnetaan myös hypnoottisista, näyttävin videoprojisoinnein tuetuista konserteistaan.
Uransa alusta lähtien Godspeed You! Black Emperor on ollut lukuisia miehistönmuutoksia kokenut kollektiivi, jossa soittaa keskimäärin noin kymmenen muusikkoa. Erityisesti yhtyeen ensimmäinen laajemmin julkaistu pitkäsoitto F#A# (1997) ja tämän seuraaja Lift Your Skinny Fists Like Antennas to Heaven (2000) ovat luettavissa post-rockin kiistattomiksi kulmakiviksi. Yhtyeen viimeiseksi levyksi jäi vuoden 2002 Yanqui U.X.O., jonka jälkeen bändiltä on ilmestynyt kymmeniä liveäänitteitä, bootlegeja ja harvinaisuuskokoelmia.
Uransa huipulla ollut kanadalaiskokoonpano jäi telakalle vuonna 2003, jonka jälkeen bändin jäsenet ovat keskittyneet lukuisiin sivuprojekteihinsa, kuten Tavastiallakin vierailleeseen Thee Silver Mt. Zion -yhtyeeseen. Viime keväänä Godspeed You! Black Emperor julkisti yllättäen kuratoivansa joulukuussa All Tomorrows Parties -festivaalin ohjelmiston ja nousevansa samalla lavalle ensimmäistä kertaa yli seitsemään vuoteen.
Tammikuinen Suomen konsertti on todella harvinainen tapaus, sillä Godspeed You! Black Emperor on ilmoittanut keikkailevansa lähitulevaisuudessa vain muutamia kertoja. Kulttuuritalon konsertti on bändin ainoa esiintyminen Pohjoismaissa. Tapahtuman järjestelyissä on mukana Sue-lehti.
LIPUT:
Myyntiin ma 6.9.2010 klo 9.00
35 EUR +mahd. toimituskulut
Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu
Ei ikärajaa, ostorajoitus: 5 lippua / asiakas
GODSPEED YOU! BLACK EMPEROR (CAN)
The return of Godspeed You! Black Emperor after a seven-year hiatus is a reminder of their much-missed dark genius Guardian
A massive, achingly beautiful work, alternately elegiac and ferocious, 9.0/10 Pitchfork
If Stravinsky was still around, he'd be a fan BBC
Post-rockin legenda Rumba
www.brainwashed.com/godspeed/ www.myspace.com/gybeconstellation www.cstrecords.com/gybe www.sue.fi www.fullsteamagency.com