Aihe: BLACK COBRA (Southern Lord, US)+WOODRUE, ti 17.4. Kuudes Linja 1 | |
---|---|
![]() 05.03.2012 12:49:09 | |
SLUDGE-YHTYE BLACK COBRA SAAPUU HELSINKIIN Ti 17.4.2012 Helsinki, Kuudes Linja +Woodrue Punk- ja hardcore-vaikutteista sludge metalia soittava Black Cobra saapuu keväällä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Suoraan Roadburn-festivaaleilta Helsinkiin matkustava yhdysvaltalaiskaksikko nousee Kuudennen Linjan lavalle tiistaina 17. huhtikuuta. Bay Arean aktiivisessa vaihtoehto-skenessä vuonna 2001 perustettu Black Cobra yhdistelee hc-vaikutteiseen sludgeensa myös thrashia, punkia ja High on Fire -tyylistä raskaasti rokkaavaa metallia. Cavitysta tutun kitaristi/vokalistin Jason Landrianin sekä Acid Kingissä pitkään vaikuttaneen rumpalin Rafa Martinezin muodostama kokoonpano sai uralleen suurempaa nostetta vuonna 2009, jolloin yhtye kiinnitettiin Southern Lord -levymerkille. Ensimmäiset levynsä 2000-luvun puolivälissä julkaissut Black Cobra muistetaan parhaiten kahdesta viimeisimmästä albumistaan, läpimurtolevystään Chronomega (2009) sekä viime vuoden arvostelumenestyksestään, Converge-kitaristin Kurt Balloun kanssa äänitetystä pitkäsoitosta Invernal. Illan avaa kotimainen stoner/sludge-yhtye Woodrue. Muun muassa Church of Miseryyn verrattu helsinkiläisnelikko julkaisi viime vuonna kaksi omakustanne-ep:tä, jotka ovat ladattavissa yhtyeen Bandcamp-sivulta. Konsertti järjestetään yhteistyössä Imperiumi.net -verkkosivuston kanssa. LIPUT: Myyntiin ke 7.3.2012 klo 9.00 15 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti. BLACK COBRA (USA) Hyökkäysvaunun lailla etenevä jyräys iskee täyslaidallisen turpaanvetoa, 9-/10 Imperumi.net One of the best releases in 2011 Roadburn Festival Invernal is just as brash and hardcore as their previous offerings, but the sound has grown into an almighty behemoth of brutality Onemetal.com Down-tuned sludgy tones that run straight to the earth's center Blabbermouth A hyper-dramatic sludge rock attack that currently has few equals Rock-A-Rolla urlwww.blackcobra.net/url_ urlwww.facebook.com/blackcobramusic/url_ urlhttp://woodrue.bandcamp.com/url_ urlwww.facebook.com/woodrue/url_ urlwww.imperiumi.net/url_ urlwww.kuudeslinja.com/url_ urlwww.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 16.03.2012 13:18:43 | |
Lippuskaba käynnissä täällä: urlhttp://www.imperiumi.net/index.php?act=compos&id=185/url Black Cobra-"Sugar Water": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=guLn00BO4xQ/url_ Black Cobra-Live @ Roadburn 2007: urlhttp://www.youtube.com/watch?v=E-U1rT5dzc8/url_ | |
![]() 10.04.2012 15:02:46 | |
Viikon päästä Kutosella! Black Cobra-"Lightning In His Hand": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=vI2sppgk9C8/url_ Black Cobra"-Whats In My Bag?" @ Amoeba Records: urlhttp://www.youtube.com/watch?v=Or93XRse5Q8&feature=related/url_ Woodrue-"Circle Of 13": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=b6iHmpXQf38/url_ | |
![]() 17.04.2012 12:53:34 | |
Soittoajat olis jees vaan eipä löydy intterwebistä. | |
![]() 17.04.2012 16:16:26 | |
TÄNÄÄN! 19.00 ovet auki 20.00 WOODRUE 21.00-> BLACK COBRA (US) 00.30 pilkku DJ Hra Mezola soittaa levyjä. Black Cobra livenä viime viikonlopun Roadburn-kinkereillä: urlhttp://www.youtube.com/watch?v=zYaF6igoAdg/url_ urlhttp://www.youtube.com/watch?v=FN647iCuMoY/url_ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)