Aihe: Chelsea Wolfe (US)+VUK, su 29.4. Kuudes Linja 1 | |
---|---|
![]() 10.02.2012 11:17:38 | |
DOOMFOLK-ARTISTI CHELSEA WOLFE HELSINKIIN Su 29.4.2012 Helsinki, Kuudes Linja +Vuk Synkkää folk-musiikkia esittävä Chelsea Wolfe saapuu kevään Euroopan kiertueellaan myös Suomeen. Viime kesänä ylistetyn Apokalypsis-albumin julkaissut yhdysvaltalaisartisti sekä konsertin avaava kotimainen lämmittelijä Vuk nähdään Helsingissä Kuudennella Linjalla sunnuntai-iltana 29. huhtikuuta. Kaliforniassa kasvaneen Chelsea Wolfen tuotanto on pääosin surumielistä folkia, jossa on kuultavissa vaikutteita myös synkästä metallista ja bluesista. Artistin hyytävän tunnelmallisten kappaleiden äänimaisemat vaihtelevat akustisista ja kuiskaavilla vokaaleilla lauletuista hiljaisista teemoista äänekkäisiin drone-vyörytyksiin. Anna Calvin, Fever Rayn ja Portisheadin yhdistelmäksi kuvaillun Chelsea Wolfen uran käynnistäjä voidaan pitää artistin vuonna 2009 tekemää pitkää ulkomaanmatkaa. Tuolloin Wolfe kirjoitti kappaleita ja soitti eri maalaisten muusikoiden kanssa vaikuttavissa paikoissa hylätyistä kirkoista ja vanhoihin ydinvoimaloihin. Palattuaan kotiinsa Los Angelesiin Chelsea Wolfe äänitti valtavan määrän materiaalia, joista lopulta koostettiin artistin debyyttialbumi The Grime & Glow (2010). Ensimmäistä kertaa oikeassa studiossa ja taustayhtyeen tukemana äänitetty seuraava levytys Apokalypsis (2011) toi Chelsea Wolfelle suuremman läpimurron. Artistin toinen pitkäsoitto keräsi ylistystä musiikkimedioissa Pitchforkista The Guardianiin ja nosti muusikon Anna Calvin ja Zola Jesusin seuraan mielenkiintoisimpien uusien vaihtoehtoisten naismuusikoiden listalla. Kahden albuminsa ohella Chelsea Wolfe on säveltänyt musiikkia elokuviin, esiintynyt mallina sekä äänittänyt erikoislaatuisia cover-versioita esimeriksi Burzumin ja Nick Caven kappaleista. Artistin seuraavaa albumia on lupailtu tälle vuodelle. Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousee muun muassa Fever Rayn Pohjois-Amerikan kiertueen avaajana nähty Vuk. Artistilta ilmestyi juuri uusi The Plains, Wide Open, Alive -minialbumi, joka on ladattavissa vapaaehtoista maksua vastaan Vukin Bandcamp-sivulta. LIPUT: Myyntiin ma 13.2.2012 klo 9.00 10 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti. CHELSEA WOLFE (USA) Wolfe growls and gurgles like a woman literally possessed Pitchfork The instrumentation on each song is rich and brooding, weaving a distinguishable sound that suitably ties Apokalypsis together CMJ Haunting, prophetic, unusual and otherworldly i-D Magazine Doom with driving, discordant guitars right out of early Sonic Youth NPR The breathy phrasings of Kate Bush and singular note-bending of Björk with Black Sabbaths slow, bluesy metal MTV urlwww.chelseawolfe.net/url urlwww.facebook.com/cchelseawwolfe/url urlhttp://agirlnamedwolf.tumblr.com//url_ urlwww.kuudeslinja.com/url_ urlwww.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 25.04.2012 14:38:36 | |
Sunnuntaina Kutosella! Chelsea Wolfe-"In A Crooked World" presented by Swoon Magazine: urlhttp://vimeo.com/39742607/url_ Actual Pain Winter Collection 2012 w/ Chelsea Wolfe: urlhttp://vimeo.com/33503646/url_ Opening Ceremony-"5 questions for Chelsea Wolfe": urlhttp://www.openingceremony.us/entry.asp?pid=5462/url_ Chelsea Wolfe-"Movie Screen": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=cqaTNjNodmw/url_ | |
![]() 26.04.2012 15:45:08 | |
Nuorgamin tentissä Chelsea Wolfe: urlhttp://www.nrgm.fi/artikkelit/small … /small-talk-vieraana-chelsea-wolfe//url_ Chelsea Wolfe-"Mer": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=sjSkktZL7zk/url_ Chelsea Wolfe-"Sunstorm": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=g4Hn4igPaKM/url | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)