Aihe: BUZZCOCKS (UK), ke 25.4. Klubi, Tre+to 26.4. Tavastia, Hki 1 | |
---|---|
![]() 07.11.2011 09:48:42 | |
BUZZCOCKS KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN Ke 25.4.2012 Tampere, Klubi +Control plays The Clash To 26.4.2012 Helsinki, Tavastia Kaikkien aikojen ensimmäisiin, vaikutusvaltaisimpiin ja menestyneimpiin punk-bändeihin lukeutuva Buzzcocks saapuu ensi keväänä kahdelle keikalle Suomeen. Liput brittipunkin pioneeriyhtyeen keikoille Tampereen Klubille 25. huhtikuuta ja seuraavana iltana Helsingin Tavastialle tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 9. marraskuuta. Klassikkokappaleistaan Ever Fallen in Love (With Someone You Shouldntve), What Do I Get? ja Orgasm Addict parhaiten muistettu Buzzcocks perustettiin jo 35 vuotta sitten. Kesällä 1976 ensimmäisen keikkansa Sex Pistolsin lämmittelijänä soittanut yhtye nousi nopeasti brittipunkin suosituimpiin bändeihin ja pian Buzzcocks nähtiin yhteiskeikoilla myös The Clashin, The Vibratorsin ja Siouxsie and the Bansheesin kanssa. Sex Pistolsin ja The Clashin tavoin punkin pyhään kolminaisuuteen kuuluva Buzzcocks ehti uransa alkuvuosina 1976-1981 julkaista kolme pitkäsoittoa, lukuisia singlejä sekä soittaa kiertueita Pohjois-Amerikkaa myöten. Kokoonpanon paluuta saatiin odotella aina vuoteen 1989, jonka jälkeen vaihtelevan aktiivisesti toiminut Buzzcocks on jatkanut uusien kappaleiden kirjoittamista sekä nähty esimerkiksi Nirvanan maailmankiertueen lämmittelijänä ja viime kesän Ilosaarirockissa. Buzzcocksin nykyisessä kokoonpanossa Pete Shelleyn rinnalla soittavat miltei yhtyeen uran alusta saakka mukana ollut kitaristi Steve Diggle sekä 2000-luvulla bändiin liittyneet basisti Chris Remmington ja rumpali Danny Farrant. Buzzcocksin viimeisin studioalbumi Flat-Pack Philosophy julkaistiin vuonna 2006. LIPUT: Myyntiin ke 9.11.2011 klo 9.00 Ke 25.4.2012 Tampere, Klubi - 23 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti - 25 EUR ovelta To 26.4.2012 Helsinki, Tavastia - 25 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti - 27 EUR ovelta urlwww.buzzcocks.com/url_ urlwww.facebook.com/buzzcocksofficial/url_ urlwww.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 23.01.2012 14:40:21 | |
![]() 23.04.2012 20:33:32 | |
Keskiviikkona Tampere ja torstaina Helsinki! Ovelle saattaa jäädä muutamia lippuja mutta jos haluaa varmistaa pääsyn keikalle niin kannattaa hommata lippu Tiketistä NYT! Buzzcocks-"Ever Fallen In Love": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=Bif2q_Zo3-4/url_ Buzzcocks-"What Do I Get": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=-EEPvXlTUnU/url_ Buzzcocks-"Orgasm Addict": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=uwAtifCoB3I/url_ | |
![]() 26.04.2012 10:56:48 | |
TÄNÄÄN Tavastialla! 20.00 ovet auki 21.00 FIRST TIMES 22.00-> BUZZCOCKS (UK) DJ Knight Rocker soittaa levyt! Buzzcocksin keikkojen kunniaksi Nuorgam listasi kaikkien aikojen top-20 masturbaatiosta kertovat biisit: urlhttp://www.nrgm.fi/artikkelit/yksityisia-iloja-runkkubiisien-top-20//url_ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)