Yhdysvaltain Utahissa vuonna 2001 perustettu The Used, on edennyt monien
vaiheiden kautta yhdeksi alternative-rockin huippunimistä. Yhtyeen jäsenet
ovat kotoisin köyhistä oloista ja yhtyeen alkuaikoina heillä oli jopa
vaikeuksia säästää rahaa ruokaan. Bändi sai nimensä, kun yhtyeen jäsenet
keskittyivät bändiinsä niin tehokkaasti, että ystävät valittivat, ettei
bändillä ollut enää aikaa nähdä heitä. Tästä syntyi nimi "The Used." The
Usedin nykykokoonpanossa vaikuttavat alkuperäisjäsenet vokalisti Bert
McCraken, Quinn Alman (kitara ja taustalaulu), Jeph Howard (basso ja
taustalaulu), sekä vuonna 2007 yhtyeeseen liittynyt rumpali Dan
Whitesides.
The Usedin menestys on todellinen työvoitto, sillä bändi on aina kulkenut
omia polkujaan ja välttänyt lokerointia eri rock musiikin alalajeihin.
Vuonna 2008 The Used oli myynyt jo yli 3 miljoonaa albumia
maailmanlaajuisesti. The Used on julkaissut 5 albumia, josta viimeisin
'Vulnerable' julkaistiin vuoden 2012 alussa ja se nousi parhaimmillaan
sijalle 8. Yhdysvaltojen albumilistalla. Vuoden 2012 kesällä yhtye
esiintyi legendaarisen The Warped -tourin päälavallla, mutta joutui
perumaan Kanadan konsertteja, koska yhtyeen laulajalta evättiin pääsy
maahan hänen nuoruudessaan tekemiensä rikkomusten vuoksi.
The Usedin edellinen Euroopan kiertue peruuntui vuonna 2010
aikatauluongelmien takia. Yhtyeen oli tuolloin määrä konsertoida lähes
loppuunmyydyllä Helsingin Kaapelitehtaalla, joten bändi keikkailee nyt
ensimmäistä kertaa Suomessa ja The Circuksessa on luvassa
tiivistunnelmainen rock -ilta. Liput konserttiin maksavat alkaen 35 euroa
+ toimituskulut ja ne tulevat myyntiin Tiketissä 10. syyskuuta klo. 9.00!
THE USED - KONSERTIN PERUSTIEDOT:
Aika ja paikka: 20.11.2012, The Circus, Salomonkatu 1-3, 00100 Helsinki
Liput: 35 eur + toimituskulut (
www.tiketti.fi )
Ovet: 19:00
Ikäraja: K18
Bändin kotisivut:
http://theused.net/ RL Concerts kotisivut:
www.rle.fiRL Concerts Facebookissa:
www.facebook.com/rlconcerts