Aihe: A$AP Rocky (USA) @ The Circus pe 14.6.2013 1 | |
---|---|
![]() 29.01.2013 12:24:52 | |
A$AP ROCKY ENSIMMÄISELLE KLUBIKEIKALLEEN SUOMEEN Pe 14.6.2013 Helsinki, The Circus Parhaillaan Yhdysvaltojen listaykkösenä komeileva rap-artisti A$AP Rocky saapuu ensi kesänä klubikeikalle Helsinkiin. Tämän hetken kuumin hiphop-nimi esiintyy A$AP Fergin kanssa The Circuksessa perjantaina 14. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 1. helmikuuta. New Yorkin Harlemissa syntynyt ja kasvanut A$AP Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers, nousi maineeseen vuonna 2011 ilmestyneen ja Peso-hitin sisältäneen Live.Love.A$AP-mixtapen myötä. Hetkessä puhutuimpien uusien räppäreiden joukkoon noussut artisti oli jo aikaisemmin tehnyt musiikkia perustamansa A$AP Mob -kollektiivin jäsenenä. A$AP Rockyn useita kertoja lykätty virallinen debyyttialbumi Long.Live.A$AP ilmestyi tammikuun puolivälissä. Ylistetty levy nousi suoraan Yhdysvaltojen listaykköseksi myyden julkaisuviikollaan 139.000 kappaletta. Albumilla vierailevat muun muassa Santigold, Kendrick Lamar ja Florence Welch ja sen tuotannosta vastaavat lukuisat huippunimet Danger Mousesta Skrillexiin. Albumin julkaisukiertueella A$AP Rocky nähdään yhteiskeikoilla muun muassa Rihannan kanssa. Aikaisemmin newyorkilaisräppäri on vieraillut Suomessa ainoastaan viime vuoden Flow-festivaaleilla. Illan pääesiintyjä tuo mukanaan Suomeen A$AP Mobiin kuuluvan A$AP Fergin. Rockyn lapsuudenystävää ja yhteistyökumppania kuullaan myös miehen ajankohtaisella albumilla. LIPUT: Myyntiin pe 1.2.2013 klo 9.00 Alkaen 37 EUR, ennakko: Tiketti. Ikäraja 18-vuotta A$AP ROCKY (USA) LongLiveA$AP delivers on and even exceeds the promise of LiveLoveA$AP (..) the album is a triumph of craft and curation, 8.5/10, Best New Music Pitchfork An absorbing, immersive listening experience, Long.Live.A$AP outshines the recent full-lengths of technically more proficient rappers as well as those of strikingly safer hip-hop hitmakers The Quietus "Frequently thrilling, a dense splurge of woozy electronics and samples, packed with lovely production touches, 4/5 The Guardian Tanssii vaivatta UG-vaihteen ja klubihittien välisellä nuoralla, 4/5 Rumba www.asvpxrocky.com www.facebook.com/asaprocky www.asapmob.com www.thecircus.fi www.fullsteam.fi | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)