Aihe: Elektronisen brittimusiikin sanansaattaja Example palaa Suomeen! 1 | |
---|---|
![]() 14.12.2012 11:27:29 | |
Viime kesänä tuhansia ihmisiä Provinssi Rockin jättitelttaan kerännyt klubimusiikin huippunimi Example palaa Helsinkiin ensi keväänä. Examplen edellinen konsertti Helsingin Nosturissa myytiin nopeasti loppuun ja tällä kertaa Example esiintyy Helsingin The Circuksessa DJ Wiren kanssa lauantaina 23. maaliskuuta. Liput tulevat myyntiin klo 9.00 keskiviikkona 19. joulukuuta Tiketissä ( www.tiketti.fi ) alkaen hintaan 29 euroa + toimituskulut. Example (Elliot John Gleave, s.1982) on englantilainen laulaja ja rap-artisti, jonka taiteilijanimi johdetaan hänen nimensä etukirjaimista, sekä latinan kielestä E.G., exempli gratia. Example on haastatteluissaan maininnut kiinnostuneensa hiphop -musiikista Snoop Doggin ja Wu-Tang Clanin innoittamana jo 90-luvulla. 2000-luvun alussa Example toimi myös UK garage -musiikkipiireissä mc:nä, jonka seurauksena hän tutustui laajemmin brittiläiseen elektroniseen musiikkiin. Vuonna 2011 Example nousi brittilistan ykköseksi 'Changed The Way You Kissed Me' -ykkösellään. Vuoden 2012 aikana Example on keskittynyt neljännen 'The Evolution of Man' -albuminsa valmisteluun ja menestys on jatkunut mm. Calvin Harrisin tuottaman 'We'll Be Coming Back' -hitin siivittämänä. Lisäksi Example on kirjoittanut The Wanted poikabändin hittisinglen 'Chasing The Sun". Perustiedot: The Circus, Salomonkatu 1-3, 00100 Helsinki Ovet: 22:00 Liput: Alkaen 29 eur + toimituskulut ( www.tiketti.fi ) Ikäraja: K18 www.rle.fi Tykkää tapahtumajärjestäjän sivusta ja kuulet uusimmat keikkauutiset ensimmäisenä: www.facebook.com/rlconcerts | |
![]() 19.12.2012 11:09:59 | |
Example liput tulivat aamulla myyntiin Tiketissä! Saatavilla myös rajoitettu erä VIP-lippuja nopeimmille. http://www.tiketti.fi/Example-UK-The-Circus-Helsinki-lippuja/18243 Osallistu ja voita liput Examplen keikalle. http://www.facebook.com/events/312051438899994/ | |
![]() 09.01.2013 17:23:17 | |
Examplea lämmittelee kotimainen HeavyWeight - kollektiivi, jonka hiljattain julkaistu Fireworks -single nousi Suomen iTunes tanssimusiikkilistan ykkössijalle. HeavyWeightiin kuuluvat dj:t Mista S, Rascal, Lovetone ja Lotsaless. Kokoonpano on nähty mm. Jennifer Lopezin ja LMFAO:n lämppäreinä, sekä Weekend Festivalilla viime vuonna. HeavyWeight edustaa suomalaisen tanssimusiikin uuttaa aaltoa ja kotimaassaan ahkerasti keikkaillut ryhmä on tänä vuonna aloittelemassa keikkailua myös Suomen ulkopuolella. Kollektiivin jäsenet ovat soittaneet vakituisesti mm. Fredan Tivolissa, The Tigerissa ja Kaivohuoneella Helsingissä ja tekevät myös paljon soolokeikkoja ympäri Suomea. | |
![]() 17.01.2013 10:18:03 | |
Examplen keikan DJ Line uppiin jälleen lisäyksiä - alueelle tulee myös Housemotionin luotsaama kakkosstage, jossa nähdään Housemotionin (Summerheat) lisäksi Joonas Hahmo, Sergei Shkuroff (Summer Heat / Madwave) ja Johnny Wilde (Colors) https://www.facebook.com/events/312051438899994/ | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)