![]() 27.07.2017 21:55:37 (muokattu 27.07.2017 22:14:18) | |
---|---|
Huvitti kun Harjulla ei ollut enää hiekkasäkkejä shikaaneissa vaan irtorenkaita. Ekojen joukossa tullut Ari Saxberg meinasi kaataa meikän kohdalla shikaanissa Pitkäkadulle tullessa. Leikkasi liikaa renkaiden kohdalta ja renkaat lensi vidduhun ja kolmen metrin korkeudella ollut liikennemerkkikin lähti kaaressa. Noh, suurin osa autoista ohittikin sitten shikaanin ilman toista rengaspinoa, linja oli tietenkin aika reilusti nopeampi niin. Tv-katkolla kasasivat sitten uudestaan, mutta Lappi osui niihin ja loput autot tulivatkin taas suorempaa läpi. Kaupunkipätkällä toi on ihan okei, varsinkin jos haluaa suojella vähän nurmikoitakin, mutta tänä vuonna keskituntinopeuksien alentamiseksi oikeillekin ek:ille on rakennettu kaikenlaisia hidasteita. Kuskit ei tykkää, eikä kyllä katsojatkaan. Saas nähdä tuleeko niiden takia jollekin nimikuskille harmia kisan aikana. Etenkin jos joku ajaa päin paalia/muuta estettä, se siirtyy. Ei siellä ole aikaa ja kalustoa siirtää niitä alkuperäisille paikoille. E: No kai sitä itekin on pakko jotain veikkailla. MM:n kannalta Ogierin pitäisi jäädä melkolailla ilman pisteitä jos Latvala vielä yrittää ajaa mestaruudesta. Top 3 vaikka tommone: 1. Latvala 2. Neuville 3. Tänak E2: Kaverilta tuli viesti, että nyt on sitten vielä viime tingassa shikaanien jätöissä olleita betoniharkkoja siirretty muutamalla metrillä tai poistettu kokonaan. Säätöä säätöä... Alright, alright, alright! | |
![]() 28.07.2017 22:29:34 | |
Meni omat veikkailut melko perseeelleen, mutta ei haittaa yhtään. Harvinaista herkkua kun välillä oli suomalaisilla jopa neloisjohto, vieläkin suht tukeva kolmoisjohto. Toki kilometrejä on vielä ihan perkeleesti jäljellä, harvoin perjantain tulostaulukosta montaa nimeä on samoissa kohdissa lopputuloksissa. Oltiin tänään Jukojärvellä ja Äänekoskella, Äänekosken maalimutkassa ei tällä kertaa ollut mitään. Jukojärvellä sen sijaan oltiin viime vuodelta Tänakin loikkapaikkana tunnetussa hyppyrissä, tosin ajosuunta oli toinen tänä vuonna. Tajuttomia loikkia vastamäkeen tuli lähes koko kärjen osalta, Ogier ehkä vaurioitti alastulossa autoaan, mutta siitä ei sen kummempaa infoa saanut kun Seb veti samalla pätkällä vielä ulos kohtuu kovaa. Kartturinsa Ingrassia oli ainakin alkuillasta vielä sairaalassa tällin takia. Myös mm. Breen kertoi kuulleensa "jonkun napsauksen" hypyn alastulossa. Ilmalennothan oli 40-50 -metrisiä, useimmat laskeutui suhteellisen siististi. Hänninen tuli ekalla ajokerralla takapuskurin ilmanohjain edellä tiehen, puskuri pysyi ehjänä, jätti vaan hauskat lanausjäljet tiehen, hoho. Äänekosken pätkälle mentäessä lähdettiin kiertoreittiä hiekkatietä, pääreitti kun oli aivan tukossa Uuraisten paikkeilla osaksi kai tietyönkin takia. Ihmeteltiin kun ajettiin kaatosateessa tyhjää tietä miljoonaa, mutta hiekkatien alussa meidän taakse kääntynyt seitkytäluvun Corolla ajoi mukana sitkeästi. Päädyttiin sitten Äänekoskella peräkkäin parkkiin ja Corollan kuskin paikalta nousi Juha Salo =D Todettiin vaan ukolle, että ajateltiinkin jonkun rattimiehen olevan asialla heh juum. Melkein tekisi mieli ylistää enempi Sunista tän päivän suorituksesta, mutta jos jumalauta Lappi johtaa ekan päivän jälkeen niin on se kova juttu. Suninenkin nosti kyllä osakkeitaan huikeasti. Toivottavasti huomenna ei kato käy hirveästi, nyt on tosiaan Latvalalla ässäpaikka ottaa 30 pistettä kiinni Ogia MM-pisteissä. Alright, alright, alright! | |
![]() 28.07.2017 23:56:20 | |
Hetfield: Meni omat veikkailut melko perseeelleen, mutta ei haittaa yhtään. Harvinaista herkkua kun välillä oli suomalaisilla jopa neloisjohto, vieläkin suht tukeva kolmoisjohto. Toki kilometrejä on vielä ihan perkeleesti jäljellä, harvoin perjantain tulostaulukosta montaa nimeä on samoissa kohdissa lopputuloksissa. Oltiin tänään Jukojärvellä ja Äänekoskella, Äänekosken maalimutkassa ei tällä kertaa ollut mitään. Jukojärvellä sen sijaan oltiin viime vuodelta Tänakin loikkapaikkana tunnetussa hyppyrissä, tosin ajosuunta oli toinen tänä vuonna. Tajuttomia loikkia vastamäkeen tuli lähes koko kärjen osalta, Ogier ehkä vaurioitti alastulossa autoaan, mutta siitä ei sen kummempaa infoa saanut kun Seb veti samalla pätkällä vielä ulos kohtuu kovaa. Kartturinsa Ingrassia oli ainakin alkuillasta vielä sairaalassa tällin takia. Myös mm. Breen kertoi kuulleensa "jonkun napsauksen" hypyn alastulossa. Ilmalennothan oli 40-50 -metrisiä, useimmat laskeutui suhteellisen siististi. Hänninen tuli ekalla ajokerralla takapuskurin ilmanohjain edellä tiehen, puskuri pysyi ehjänä, jätti vaan hauskat lanausjäljet tiehen, hoho. Äänekosken pätkälle mentäessä lähdettiin kiertoreittiä hiekkatietä, pääreitti kun oli aivan tukossa Uuraisten paikkeilla osaksi kai tietyönkin takia. Ihmeteltiin kun ajettiin kaatosateessa tyhjää tietä miljoonaa, mutta hiekkatien alussa meidän taakse kääntynyt seitkytäluvun Corolla ajoi mukana sitkeästi. Päädyttiin sitten Äänekoskella peräkkäin parkkiin ja Corollan kuskin paikalta nousi Juha Salo =D Todettiin vaan ukolle, että ajateltiinkin jonkun rattimiehen olevan asialla heh juum. Melkein tekisi mieli ylistää enempi Sunista tän päivän suorituksesta, mutta jos jumalauta Lappi johtaa ekan päivän jälkeen niin on se kova juttu. Suninenkin nosti kyllä osakkeitaan huikeasti. Toivottavasti huomenna ei kato käy hirveästi, nyt on tosiaan Latvalalla ässäpaikka ottaa 30 pistettä kiinni Ogia MM-pisteissä. Juum, laita vaan jatkossakin raporttia taalla luetaan suurella mielenkiinnolla, itse olen tana vuonna vain redbull tv:n varassa, taman paivan lahetys katkesi tyystin, josko jo illalla paasisi katsomaan. Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 29.07.2017 07:45:28 | |
Hetfield: Äänekosken pätkälle mentäessä lähdettiin kiertoreittiä hiekkatietä, pääreitti kun oli aivan tukossa Uuraisten paikkeilla osaksi kai tietyönkin takia. Ihmeteltiin kun ajettiin kaatosateessa tyhjää tietä miljoonaa, mutta hiekkatien alussa meidän taakse kääntynyt seitkytäluvun Corolla ajoi mukana sitkeästi. Päädyttiin sitten Äänekoskella peräkkäin parkkiin ja Corollan kuskin paikalta nousi Juha Salo =D Todettiin vaan ukolle, että ajateltiinkin jonkun rattimiehen olevan asialla heh juum. Hohom...vähän rattim_mieeesss juttua. Tätä lisää! "Jos johtaisin levy-yhtiötä, niin nakkaisin kaikki kolme hiuksista vittuun ja ottaisin oikeita talentteja tilalle. Sellaisia jotka osaavat oikeasti säveltää." -danny- | |
![]() 29.07.2017 16:59:30 | |
Latvalan auto hyytyi Ouninpohja 2:lla sähkövikaan johtopaikalta. Harmi homma, voitto olisi tasoittanut sarjataulukon kärkeä kivasti. Lapin menoa ei kyl voi kuin ihailla ja suomalaisilla yhä toki kolmoisjohto. | |
![]() 29.07.2017 22:52:10 | |
k1mm0: Latvalan auto hyytyi Ouninpohja 2:lla sähkövikaan johtopaikalta. Harmi homma, voitto olisi tasoittanut sarjataulukon kärkeä kivasti. Lapin menoa ei kyl voi kuin ihailla ja suomalaisilla yhä toki kolmoisjohto. Tuli katseltua power stage livena ja paivan yhteenvetokin. Mahtaa Latvalaa vituttaa isolla V:lla. Harvinaisen paskasti vetaa kaikki uluko_maalaiset tana vuonna, Suomalaiset on saikyttanyt ne nopeudellaan kenties, vaisua miesta on joka iikka noissa patkan lopun haastatteluissa ja alakuloisuus nakyy. Tulos veikkauksetkin nakojaan meni pain hanuria, silti kilpailun tilanne ilahduttaa kovin, noi asetelmat jos pysyy niin voi pojat, Hanninenkin kakkosena eisss tuskin koskaan ollut noilla sijoilla. Tavallaan toivon etta Lappi tekisi jonkun pikku mokan ja sijoittuisi kakkoseksi ja Hanninen ajaisi voittoon. Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 30.07.2017 02:16:31 (muokattu 30.07.2017 02:36:12) | |
Kummiseta: Tuli katseltua power stage livena ja paivan yhteenvetokin. Power Stage on vasta huomenna mutta taisitkin tarkottaa ihan live-ek:ta. Mutta jooh, tänään oli melkonen päivä taas. Pahaa aavistelin, että kärkiporukassa saattaa jotain käydä kun ralli nyt on semmoista, mutta en odottanut että Latvalalta tekniikka pettäisi. Toki uudehko auto vielä, silti kismittää aivan kyrpänä. Se harmittaa eniten, että ilman omaa syytään JM menetti nyt tärkeitä pisteitä, olisi parhaassa tapauksessa saanut 30 kokonaista pistettä Ogieriä kiinni MM-taulukossa. Nyt meni koko homma pilalle. Toki huomenna 5 pistettä jos voittaa Power Stagen, ei paljon vaan lohduta. Samalla on tietenkin todettava, että olen ihan helvetin ylpeä Lapin ja Sunisen suorituksista, myös Hänninen on ottanut itseään niskasta kiinni ja pienistä kolhuista huolimatta on erittäin hyvin mukana podium-taistossa. Iso mutta on kuitenkin Elfyn Evans joka on ihan Hännisen ja Sunisen kannassa, koko ajan parantanut menoaan. Huomenna on vielä todella jännä päivä. Lappi voittaa jos ei Toyota petä. Jotenkin ihan mindfuck koko homma. Oltiin Päijälässä aamulla ja kahdesta vaihtoehdosta valittiin se vähän vähempi kansoitettu. Tosin juuri se toinen olikin sitten kunnon runkipaikka, kuten vissiin aiempinakin vuosina. Autoja meni ulos melkeinpä liukuhihnalta videoiden perusteella. Sordokin kävi ojassa roikottamassa. Tosta näkyy äksöniä, Sordo heti ekana: https://www.youtube.com/watch?v=eGbvV4IFhYA Mutta eipä se meidänkään paikka todellakaan huono ollut, kovan vauhdin pudottava ja pitkä oikea, puita vielä hakattu tuoreeltaan ulkomutkan paikkeilta mikä hämää hieman. Muutamat WRC:t tuli melko suoralla linjalla, mutta esim. Suninen veti pelit ihan poikittain. Kukaan alkupäästä ei silti vienyt ulkomutkan ojassa olleita kiviä, oikein kunnon isoja moukuja. Kunnes WRC2:n pisteissä johtava norjalainen Skoda-kuski (ei tosin ajanut tässä rallissa pisteistä) Ole Christian Veiby tuli ylikovaa ja valui leveäksi ja lopulta ulos auton lähtiessä heittämään nokkaperää, eli voltteja ilmassa vuoronperään nokka ja perä edellä mättäillä pomppien. Ilmavia voltteja, auto meni todella pahan näköiseksi, mutta onneksi miehistö oli täysin kunnossa mällin jäljiltä. Kun auto oli saatu tieltä pois jäätiin odottamaan seuraavia uhreja. Paljon jäätäviä sladeja ja ojan pohjalta hipomisia, mutta moni selvisi juuri ja juuri. Toinen keskeytys tuli kun myöskin Skoda Fabia R5:lla ajanut ruotsalainen Lars Stugemo ajoi aivan himpun liian leveästi pyörän osuessa ojassa olleeseen kiveen. Pysäyttivät auton 200 metrin päähän ja pätkän loputtua tulivat etsimään irto-osiaan maastosta. Ehdin ek:n jälkeen jutella hetken Stugemon kanssa, mukavan oloinen heppu. Ilmankos kun Twitterin perusteella näköjään musiikkimiehiä. Stugemon auton osia ja kartturi kantamassa niitä takaisin autolle: https://www.dropbox.com/s/xkqqjxh4i7ef0lw/P1060829.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/163s1yvvu2tp48p/P1060833.JPG?dl=0 Veibyn Skodan raato. Katto sekä etuovet ihan suorat edelleen: https://www.dropbox.com/s/ojg6ds3c0d7lmqm/P1060830.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/exe2hkmy2ln1cp7/P1060831.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/xv2ev81xuvxez8e/P1060832.JPG?dl=0 Ouninpohjalla oltiin maisemapaikoilla, pari nopeaa nypynylitystä/kevennystä/hyppyä oli näköpiirissä. Tänakille annettava erikoismaininta, tuli aivan tien täydeltä ja maximum attackilla, muiden videoita nähneenä näköjään ajoi Ounilla muutenkin ihan reikä päässä. Latvalaa odotellessa alettiin porukassa ihmettelemään kun ei autoa kuulunut ja lopulta tuli tieto teknisestä viasta. Työnsivät muuten auton ihan tohon lähimpään maatilan pihaan mikä pilkottaa kuvassa keskellä: https://www.dropbox.com/s/8rsr2w6h4kcul50/P1060835.JPG?dl=0 JM:n Yaris: https://www.dropbox.com/s/dcdta73wybf28u0/P1060842.JPG?dl=0 Alright, alright, alright! | |
![]() 30.07.2017 04:05:29 (muokattu 30.07.2017 04:07:03) | |
Hetfield: Power Stage on vasta huomenna mutta taisitkin tarkottaa ihan live-ek:ta. Mutta jooh, tänään oli melkonen päivä taas. Pahaa aavistelin, että kärkiporukassa saattaa jotain käydä kun ralli nyt on semmoista, mutta en odottanut että Latvalalta tekniikka pettäisi. Toki uudehko auto vielä, silti kismittää aivan kyrpänä. Se harmittaa eniten, että ilman omaa syytään JM menetti nyt tärkeitä pisteitä, olisi parhaassa tapauksessa saanut 30 kokonaista pistettä Ogieriä kiinni MM-taulukossa. Nyt meni koko homma pilalle. Toki huomenna 5 pistettä jos voittaa Power Stagen, ei paljon vaan lohduta. Samalla on tietenkin todettava, että olen ihan helvetin ylpeä Lapin ja Sunisen suorituksista, myös Hänninen on ottanut itseään niskasta kiinni ja pienistä kolhuista huolimatta on erittäin hyvin mukana podium-taistossa. Iso mutta on kuitenkin Elfyn Evans joka on ihan Hännisen ja Sunisen kannassa, koko ajan parantanut menoaan. Huomenna on vielä todella jännä päivä. Lappi voittaa jos ei Toyota petä. Jotenkin ihan mindfuck koko homma. Oltiin Päijälässä aamulla ja kahdesta vaihtoehdosta valittiin se vähän vähempi kansoitettu. Tosin juuri se toinen olikin sitten kunnon runkipaikka, kuten vissiin aiempinakin vuosina. Autoja meni ulos melkeinpä liukuhihnalta videoiden perusteella. Sordokin kävi ojassa roikottamassa. Tosta näkyy äksöniä, Sordo heti ekana: https://www.youtube.com/watch?v=eGbvV4IFhYA Mutta eipä se meidänkään paikka todellakaan huono ollut, kovan vauhdin pudottava ja pitkä oikea, puita vielä hakattu tuoreeltaan ulkomutkan paikkeilta mikä hämää hieman. Muutamat WRC:t tuli melko suoralla linjalla, mutta esim. Suninen veti pelit ihan poikittain. Kukaan alkupäästä ei silti vienyt ulkomutkan ojassa olleita kiviä, oikein kunnon isoja moukuja. Kunnes WRC2:n pisteissä johtava norjalainen Skoda-kuski (ei tosin ajanut tässä rallissa pisteistä) Ole Christian Veiby tuli ylikovaa ja valui leveäksi ja lopulta ulos auton lähtiessä heittämään nokkaperää, eli voltteja ilmassa vuoronperään nokka ja perä edellä mättäillä pomppien. Ilmavia voltteja, auto meni todella pahan näköiseksi, mutta onneksi miehistö oli täysin kunnossa mällin jäljiltä. Kun auto oli saatu tieltä pois jäätiin odottamaan seuraavia uhreja. Paljon jäätäviä sladeja ja ojan pohjalta hipomisia, mutta moni selvisi juuri ja juuri. Toinen keskeytys tuli kun myöskin Skoda Fabia R5:lla ajanut ruotsalainen Lars Stugemo ajoi aivan himpun liian leveästi pyörän osuessa ojassa olleeseen kiveen. Pysäyttivät auton 200 metrin päähän ja pätkän loputtua tulivat etsimään irto-osiaan maastosta. Ehdin ek:n jälkeen jutella hetken Stugemon kanssa, mukavan oloinen heppu. Ilmankos kun Twitterin perusteella näköjään musiikkimiehiä. Stugemon auton osia ja kartturi kantamassa niitä takaisin autolle: https://www.dropbox.com/s/xkqqjxh4i7ef0lw/P1060829.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/163s1yvvu2tp48p/P1060833.JPG?dl=0 Veibyn Skodan raato. Katto sekä etuovet ihan suorat edelleen: https://www.dropbox.com/s/ojg6ds3c0d7lmqm/P1060830.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/exe2hkmy2ln1cp7/P1060831.JPG?dl=0 https://www.dropbox.com/s/xv2ev81xuvxez8e/P1060832.JPG?dl=0 Ouninpohjalla oltiin maisemapaikoilla, pari nopeaa nypynylitystä/kevennystä/hyppyä oli näköpiirissä. Tänakille annettava erikoismaininta, tuli aivan tien täydeltä ja maximum attackilla, muiden videoita nähneenä näköjään ajoi Ounilla muutenkin ihan reikä päässä. Latvalaa odotellessa alettiin porukassa ihmettelemään kun ei autoa kuulunut ja lopulta tuli tieto teknisestä viasta. Työnsivät muuten auton ihan tohon lähimpään maatilan pihaan mikä pilkottaa kuvassa keskellä: https://www.dropbox.com/s/8rsr2w6h4kcul50/P1060835.JPG?dl=0 JM:n Yaris: https://www.dropbox.com/s/dcdta73wybf28u0/P1060842.JPG?dl=0 Juu live super-stagehan se oli nimeltaan. Hieno raportti, kiitos siita! Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 30.07.2017 12:12:16 (muokattu 30.07.2017 12:59:09) | |
Ei nyt hyvältä näytä nää loppuratkaisut. Evans ohitti ensin Hännisen ja nyt Lempää2:n Suninen teloi autonsa ja tippui podium-taistosta. Toki Hänninen otti Evansilta sijan takaisin, mutta ero ennen vikaa pätkää on 0,9 sekuntia. Ja Lapilla on teknisiä murheita, pääsi vielä ainakin Lempää2:n maaliin. Saas nähdä pääseekö Jyväskylään asti. E: Onkohan osunut johonkin kun rengas vissiin mennyt ja jousitus vaurioitunut. Onneksi viimeinen pätkäkin on vain 10km, jos saa jonkun virityksen tehtyä Hännisen tyyliin tai pystyy ajamaan tarpeeksi rauhassa niin voittaa vielä. Jos ei niin tässähän voi käydä niin että Evans voittaa =D Sunisen auton keula: https://pbs.twimg.com/media/DF-NNWBWsAApXW2.jpg E2: Jaa ilmeisesti vähän lievemmät damage Lapilla, kuulemma pelkällä renkaanvaihdolla selvinnyt. Eli vissiin kaikki kunnossa viimeistä eekoota ajatellen. E3: Sunisen tilanne videona, himpun verran tiukalla oli ettei auto romuttunut ihan huolella, pysyi sentään pystyssä: https://www.facebook.com/samuel.jokinen/videos/10213648595234016/ Ja äijä kumminkin kommentoi pätkän lopussa, että "spinnasi". Hoho. Alright, alright, alright! | |
![]() 30.07.2017 14:51:50 (muokattu 30.07.2017 14:55:57) | |
Hetfield: Oltiin Päijälässä aamulla ja kahdesta vaihtoehdosta valittiin se vähän vähempi kansoitettu. Tosin juuri se toinen olikin sitten kunnon runkipaikka, kuten vissiin aiempinakin vuosina. Autoja meni ulos melkeinpä liukuhihnalta videoiden perusteella. Sordokin kävi ojassa roikottamassa. Tosta näkyy äksöniä, Sordo heti ekana: https://www.youtube.com/watch?v=eGbvV4IFhYA Katos, oltiin itsekin Päijälän pätkällä. Vajaa pari kilsaa alusta melko kinkkinen paikka, niin siinä ei paljoa vielä riskillä vedetty. Sordo veti kyl ekalla kerralla auto melko poikittain, ei kaukana ollut pyörähdys. Muuten melko siististi ajoivat kaikki. Katselupaikkamme ei luonnollisestikaan ollut virallinen. :) Väliaikaviihteestä vastas kesä-dena, jolla oli varmaan kolmen viikon ränni alla. Jäi kekkuloimaan keskelle tietä vetomies-luokan ekan kierroksen aikana. Nerokas liike juuhm. Huuteli kans tappavansa järjestyksenvalvojan, kun hän huusi osuvan ralliauton tappavan ja täten olisi syytä poistua tien sivuun. Hetken päästä kaverit veivätkin denan nukkumaan johonkin läheiselle mökille. Pullot vaan kilisivät muovipussissa denan kyntäessä ojassa. Hienoa suorittamista. Vetomies-luokan ajojen välissä käytiin tutustumassa pätkää pari kilometriä eteenkin päin, melko yllättävä pudotus löytyi katselupaikkamme läheltä. Siellähän sitten kohta oli yksi nelivetomies-luokan auto oikea etunakki ja ripustus paskana pysäköitynä jonkun mökkiläisen pihatielle. Avattu Veikko-tölkki katolla. Mitäs muutakaan siinä tekemään, kun auto on ajokelvoton ja pidemmälle ajo rikkoisi autoa entisestään. Hassuna kuriositeettina mainittakoon, että olin lähtöalueen makkarakojun päivän ainoa teetä ostanut asiakas, ainakin näin sanoi mulle kioskin toimintaa pyörittämässä ollut uckeli. Antoi päivän kolmannen kupillisen yhteydessä ilmaisen donitsin meikälle jee. Lisäksi Itävallan lippuni sai ansaitsemaansa huomiota. "Rakkaus on globaalia. Meidän miesten täytyy ymmärtää naiset globaalisti" - Vesa Keskinen | |
![]() 30.07.2017 16:54:02 | |
Hyvinhan tuo naytti paattyvan, Evans nyt vahan pilasi iloa kakkoseksi ajettuaan mutta Ep Lappi ykkonen ja Hanninen kolmonen. Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 30.07.2017 17:22:52 | |
Funkånaut: Katos, oltiin itsekin Päijälän pätkällä. Vajaa pari kilsaa alusta melko kinkkinen paikka, niin siinä ei paljoa vielä riskillä vedetty. Sordo veti kyl ekalla kerralla auto melko poikittain, ei kaukana ollut pyörähdys. Muuten melko siististi ajoivat kaikki. Katselupaikkamme ei luonnollisestikaan ollut virallinen. :) Oolrait, hianoo. Mekään ei Päijälässä oltu virallisessa katselupaikassa, piti autolta kävellä 3km suuntaansa. Se toki jelppaa kun meidän porukassa on yksi joka ottaa selvää about koko reitistä etukäteen ja muutenkin seuraa kaikkea tarkalla silmällä. Yleensä löytyy jotain mielenkiintoista. Ikinä ei tietty satavarmaa ole onko joku paikka toimiva äksönin puolesta vai ei, mutta ei se niin vakavaa ole. Välillä käy tuuri. Väliaikaviihteestä vastas kesä-dena, jolla oli varmaan kolmen viikon ränni alla. Jäi kekkuloimaan keskelle tietä vetomies-luokan ekan kierroksen aikana. Nerokas liike juuhm. Huuteli kans tappavansa järjestyksenvalvojan, kun hän huusi osuvan ralliauton tappavan ja täten olisi syytä poistua tien sivuun. Hetken päästä kaverit veivätkin denan nukkumaan johonkin läheiselle mökille. Pullot vaan kilisivät muovipussissa denan kyntäessä ojassa. Hienoa suorittamista. Hoho. Muutamia vähän surkeamassa kunnossa olleita näkyi, mutta taitaa nykyään olla harvemmassa. Tuli tosta denasta mieleen 1999 Mökkiperä. Hieman ennen kuin Mäkisen oli määrä saapua ekana autona paikalle, alkoi joku maatalon isäntä tms. uhoamaan keskellä tietä täydessä kännissä. Vetomies-luokan ajojen välissä käytiin tutustumassa pätkää pari kilometriä eteenkin päin, melko yllättävä pudotus löytyi katselupaikkamme läheltä. Siellähän sitten kohta oli yksi nelivetomies-luokan auto oikea etunakki ja ripustus paskana pysäköitynä jonkun mökkiläisen pihatielle. Avattu Veikko-tölkki katolla. Mitäs muutakaan siinä tekemään, kun auto on ajokelvoton ja pidemmälle ajo rikkoisi autoa entisestään. Vetomiehiä jäi taas välille aika reilu määrä, 15 taisi yhteensä päästä maaliin. Hassuna kuriositeettina mainittakoon, että olin lähtöalueen makkarakojun päivän ainoa teetä ostanut asiakas, ainakin näin sanoi mulle kioskin toimintaa pyörittämässä ollut uckeli. Antoi päivän kolmannen kupillisen yhteydessä ilmaisen donitsin meikälle jee. Lisäksi Itävallan lippuni sai ansaitsemaansa huomiota. Heh juum, valikoima on muuten sinänsä monipuolistunut viime vuosina, nytkin oli Äänekoskella jotain street foodia sun muuta tarjolla. Itävaltalaisia oli Jukojärvellä liikenteessä, neljättä kertaa olivat kuulemma täällä rallia seuraamassa. Jäi aika rajusti kaksijakoiset fiilikset rallin tuloksista. Etukäteen ajateltuna kolmossija olisi Hänniselle ollut helvetin kova tulos, mutta perjantain ja lauantain auton kolhimiset söivät juuri sen verran aikaa että Evans pääsi hengittämään niskaan. Pointsit kuitenkin Elfynille, ei ihan joka ukko aja täällä toiseksi. Isänsä ei päässyt lähellekään. Hänniselle myös hatunnosto, paljon parempaa tekemistä kuin alkukaudella ja vielä vaikka Ruuhimäen testiek:lla, missä osui heinäpaaliin. Meeke oli surullinen näky koko viikonlopun, ja muutenkin Ralliradiosta kuultujen kommenttien perusteella koko Citroenin tiimi on ihan solmussa kun ketään ei vissii oikein kiinnosta ja ryhmähenkeä ei ole. Täysin eri tilanne kuin vuosi sitten Meekellä. Breen sentään viides. Fordilta taisivat nyt uuden pääinsinöörin hommata ja Loeb tulee tekemään asfalttitestejä. Suninen ajoi kaiken kaikkiaan mahtavasti, pari isompaa virhettä, onneksi auto säilyi about ehjänä molemmilla kerroilla. Aina tulee verrattua Lappiin, mutta eiköhän Suninen vielä pääse Esapekkaa haastamaan tosissaan. Lappi oli aivan liekeissä, eilen Latvala vaan ajoi niin täydellisesti keskeytykseensä asti, että näytti jo Lapilta loppuvan keinot kesken voiton suhteen. Mahtavaa oli äsken Paviljongilla nähdä pari Toyota-kuskia ja Mäkisen Tommi samalla podiumilla tuulettamassa. MM-pisteissä Latvala on edelleen melkein yhtä kaukana kärjestä kuin ennen tätä rallia, Powerilla huono lähtöpaikka esti täysien pisteiden saannin. En usko mestaruuteen ellei Neuvillella ja Ogierilla ole vaikeuksia loppukaudesta. Tänakin tsäänsseihin en usko. Alright, alright, alright! | |
![]() 30.07.2017 17:26:58 | |
Hetfield: Heh juum, valikoima on muuten sinänsä monipuolistunut viime vuosina, nytkin oli Äänekoskella jotain street foodia sun muuta tarjolla. Tämä pisti kyllä silmään. Oli oikein kebabiakin tarjolla. Itsehän hoidin ruokailupuolen oikeaoppisella rallimakkaralla. Tarttee nyt jonkun pitää kunnon perinteistä kiinni. "Rakkaus on globaalia. Meidän miesten täytyy ymmärtää naiset globaalisti" - Vesa Keskinen | |
![]() 30.07.2017 17:39:36 (muokattu 30.07.2017 17:40:27) | |
Funkånaut: Tämä pisti kyllä silmään. Oli oikein kebabiakin tarjolla. Itsehän hoidin ruokailupuolen oikeaoppisella rallimakkaralla. Tarttee nyt jonkun pitää kunnon perinteistä kiinni. Oikein. Nyt on vihdoin tosta meidän eilisestä Päijälän paikasta lisätty video, näkyy molemmat keskeytykset ja muita lievempiä tilanteita. Meikäkin näköjään päässyt videolle, hoho. https://www.youtube.com/watch?v=kisACZaE5_s On toi Veibyn mälli kyllä hurja, kuskikaksikko silti heti laskeutumisen jälkeen jo ulkona autosta täysissä voimissa. Alright, alright, alright! | |
![]() 30.07.2017 20:04:15 | |
Funkånaut: Itsehän hoidin ruokailupuolen oikeaoppisella rallimakkaralla. Tarttee nyt jonkun pitää kunnon perinteistä kiinni. Päältä palanut, sisältä ujon haalea. Syödään voipaperista johon on pruitattu sinappia viiden litran tonkasta. "Jos johtaisin levy-yhtiötä, niin nakkaisin kaikki kolme hiuksista vittuun ja ottaisin oikeita talentteja tilalle. Sellaisia jotka osaavat oikeasti säveltää." -danny- | |
![]() 01.08.2017 11:01:58 (muokattu 01.08.2017 11:03:08) | |
Ex-AC/DC-solisti Brian Johnson on liittynyt - jos ei siellä jo ole ollut - kattokerhoon Silverstonen historiceissa http://www.is.fi/viihde/art-2000005309846.html "Jos johtaisin levy-yhtiötä, niin nakkaisin kaikki kolme hiuksista vittuun ja ottaisin oikeita talentteja tilalle. Sellaisia jotka osaavat oikeasti säveltää." -danny- | |
![]() 02.08.2017 14:14:31 | |
https://www.mtv.fi/sport/ralli/uuti … liin-mahdollinen/6523130#gs.GYDI6eU Eikai tässä vielä mitään todellista ole sovittu mutta olisipa erittäin muikeaa nähdä Loeb taistelemassa nykyveikkoja ja etenkin suomalaisnuoria vastaan. | |
![]() 02.08.2017 17:33:39 | |
dfer: https://www.mtv.fi/sport/ralli/uuti … liin-mahdollinen/6523130#gs.GYDI6eU Eikai tässä vielä mitään todellista ole sovittu mutta olisipa erittäin muikeaa nähdä Loeb taistelemassa nykyveikkoja ja etenkin suomalaisnuoria vastaan. Please no, voisivat laittaa option etta jos voittaa 3 ensimmaista kisaa niin hanet diskataan. Just kun sarja on saatu tasavakiseksi ja mielenkiintoiseksi niin yritetaan pilata taas. Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 02.08.2017 17:40:34 | |
Kummiseta: Please no, voisivat laittaa option etta jos voittaa 3 ensimmaista kisaa niin hanet diskataan. Just kun sarja on saatu tasavakiseksi ja mielenkiintoiseksi niin yritetaan pilata taas. Eihän se Loebin vika ole, että muut ovat paskoja. :) "Meidän miesten täytyy ymmärtää naiset globaalisti." - Vesa Keskinen | |
![]() 02.08.2017 17:45:54 | |
Rallista moottoripyöriin: Ei tuo Kymiring ainakaan näillä näkymin ihan vaporwarea ole ollut, 2019 MotoGP on tulossa. https://yle.fi/urheilu/3-9754051?origin=rss "Jos johtaisin levy-yhtiötä, niin nakkaisin kaikki kolme hiuksista vittuun ja ottaisin oikeita talentteja tilalle. Sellaisia jotka osaavat oikeasti säveltää." -danny- | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)