Aihe: SM-Liiga 2006-2007
1 2 3 4 543 44 45 46 4763 64 65 66 67
Randomizer
10.12.2006 16:32:41
Tapparahan on ollut aina myrkkyä Kärpille. Muistamme tämän mm. 2003-finaaleista, jossa Tappara jyräsi mestaruuteen vaikka oli runkosarjassa Kärppien takana. Jotenkin pelityylit täsmäävät sen verran hyvin että Tappara hyötyy tästä selvästi. Ja täytyy nyt sekin muistaa, että onhan Tapparalla tällä(kin) kaudella kova rosteri. Sentteriosasto on selvästi Kärppiä edellä (Ojanen vs. Pyörälä, Kontiola vs. Bros, Hancock vs. Paakkolanvaara, Viinanen vs. Karppinen) ja pakisto on liigan top3:ssa. Tietysti puntit tasoittuvat selvästi kun Kärppien koko miehistö saadaan jalkeille, mutta silti uskon Tapparan olevan Kärppien pahin vastustaja Keväällä.
Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää...
masterhat
10.12.2006 21:13:32
Mun mielestäni Shedden puhuu ihan asiaa Pelicans ottelun jälkeen.
 
"Pakaslahtea ehdottomasti estettiin viimeisessä tasoittavassa osumassa. Se oli törkeää, mutta tuntuu siltä, että meidän on kestettävä tällaista joka ilta. Asia oli samanlainen viime vuonna HIFK:n kanssa. Helsinkiläisten joukkueiden pitää taistella vastustajan lisäksi myös tuomareita vastaan.

 
vittu mitä kitinää. iso mies itkee kun häviävät. ei ihme että jokereilla on niiiin huono maine. Ja se ei ainakaan tuollaisten kommenttien perusteella parane.
Head like a hole
Anonymous-jazz
11.12.2006 05:36:30 (muokattu 11.12.2006 05:36:49)
 
 
Tapparahan on ollut aina myrkkyä Kärpille. Muistamme tämän mm. 2003-finaaleista, jossa Tappara jyräsi mestaruuteen vaikka oli runkosarjassa Kärppien takana. Jotenkin pelityylit täsmäävät sen verran hyvin että Tappara hyötyy tästä selvästi. Ja täytyy nyt sekin muistaa, että onhan Tapparalla tällä(kin) kaudella kova rosteri. Sentteriosasto on selvästi Kärppiä edellä (Ojanen vs. Pyörälä, Kontiola vs. Bros, Hancock vs. Paakkolanvaara, Viinanen vs. Karppinen) ja pakisto on liigan top3:ssa. Tietysti puntit tasoittuvat selvästi kun Kärppien koko miehistö saadaan jalkeille, mutta silti uskon Tapparan olevan Kärppien pahin vastustaja Keväällä.
 
Kuitenkin mestarisuosikeistä TOP 3:n kuuluu Kärppien lisäksi Jokerit vaikka monet janarit eivät sitä suostu myöntämään.
Mitä eroa on basistilla ja kellolla? Kello pysyy tahdissa.
Randomizer
11.12.2006 11:02:22
Kuitenkin mestarisuosikeistä TOP 3:n kuuluu Kärppien lisäksi Jokerit vaikka monet janarit eivät sitä suostu myöntämään.
 
Jep vähintään välierissä. Veikkaan pronssipeliä narreille.
Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää...
Oceancalibra
11.12.2006 14:08:23
Josef Boumedienne palaa Kärppiin
 
Oulun Kärppien puolustus vahvistuu entisestään, kun joukkue solmi tämän ja ensi kauden kattavan sopimuksen Josef Boumediennen kanssa. Jämäkkä puolustaja ei ole pelannut tällä kaudella missään, sillä hän on ollut toipilaana alavatsaleikkauksen jäljiltä.
 
http://jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=6404
 
Jee jee! Bume bum bum!
"It's all fun and games till someone loses an eye, then it's just fun you can't see"
Randomizer
11.12.2006 14:13:22
Tuolla Kärppien puolustuskalustolla mikään muu kuin mestaruus ei tule kysymykseenkään! Tietysti Bumen kunto on kysymysmerkki kun pelannut viimeksi viime kaudella.
Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää...
samsonov
11.12.2006 16:53:33
Kärpille tullu hankintojen kautta liigan ehottomasti paras puolustus
 
Bumedienne
Lupachuk
Tribuncovs
Laamanen
Mikkola
Loponen
All My Exes Live In Texas....And That's Why I Hang My Hat In Tennessee
Anonymous-jazz
11.12.2006 18:42:15
 
 
Kärppien Yv-Av erotus on +53, kun se Hifk:lla on -46 ja Jokereilla on -44.
Tästä on kysymys tuossa Sheddenin avautumisessa.
Mitä eroa on basistilla ja kellolla? Kello pysyy tahdissa.
Ben_D
11.12.2006 19:44:08 (muokattu 11.12.2006 19:50:58)
 
 
Kärppien Yv-Av erotus on +53, kun se Hifk:lla on -46 ja Jokereilla on -44.
Tästä on kysymys tuossa Sheddenin avautumisessa.

 
Aivan sama...mitä se Shedden on saavuttanut?
http://www.fiercemetal.org
Veikko
11.12.2006 21:04:48
Aivan sama...mitä se Shedden on saavuttanut?
 
MM-joukkueen koutsin paikan, ja oikeestaan ilman minkään maailman näyttöjä pätevyydestään. Siihen ei moni pysty.
kaasu pohjassa, käsijarru päällä
Ben_D
11.12.2006 21:52:37
 
 
MM-joukkueen koutsin paikan, ja oikeestaan ilman minkään maailman näyttöjä pätevyydestään. Siihen ei moni pysty.
 
Nimenomaan.....maajoukkueen koutsi ilman näyttöjä...heh.
http://www.fiercemetal.org
Incarnation
11.12.2006 22:14:36 (muokattu 11.12.2006 22:15:06)
On se vaan aika uskomatonta tuo Kärppien organisaation toimivuus. Joukkue nousi Mestiksestä Liigaan vasta muutama kausi sitten ja katsokaa minkälaisella kokoonpanolla joukkue pelaa. Juniorityö on mennyt täysin nappiin, sillä suurin osa nykyisistä ja entisten kausien huippupelaajista ovat heidän omia kasvattejaan.
 
Olisi mielenkiintoista tietää, että minkälaisella taloudellisella pohjalla Kärpät oli noustessaan uudelleen Liigaan 2000-luvun alussa jos verrataan tämän päivän pikkuseuroihin esim. Ässät, Jyp ja SaiPa. Osaako kukaan sanoa tähän asiaan mitään?
 
Omalta osaltani tahtoisin nähdä Ässiltä vastaavan nousun Liigan huippuihin (kukapa fani ei tahtoisi?). Mielestäni tähän on mahdollisuus pitkällä aikavälillä, mikäli Kärppien tj:tä Juha Junnoa osittain toimintaperiaatteiltaan muistuttava Ässien tj Jukka Hirsimäki vaan uskaltaa olla kärsivällinen työssään.
Ässien juniorityö on nimittäin poikimassa vähitellen kelpo liigatason pelaajia hyökkääviin ketjuihin (Joensuu, Kuparinen, Huhtanen) sekä myös Ässien ilmeeseen kuuluviin "telaketjuihin" (Tasku, Takala, Peltomaa). B- ja A-junioritasolla odottaa lupaava ikäluokka johon kuuluvat mm. Jesse Jyrkkiö ja Sakari Salminen.
Jos omat pojat saadaan pidettyä itsellä ja kehitystä tapahtuu tasaisesti niin tulevaisuudessa voimme nähdä Porissa lähes täysin porilaisista aineksista rakennetun MENESTYVÄN joukkueen.
 
Olisi ihan mukavaa, kun tähänkin ketjuun saataisiin hieman oikeaa keskustelua edes jostain aiheesta. Tämä on yritys avata keskustelua.
"Wash away a man, take him with the floods" RIP Dime
Tympee Huttunen
11.12.2006 22:48:22
Olisi mielenkiintoista tietää, että minkälaisella taloudellisella pohjalla Kärpät oli noustessaan uudelleen Liigaan 2000-luvun alussa jos verrataan tämän päivän pikkuseuroihin esim. Ässät, Jyp ja SaiPa. Osaako kukaan sanoa tähän asiaan mitään?
 
Kyllä talous oli tuolloinkin kunnossa. Kärpillä oli jo tuolloin suuri ja fanaattinen faniryhmä. Divarissa he hallitsivat runkosarjaa täysin ylivoimaisesti ainakin kahtena vuotena, mutta suosikinpaineet aina perin merkillisellä tavalla pudotti heidät liigapaikasta. Olihan Juhani Tamminenkin divarissa heidän peräsimessään.
Anonymous-jazz
11.12.2006 23:51:43 (muokattu 11.12.2006 23:54:56)
 
 
Voi taas olla että jonkun röyhkeän Venäläispelaajan polvi osuu taas Suomalaispelaajaan tällä viikolla polvitaklauksella ja joku tärkeä sm-liigan pelaaja joutuu olemaan jopa loppukauden sivussa.
 
Viimeksi se oli Viuhkola...
 
Se on vaan vitsit vähissä sen seuran johdolla sen tilanteen jälkeen. Jokerissahan jos joku tähtipelaaja loukkaantuu niin Virmanen soittaa suoraan rapakon taakse AHL:n ja kalastaa jonkun surffailijan sieltä joka tekee tehot 1+4 loppukaudesta. Tony Virta joka on ollut loukkaantuneena ei takuulla ole noi kehno pistemies. Sen sijaan hänen tilalleen hankittiin hidas ja kankea Dageais. Narreissa Virmanen on soveltanut vuoden päivät vanhaa autokauppiaan logiikkaansa ulkomaalaisten pelaajien hankinnoissa.
Mitä eroa on basistilla ja kellolla? Kello pysyy tahdissa.
Randomizer
12.12.2006 11:53:12
On se vaan aika uskomatonta tuo Kärppien organisaation toimivuus. Joukkue nousi Mestiksestä Liigaan vasta muutama kausi sitten ja katsokaa minkälaisella kokoonpanolla joukkue pelaa. Juniorityö on mennyt täysin nappiin, sillä suurin osa nykyisistä ja entisten kausien huippupelaajista ovat heidän omia kasvattejaan.
 
Olisi mielenkiintoista tietää, että minkälaisella taloudellisella pohjalla Kärpät oli noustessaan uudelleen Liigaan 2000-luvun alussa jos verrataan tämän päivän pikkuseuroihin esim. Ässät, Jyp ja SaiPa. Osaako kukaan sanoa tähän asiaan mitään?
 
Omalta osaltani tahtoisin nähdä Ässiltä vastaavan nousun Liigan huippuihin (kukapa fani ei tahtoisi?). Mielestäni tähän on mahdollisuus pitkällä aikavälillä, mikäli Kärppien tj:tä Juha Junnoa osittain toimintaperiaatteiltaan muistuttava Ässien tj Jukka Hirsimäki vaan uskaltaa olla kärsivällinen työssään.
Ässien juniorityö on nimittäin poikimassa vähitellen kelpo liigatason pelaajia hyökkääviin ketjuihin (Joensuu, Kuparinen, Huhtanen) sekä myös Ässien ilmeeseen kuuluviin "telaketjuihin" (Tasku, Takala, Peltomaa). B- ja A-junioritasolla odottaa lupaava ikäluokka johon kuuluvat mm. Jesse Jyrkkiö ja Sakari Salminen.
Jos omat pojat saadaan pidettyä itsellä ja kehitystä tapahtuu tasaisesti niin tulevaisuudessa voimme nähdä Porissa lähes täysin porilaisista aineksista rakennetun MENESTYVÄN joukkueen.
 
Olisi ihan mukavaa, kun tähänkin ketjuun saataisiin hieman oikeaa keskustelua edes jostain aiheesta. Tämä on yritys avata keskustelua.

 
Kärppien menestyminen on monien asioiden summa. Tärkeimpänä asiana mielestäni voidaan mainita loistavat yhteistyökumppanit ja yhteistyökumppanipotentiaali Oulun seudulla ja koko Pohjois-Suomessa. Vrt. esim. Poriin, joka on kuitenkin taantuva kaupunki ja potentiaaliset yhteistyökumppanit (lue: rahoittajat) ovat vähemmässä kuin Kärpillä. Pohjois-Suomalaiset yritykset lähtivät rohkeasti mukaan jo divariaikoina tukemaan Kärppiä ja tämä on johtanut siihen, että kun menestystä on tullut vankka yhteistyöpohja on saavutettu ja uusien kumppaneiden saaminen on ollut helppoa.
Toisekseen, Kärpillä on ollut juuri oikeanlaista nöyryyttä ja kärsivällisyyttä tekemisissä. Asiat ovat tehty järkevästi eikä rahaa olla heitetty kankkulan kaivoon. Koska tottahan on että Kärpät olisi jo ensimmäisen liigakauden jälkeen pystynyt kasaamaan rahan puolesta Sm-liiga tasolle melkoisen kovan porukan, mutta kuten Junno tällöin sanoi: "Elämme tarkan markan aikaa!"
Kolmannekseen: Pitkäjänteistä menestystä edeltää usein myös todellinen jääkiekkobuumi seuran kotikaupungissa ja lähialueilla. Kärpissä tämä buumi oli kovimmillaan nousun aikoihin, jolloin pitkäjänteistä menestystä alettiin todenteolla tehdä. Sääli että Porin buumi näytti kestävän vain yhden kevään. Ainakin näillä näkymin.
 
Ja onhan liigassa muitakin menestyviä pienempiä seuroja. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti pallokerho, joka on loistoesimerkki pienestä joukkueesta, joka on kuitenkin voittava joukkue. Tämä kulminoitui viime kauden mestaruusjuhliin. Sielläkin asiat ovat tehty oikein, mutta käsittääkseni erilailla kuin Kärpissä. HPK:n joukkueenjohto ja joukkueen kokoamisessa vastuussa olevat henkilöt ovat kyllä Sm-liigan kiistattomasti parhaimmat omalla sarallaan. Joukkue on kausi kaudelta kärkijoukkueita, vaikka pelaajabudjetti on huom. pienempi kuin muilla perinteisillä kärkijoukkueilla. Joukkue rakennetaan halvemmilla pelaajilla oikeanlaiseksi ja roolitukset toimivat loistavasti.
 
Huh, tulipas siinä textiä.
Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää...
HaloOfFlies
12.12.2006 12:55:52
 
 
Kyllä talous oli tuolloinkin kunnossa. Kärpillä oli jo tuolloin suuri ja fanaattinen faniryhmä. Divarissa he hallitsivat runkosarjaa täysin ylivoimaisesti ainakin kahtena vuotena, mutta suosikinpaineet aina perin merkillisellä tavalla pudotti heidät liigapaikasta. Olihan Juhani Tamminenkin divarissa heidän peräsimessään.
 
Tavallaan se oli myös kovien pelien puutetta. Esimerkkinä Suomi-sarjasta Rovaniemen Kiekko, joka on parina viime kautena ollut lohkossaan täysin ylivoimainen, mutta sitten kun Mestis-karsintoihin piti mennä, tie nousi pystyyn jo ensimmäisellä kierroksella.
It's always funny until someone gets hurt, and then it's just hilarious. S.M.A.K.-jäsen #5
Veikko
12.12.2006 14:30:09
Viimeksi se oli Viuhkola...
 
Joo ja suomalaiset lampaat katseli vaan että nyt sattu Juhaa leukaan. Kukaan ei käyny edes tönäsemässä sitä paskiaista. Nyt vois heti tehä selväksi veli venäläiselle, että ei sikailla. Melki pelottaa ku Kontiolakin lähti tonne kisoihin, toiv Konna ja muutkin suomalaiset palaa ehjänä kotio.
kaasu pohjassa, käsijarru päällä
Incarnation
12.12.2006 17:20:48
Kärppien menestyminen on monien asioiden summa. Tärkeimpänä asiana mielestäni voidaan mainita loistavat yhteistyökumppanit ja yhteistyökumppanipotentiaali Oulun seudulla ja koko Pohjois-Suomessa. Vrt. esim. Poriin, joka on kuitenkin taantuva kaupunki ja potentiaaliset yhteistyökumppanit (lue: rahoittajat) ovat vähemmässä kuin Kärpillä. Pohjois-Suomalaiset yritykset lähtivät rohkeasti mukaan jo divariaikoina tukemaan Kärppiä ja tämä on johtanut siihen, että kun menestystä on tullut vankka yhteistyöpohja on saavutettu ja uusien kumppaneiden saaminen on ollut helppoa.
Toisekseen, Kärpillä on ollut juuri oikeanlaista nöyryyttä ja kärsivällisyyttä tekemisissä. Asiat ovat tehty järkevästi eikä rahaa olla heitetty kankkulan kaivoon. Koska tottahan on että Kärpät olisi jo ensimmäisen liigakauden jälkeen pystynyt kasaamaan rahan puolesta Sm-liiga tasolle melkoisen kovan porukan, mutta kuten Junno tällöin sanoi: "Elämme tarkan markan aikaa!"
Kolmannekseen: Pitkäjänteistä menestystä edeltää usein myös todellinen jääkiekkobuumi seuran kotikaupungissa ja lähialueilla. Kärpissä tämä buumi oli kovimmillaan nousun aikoihin, jolloin pitkäjänteistä menestystä alettiin todenteolla tehdä. Sääli että Porin buumi näytti kestävän vain yhden kevään. Ainakin näillä näkymin.

 
Tosiaan. Pohjois-Suomessa oli Kärppien liigan nousun aikaan ammottava aukko ammattiurheilun kohdalla ja Kärpät onnistui hyödyntämään sen. Sponsoreita taisi riittää ja paljon.
 
Tuosta Porin buumista vielä sen verran, että Hirsimäki olisi voinut kesällä sanoa samat sanat kuin Junno eli "Elämme tarkan markan aikaa". Kesästä lähtien Ässät oli käytännössä velaton seura ja pesämunaa oli kertynyt ihan mukavasti. Olisi silti ollut täysin hullua syytää kaikki viime kauden voitot tähän kauteen. Menestystä olisi ehkä tullut enemmän kuin mitä tällä hetkellä, mutta millä hinnalla? Se hinta olisi voinut olla uusi konkurssiuhka.
Ensi kaudella Ässissä on vasta näkyvissä finaalikauden perintö tai ainakin niin luulisin. Silloin vasta uskon Ässien panostavan joukkueen rakentamiseen enemmän rahaa, onhan silloin joukkueen 40-vuotis juhlakausi.
 
Ja onhan liigassa muitakin menestyviä pienempiä seuroja. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti pallokerho, joka on loistoesimerkki pienestä joukkueesta, joka on kuitenkin voittava joukkue. Tämä kulminoitui viime kauden mestaruusjuhliin. Sielläkin asiat ovat tehty oikein, mutta käsittääkseni erilailla kuin Kärpissä. HPK:n joukkueenjohto ja joukkueen kokoamisessa vastuussa olevat henkilöt ovat kyllä Sm-liigan kiistattomasti parhaimmat omalla sarallaan. Joukkue on kausi kaudelta kärkijoukkueita, vaikka pelaajabudjetti on huom. pienempi kuin muilla perinteisillä kärkijoukkueilla. Joukkue rakennetaan halvemmilla pelaajilla oikeanlaiseksi ja roolitukset toimivat loistavasti.
 
Kerhon pelaajapolitiikka on kyllä ihailtavaa. On uskomatonta kuinka joka vuosi löydetään läpimurron partaalla olevat pelaajat jotka sitten kauden mittaan tekevät läpimurtonsa Liigassa. Loistavalla valmennuksellakin on suuri osa tässä "uusien" pelaajien vuosittaisessa onnistumisessa ja jatkuvassa menestyksessä.
"Wash away a man, take him with the floods" RIP Dime
Mikaelo
12.12.2006 17:33:44
 
 
Vaikka Kerhon budjetti on todellisuudessa kaukana ns. pikkuseuran budjetista, on seuran scouttauspuoli täysin ylivoimainen sm-liigassa. Ainahan huteja tulee, mutta Kerhossa niitä tulee suhteellisen harvoin muihin verrattuna.
 
Oi jospa meilläkin tehtäisiin joskus yhtä ammattimaisesti hommia pelaajia hankkiessa....
In a world gone mad, only a lunatic is truly insane. -Homer Simpson ,Romantikkoitkijät #41
Randomizer
12.12.2006 17:50:23
Vaikka Kerhon budjetti on todellisuudessa kaukana ns. pikkuseuran budjetista, on seuran scouttauspuoli täysin ylivoimainen sm-liigassa. Ainahan huteja tulee, mutta Kerhossa niitä tulee suhteellisen harvoin muihin verrattuna.
 
Oi jospa meilläkin tehtäisiin joskus yhtä ammattimaisesti hommia pelaajia hankkiessa....

 
Tältä kaudelta perinteisenä Kerho-esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi Mikko Mäenpää. Täydellinen nobody ainakin minulle, veikkaan että monille muillekkin. Tällä hetkellä Mäenpää on liigan tehokkaimpia puolustajia. En tiedä mitä itseluottamuspillereitä Jalonen määrää uusille Kerho-pelaajille, mutta poikkeuksetta muualla menetetyt lupaukset nousevat Kerhossa kukoistukseensa. Muita esimerkkejä: J-P Laamanen nousi kerhossa liigan parhaimpiin puolustajiin (sitä ennen Ässissä ja Ilveksessä peruspakin tehoin). Muutama kausi sitten dominoinut kolmikko Miettinen-Santala-Somervuori, saivat Kerhosta sen verran potkua uralleen, että kaikki pääsivät kokeilemaan NHL:ään ja yksi pelaa vakio kokoonpanossa. Lisäksi kyseiset herrat ovat olleet maajoukkueen vakiokalustoa aina MM-tasolle asti.
Lopettaa etenemisen, kun luulee että jää...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)