Media ja viihde ›

1. Maa on syntinen laulu (jos ei ahista, niin on ihme)
2. Irreversible (huh)
3. Galigula (pää osissa MALCOLM MCDOWELL)

Cube on aika ahdistava.

Cube on aika ahdistava.
 
Cube ei nyt ahdistanut, mutta pirun viihdyttävä se oli. Parhaimmillaan ekalla katselukerralla, kuten myös The Game, mikä tuntui aikanaan melko painostavalta.
 
Jacob's Ladder (Jaakobin painajainen) tuli nyt mieleen. Mielestäni jopa parempi kuin samantyyliset Mulholland Drive ja Lost Highway. Jacob's Ladder on Twilight Zonemainen sekava kertomus miehestä, joka näkee painajaisia hereilläänkin. Juoni on melko moniulotteinen, ja etenkin loppu jää totaaliseksi mysteeriksi. Leffa voisi olla tyyliltään psykologinen trilleri/mysteeri kauhulla maustettuna. Suosittelen.
Varsinkin sairaalakohtaukset ovat jotain puistattavaa.

Cube ei nyt ahdistanut, mutta pirun viihdyttävä se oli.
 
Minusta tuo pätee Hohtoon, jota monet sanovat kauhuksi tai ahdistavaksi. Itse en ainakaan voi olla nauramatta Nicholsonin maaniselle roolisuoritukselle. Cube sen sijaan pureutuu aika terävästi ihmismielen alastomaan syvyyteen, josta ikäänkuin vertauksellisesti löytyy tuollainen mieletön rakennelma, josta "tavalliset" ihmiset eivät selviä.

Jos tehdään hiukan sivuhyppyä, niin kotimainen tv-sarja Painajainen teki aikanaan vaikutuksen.

1. Maa on syntinen laulu (jos ei ahista, niin on ihme)
2. Irreversible (huh)
3. Galigula (pää osissa MALCOLM MCDOWELL)
 
toi maa on syntinen laulu unohtu iteltä mainita, siis ehkä ahdistavin elokuva koskaan. mutta ko. elokuvan ohjaajalla on tapana tehdä äärimmäisen ahdistavia elokuvia

Funny Games-
 
leffassa ei oteta juoksuaskelia eikä käytetä fyysistä väkivaltaa
 
Ai ei käytetä muka? Et taida olla nähnyt leffaa...

Tylyin oli varmaan kohtaus, missä natsit käyvät vierailulla illallista viettävän juutalaisperheen luona.
 
Mitä siinä kohtauksessa sit tapahtui?

Ai ei käytetä muka? Et taida olla nähnyt leffaa...
 
Siis ei juuri näytetä mitään verrattuna siihen, minkä annetaan ymmärtää tapahtuvan.
Se, mitä katsoja voi olettaa kuvan ulkopuolella tapahuvan, on toinen juttu. Yleisilme kuitenkin on "eurooppalaisen puhe-elokuvan" luokkaa.
 
Siitä on kyllä varmaan viisi vuotta kun ko. rainan näin, mutta ei kai meikän muisti niiiin paljoa pätki, että ihan vituiksi muistaisin.

Mitä siinä kohtauksessa sit tapahtui?
 
Natsit tulevat juutalaisperheeseen "vierailemaan", kun he ovat syömässä, ja käskevät kaikki seisomaan.
Vanha mies on pyörätuolissa, eikä siis pysty seisomaan.
Natsit vievät miehen parvekkeelle, ja heittävät siitä kivikadulle (talo oli siis tietysti kerrostalo).Muita käsketään ulos.
Kun he ovat kadulla, natsit käskevät juoksemaan. Juutalaiset juoksevat karkuun ja natsit ampuvat heidät.
 
Siinä kärjistettynä.
 
Sain juuri ko. leffan DVDnä ja oon kattelu filmiä ja extroja kokoajan, kun oon kotona ollu!

Lars von trierin Breaking the waves. surullinen ja ihana/ahdistus

Ainiin. Vaikka ei elokuva nyt niin hienon hienosti tehty ole, niin Edvin Laineen 'Täällä Pohajntähden alla' on tarinana erittäinkin ahdistava ja surumielinen. Kannatan kirjan lukemista ja elokuvan katsomista!

Ainiin. Vaikka ei elokuva nyt niin hienon hienosti tehty ole, niin Edvin Laineen 'Täällä Pohajntähden alla' on tarinana erittäinkin ahdistava ja surumielinen. Kannatan kirjan lukemista ja elokuvan katsomista!
 
No miten kummassa siitä voi ahdistua? Tarinahan on Suomen viime vuosisadan historia Pentinkulmalle sijoitettuna.

Mua ainakin ahdisti The Wall jostain syystä aika paljon. En tiedä miksi, mutta joku siinä vaan ahdisti. Toisaalta olin aika väsyny sillon. Ei pitäis kattoo niin psykedeelisiä elokuvia niin väsyneenä :)
Mutta loistavat musiikit siinä on ainaskin.

No miten kummassa siitä voi ahdistua? Tarinahan on Suomen viime vuosisadan historia Pentinkulmalle sijoitettuna.
 
Kyllä siitä voi.

Kyllä siitä voi.
 
Niin kai...erittelisitkö, mikä ahdisti? Ei oo pakko, mut mua suuresti hämmaästyttää, että joku ahdistuu jostain, mistä itse saan hyvät vibat. Toki, onhan se traaginen saaga, mutta kumminkin.

sleepers oli aika ahdistava kanssa, tuli pari päivää sitte telkusta

Tästä samasta leffasta vois kirjoittaa tuohon toiseenkin ketjuun vaikkei nyt roisto olekkaan...pirullinen ihminen kuitenkin...
 
Elikkäs siis "Käsi, joka kehtoa keinuttaa"...Rebecca de Mornay on kyllä sen luokan lapsenvahti/kotiapulainen, että tulee mietittyä josko sittenkin pitäisi itse huolen omista asioistaan.
 
http://www.crankycritic.com/archive/posters/handthatrocksthecradle.jpg

Mikko Niskasen Pojat on ainakin semmonen, varsinkin loppupuolelta. Sitte o joku Cradle of Filth leffa mikä piti kattoa, ja sit joku Bang Rajan.

Niin kai...erittelisitkö, mikä ahdisti? Ei oo pakko, mut mua suuresti hämmaästyttää, että joku ahdistuu jostain, mistä itse saan hyvät vibat. Toki, onhan se traaginen saaga, mutta kumminkin.
 
Kyllä minäkin siitä pidän suuresti, mutta se meininki on niin ahdistavaa, kun kaikki alkaa menemään vähän päin persettä.
Tai sitten sekoitan ahdistuksen syvään myötätuntoiseen surullisuuteen. :)