NHR 16.08.2014 18:07:23 | |
---|
Rock'n Roll Never Dies (2006) On tämänkin katsomisesta jo varmaankin pian kuukausi ehtinyt vierähtää, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan siitäkin jotain sanoa. Nelikymppinen rokkari nimeltä Tiger ("Ai Taiger?" "Ei kun Tiger!") asuu edelleen erittäin kannustavaisten vanhempiensa luona, bändi on hajonnut ympäriltä, ja aika kuluukin lähinnä muistellessa nuoruutta ja bändin "suuruuden" aikoja. Ja kirjoitellessa tarinoita paikallisen kansanopiston kirjoittajalinjalla, tai mikä helvetti se nyt ikänä olikaan. Sitten tulee kirje Amerikkaan muuttaneelta entiseltä basistilta, joka on nykyään "menestyvä liikemies", että jos vielä kerran esiinnyttäisiin jossain hänen firmansa tilaisuudessa Helsingissä. Siinä sitten käy niinkuin käy, en viitsi kuitenkaan koko juonta tässä nyt paljastaa, jos joku ei vaikka ole sattunut vielä näkemään, mutta haluaisi katsella. Aihepiiri oli kovin lähellä omaakin elämää, enemmänkin saisi tehdä elokuvia myös niistä ei-niin-menestyneistä oman elämänsä rokkitähdistä. Jotenkin tämä onnistui kuitenkin olemaan mielestäni (e.p.i.) hieman pitkäveteinen, erityisesti tavanomaiseen puolentoista tunnin kestoonsa nähden. Tiedä sitten olisiko ehkä toiminut paremmin jonain kolmen vartin Kotikatsomo-jaksona paremmin? Loppupuolella kyllä muistan revenneeni melko täydellisesti erääseen kohtaukseen, jossa Tigerin kertojanääni selittää, kuinka häntä aina kantrimusiikki lohdutti, kuvassa mm. näitä stetsonhattuisia "linedancereita", ja soimaan lähtee kantriversio DP:n Highway Starista! :D Aihepiiristä muutenkin plussaa, hyvin tämän ainakin yhden kerran jaksoi katsella, vaikka hieman pitkähköltä tuntuikin. 2/5 "Mister is my cowboy!" - J. E. Vanaja |
tomaattiorava 18.08.2014 19:53:34 | |
---|
|
daredevil 18.08.2014 22:45:15 | |
---|
Man of the Year Robin Williams tv-juontajana / koomikkona, joka päättää hakeautua politiikkaan. Hieno elokuva, uskomatonta että tämä sympaattinen mies on poissa. Ehkä hän ei enää jaksanut. Neljä kanavaa riittää musiikin tekemiseen |
Hetfield 20.08.2014 11:23:55 | |
---|
Hittolainen, muutama päivä sitten näin Guardians of the Galaxyn ja tässä leffan soundtrackia fiilistellessä alkoi tehdä mieli nähdä leffa uudestaan. Viihdyttävää shittiä kyllä. Batista heitteli hyvää läpyskää ja Vin Diesel oli loistava myös. Musat tosiaan toimi ihan täböllä. 4/5 https://www.youtube.com/watch?v=dSj4vmbyh5M Tuossa vielä linkki Awesome Mix Vol. 1:een. "I hope you've had all the children you want... 'Cause this is gonna blow your balls off." |
Rocco_Longfella 22.08.2014 13:59:17 | |
---|
Casino Royale, se Bondi. Paljon olen kuullut kehuja ja kyllähän tämä kova olikin. Se uusien bondien toinen osa oli huomattavasti huonompi ja kolmas muistaakseni hyvä, ainakin pääpahis oli kolmannessa ihan bestiä. Bondin hahmo oli mielenkiintoisempi kuin yhdessäkään muussa osassa, tappelu- ja takaa-ajokohtaukset oli näyttäviä ja rymistely rytmitetty hyvin. Välillä Bondin teräsmieheys oli vedetty överiksi ja pokeri nyt vain on yksinkertaisesti tylsää seurattavaa. Etenkin kun joka kierroksella pelataan kaikki peliin, ei kunnon jännitettä luoda missään vaiheessa. Daniel on miessshm. Ihan hauska äksönpläjäys, 4/5. Täydellisimmässäkin naisessa on 150g paskaa. |
Hetfield 23.08.2014 22:02:29 | |
---|
Sin City: A Dame to Kill For Samalla tyylillä mentiin kuin ekassakin ja kyllähän se näytti ihan hyvältä 3D:näkin. Äksöniä ja tissejä riitti, puolitoista tuntia meni joutuisasti. Väkivaltaa ei säästelty tässäkään osassa. Ainut miinus ettei Rosario Dawson ollut niin hyvin esillä kuin Eva Green, vaikka kyllähän senkin kroppaa katseli mielellään. 3+/5 "I hope you've had all the children you want... 'Cause this is gonna blow your balls off." |
Rocco_Longfella 24.08.2014 02:16:34 | |
---|
Hetfield: Sin City: A Dame to Kill For Lyhyesti; parempi vai huonompi, kuin ensimmäinen osa? Ainakin paras aineisto käyettiin ensimmäiseen, siitä on hankala parantaa. Täydellisimmässäkin naisessa on 150g paskaa. |
Hetfield 24.08.2014 12:56:59 | |
---|
Rocco_Longfella: Lyhyesti; parempi vai huonompi, kuin ensimmäinen osa? Ainakin paras aineisto käyettiin ensimmäiseen, siitä on hankala parantaa. Ensimmäistä en ole ihan hetkeen nähnyt, mutta kyllä se oli parempi kuin tämä toinen. Kannattaa silti tsekata jos yhtään kiinnostaa. "I hope you've had all the children you want... 'Cause this is gonna blow your balls off." |
Meadow 24.08.2014 15:26:05 | |
---|
22 Jump Street Todella suuri yllätys. Ihan helvetin hyvä jatko-osa. Pidin erityisesti kohdasta, jossa Jonah Hill oli huonolla tripillä ja taustalla soi Creed. |
Informaatiokameli 24.08.2014 22:46:04 | |
---|
Meadow: 22 Jump Street Todella suuri yllätys. Ihan helvetin hyvä jatko-osa. Pidin erityisesti kohdasta, jossa Jonah Hill oli huonolla tripillä ja taustalla soi Creed. Oho, täähän pitää katsastaa. Eka osa yllätti myös hyvyydellään. Kävin katsomassa Turtlesin. En ymmärrä, miten tehokkaasti koko leffan keston ajan onnistuttiin keskittymään niin helvetin epäolennaisiin asioihin kuin tässä keskityttiin. Suurin osa juonesta hoidettiin alta pois alkutekstien aikana, loput 100 minuuttia oli vain päämäärätöntä aivopierua. Whoopin rooli elokuvassa loppui kesken. Ehkä ihan hyvä niin. Silppuri oli ihan vitun ankea, samoin itse kilpparit. Niin paljon kaikkea paskaa, ei jaksa edes eritellä. Plussana se, että toimintakohtaukset olivat selkeitä. Toimivia jopa oikeastaan. Kuvakulma ei vaihtunut puolen sekunnin välein vaan välillä jaksettiin pysyä samassa kuvakulmassa useitakin sekunteja. Leffa oli hyvä lähes koko ajan kun Will Arnett oli ruudussa. Leffan aikana kävi mielessä, miten hurja ja toimiva veto ois ollu ottaa Arnett päähenkilöksi ja seurata tapahtumia hänen vinkkelistään ja kilpparit ja silppurit ja muu ois vaan vilahdellut Arnettin möristessä ihan ulalla tapahtumien keskellä. Kaksi tähteä viidestä, molemmat niistä kahdesta kerrasta kun suustani pääsi täysin tahattomasti "voi ny vittu"-lausahdus. Everybody loves somebody but nobody loves rumpali. |
Bluesmies 25.08.2014 10:59:10 | |
---|
Sin City: A Dame to Kill For Tykkäsin todella paljon. Aivan ei yltänyt ekan osan tasolle, mutta erittäin tyylikäs (tyylikkäämpi jopa, kuin eka) ja hyvä leffa. Suosittelen, jos tykkäsit ensimmäisestä. 4 tähteä. |
aivokuolio 25.08.2014 13:19:02 (muokattu 25.08.2014 13:31:03) | |
---|
Informaatiokameli: Silppuri oli ihan vitun ankea, samoin itse kilpparit. Niin paljon kaikkea paskaa, ei jaksa edes eritellä. Makuasioitahan nämä on mutta mun mielestä nämä molemmat oli juurikin samanlaisia mihin ite skidinä totuin piirrossarjan sekä alkuperäisleffojen kautta, ihan huonot vitsit mukaanlukien. Mikey FTW! Ei mitään valittamista. Ulkonäöt oli vähän turhan turboboostattuja mutta se ei onnistu häiritsemään. Ei tällasissa leffoissa nyt jumalauta ehdi mitään kilpparin sieraimia tuijottelemaan, vaikka noistakin moni jaksoi etukäteen märistä. Oikeasti! Etukäteen rima oli tosi matalalla, toivoin vaan että leffa ei olis täyttä paskaa. Ja sitähän se ei ollut, ihan hyvin onnistui 1h40min mittansa ajan viihdyttämään. Aivan helvetin magean intron jälkeen kilppareita pantattiin vähän turhan pitkään mutta loppuosio olikin sitten oikein hyvää kamaa ja juurikin sitä mitä Turtles-leffalta vm. 2014 ja itse päälle kolmikymppisenä odotin. Kaikista parasta oli tosiaan se että itse päänelikko oli juuri sellainen kuin pitikin persooniltaan, samoin Tikusta saatiin paljon enemmän irti verrattuna alkuperäisleffoihin. Mättökohdat oli huikeita. Ihmishahmot olivat, noh... ehkä se pakollinen paha. Jatko-osaa odottelen hyvillä mielin, tämä eka näytti että kaikesta etukäteen heitetystä paskasateesta huolimatta työryhmä on aika hyvin kärryillä siitä millainen Turtles-leffan pitää olla. Bebopia, Rocksteadya, Krangia ja etenkin Nykin katuja eteenpäin runnovaa Technodromea odotellessa. 3,5/5. E: Btw, kantsii tsekata muutama viikko takaperin ilmestynyt Turtle Power-dokkari joka käsittelee tämän brändin syntyä ja huippuvuosia varsin seikkaperäisesti ja mielenkiintosesti. Ihan virallinen tuotos kyseessä, mukana myös Kevin Eastman ja Peter Laird. |
apropoo 25.08.2014 16:45:35 | |
---|
tomaattiorava: Dead & Buried vuodelta '81 http://www.imdb.com/title/tt0082242/?ref_=rvi_tt Odotin kohtalaisen paskaa tusinakauhuhuttua mutta tekele skidisti yllätti muutamalla ihan hienolla kohtauksella. 3/5 Ollut katsomislistalla... Kiitos ja (kiitos kun et spoilannut ;D ) |
jannu 25.08.2014 18:05:04 (muokattu 25.08.2014 18:05:40) | |
---|
aivokuolio: Jatko-osaa odottelen hyvillä mielin, tämä eka näytti että kaikesta etukäteen heitetystä paskasateesta huolimatta työryhmä on aika hyvin kärryillä siitä millainen Turtles-leffan pitää olla. Bebopia, Rocksteadya, Krangia ja etenkin Nykin katuja eteenpäin runnovaa Technodromea odotellessa. 3,5/5. Vielä on toi uusi leffa näkemättä, odotukset täysin nollassa. Mutta lähtökohtaisesti olis ihan toivottavaa että jossakin vaiheessa sisältöä kaivettaisi nimenomaan sieltä alkuperäisen Mirage-sarjiksen puolelta eikä mistään lelumainoksista. Ihan ekaan Turtles-leffaanhan oli monin paikoin napsittu palasia Miragen vol. 1:sta. Moni ei välttämättä asiaa hahmota, mutta Mirage on jatkanut sitä alkuperäistä "aikuisten" Turtlesia vielä lelulisensointien ja muun jälkeenkin. http://en.wikipedia.org/wiki/Teenag … _Ninja_Turtles_%28Mirage_Studios%29 EDIT: Sori, off-topic. "You can't really be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
Saatanan Kojootti |
Informaatiokameli 25.08.2014 18:10:25 | |
---|
aivokuolio: tämä eka näytti että kaikesta etukäteen heitetystä paskasateesta huolimatta työryhmä on aika hyvin kärryillä siitä millainen Turtles-leffan pitää olla. Mitä saatanaa. Bebopia, Rocksteadya, Krangia ja etenkin Nykin katuja eteenpäin runnovaa Technodromea odotellessa. Tämä olisi kieltämättä aika vitummoista. Everybody loves somebody but nobody loves rumpali. |
aivokuolio 25.08.2014 18:17:29 (muokattu 25.08.2014 18:19:05) | |
---|
Täytyy myös muistaa että ei näitä leffoja tehdä meille jo aikuisille vaan pääsääntöisesti noille kersoille. Siks tätäkin pitää osata katsoa oikealla mentaliteetilla eikä odottaa mitään synkeää trilleriä. Vaikka vuoden 1990 leffa onkin omilla listoilla edelleen se paras Turtles-leffa, täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että eipä senkään juonessa ole nyt älyttömästi hehkuttamista. Vaikea on myös vertailla mitenkään järkevästi ensikokemuksia tuon ja tämän uusimman välillä kun ikääkin on kertynyt "vähän" tässä välissä. Tuskin tämä nyt kenenkään lapsuusmuistoja mitenkään raiskaa tai pilaa, jos joku on sen tehnyt niin se oli jo Turtles III tai Next Mutation-hommat aikoinaan. Vittu että sitä pitää olla välillä muka niin vakavana kun puhutaan aiheesta joka käsittelee teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia... Mitä saatanaa. No mitä vittua? Sama sapluuna se on ollu aina. Silppuri haluaa tehä jotain niljakemaista ja Turtlesit tappelee sitä vastaan. |
vt1100 28.08.2014 15:41:47 | |
---|
Tulipa katsottua actiontripla tuossa: Sabotage - Ison Arskan uustuotantoa. Ylimapuvaa äijäilyä maustettuna miehekkäällä verellä mässäilyllä, jätti aika kylmäksi lopulta 2,5/5 Non Stop - Liam Neeson alkoholisoituneena lentopoliisina pistää taas kerran pahikset nippuun. Tässä oli jo yritystä edellistä enemmän 3/5 Raid 2: Berandal - Leffahan on kyllä aivan liian pitkä, tästä putoaa puolikas piste. Ykkösosan meno jatkuu, veribaletit jakautuvat nyt vaan laajemmalle alueelle kuin yhteen kerrostaloon. Goren ja läpsimistappelun ystäville 2,5/5 |
Rocco_Longfella 28.08.2014 17:26:04 (muokattu 28.08.2014 17:28:04) | |
---|
Dumbo Disney ja animaatiodiggarina odotin tältä klassikolta paljon. Ehkä liikaakiin, koska petyin. Tarinan kaari on jotenkin lyhyt ja matala, mutta kerronta on hyvää. Dumbo on hahmona vähän sellainen tunteita herättämätön, vaikka rahkeita löytyy mielettömästi. Oikeastaan äidin kohtalo kiinnosti paljon enemmän. Wanhan lastenleffan tyylin mukaisesti ryypätään, trippaillaan ja herätään mustien alueelta darrassa muistamatta illasta mitään. Musiikit hyvää perusDisneytä ja erikoismaininta absinttitrippikohtauksesta. 3puol/5 Yksi huonoimmista D-klassikoista, mutta hei, D-klassikko. --- Lethal weapon 1&2 Eipä nämä kasariäksönit esittelyä kaipaa. Yhteensopimaton dynaaminen duo on ehkä kliseisin ja aneemisin, helposti itseänsä parodioivaksi kääntyvä idea, mutta Murtough-Riggs-combo toimii kuin tissi; kerran kun pääsee imuun, ei halua sen koskaan.. Mitävittua? No, ensimmäinen osa on kiinnostava ja toimiva elokuva. Riggs on mielenkiintoinen hahmo ja friktiota MAM-Murtoughin välillä ei alleviivata liikaa. Paljon kyllä, muttei liikaa. Toinen osa vähän lässähtää. Pahiskuvio tuntuu jotenkin väkisinkeksityiltä ja hahmoja ei juuri syvennetä. Leo tuntuu turhalta sidekickiltä. Muistelin Leon avautuvan koskettavasti kaverittomuudestaan, mutta sitä leffassa ei näkynyt. Olisiko kohtaus myöhemmissä osissa vai sekoitankohan johonkin toiseen elokuvaan, jossa Pesci näyttelee tasan samanlaista roolia. Niitähän riittää. Kensit on kissa ja tissiäkin vilautetaan, siitä plussaa. Pääpahiksena limaileva Ackland tekee mieli ampua, joten rooli on vedetty hyvin. Lopputappelu on antikliimaksi Näitä kasarileffoja katsellessaan melkein kuulee toveri Aivokuolion selostamassa juonta. Osaisipa itsekin heilutella sanan säilää kuten hän. Välillä lukee mielummin miehen blogin selostuksia, kuin katsoo itse elokuvan. :) En osaa pisteyttää, mutta: Ensimmäinen osa 4/5 Toinen 3/5 Täydellisimmässäkin naisessa on 150g paskaa. |
Hetfield 28.08.2014 17:35:11 | |
---|
Rocco_Longfella: Muistelin Leon avautuvan koskettavasti kaverittomuudestaan, mutta sitä leffassa ei näkynyt. Olisiko kohtaus myöhemmissä osissa vai sekoitankohan johonkin toiseen elokuvaan, jossa Pesci näyttelee tasan samanlaista roolia. Nelososassa on tämä. "I hope you've had all the children you want... 'Cause this is gonna blow your balls off." |
matales 28.08.2014 23:28:24 (muokattu 29.08.2014 16:12:32) | |
---|
Sin nombre(2009) Tämmöinen Meksikolainen jengi/road-moviedraama. Täällä joku tuota kehui, ja menihän tuo ellei muuta niin kieltä kertaillessa aika mukavana ajanvietteenä. Tietynlainen toivottomuus puski silmille aika hyvin ja loppu onnistui vähän jopa yllättämään. 3/5 Escape plan (2013) Arskan ja Sylvesterin vankilastalähtömeininkejä. Näin vapaapäivällä aamupalaa ja kahvia hörppiessä meni parituntinen ihan mukavasti, koko ajan tapahtui ja noiden kahden ollessa samassa leffassa, oli nostalgian määrä suorastaan kohtuullinen kliseineen kaikkineen. Ja Sam Neill oli lääkärinä aika hyvä. 3,5/5 I don't want to talk to you no more, you empty-headed animal food trough water! I fart in your general direction! Your mother was a hamster and your father smelt of elderberries! -Frenchman |