Aihe: Onko kauhu kuollut genre?
1 2 3 4 534 35 36 37 38106 107 108 109 110
bedlam
13.05.2017 16:07:29
 
 
mpekkanen: Olet aivan oikeassa. Itse olen syntynyt 73 ja ehkä tuo osittain selittää, miksi kauhu on tuntunut 80-luvulla jotenkin rankemmalta kuin ne silloin nähdyt leffat ovat oikeasti olleetkaan.
 
Kyllähän leffat monella tapaa olivatkin rankempia 70-luvulla. Vaikea esim. nykyaikana kuvitella, että lapsille sallitussa (PG) elokuvassa hakataan vasaralla päitä tohjoksi veren roiskuessa.
 
90-luku tosiaan oli genrelle se heikoin vuosikymmen varmaan, ei tule montaa leffaa mieleen joita sieltä nostaisi omille top-listoille. Viime vuodet on ollut yllättävänkin virkeää horroriosastolla, vaikka se "perhe muuttaa vanhaan taloon, jossa alkaa öisin kuulua kummia" -osasto lypsettiin kyllä viimesen päälle loppuun jossain vaiheessa.
 
Itsellä katsomista odottaa hyllyssä kehuttu The Autopsy of Jane Doe sekä Evil Deadin uusintaversion pidennetty versio. Alkuperäinen ED oli varmaan pahin painajaisten aiheuttaja penskana heti Sleepaway Campin lopun jälkeen :D
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
tomaattiorava
13.05.2017 16:44:18
bedlam: Itsellä katsomista odottaa hyllyssä kehuttu The Autopsy of Jane Doe sekä Evil Deadin uusintaversion pidennetty versio. Alkuperäinen ED oli varmaan pahin painajaisten aiheuttaja penskana heti Sleepaway Campin lopun jälkeen :D
 
Lol, Sleepaway Camp on kyllä niin hohhoijaa-osastoa mutta loppu on kova. Mitenkä mahtaisi toimia jos sekin olisi moderni elokuva, 4K HDR kuvaa ja vimpan päälle digitaaliset tehosteet kylkeen. Kyllä nää myöhemmät sukupolvet jotakin oleellista missaavat kun eivät koe sitä miten katotaan salaa vanhemmilta yöllä rososelta vhs:ltä jotain kauhurainaa. Kaikki on nykyään niin siloteltua ja steriiliä. Puolensa tietysti siinäkin mutta jos otetaan vaikka joku Texas Chainsaw Massacre, niin iso osa sen toimivaa viehätystä ja häiritsevää ilmapiiriä tulee juurikin siitä suht kusisen oloisesta tuotannosta.
Jane Doe-leffa oli kyllä hyvä, Brian Cox on miesss.
tomaattiorava
01.06.2017 13:05:30 (muokattu 01.06.2017 13:07:21)
Raw. Tai Grave. Tai Freaking. Peräti kolme nimeä rainalle =P
Kuitenkin ranskalainen kauhudraama viime vuodelta. Teemoina heräävä seksuaalisuus ja kannibalismi, eräänlainen "coming of age"-tapaus.
Aiheutti jotain kohun tynkää tämäkin kun teattereissa oli laatta lennellyt ja muuta. Tässä tapauksessa tuon ehkä ymmärtääkin, itellekin tekee vähän pahaa kohtaukset joissa on jonkin ällön pakkosyöntiä ja kakomista. Sama kun jos vaikka vieressä joku ryhtyy yrjöömään niin kyllähän siinä pieni solidaarisuus saattaa iskeä.
Kuitenkin ihan katselmuksen väärtti, ei imo sen kummempaa. Mimmi veti hyvän roolin. Emmä tästä oikeen muuta sanottavaa keksi. 6/10
kyseinen
01.06.2017 22:24:28
tomaattiorava: Raw. Tai Grave. Tai Freaking.
 
Tätä itse odotellut kovasti ja vähän kaikkialta lukenut lievästi pettyneitä kommentteja, joten odotukset ovat laskeneet. Hyvä niin. Get Outin suhteen taas odotukset ihan liian korkealla.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
Anti-Social
02.06.2017 00:30:08
The Void oli visuaalisesti upea pläjäys, mutta näyttely oli paikoitellen liian käppäistä. Jätti myös aika paljon kaikkea päättelyn / tulkinnan varaan, joka on tavallaan hyvä, mutta tässä tapauksessa kallistuu omalta osaltani miinuksen puolelle. Joka tapauksessa mukavan erilainen ote verrattuna muihin tuoreempiin tuotoksiin. 3/5
 
The autopsy of Jane Doe puolestaan oli reippaasti yli puoleen väliin asti todella vakuuttavasti rakenneltu, kunnes pääsi lässähtämään, kun liian äkkiä alkoi tapahtua liian paljon. Tälle pätkälle myöskin pakko antaa kiitosta omaperäisyydestä. 3.5/5
kyseinen
20.06.2017 00:24:42
Get Out. Nimi ilmeisesti viitannee siihen, että katsojia kehotetaan painumaan hevonvittuun elokuvasalista käyttämään 1 h 45 min elämästään jotenkin järkevämmin. Menin pahemman kerran hype-jekkuun. Luokattominta PASKAA vähään aikaan. Älkää katsoko kuin korkeintaan joltain laittomalta lataukselta samalla kun tiskaatte tai rölötätte täällä.
 
Sen sijaan suosittelen The Invitation -leffaa, jos haluaa piinaavaa ja ikävää fiilistä, suht hyvin pahimpia kliseekarikoita vältellen toteutettuna. Erinomainen elokuva.
 
Get Outissa ei ollut muuta piinaavaa kuin Microsoftin tuotesijoittelut, joiden multihuipentumana koettiin useampikin Bing-haku. Vittu Bing-haku. Miten mautonta voi elokuvanteko olla.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
tsugaru
20.06.2017 13:39:40
On se mun mielestä kuollut, tavallaan. Kauhua löytyy muusta genrestä kuin kauhukategoriasta, vaikkapa monista Haneken elokuvista, kuten Valkoinen nauha tai von Trierin Antikristus peittoaa moninkertaisesti eilen katsomani The Cabin in the Woods -elokuvan, joka ensisijaisesti ei kauhuelokuva tainnut ollakaan.
"Kieroutuneet japanilaiset imperialistit syyllistyivät niinkin anteeksiantamattomiin rikoksiin kuin jopa oman aikavyöhykkeen riistämiseen Korealta."
inkognito
21.06.2017 15:34:44
tsugaru: von Trierin Antikristus
 
Tämä onkin hirveintä paskaa ikinä.
tomaattiorava
22.06.2017 15:13:07
inkognito: Tämä onkin hirveintä paskaa ikinä.
 
Juu vein aikanaan silloisen tyttöystävän tätä katsomaan. Asianmukaisesti heti rainan ekat freimit : Hidastettua lähikuvaa penetraatiosta mustavalkoisena.
En kyllä tajunnut leffasta juuripa mitään.
Henri Henri Olavi
22.06.2017 17:44:34
inkognito: Tämä onkin hirveintä paskaa ikinä.
 
Oikein hyvä elokuva on tämä.
K.F.S. is the Only Law
Torniojaws
24.06.2017 01:03:51
 
 
Ei näköjään tullut tänne kommentoitua, mutta tosiaan se Alien Covenant tuossa aiemmin oli ihan kakka. Eka puolisko nyt vielä menetteli pikkusen AVP:tä parempana, mutta sitten kyllä valahti lahkeeseen ja katos koko hommasta idea. Loppu oli sellaista tusinatarinaa, ettei toista. Kaikki kliseet checkboxitettu.
Vortech Industrial Death Metal
kyseinen
28.06.2017 22:50:18
Don't Breathe. Kräts poks bäng argh ungh pum puuh lääh im so sorry huokaus. Tusinapilipalia. 1,5/5, puolikas spermapankista.
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
varpio
29.06.2017 19:42:21
kyseinen: Don't Breathe. Kräts poks bäng argh ungh pum puuh lääh im so sorry huokaus. Tusinapilipalia. 1,5/5, puolikas spermapankista.
 
Piti tarkistaa että mikäs tuo oli, kun muistin että oli ihan hyvä, ja oli se minusta ainakin ihan 3/5.
Rojekti
11.07.2017 21:40:42
Torniojaws: Ei näköjään tullut tänne kommentoitua, mutta tosiaan se Alien Covenant tuossa aiemmin oli ihan kakka. Eka puolisko nyt vielä menetteli pikkusen AVP:tä parempana, mutta sitten kyllä valahti lahkeeseen ja katos koko hommasta idea. Loppu oli sellaista tusinatarinaa, ettei toista. Kaikki kliseet checkboxitettu.
 
Ei se kyllä kauhu ollut.
 
It comes at nightin juuri katsoin, mutta tuntui enemmän psykologiselta trilleriltä.
 
Omalla kohdalla kauhujen kohdalla on se ongelma, että jotta ne olisivat hyviä ja oikeasti pelkoa eikä pelkkiä jumpscareja synnyttäviä, niin pitää tosi monen jutun olla kohdillaan.
 
Yli-tehdyt rumat örkit joita näytetään liikaa/liian aikaisin/liian yksityiskohtaisesti/liian yhtikäs_mitään, vievät heti maun leffasta. Siksi esim Kaunan uusin jenkkiversio oli ihan täyttä paskaa ja jopa ärsytti katsoa vaikka jumpscareilla mentiin pitkälle. Ja juuri siksi eka japsi-versio oli paras.
 
*spoiler alert*
Mikäköhän se aasialainen kauhu oli jossa joku tyttö koulukiusattiin kuoliaaksi, ja poika johon hän oli ns clingynä, sai myöhemmin erikoisia selkäkipuja ja lopussa hän otti itsestään selfieitä ja huomasi, että tyttö oli koko ajan hänen selässään?
Welho-77
11.07.2017 22:16:39
Ei nyt leffoihin liity mutta onko joku käynyt tämän kokemassa? http://www.afterdark.fi/fi
Vähän kiinnostaisi mutta ku kerkeä.
Anti-Social
12.07.2017 06:26:28
Rojekti:
Mikäköhän se aasialainen kauhu oli jossa joku tyttö koulukiusattiin kuoliaaksi, ja poika johon hän oli ns clingynä, sai myöhemmin erikoisia selkäkipuja ja lopussa hän otti itsestään selfieitä ja huomasi, että tyttö oli koko ajan hänen selässään?

 
Shutter on tämän leffan nimi. Alunperin Japanista tämäkin, ja tästäkin jenkit tehneet oman versionsa. Kummatkin mielestäni ihan ok elokuvia.
Rojekti
12.07.2017 16:15:25
Anti-Social: Shutter on tämän leffan nimi. Alunperin Japanista tämäkin, ja tästäkin jenkit tehneet oman versionsa. Kummatkin mielestäni ihan ok elokuvia.
 
Musta tuntuu että katsoin japanilaisen version. Se oli hyvällä maulla tehty. Täytyykin tsekata tuo jenkkiversio, onko sekin taas kikerretty liian ekstraksi.
DM
12.07.2017 17:19:14
Anti-Social: Shutter on tämän leffan nimi. Alunperin Japanista tämäkin, ja tästäkin jenkit tehneet oman versionsa. Kummatkin mielestäni ihan ok elokuvia.
 
Kiitos kun et sisällyttänyt spoiler alertia quoteen. Se meni siinä.
If you find yourself lost in the woods, fuck it, build a house. "Well, I was lost, but now I live here!" -Mitch Hedberg
varpio
12.07.2017 17:52:39
Huomauttaisin että Shutter oli alun perin thaimaalainen. Olen kylläkin nähnyt vaan sen amerikkalaisversion, ainakin luullakseni. Se oli minusta ihan ok.
Anti-Social
13.07.2017 07:24:45
DM: Kiitos kun et sisällyttänyt spoiler alertia quoteen. Se meni siinä.
 
No sori niin saatanasti. Nyt ei voi enää elokuvaa katsoa?
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)