Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 527 28 29 30 31600 601 602 603 604
Kulkunen
21.06.2007 23:23:18
Saattaa kyllä olla, että se ei yksinkertaisesti vain toimi naispuolen edustajille samalla tavalla. Jos se vaan on rumien ukkojen leffa? Kun en nyt muista itse asiassa yhtään naista, joka olisi klassikoksi ollut kehumassa. Itse kyllä katselen aina parin vuoden välein ja huvitun aina entistäkin enemmän.
 
Olen sitten kai nainen.
 
Katoin tuon pari vuotta sitten, enkä hirveästi tuosta irti saanut.
The downward spiral never ends.
author
21.06.2007 23:50:16
Un long dimanche de fiançailles http://www.imdb.com/title/tt0344510/
 
Romanttinen sota/draama-elokuva. Kertoo naisesta, joka yrittää selvittää kihlattunsa kohtaloa sodan jäljiltä. Nimensä mukaisesti elokuva oli melko pitkä(133 min).
 
Jeun-Pierre Jeunetin elokuville tyypilliset voimakkaat kontrastit ja periranskalaiset miljööt olivat jälleen vahvasti esillä. Myös tutut näyttelijät mm. Améliesta ja Delicatessenista olivat löytäneet paikkansa esiintyjäkaartissa. Musiikista vastasi David Lynchin oikea käsi - Angelo Badalamenti.
 
Mielestäni elokuva eteni liian hitaasti ja rönsyilevästi. Visuaalinen puoli oli jälleen herkkua silmille. Tuntuikin välillä siltä että juuri visuaaliseen ja musiikilliseen puoleen luotettiin enemmän kuin tarinan mielenkiintoisuuteen. Ihan ok leffa joka tapauksessa, mutta se jokin voimakkain elementti, joka olisi saanut kyyneleen romantikon silmäkulmaan, jäi tällä kertaa puuttumaan.
 
***
juuso a
22.06.2007 07:06:31
 
 
Un long dimanche de fiançailles
 
Typistettynä: melko pitkäveteinen, näyttävä, hyvä äänimaailma, Audreysta plussaa.. Eli sama arvosana.
samsonov
22.06.2007 13:31:50
Eilen katottii kaveriporukalla seuraavat leffat:
 
Thank You For Smoking: Vähän komedian keinoilla tutustuttiin tupakkayhtiön lobbarin elämään. Elokuvan aikana päähenkilön tehtävänä oli yhtiökumppaneittensa kanssa keksittävä miten teinien tupakointi saatas nouseen. Oli vähän moraalimietiskelyä, väittelyopetusta ja pieni romanssiki. Ihan hauskaa läppää. Itse tupakointiin ei niinkään otettu kantaa, dokumentoi vaan väittelyn jalosta taiteesta. Odotin jotenkin vähän radikaalimpaa kannanottoa tms. En sitte tiiä mitä pitäs ajatella 2/5
 
Creep: Ainoa kauhuleffa minkä nopeesti R-Kioskin hyllyltä löysin. Tyhmä blondi joutuu yöksi lukkojen taakse Lontoon Undergroundiin. Joutuu sitten hullun zombin tms. vangiksi, karkaa yhden muun vangin kanssa ja alkaa pakojahti. Tämän örkin tappaminen koitui mahdottomaksi tehtäväksi. Sai aina sen vähäksi aikaa keräileen kamppeitaan, mut hengiltä ei raaskinu millään sitä hakata. Lopussa sitten tapaa sen tyyllikkäästi junan avustuksella. Elokuvassa on siisti loppu. Ei nostanut ihoa kananlihalle missään vaiheessa, vaikka kauhuleffana mainostetaan. 2/5
 
Lords Of Dogtown: Näin nyt viimeinki tän mitä on hehkutettu kaveripiirissä. Ei muuta ku, että pirun hyvä leffa. Ihana kuvaus siitä millasta elämän pitäs olla. Saa normipäivän Haukiputaalla tuntumaan aika tylsältä. Vähän kolmiodraamaa, mut onneksi vain vähän. Rassaavaa ku elokuvissa viedään se ihan överiksi. Hienoja skeittaus kohtauksia ja hauskaa läppää. 5/5
 
Rocky Balboa: Tätä on kaikki haukkunu. En oo yhtä positiivista sanaa kuullu koko leffasta, taino ylipäänsä koko Rocky-sarjasta. Että ennakko-odotukset ei ainakaan suuriksi noussu. Se mistä eniten haukuttiin, eli äksöniä tulee vasta leffan lopussa, ei haitannu yhtään. Stallone ehti nyt hakkaamisen sijaan änkyttää enemmän ja Paulie ehti ottaa muutaman sikarin ja wiskin enemmän. Lopussa tuli sitten matsi, mitä Rocky ei voittanutkaan, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tavallaan hän tietenkin voitti. Tietty monet winettää, et ei se enää ton ikäsenä, mite se voi jne. So what, sankaritarinat on kivoja. 4/5
juuso a
22.06.2007 15:22:26 (muokattu 23.06.2007 12:50:02)
 
 
Fast Food Nation
Richard Linklater viikko jatkuu tällä kertaa vähän uudemmalla tuotoksella. Käsittelyssä on häikäilemättömät suuryhtiöt, tässä tapauksessa pikaruokala, joka buukkaa halpaa työvoimaa mexicosta. Siinä vaiheessa kun pihveissä alkaa olemaan paskaa, Greg Kinnear lähtee selvittämään syytä. Pienissä rooleissa on useita tunnetumpia näyttelijöitä mm. Bruce Willis, Ethan Hawk, Patricia Arquette, Wilmer Valderrama, Maria Full of Gracestä tuttu Catalina Sandino Moreno ja vilahtaapa siellä Avril Lavignekin. Leffa kärsii pienestä pitkäveteisyydestä mutta kyllä tämä mulle kolahti siitä huolimatta. Sen verran karua katsottavaa on lehmänlahtauskuvaukset että joutuu antaa niistäkin plussaa.
7,5
dipshit
23.06.2007 12:46:26
Juhannuksensa katsotut leffat:
 
Hostel 2:
Jo ensimmäinen osa oli karmeata paskaa, eikä toinen osa päässyt edes samalle tasolle. Erittäin brutaali kyrvänleikkauskohtaus ja lopun pääjalkapallo tosin kirvoittivat makeat naurut, joten siitä plussaa.
 
1.5/5
 
The Signs:
Miljoonaan kertaan nähty tusinajännäri joka ei enää antanut mitään uutta. Olin tosin sammuneena n. 2/3 elokuvasta, mutta huonohan tuo oli.
 
2/5
 
The Blair Witch Project:
Yksi parhaimmista kauhu/jännitys -elokuvista koskaan. Mielettömän painostava tunnelma ja vielä kaikenlisäksi ilman minkäänlaisia erikoisefektejä. Ja elokuvan loppuhuipennushan oli (ainakin ensimmäisellä kerralla) aivan huikea.
 
4/5
 
Book of Shadows: Blair Witch 2:
Niin karmeaa paskaa etten muista millon viimeksi olisin tämmöiseen törmännyt. Aloiteltiin katsomaan leffaa n. tunti sitten unettoman yön ja monen alkoholiannoksen jälkeen, eikä tuota nukahtamatta pystynyt katsomaan. Ja keskenhän me tuo myös jätettiin. Annetaan siis pisteet sille 45-minuuttiselle mitä leffasta näin.
 
0/5
author
24.06.2007 00:23:54
The Departed
 
Paljon kehuttu Martin Scorsesen uusin taidonnäyte. Sainpas sen vihdoin vuokraamosta käsiini!
 
Kovasti kehuttu eikä syyttä. Kaksi ja puolituntinen trilleri oli alusta loppuun erittäin mukaansa tempaava ja viihdyttävä. Puuduttavia kohtia ei ollut yhtä ainuttakaan. Itse asiassa olisin suonut leffan jatkuvan vielä pidempäänkin. Mainiot roolisuoritukset nimekkäiltä näyttelijöiltä. Matt Damon oli roolissaan jälleen loistava ja Francis Costellon rooli oli kuin Jack Nicholsonille räätälöity. Kylmäksi eivät jättäneet myöskään Leonardo DiCaprion ja Mark Wahlbergin suoritukset.
 
Juoni eteni mukavan mutkikkaasti mutta kuitenkin helposti seurattavalla tavalla. Oikeastaan ainut asia mikä häiritsi oli musiikkivalinnat. Joissain kohdissa oli erittäin hyvät taustamusiikit, kun taas toisinaan alkoi soimaan joku aivan käsittämätön irkkupunkki. Vaikka Irlanti olikin olennaisena osana elokuvaa, en tätä musiikkivalintaa oikein ymmärtänyt.
 
Joka tapauksessa tästä illan piristyksestä on annettava arvosanaksi:
 
**** ½
juuso a
24.06.2007 01:36:06
 
 
The Toxic Avenger
On olemassa hyviä elokuvia, huonoja elokuvia ja sitten on.. niin tuota, Toxic Avenger. Surkean moppipojun edesottamuksia seuraa mielellään juuri sen aikaa kun elokuvaa kestää. Tämä on sitä kulttia parhaimmillaan, mutta valitettavasti tämä oli ensimmäinen kerta kun leffan näin ja ajan hammas on päässyt sen verran puraisemaan ettei kehtaa mitään älyttömiä arvosanoja antaa. Paskaa näyttelemistä kautta linjan täysin olemattomalla kässärillä mutta kyllä tämän katsoo.
6,5/10
Thet
24.06.2007 18:32:54 (muokattu 24.06.2007 18:33:34)
Rocky Balboa:
Kuten samsonov jo aiemmin mainitsi on tätä leffaa haukuttu kuten koko sarjaa. Omasta mielestäni kyseessä on mitä mainion leffa-sarja mitä on tullut nyt lähiaikoina katsottua. Ainoastaan Rocky V ei lämmittänyt muiden tavoin. Tämä uusin ei täyttänyt täysin odotuksia, mutta kyllähän se hieno pätkä oli. Elettiin muistelmissa ja Rocky itsekkin oli aika rapakunnosa jo mutta pystyi vielä yhteen matsiin. Olisihan sen toivonut loppuvan Rockyn voitoksi mutta minkä mahtaa, tuntui hieman samalta kuin Suomi olisi hävinnyt Ruotsi pelin. Extroista piti sitten katsoa miten Rocky voitti matsin. Hieno pätkä.
 
4/5
Quidquid latine dictum sit, altum videtur. Osta Boss DS-2
Tempura
24.06.2007 23:10:13
Pii
 

 
Olen kyllä Aronofsky-fani jo heti.
 
*****
76uy65t745t76tg
bedlam
25.06.2007 15:57:41 (muokattu 25.06.2007 15:58:30)
 
 
Die Hard **
 
Eihän tän pitäny olla näin huono. Ei vaan toiminu ny.
 
Olen sitten kai nainen. Katoin tuon pari vuotta sitten, enkä hirveästi tuosta irti saanut.
 
Enhän minä nyt sitä tarkoittanut, että Spinal Tapista kaikki miehet diggailisivat.
Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.
aikavaikea
25.06.2007 16:25:06
Little Miss Sunshine, arvosana 9.
 
Tämähän oli aika riemastuttava, eikä ollenkaan niin happy happy joy joy kuin odotin. Tässä oli yllättävänkin rankkaa läppää ja elämän (sekä kuoleman) raadollisuutta useilta eri kanteilta. Katsoin tämän yhdessä hiukan vajaat 14-vee olevan tyttäreni kanssa ja se ehkä hillitsi minua räjähtämästä nauruun joissain kohdissa. Leffa oli K11, mutta en minä sitä silti 11-vuotiaan kanssa katsoisi. Välttämättä. Mainiota viihdettä ja ajateltavaa sopivassa suhteessa.
I got run over by truth one day. Didn't see the red light.
MV
26.06.2007 01:50:38 (muokattu 27.06.2007 10:39:25)
Goodfellas
 
Kappas, pikkuveli on alkanut ostamaan oikeita elokuvia paskan sijaan:) Tätä elokuvaa olin itse ostamassa mutta pikkuveli kerkesi ennen. Ei ehkä yltänyt Casinon ja The Departedin tasolle, jotka olen Scorseselta nähnyt tähän asti. Silti hyvä elokuva. Joe Pescin hahmo on vähintään yhtä asiallinen kuin Casinossakin eli loistava. Kaverin tiuskimista ei voi katsella ilman hymyä:) Väkivalta oli taas mukavasti toteutettu. Veri roiskua ammuttaessa, niinhän se kuuluukin!
 
****
 
Pulp Fiction
 
Pitihän tämä nyt ostaa ja katsoa uudestaan vaikka ensimmäistä kertaa leffan nähdessäni en pahemmin vakuuttunut. Nugetti tuolla taisi jo kehua leffan yksittäisiä kohtauksia. Siihen kyllä voi yhtyä. Adrenaliini-piikki, Vincentin ja Mian tanssi, Divine intervention ja mitä vielä. Vincet ja Jules ovat varmaan coolein parivaljakko ikinä keskusteluineen ja tappamisineen. Sen sijaan Butchin touhuja katsellessa alkoi homma mennä vähän tylsäksi.
 
Dialogi on hyvää ja musiikit ovat aivan mahtavat. Jokaisessa kohtauksessa missä on musaa tekisi mieli kuulla zipale loppuun asti. Mutta sanokaa nyt joku miksi ihmeessä tässä on k-18 lätkä?? Juuri kun tuon Goodfellasin lopetin niin kyllä siihen enemmän rankkoja kohtauksia mahtuu kuin tähän; ja se on k-15. Vai onko tässä nyt joku ikärajojen lätkijä lukenut vain wikipediasta kuinka Tarantinon leffoissa on "suorastaan silmitöntä väkivaltaa"? Kumma juttu joka tapauksessa. Tähdet jätän tällä kertaa Pulpille antamatta koska en oikein tiedä mitä antaisin. Sen verran voin ainakin sanoa, että ymmärrän leffaa nyt paremmin.
 
Kourallinen Dollareita
 
Perushyvä länkkäripätkä. Clintin karisma nyt on aina läsnä. Erittäin ilkeän näköinen paskiainen tässäkin elokuvassa. On se vaan viileä, "Get three coffins ready"
 
***
The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher
DethBanger
27.06.2007 13:32:52
Beverly Hills kyttä I
 
Tän oon nähny joskus pienenä, eli en paljoo muistanu tästä. Tiesin vaa että hyvä leffa on, ku muuta ei ollu jääny mieleen. Aika alussa alko vähä ärsyttämään (koomisesti tosin) toi Eddien naurutyyli, mut se olikin tarkotus olla ärsyttävä tod. näk. ku se muijaki sitä matki siinä yhdessä vaiheessa. Leffa oli todellaki hyvä, alussa heti kunnon takaa-ajot ja stereotyyppinen hedelmäkojun kaatokin tapahtu. Kasarimeininkiä alusta loppuun. Hyviä näyttelijäsuorituksia ainakin, ja kaikinpuolin mahtava leffa eli oikein muistin. 9,5/10
Ja eikun hi-hat heilumaan!!
aikavaikea
27.06.2007 14:03:36
The Departed oli vähintään yhtä hyvä kuin odotinkin. Loistavaa kautta linjan (paitsi tosiaan ne irkkupunkit joista jo tohaapaa mainitsi aiemmin). Nicholson tuskin enää tekee kovin monta leffaa. Mistä ihmeestä uusi vastaava? Niin, tuskin mistään. Lähelle täysiä pisteitä mennään.
I got run over by truth one day. Didn't see the red light.
NHR
27.06.2007 14:12:39
 
 
Beverly Hills kyttä I
 
Hoho, määki katoin ton vissiin eilen just. Ei se huono mustakaan ollu, mut en ihan noin korkeita pisteitä kumminkaan antais. Ehkä semmonen kasipuol. Ois tossa vielä kakkonen ja kolmonenki, pitäisköhän ruveta katteleen niitäki...
Natseilla oli järjestys. Junat kulki aikataulussa. Kahdeksalta asemalla... oli natsilla juna. Aina tasalta siinä. Raiteilla kulki natsi. - Rauno Repomies
Cujo
27.06.2007 17:20:54
The Departed oli vähintään yhtä hyvä kuin odotinkin. Loistavaa kautta linjan (paitsi tosiaan ne irkkupunkit joista jo tohaapaa mainitsi aiemmin).
 
Oonko ainut, jonka mielestä Dropkick Murphys'in musiikit sopi todella loistavasti tähän elokuvaan?
"He kutsuivat luokseen.
Jaksa vielä vähän...
Ja ottivat vastaan."
MV
27.06.2007 18:24:49
Oonko ainut, jonka mielestä Dropkick Murphys'in musiikit sopi todella loistavasti tähän elokuvaan?
 
Et ole. Jumalattoman kova just tämä biisi kun soi dvd:n valikossa:)
 
Unforgiven
 
Clintti osaa näköjään myös ohjata kovanaamaisuuden ohella. Todella tyylikäs elokuva. Kyrpi vaan kun menivät Nedin tappamaan perkeleet. Paikoitellen vähän pitkästyttävä mutta silti kevyesti kolmen tähden pätkä.
 
***
 
Muutama kovalta vaikuttava pätkä pikkuveljen hyllystä vielä katsomatta. Vain muutaman dollarin tähden, Hyvät, pahat ja rumat sekä once upon a time in America.
The Liam that i know is a polite young man -Peggy Gallagher
Tempura
27.06.2007 18:45:15 (muokattu 27.06.2007 18:47:16)
Oonko ainut, jonka mielestä Dropkick Murphys'in musiikit sopi todella loistavasti tähän elokuvaan?
 
Et ole, muistaakseni sain jonkunlaisia kiksejä elokuvan musiikeista.
 
Jotenkin, kun tässä elokuvamusiikeista puhutaan, niin en voi olla sanomatta että JUMALAUTA kun suomalaisten elokuvien musiikit ovat lähes poikkeuksetta aivan hirvittävän syvältä anaalin syövereistä. Aina joku senhetkinen vähän pinnalla oleva artisti vetää jonkun viisun, samalla kun sitä markkinoidaan sinkkuna. Ei vittu, siis. Tuntuu että välissä elokuvat ovat jotain artistien mainoksia. En väitä ettei muuallakin voisi olla näin, mutta suomalaisten elokuvien osalta meikäläistä oksettaa ja vituttaa syvästi. Miettisivät nyt jumalauta mitä ääniraitaa puskevat. Mielummin vaikka jotain Ere Kokkosen paskahumppaa, mikä sekin on jo paha asia. Vanhat elokuvat on vähän toinen juttu, useimmissa niissäkin paskaa haukataan, mutta puhun nyt lähimenneisyydestä.
 
Anteeksi, jatkakaa toki.
76uy65t745t76tg
DethBanger
27.06.2007 19:17:51
Ois tossa vielä kakkonen ja kolmonenki, pitäisköhän ruveta katteleen niitäki...
 
Kävin vuokraamassa kakkosen just. Se ei ollu ihan niin hyvä kun 1 (IMO), mutta ei mitää erityisempää valittamista kakkosessakaan. Kyllä sen nyt kattos, mutta ei niin innolla ku ykköstä. Hauskoja kohtia kyl oli mun mielestä tarpeeks. Arvosana 7,5
Ja eikun hi-hat heilumaan!!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)