Media ja viihde ›

Pulp Fiction
 
Tielläni ottaa haltuun koko Tarantinon tuotanto kertaheitolla, oli tämä toiseksi viimeinen etappi. Elokuvaa olen monesti kuullut kehuttavan miehen teoksista parhaaksi. Loistava, loistava elokuva se on, mutta oma suosikkini on silti jokin muu. Ehkä hiukan vaikeaa asettaa niitä arvosteluun toistensa kanssa.
Elokuva koostui enemmän mielestäni lukuisista upeista kohtauksista kuin juonellisesti nerokkaasta tarinasta. Erilaisuus ei mielestäni ole pahasta, joten katseluelämys oli nautinnollinen.
 
*****
 
Reservoir Dogs
 
Aiemmin mainitsemani projektin viimeinen osa. Tarkoitukseni oli katsoa tämä ennen Pulp Fictionia mutta omistamassani kopiossa oli niin surkea äänen- ja kuvanlaatu että jouduin odottamaan seuraavaan iltaan.
Tällä kertaa elokuva on juonellisesti rakentavampi, mutta kohtaukset eivät loista olemassaolollaan samalla tavalla kuin Pulp Fictionissa. Tämä elokuva on kuitenkin täydellinen juuri sillä toisella tavalla, kun taas Pulp Fiction toisella. Ehkä turhan lyhyt ja muutamia (sinänsä merkityksettömiä) seikkoja jäi miettimään.
 
*****

Oceans' 13.
 
Noh. Pidin ekasta kovasti. Toka oli melko huono. Oli siis vähän mixed feelingsit tätä odotellessa. Yllätys oli onneksi positiivinen. Ei mitään kovin uutta eikä erikoista aiemmat leffat nähneelle, mutta paljon hyvää läpänheittoa, supertähtien karismaa, tyylikästä menoa ja edellisestä oceans-pätkästä huomattavasti skarpattu käsikirjoitus. Leffa toimi ihan kivasti ja oli kesäleffana mitä mainioin - varsinkin megakammottavan Spider-Man 3:sen aiheuttaman pettymyksen jälkeen. Erittäin hyvä vaihtoehto tyttöystäväleffaksi, jos kestää yleisön (ja tyttöystävän) huokailun joka kerta kun Brad Pitt, George Clooney, Matt Damon tai suurinpiirtein kuka tahansa niistä muista on kankaalla.
 
Tiivistäisinkö muotoon "perusviihdyttävää"
 
Arvostelu:
***+

Jengi on näemmä tapittanut Babelia oikein kunnolla. Itse tuli tsuumattua se joku kuukausi tms. takaperin. Ihan hyvä, loppu lörppö, japani-osuus kiinnostavin (seuraavana Brad Pitt ja se velho Lotrista), mutta... Ei oikein lähtenyt eikä loputtuaan innostanut. Magnolia tullessaan oli ns. vitun kova ja on sitä edelleenkin mutta sen jälkeiset vastaavat episodi-draamailut ei ole napannut. Onko vika siinä, että homma on jo nähty ja koettu vai siinä, että itse leffat ei ole niin hyviä.
 
3/5 - viihdyin mutten mielettömän hyvin.
 
Prestige ja the Departed saa kompit. Mainioita molemmat.

Carrie
 
Mitähän tästä nyt sanoisi sitten. Suht koomista ja vastenmielistä katsottavaa samaan aikaan. Pelottava ei ollut kyllä missään vaiheessa, muutamassa kohtaa tosin repesin aika huolella. John Travolta nuorena, jea jea.
 
*

Honey
 
Enhän minä tätä kokonaan katsonut, joten sinänsä paha arvostella, mutta arvostelen silti.
 
-Paska juoni
-Paskat näyttelijäsuoritukset
-Paska musiikki
-Paska leikkaus
-Paska casting
-Paska tuotanto
-Paska set design
-Paska animaatio
-Paskat stuntit
-Paska käsikirjoitus
-Paska best boy
-Paska catering
-Paska Jessica Alban henkilökohtainen avustaja
-Paska nti Alban henk. koht. autonkuljettaja
-Paska kuvaussijainti
-Paskat statistit
 
+Jessica Alba
+Jessica Alban tanssiasut
 
Pähkinänkuoressa: Hirveää sontaa, mutta tulin.
 
***

Sin City
 
Onhan se paras sarjakuvaleffa ikinä, ja yksi parhaista leffoistakin ikinä. On se Marv hieno mies.
 
*****
 
Desperado
 
El Mariachia en ole nähnyt mutta tämän katoin silti. Hienoja kohtauksia, mutta välillä läpi kuultaa semmoinen perustoimintaleffameininki. Reilusti keskitasoa parempi, osaa se Rodriguez kyllä hommansa.
 
****

The Fountain
 
Suu auki ja pää tyhjä/täynnä yhtäaikaa. Jotkut elokuvat ovat sellaisia, jotka pitää (ja haluaa) katsoa moneen kertaan, ja vielä sellaisiakin, joissa katsoja itse päättää mistä juuri näkemässään elokuvassa oli kysymys, vai oliko kysymys yleensä mistään.
 
Turha kysyä mitä elokuvasssa käsitellään. Sen voin sanoa että elämistä, rakastamista, kuolemista, sielua ja ylipäätään kaikkea sitä suurta, mitä ihminen oikeasti järkeilee, eikä saa siihen tolkkua. Sivuosissa on sitten uskontoja, tiedettä ja vaikka mitä.
 
Hugh Jackman ja Rachel Weisz vetävät homman hienosti, varsinkin Weisz.
 
Kyllä Darren Aronofsky on nero, ja alan olemaan myös vakuuttunut siitä että mies on tämän lisäksi hullu.
 
Visuaalisesti kyseessä on kaunein näkemäni elokuva ikinä. Saattaa olla myös itse sisällöllisestikin. Musiikki on järkyttävän hyvin osuvaa. Näin tehdään tunnelmaa ja luodaan.
 
Koska kysymyksiä vilisee vieläkin päässäni enkä elokuvasta saanut rautalankaa bulkkirahvaille aivoilleni, en voi kun todeta että en tiedä mitä juuri näin, mutta sen tiedän että parhaita elokuvia (ellei paras) mitä olen koskaan nähnyt tämä on. Jos elokuva jää elämään päähän ja olo on kuin...en tiedä millä, niin kyseessä on mestariteos.
 
*****

Heathers
Jostain syystä tämä elokuva ei huvittanut minua pätkääkään vaikka IMDb:ssä on eräskin arvostelija kehunut tätä hauskaksi. Onko sitten niin, että katsoin tämän yli kymmenen vuotta liian myöhään? Mahdollisesti. Minusta näet elokuvan "musta huumori" ei ole lainkaan hauskaa, puhumattakaan siitä, että leffa on lapsellinen ja ihan helvetin tylsä. En myöskään suostu uskomaan, että poliisit on niin tyhmiä mitä tässä annetaan ymmärtää. Olen myös yhä vakuuttuneempi siitä, että Christian Slaterin leffat on järjestään huonoja ehkä kahta lukuunottamatta. Ihmetyttää IMDb:n keskiarvo joka näyttää olevan 7.3. Olen katsonut useita leffoja alle kutosen arvosanoilla, jotka pyyhkii heaherseillä lattioita.
4/10
 
Dazed And Confused
Koulujen loppuun sijoittuva nuorten elokuva jossa ollaan suhteellisen realistisissa tunnelmissa. Pilveä poltellaan, juopotellaan ja pientä vandalismiakin harrastetaan. Suhteellisen huumoripitoisillakin linjoilla ollaan sen verran, että sai muutamat naurutkin tästä rainasta puristettua. Richard Linklater saa puristettua nuorista näyttelijöistä hyviä suorituksia, eikä leffa pääse pitkästyttämään pahastikaan. Muutamia kliseitä lukuunottamatta varsin hyvä pätkä, jota voisi suositella niillekin, jotka ei tällaisia elokuvia pahemmin katsele.
8,5

The Fountain
 
Suu auki ja pää tyhjä/täynnä yhtäaikaa. Jotkut elokuvat ovat sellaisia, jotka pitää (ja haluaa) katsoa moneen kertaan, ja vielä sellaisiakin, joissa katsoja itse päättää mistä juuri näkemässään elokuvassa oli kysymys, vai oliko kysymys yleensä mistään.
 
Turha kysyä mitä elokuvasssa käsitellään. Sen voin sanoa että elämistä, rakastamista, kuolemista, sielua ja ylipäätään kaikkea sitä suurta, mitä ihminen oikeasti järkeilee, eikä saa siihen tolkkua. Sivuosissa on sitten uskontoja, tiedettä ja vaikka mitä.
 
Hugh Jackman ja Rachel Weisz vetävät homman hienosti, varsinkin Weisz.
 
Kyllä Darren Aronofsky on nero, ja alan olemaan myös vakuuttunut siitä että mies on tämän lisäksi hullu.
 
Visuaalisesti kyseessä on kaunein näkemäni elokuva ikinä. Saattaa olla myös itse sisällöllisestikin. Musiikki on järkyttävän hyvin osuvaa. Näin tehdään tunnelmaa ja luodaan.
 
Koska kysymyksiä vilisee vieläkin päässäni enkä elokuvasta saanut rautalankaa bulkkirahvaille aivoilleni, en voi kun todeta että en tiedä mitä juuri näin, mutta sen tiedän että parhaita elokuvia (ellei paras) mitä olen koskaan nähnyt tämä on. Jos elokuva jää elämään päähän ja olo on kuin...en tiedä millä, niin kyseessä on mestariteos.
 
*****
 
Hyvin pitkälti samaa mieltä. Koska en jaksa alkaa tänne kirjoittamaan enempää, niin lainataan se, mitä olin blogissani aiemmin vaahdonnut aiheesta.
 
"Mikä yhdistää Francis Ford Coppolaa, Stanley Kubrickia, Sergio Leonea, David Lynchiä, Martin Scorsesea ja Steven Spielbergiä? He ovat kaikki elokuvaohjaajia. He ovat kaikki mestarillisia elokuvaohjaajia (tosin Kubrickin ja Leonen kohdalla on käytettävä jo mennyttä aikamuotoa), jotka ovat luoneet elokuvahistoriallisesti erittäin merkittävän filmografian itselleen. Millä tavalla nämä maestrot sitten liittyvät vuonna 2006 valmistuneeseen The Fountain -elokuvaan tai sen ohjaajaan Darren Aronfskyyn? Tarkoituksenani on sanoa, että vaikka vielä 37-vuotiasta, vain kolme elokuvaa ohjannutta "keltanokkaa", on turha vertailla edellä mainittuihin pioneereihin, ovat sellaiset vastaavat "tulevaisuuden nimet" harvassa, joiden tuotannon voisi ounastella eläkepäivinään näyttävän lähellekään yhtä laadukkaalta.
 
Aronofskyn tuotannossa voi havaita selkeän temaattisen jatkumon. Siinä missä debyyttiohjauksena Pii (1998) käsitteli matemaatikkoneron pakkomiellettä löytää maailman universaali kaava avaimena kaaokseen, kertoi Unelmien Sielunmessu (2000) riippuvuudesta (lue: pakkomielteestä) huumausaineisiin ja toisaalta myös mediaan. The Fountainin peruslähtökohta on saman yksilön pakkomielle ikuisen elämän löytämiseen kolmessa eri aikavyöhykkeessä. Voisi kuvitella tämän olevan jo etukäteen suunniteltua ja elokuvan ollessa niinkin mahtipontinen, sulkeutuisi temaattinen trilogia sen myötä. No, mistäpä sen toisaalta tietää.
 
Niin tosiaan, sitten vihdoinkin itse elokuvaan. Pakko sanoa, että olin melkoisen häkeltynyt ensimmäisen katsomiskerran jälkeen. En olisi missään tapauksessa uskonut, että The Fountain olisi yltänyt lähellekään kahden edeltävän tasolle, johtuen osittain suurista vaikeuksista, joita työstämisprosessi piti sisällään. Tavallaan olin vähän pettynyt, tavallaan todella yllättynyt. Pienen sulattelun jälkeen laitoin DVD:n pyörimään uudestaan ja kokonaisuus aukesi enemmän. Kuten tuli jo aiemmin mainittua, tarina kertoo Tohtori Tom Creosta (Hugh Jackman), jonka vaimo Izzi (Rachel Weisz) riutuu aivokasvaimen kourissa ja kuolema kilkuttelee ovella. Creo yrittää kuumeisesti, suorastaan pakkomielteisesti, kehittää työryhmänsä kanssa lääkettä, joka parantaisi vaimonsa ja olisi muutoinkin omalla parantavalla vaikutuksellaan ainakin osittainen avain ikuiseen elämään. Kuolinvuoteillaan nainen on hurahtanut Maya-myytteihin ja valmistelee kirjaa aiheesta. Uskomuksena on, että viidakossa sijaitsee temppeli ja elämän puu, jonka nestettä juomalla saavuttaa ikuisuuden. Maya-kansojen uskomuksena on myös ikuisuuden saavutettavan kuolevassa tähdessä sillä hetkellä kun se räjähtää ja uusi syntyy. Tämä taso, se kuinka Tom tehtävän saatuaan kirjan luo loppuunsa, on tarinan toinen aikavyöhyke, jossa hän itse seikkailee viidakossa etsien tuota elämän puuta. Kolmannessa, tuntemattomaan tulevaisuuteen sijoittuvassa aikavyöhykkeessä, kaljuuntunut Tom matkaa isossa kuplassa halki avaruuden mukanaan hiljalleen kuoleva elämän puu, määränpäänään edellä mainittu kuoleva tähti. Tavoitteenaan hänellä on, kuinkas ollakaan, pelastaa tuo elämän puu. Tyypillistä Hollywood-viihdettä, eikö totta? :)
 
Toisin kuin Aronfskyn edeltävät elokuvat, The Fountain on pohjimmiltaan hidastempoinen, suorastaan lyyrinen ja moniulotteisen kaunis, mutta surullinen rakkaustarina, jonka monivivahteisen tunneskaalan voi löytää omintakeisen ulkokuoren alta. Runollista tunnelmaa tukee myös tarkoin harkittu kameratyöskentely, runsas erinäisten symbolisten elementtien määrä sekä klassissävytteinen musiikki. Kaikki tämä eepoksellisuus on saatu luontevan oloisesti sisällytettyä hieman päälle puoleentoista tuntiin, joka on erittäin harvinaista ja toisaalta myös kiitettävää ammattitaitoa osoittavaa.
 
On kovin absurdia, ettei tällaista mestariteosta näytetty kuin hetken aikaa tekstittämättömänä Helsingissä, ottaen huomioon, että samaan aikaan isoissa elokuvateattereissa pyöri ties minkälaista paskaa. Toisaalta se on kysynnän ja tarjonnan laki ja samalla selitys sille miksi The Fountainin kaltaiset, oikeasti ajattelua vaativat elokuvat ovat nykyisin niin harvassa. Toisaalta, ken tietää kuka tällaisissa asioissa oikeasti on oikeassa, sillä kyseessähän on vain yksi mielipide miljoonien muiden joukossa.
 
Puhuin aluksi kuuluisista elokuvaohjaajista. Palataan aiheeseen sen verran, että mielestäni Aronofsky on harvinainen ja moderni nykypäivän ohjaaja. Hänellä on selkeä ja tunnistettava tyyli jokaisella elokuvan osa-alueella ja hän nimenomaan tuntuu ohjaavan vain täyttä timanttia. Jokainen elokuvansa on ollut huipentuessaan tajunnanräjäyttävä. Aikamme tuleva Stanley Kubrick? "

Jokainen elokuvansa on ollut huipentuessaan tajunnanräjäyttävä. Aikamme tuleva Stanley Kubrick?
 
Aika kovat vertailukohdat. Mun pisteet Aronofskyn elokuville:
Pii 3/5 (viime katselusta tosin jokunen vuosi)
Unelmien sielunmessu 2/5 (yliarvostettu ja aika tylsä)
 
Pitäis tuo The Fountain nähdä että onko se sitten lopulta tuubaa vai taidetta, nimittäin noiden kahden aiemman elokuvan perusteella en miestä kovin korkealle jalustalle nostaisi. Ainakin näin äkkiseltään tuntuu siltä, että The Fountain saattaisi olla miehen selvästi paras elokuva tähän saakka, vaikka toisaalta en odota elokuvalta kovinkaan paljoa aiemman tuotannon ollessa "ei-niin-loistavaa".

American History X
 
Pidin elokuvan alun rasistimeiningistä, lopussa rasismi hiipui mutta tunnelma säilyi aivan loistavana.
 
*****/*****

Unelmien sielunmessu 2/5 (yliarvostettu ja aika tylsä)
 
Mitä mieltä olet elokuvan visuaalisesta puolesta? Ymmärrän kyllä jos tuo tarina ei pahemmin nappaa mutta omasta mielestä leffa on visuaalisesti yksi parhaimmista mitä on tullut nähtyä kaikkia pieniä yksityiskohtia myöten. Joitain suosikkikohtauksia mainitakseni:
 
-Nämä kohtaukset jossa kamera on kiinnitetty näyttelijään.
-Loppupuolella oleva puhelinkeskustelu vilkkuvine valoinen
-Nuo kaksi kohtausta jossa kamera nousee hitaasti ylöspäin pyörien.
 
Komeeta!

Mitä mieltä olet elokuvan visuaalisesta puolesta? Ymmärrän kyllä jos tuo tarina ei pahemmin nappaa mutta omasta mielestä leffa on visuaalisesti yksi parhaimmista mitä on tullut nähtyä kaikkia pieniä yksityiskohtia myöten. Joitain suosikkikohtauksia mainitakseni:
 
-Nämä kohtaukset jossa kamera on kiinnitetty näyttelijään.
-Loppupuolella oleva puhelinkeskustelu vilkkuvine valoinen
-Nuo kaksi kohtausta jossa kamera nousee hitaasti ylöspäin pyörien.
 
No, onhan se visuaalisuus ja jos jonkinlainen kikkailu elokuvan parhaimpia puolia (vaikka jossain vaiheessa muuttuu mun mielestä itsetarkoitukselliseksi venkoiluksi ja sellaiseksi, joka ei muhun vetoa), voimakkaimmillaan se on suorastaan päällekäyvää, mutta ei tuo pelkästään riitä. Ja jos visuaalisesti hienoimpia elokuvia kysyttäisiin, niin mieleen tulee heti noin satakunta muuta elokuvaa, joiden ilme miellyttää enemmän.
 
Siitä visuaalisuudesta voi jonkun yhden ekstrapojon antaa, koska elokuvalla on tietyt ansionsa, mutta eipä juuri muuta. Vaikka se nihilistisyys ja tunkkaisuus viedään ajoittain ylikierroksille, elokuva ei ole kokonaisuutena tehnyt muhun koskaan mitään suurta emotionaalista vaikutusta. Siis ei koskaan, minkäänlaista. En välitä niistä hahmoista tippaakaan, vaikka loppupuoliskolla koko touhu meneekin ihan päin helvettiä jokaisella. Mitäänsanomattoman olon se jättää, kun pinnan allakaan ei kupli mitään mielenkiintoista tai innostavaa. Olen vissiin kolme kertaa katsonut ton elokuvan, mutta se pysyy edelleen keskinkertaisena. Ja miksi noin monta kertaa? Olen yrittänyt hiffata että mikä siinä on ylimaallisen hienoa, ei ole vain avautunut.
 
Jos hyvistä huume-elokuvista pitää joku nostaa esiin, niin katsoin tossa yks päivä Trainspottingin monen vuoden tauon jälkeen, siinä on edelleen onnistunutta draivia, sykettä ja imua ja pehmentävänä seikkana myös hurttia huumoria. Ja hyvät musat! Siinä se kohtaus, jossa Ewan McGregorin hahmo pyörii hikisenä ja tuskissaan peittojen välissä houraillen vieroitusoireissaan kaikenlaista, mm. nähden menehtyneen vauvan ryömivän katossa, on jotain niin mahtavaa. Ja sekin, jossa Ewan sukeltaa vessanpönttöön huumeiden perässä. Danny Boyle osaa. Niissä hahmoissakin on sellaisia ulottuvuuksia, jonka vuoksi niitä jaksaa sympatiseerata, vaikka koko jengi onkin läjä hulttioita jotka rellestää, katuu ja tekee silti kaiken paskan uudestaan. Ja silti niillä on jonkinlainen pyrkimys pois siitä kaikesta kohti parempaa elämää, tässä mielessä loppukin on ihan helvetin hyvä ja onnistunut. Unelmien sielunmessussa kaikesta siitä tehdään tavallaan umpikuja, kun kenellekään hahmoista ei käy hyvin. Mutta niinhän se on tosielämässäkin: huumeet on paskaa, jotkut siitä selviää jotenkin, jotkut ei.
 
Unelmien sielunmessussahan ei keskiössä ole pelkästään konkreettiset huumeet, vaan ihan riippuvuudet yleensäkin kuten televisio jne. Siitä plussaa. Toi on muuten yksi elokuvahistorian ärsyttävimmistä tehokeinoista, että kamera on kiinnitetty näyttelijään niin, että kuvassa näkyy näyttelijän pää ja osa yläruumiista kun se sitten kikkailee ja kävelee jossain. Mikä ton kuvaustyylin virallinen nimitys nyt sitten onkaan.

Unelmien sielunmessu 2/5 (yliarvostettu ja aika tylsä)
 
Holy fu*k. Aika harvoin näkee tälläistä arvostelua Unelmien Sielunmessusta, mutta mikäs siinä, mielipiteitähän on (ja pitääkin olla) monenlaisia. Pakko kuitenkin mainita tähän väliin että jos oikein rohkea olisin, uskaltaisin nostaa Unelmien Sielunmessun ehkä jopa top5 -listalleni. Kyseessä on mielestäni todella vaikuttava elokuva, jonka koko sen keston ajan vallitseva ahdistava tunnelma vie mukanaan aivan mielettömällä voimalla. Varsinkin elokuvan loppu on todella rankka.
Harva elokuva on ollut minulle henkilökohtaisesti näin vaikuttava. Vaikka en jäänytkään nyyhkyttämään sängynlaidalle tunniksi elokuvan loppumisen jälkeen tai mitään muutakaan tuon tapaista, oli se silti huikea kokemus. Kahden katselukerran jälkeen voisin kyllä helposti iskeä ko. leffalle vaikkapa kuusikin tähteä viidestä.
 
Niin ja Darren Aronofskyn töistä sen verran, että vaikka näin kova Unelmien Sielunmessu "fani" olenkin, en ole miehen muita elokuvia vielä päässyt katsastamaan. Mutta mikäs sen parempi virike kuin tämän palstan lukeminen :) Oli meinaan tuon The Fountaininkin hehkutus sitä luokkaa, että pitäähän se varmaan ensi kaupunkireissulla matkaan napata. Pi toki kiinnostaisi myös.

Mikä ton kuvaustyylin virallinen nimitys nyt sitten onkaan.
 
Katoin sielunmessua eilen vähän aikaa Aronofskyn kommenttiraidalla ja puhui muistaakseni jostain Snory-camista...Ja alempaan kirjoitukseen vielä; itsekkin olen nähnyt vain Unelmien Sielunmessun. Pakko kyllä tämä Fountain nähdä hehkutuksien jälkeen.

Katoin sielunmessua eilen vähän aikaa Aronofskyn kommenttiraidalla ja puhui muistaakseni jostain Snory-camista...
 
Joo, eli "SnorriCam" on tuo nimitys. Tattis! http://en.wikipedia.org/wiki/Snorricam
Ehkä tossa eniten mättää se, että kyseinen kikka on kokenut enemmän tai vähemmän inflaation. Jos nykyään näkee tuota käytettävän, mulla on eka ajatus "ettekö perkele muuta keksineet..."

Inkogniton kanssa samaa linjaa, kyllä vain ja näin.
 
Ihan oikeasti, harvan elokuvan jälkeen on suu auki ja haukkoo happea.

Spinal Tap **
 
Kaikista hehkutuksista huolimatta, tai ehkäpä juuri niiden takia, olin erittäin pettynyt näkemääni. Odotin jotain radikaalia/hauskaa/mielenkiintoista, mutten kokenut saaneeni mitään edellisistä. Noh, tulipahan katottua, ja oli siinä ehkä pari ihan jees vitsiä.

Spinal Tap **
 
Kaikista hehkutuksista huolimatta, tai ehkäpä juuri niiden takia, olin erittäin pettynyt näkemääni. Odotin jotain radikaalia/hauskaa/mielenkiintoista, mutten kokenut saaneeni mitään edellisistä. Noh, tulipahan katottua, ja oli siinä ehkä pari ihan jees vitsiä.
 
HöpöHöpö, katsopa uudestaan. Paranee joka kerta ja aina löytää uusi vitsejä. Vähän niinkuin Mies ja alaston ase -leffat. Ei yhdellä kerralla ehdi edes löytää/tajuta kaikkia vitsejä.

HöpöHöpö, katsopa uudestaan. Paranee joka kerta ja aina löytää uusi vitsejä. Vähän niinkuin Mies ja alaston ase -leffat. Ei yhdellä kerralla ehdi edes löytää/tajuta kaikkia vitsejä.
 
Saattaa kyllä olla, että se ei yksinkertaisesti vain toimi naispuolen edustajille samalla tavalla. Jos se vaan on rumien ukkojen leffa? Kun en nyt muista itse asiassa yhtään naista, joka olisi klassikoksi ollut kehumassa. Itse kyllä katselen aina parin vuoden välein ja huvitun aina entistäkin enemmän.