Media ja viihde ›

Onkohan olemassa mitään hyvää tämän Glassic Game roomin tyylistä "ohjelmaa", jossa "arvostellaan" klassikkopelejä pc: lle? Toi ois siis muuten hyvä, mutta pelkkiä konsolipelejä pähkäilevät.
http://www.youtube.com/watch?v=8OhvmOFJ06I&feature=related

Nintendolla oli peli nimeltään Dragon's lair ja se oli mahdoton.
 
Jumalauta, tämäpä hyvinkin! Kyseinen peli saa vielä tänä päivänäkin tuskanhien otsalle jo pelkästä ajattelusta. Peli oli kyllä yksi vaikeimmista ikinä, heti eka "kenttä" kaataa täyslaidallisen niskaan. Aattelin pienenä että itsessä on vika kun juuri ja juuri pääsi kaksi ekaa kenttää läpi. Voi veljet miten nöyryytetty olo oli joka kerta kun hiemankin koski johonkin ja saman tien henki pois.
 
http://www.gametrailers.com/player/28184.html?type=flv
 
Tuolta AVGN:n arvio pelistä, silkkaa asiaa jälleen kerran.

Battle of Olympus
 
Pelailinpa pitkästä aikaa tätä emulaattorilla. Hyvältä vaikuttaa edelleenkin, mutta enpä muistanutkaan kuinka härski plagiaatti tämä on Zelda-sarjan kakkososasta. Ihme että julkaisu on ilman oikeusistuntoja mennyt aikanaan läpi.

Eye of the beholderista onkin ollu jo puhetta, ja kysynkin, että jos joku muukin olis on pelaillu EOB3:n läpi, niin kuinkas te suoriuduitte mage's guild level 3:n kiviukoista, jotka aiheuttaa koko ryhmälle damagea yhdellä iskulla.
 
(oma taktiikka on cone of coid ja hit and run yhdistelmä)
 
ps. vastannee eob2:n jättiläisiä (Frost giant)

Tekken -sarjan ensimmäinen osa on saanut minut useita kertoja kiroamaan maailman olemassaolon. Aivan uskomattoman vaikea jopa easy-tasolla muutaman vastuksen jälkeen.

Nostetaanpa tämäkin peliketju. Pelailin tässä yhtenä iltana Sega-emulaattorilla Ghouls 'n Ghostsia. Enpä muistanutkaan, miten haastava peli on kyseessä. Hahmo on suhteellisen kömpelö, ja vastustajien liikeradat laajuudessaan hankalasti väistettäviä.
 
Lueskeltuani tätä kejua pistin merkille, että yllättävän moni pitää ensimmäistä Megamania jopa sarjan vaikeimpana. Pelattuani hiljattain ko. pelisarjaa, voin sanoa olevani totaalisesti eri mieltä. Kentät ovat lyhyehköjä ja vaivattomia (ei esimerkiksi infernaalisissa määrin niitä voihkivia palkkeja, jotka ilmestyvät ja katoilevat), ja pomot pystyy pääosin eliminoimaan vaikka perusaseella. Esimerkiksi neljännessä osassa pomojen kestävyys on jo aivan eri luokkaa, eikä ilman matkan varrella hankittuja aseita pärjää. Penskana sain tämän menemään läpi kertaakaan kuolematta, ja uskoisin pystyväni siihen vieläkin pienellä treenillä.

Vaikein alusta loppuun pelaamani peli on varmaan Ninja Gaiden Black. Ei mitenkään mahdoton, mutta vaati itsekuria enemmän kuin mitä minulta löytyy. Jotkut kohdat polttivat päreet niin pahasti, että näytin varmasti mielipuolelta pelatessani.
 
Sitten on tietysti niitä vanhoja 70- ja 80 -luvun pelejä, joissa läpipelaaminen vaatii lähes täydellistä suoritusta. Niitä en ole juuri jaksanut vääntää.

Itse ehdottaisin tähän Richard Burns Rallya, on nimittäin aivan järjetön se Champion-taso, ei mitään mahdollisuuksia kokonaisvoittoon, hyvä kun muutaman pisteen saa napattua sieltä täältä.
 
Tuostakin huolimatta tuntuu siltä että pelit ovat helpottuneet sitten 80-luvun, jolloin pelit eivät pienestä kapasiteetista johtuen olleet hirveän laajoja mutta pelin käyttöikä varmistettiin korkealla vaikeusasteella. Nykyään tuntuu olevan toisinpäin (poikkeuksia tottakai on), mikä taas itseä miellyttää. Muutamankin RPG-pelin pelaaminen vertautuu jo miltei romaanin lukemiseen, aikaa menee muttei sentään hiki otsassa.

trashjones: Nintendolla oli peli nimeltään Dragon's lair ja se oli mahdoton.
 
Vanha viesti mutta kommentoidaan silti. Dragon's Lair oli tosiaan ihan törkeän vaikea. Pääsin toista kenttää jonkun matkaa, ja sit kosahdin aina samaan kohtaan. Nykyään ei enää hermot kestäisi moista. Varmaan lentäisi seinään koko konsoli. Varsinkin kun nintendossa ei ollut kovalevyä jolle olisi voinut tallentaa pelin edistymisen.

Tässä vielä makua Dragon's Lairista niille, jotka sitä eivät tunne :D
 
http://video.google.com/videoplay?docid=923191506889378692#

Torniojaws: Tässä vielä makua Dragon's Lairista niille, jotka sitä eivät tunne :D
 
http://video.google.com/videoplay?docid=923191506889378692#
 
Ei helvetti, en muistanutkaan että se oli noin masentavan vaikea. Ihan kamala peli. Vielä viikko sitten muistelin tuota lähes rakkaudella, ja haaveilin että kunpa pääsisi vielä joskus pelaamaan.

Mua kyllä ärsyttää useissa nykypeleissä se kädestäpitely. Se, että vesitetään tunnelmaa, koska kaikkien, turoimpienkin, täytyy jaksaa ja osata pelata peli läpi. Kuitenkin aina kovimmat fiilikset mulle on tullut peleistä joissa oikeasti on se kuoleman tms. pelko persiissä edes jossain määrin. Että on välillä selkä tiukasti seinää vasten ja epätoivo hiipii takaraivoon.
Kuitenkin niitä parhaita kokemuksia peleissä/leffoissa/kirjoissa on ne joissa on tunteet eniten mukana. Miten voi saada vahvoja fiiliksia sellaisesta sunnuntai-kävely-tyylisestä pelistä, että "ei hätää, murhaaja tossa vähän riehuu, mutta jos et pärjää, niin voi aloittaa tosta nurkan takaa uudestaan, ja helpotetaan vähän samalla." Esim. Bioshock kärsi tosi pahasti siitä, että kuolemasta ei rokotettu mitenkään. Päähenkilön hyvinvoinnista ei tarvinnut siis välittää pätkän vertaa.
Toisaalta mun luonteelle sopii vaikeammat pelit, koska mua ei ihan heti turhauta toisto, ja tykkään etsiä sopivaa stategiaa tilanteisiin. Ninja Gaidenit maistui erittäin hyvin, sekä Halot legendary-tasolla. Tai ehkä mä vaan tykkään saada turpiin. :D

CountX: Vanha viesti mutta kommentoidaan silti. Dragon's Lair oli tosiaan ihan törkeän vaikea. Pääsin toista kenttää jonkun matkaa, ja sit kosahdin aina samaan kohtaan. Nykyään ei enää hermot kestäisi moista. Varmaan lentäisi seinään koko konsoli. Varsinkin kun nintendossa ei ollut kovalevyä jolle olisi voinut tallentaa pelin edistymisen.
 
Johtui varmaan siitä, että oli kolikkopeli alunperin. Helppo kolikkopeli ei tuota niitä kolikkoja. :)

markkuliini: Johtui varmaan siitä, että oli kolikkopeli alunperin. Helppo kolikkopeli ei tuota niitä kolikkoja. :)
 
totta tuo. Silloin kun kolikkomasiinoita oli joka nurkan takana, niin oli mielenkiintoista se että niissä se vaikeusastekäyrä oli aika jyrkkä. Alussa tosi helppoa mutta vitutuskäyrä nousi melkoista kyytiä. Lapsena ei kumminkaan ollut pahemmin rahaa mitä syytä noihin vatkaimiin, se oli kahdella markalla aina ohi. Joskus kun oli oikein hyvin käynyt, niin saattoi laittaa oikein vitosen ja sillä sai kokonaista kolme krediittiä. Jossakin perustyylisessä tasoloikassa ne 3 krediittiä meni kuitenkin viimeistään kolmannessa kentässä.

Dragon's lair
 
Tämä jäi NES:n kultakaudella kokeilematta, mutta emulaattorilla testailin. Etenin pelissä tutustumiskierrokseni aikana kirjaimellisesti n. 8 askelta. Aivan sama mitä yritti, aina henki pois. Jos ei lepakko tai lohikäärme syönyt, sankarilta suunnilleen nyrjähti hypyssä nilkka, ja pian jo luut kolisivat. Noin parinkymmenen kuoleman jälkeen totesin, ettei minulla nykyisin riitä into perehtyä tallaisiin.

Stuntman pleikka kakkoselle on mahdoton (on muuten huono peli)

Super Mario Bros 2. Kammottavan vaikea peli.

Nazareth: Super Mario Bros 2. Kammottavan vaikea peli.
 
Oikeasti? Ei tuo minusta nyt niin vaikea ole.

Seppo_Howitzer: Oikeasti? Ei tuo minusta nyt niin vaikea ole.
 
Puhe oli mahdollisesti alkuperäisestä SMB2:sta, joka täällä päin tunnetaan nimellä The Lost Levels. Ja se on _vaikea_. Puolitoista vuotta olen yhdessä linnassa ollut jumissa. :P
 
Mutta Dragon's Lair, huhhuh. Itsellänihän on se jopa hyllyssä. Kolmanteen huoneeseen olen tainnut parhaimmillani päästä.

Totta. Tuo Lost Levels tuntuu aika mahdottomalta.