![]() 18.03.2011 20:15:28 (muokattu 18.03.2011 20:18:39) | |
---|---|
Lady in the Water Loistava elokuva. Paul Giamatti on änkyttävä ja lihava Paul Giamatti, joka on perheensä menetettyään sairastunut skitsofreniaan ja ryhtynyt talkkariksi. Tavatessaan ala-asteikäisen tasolle jääneen harhaisen nuoren naisen hän tekee kaikkensa auttaakseen hänet omaan maailmaansa takaisin. Samalla hän saa omaansa sekä taloyhtiönsä asukkaiden elämiin tarvittavaa säpinää larppaamalla. Elokuvasta löytyy todellisen nerokkaita ja taiteellisia kohtauksia, kuten Giamattin ja naisen pakeneminen ruohikkokoiralta, elokuvakriitikon mielennyrjäyttävä selostaminen kohtauksen kulusta kameralle sekä nuoren pojan ennustus murolaatikoista. Jottei Shyamalanin nerokkuus unohtuisi, on elokuvassa hänen näköisensä Jeesus-hahmo, jonka tuotokset aukeavat suurelle yleisölle vasta hänen kuoltuaan syntiemme puolesta. Muutama heikompi kohta, mutta muuten täydellinen elokuva. 9/10 E: Kyseessä onkin itse Shyamalan roolissa? Ihan hyvä, symboliikan tulkitseminen helpottuu. | |
![]() 19.03.2011 04:12:27 | |
Katsoin nyt vasta ekaa kertaa Heatin. Ei varmaan tarvi näyttelijäkaartia erikseen sen kummemmin kehua, toimi. Pirun hyvä leffa, vaikkakin lopun arvasi jo aika kaukaa. Pitkä kesto ei kuitenkaan haitannut mitään. Hämmensi, kun Danny Trejon hahmon nimi oli leffassa Trejo. Lisäksi pankkiryöstökohtauksesta tuli mieleen yksi pelien lempparitehtävistä ikinä, eli GTA IV:n vastaava keissi. Joku 4/5 varmaan voisi antaa. I quit the band... Now I just play with myself. | |
![]() 20.03.2011 11:26:36 | |
Itchy: Lady in the Water Loistava elokuva. Paul Giamatti on änkyttävä ja lihava Paul Giamatti, joka on perheensä menetettyään sairastunut skitsofreniaan ja ryhtynyt talkkariksi. Tavatessaan ala-asteikäisen tasolle jääneen harhaisen nuoren naisen hän tekee kaikkensa auttaakseen hänet omaan maailmaansa takaisin. Samalla hän saa omaansa sekä taloyhtiönsä asukkaiden elämiin tarvittavaa säpinää larppaamalla. Elokuvasta löytyy todellisen nerokkaita ja taiteellisia kohtauksia, kuten Giamattin ja naisen pakeneminen ruohikkokoiralta, elokuvakriitikon mielennyrjäyttävä selostaminen kohtauksen kulusta kameralle sekä nuoren pojan ennustus murolaatikoista. Jottei Shyamalanin nerokkuus unohtuisi, on elokuvassa hänen näköisensä Jeesus-hahmo, jonka tuotokset aukeavat suurelle yleisölle vasta hänen kuoltuaan syntiemme puolesta. Muutama heikompi kohta, mutta muuten täydellinen elokuva. 9/10 E: Kyseessä onkin itse Shyamalan roolissa? Ihan hyvä, symboliikan tulkitseminen helpottuu. Musta toi oli kyllä ihan hirveetä shaibaa. Lopetin M. Nightin leffojen katselemisen tähän. Kuhan vuan örisen täällä. | |
![]() 20.03.2011 13:36:05 | |
juuso a: Musta toi oli kyllä ihan hirveetä shaibaa. Lopetin M. Nightin leffojen katselemisen tähän. Luepa uudestaan ihan ajatuksen kanssa. | |
![]() 22.03.2011 07:51:49 (muokattu 22.03.2011 07:58:34) | |
Tron & Tron: Legacy Vähän ristiriitainen mielikuva näistä leffoista, juoni omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen, mutta jäi molemmissa leffoissa vähän ohueksi. Tyylistä plussaa. Jotenkin tykkäsin omassa karuudessa tuon ekan tyylistä uutta enemmän. Peräkkäin katsottuna ***+ Erikseen Tron ***, Tron: Legacy**+ -------------------------------------------------------------------------------------------------- Planet Terror Aika överiksi vedettyä splatterhenkistä tavaraa. Tykkäsin silti aivan perkeleesti, oli niin huumorilla tehty paketti, ja mikä on siistimpää kuin hyvännäköinen misu ampumassa zombeja(?) jalkaan kiinnitetyllä rynnäkkökivääri-proteesilla? Rodriguez osaa nämä hommat. **** Seuraavaksi pitääkin katsoa Death Proof... elämän tarkoitus on 42 | |
![]() 22.03.2011 09:50:38 | |
fuzz: Seuraavaksi pitääkin katsoa Death Proof... Vielä parempi. Mielipiteeni on fakta. | |
![]() 22.03.2011 16:40:30 | |
papitsu: Vielä parempi. Ei kyllä ole. Ei niin mitenkään. Death Proof on oikeastaan todella paska. "näin on , ei Räppi muusikot ei osaa ees laulaa ja lisäks yks räppäri vei mun tyttö kaverin . joten hevi on parasta" -hevi man | |
![]() 22.03.2011 16:46:43 | |
papitsu: Vielä parempi. No ei munsta. Joku voi erehtyä luulemaan Tarantinon loputonta paskanjauhantaa hyväksi dialogiksi, mutta itse hajoilin jo ensimmäisen tunnin aikana leffan tyhjänpäiväisyyteen. On siinä lopussa sentään huikea takaa-ajokohtaus, mutta muuta hyvää tuosta pätkästä ei oikein löydä. | |
![]() 22.03.2011 17:04:05 | |
Death Proofin takaa-ajokohtauskin on kuolettavan tylsä, kun hahmoista ei jaksa välittää tuon taivaallista. Ennemmin senkin ajan olisin katsonut Mary Elizabeth Winsteadia. Tai oikeastaan saman tien koko parituntisen. "Once Lady Yuna fixes her hair, we leave!" >-)))> #26 S.M.A.K. | |
![]() 22.03.2011 17:26:52 | |
Death Proofissa mielenkiintoisinta on se, että Mary Elizabeth Winstead jäi jonkun punaniskan omaisuudeksi, kun tytöt päättivät Challengerilla saada Snaken hengiltä. | |
![]() 22.03.2011 20:40:13 | |
Meadow: No ei munsta. Joku voi erehtyä luulemaan Tarantinon loputonta paskanjauhantaa hyväksi dialogiksi, mutta itse hajoilin jo ensimmäisen tunnin aikana leffan tyhjänpäiväisyyteen. On siinä lopussa sentään huikea takaa-ajokohtaus, mutta muuta hyvää tuosta pätkästä ei oikein löydä. En itsekään ole ymmärtänyt tuon hehkutusta. Planet oli paaaljon parempi. | |
![]() 22.03.2011 22:21:14 | |
Jätkät on ihan sekasin. Death proof on paljon parempi. | |
![]() 22.03.2011 22:29:52 | |
seppo69: Jätkät on ihan sekasin. Death proof on paljon parempi. Musta molemmat noista oli vaan semmosta keskitasoa. Kuhan vuan örisen täällä. | |
![]() 22.03.2011 22:31:35 | |
juuso a: Musta molemmat noista oli vaan semmosta keskitasoa. Planet terror imee ripulia pillillä ja Death proof on ok, ei enempää. Fakta. | |
![]() 23.03.2011 16:45:15 | |
Meadow: No ei munsta. Joku voi erehtyä luulemaan Tarantinon loputonta paskanjauhantaa hyväksi dialogiksi, mutta itse hajoilin jo ensimmäisen tunnin aikana leffan tyhjänpäiväisyyteen. On siinä lopussa sentään huikea takaa-ajokohtaus, mutta muuta hyvää tuosta pätkästä ei oikein löydä. No tulihan se kuolonvarma katsottua, ja Meadow kiteytti tossa omat ajatukseni. Pettymys oli aika lailla, mutta joitain hyviä hetkiä löytyi, kuten ajelukohtaukset ja sylitanssi. ** elämän tarkoitus on 42 | |
![]() 26.03.2011 00:02:31 | |
Spider-Man 3 Kovasti monet tuntuis haukkuvan, mutta ei tää mun mielestä sen huonompi tai hölmömpi ollut kuin ne kaksi edellistäkään. No, mä en ole muutenkaan mikään Spider-Man fani enkä ole lukenut kuin ehkä muutaman sarjiksen joskus niin ei ole siltä kannalta juuri näkemystä aiheesta. Mutta ihan viihdyttävää mekastusta, Peterin persoonallisuuden muutokset aiheutti huvitusta! 3/5 | |
![]() 26.03.2011 09:38:58 (muokattu 26.03.2011 10:23:43) | |
Raising Arizona Enpä oikein edes jaksa tästä kirjoittaa sen enempää. Coenin veljesten huonoin elokuva. Kaikki palikat periaatteessa kunnossa, mutta kokonaisuus ei pysy ollenkaan kasassa. Holly Hunterin rooli ok. 1,5/5 EDIT: Niin ja Rescue Dawn Ennakkoon kuulosti pahalta: Christian Bale ja Steve Zahn jossain draamassa viidakon keskellä. Yllätti positiivisesti, Bale oli siedettävä vaikkakin oli taas puupökkelö tai ylinäytteli ja Zahn oli yllättävän hyvä. Loppua kohti ideat loppuivat kesken ja tunnelma latistui pahasti, mutta sitä ennen oli kyllä ihan hyvin luotu tarina selvitymisestä, ystävyydestä, vainoharhoista ja eristyneisyydestä. 2,5/5 | |
![]() 26.03.2011 20:16:15 | |
Inception En tiennyt oikein mitä leffalta odottaa ja ehkä se pelasti aika paljon. Lähinnä odotin viihtyväni leffan parissa ja siinä mielessä ne vähäiset odotukseni täyttyivät. Leffahan on sellainen jota katsoessaan ajattelee, että "Vau, siistiä" mutta lopputekstien jälkeen oikein mitään ei jää käteen. Eli saa kyllä koko rahan edestä viihdettä mutta ei mitään sen syvällisempää. 8,5/10 Repo Men (2010) Arvelin leffan olevan läpeensä paska ja välttelin tähän tarttumista pitkän tovin. Onneksi tuli hankittua ja katsottua. Olen scifileffojen suuri ystävä ja näistä uusista iskee esim. I robot ja minority report. Nyt lisään tämän joukkoon. Ja ennen kuin joku tulee lässyttämään hollywoodpilaakaikenmiksitehdäremake-mantraa, niin sanottakoon nyt, että vitut, ihan sama. Jos leffa on hyvä niin so be it. Ymmärrän kyllä, jos leffa ei iske suurelle osalle porukasta mutta jokin tässä vetosi minuun. En halua spoilata juonesta mitään, sillä se oli aika iso osa viehätystä, kun ei tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Olihan siinä huomauttamista vaikka millä mitalla mutta pääosin homma pysyi mielestäni kasassa ja loppu oli täydellinen. 9/10 (hieman yläkanttiin mutta hyvää scifeilyä pitää osata arvostaa) | |
![]() 27.03.2011 15:42:11 | |
Rhapa: Repo Men (2010) Arvelin leffan olevan läpeensä paska ja välttelin tähän tarttumista pitkän tovin. Onneksi tuli hankittua ja katsottua. Olen scifileffojen suuri ystävä ja näistä uusista iskee esim. I robot ja minority report. Nyt lisään tämän joukkoon. Ja ennen kuin joku tulee lässyttämään hollywoodpilaakaikenmiksitehdäremake-mantraa, niin sanottakoon nyt, että vitut, ihan sama. Jos leffa on hyvä niin so be it. Ymmärrän kyllä, jos leffa ei iske suurelle osalle porukasta mutta jokin tässä vetosi minuun. En halua spoilata juonesta mitään, sillä se oli aika iso osa viehätystä, kun ei tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Olihan siinä huomauttamista vaikka millä mitalla mutta pääosin homma pysyi mielestäni kasassa ja loppu oli täydellinen. 9/10 (hieman yläkanttiin mutta hyvää scifeilyä pitää osata arvostaa) Pitkälti samaa mieltä. Ostin leffan heräteostoksena anttilasta näkemättä edes traileria. Yllätti kyllä erittäin positiivisesti, ja lopetus toimi täydellisesti. DVD:n extroista löytyvät "mainokset" ovat muuten loistavia! Allekirjotan 9/10 Too weird to live, too rare to die | |
![]() 27.03.2011 18:22:50 | |
The Social Network tuli katottua ja olihan se loistava. Ei käynyt missään vaiheessa tylsäksi, vaan piti kokoajan otteessaan. Ei paljon huono sanottavaa löydy, yksi viime vuoden parhaita. Suosittelen kaikille, vaikkei FB kiinnostaisikaan. 5/5 "Damn good coffee, and hot!" | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)