Media ja viihde ›

Tympee Huttunen: Ilahduttaa, että täysin kaupallinen Astro Bot on listalla. Astrohan oli se, mikä oli PS5 jo valmiina. Tuo on vain kaikilta osin pidemmälle viety mielikuvituksen ja värimaailma juhla. Koko ajan tulee vastaan toinen toistaan hienompia juttuja ja jokaisessa kentässä on aina joku oma gimmick. Lisäksi toki ne lukemattomat viittaukset pelimaailmaan noin muuten.
 
Olisin ostanut Astro Botin jos siinä olisi kaksinpelimahdollisuus. Minusta tuollaisessa pelissä pitäisi ehdottomasti olla sellainen.

Melkein kaikissa peleissä mitä olen pelannut, ärsyttää se, että jossain kohden peli on ihan "tosta vaan huttua" ja sitten tulee kohta, josta ei vain pääse enää mihinkään.
Alkuperäiset Doomit, quake II ja Max Payne tuli sentään pelattua muistaakseni sopivan kivuttomana läpi.
Amigalla Montezumas revenge myös oli kova tasohyppely, jonka pelasin läpi.

Katselin tuossa liittyisin takaisin gamepassiin mutta eipä siellä kyllä mitään hyvää ole edelleenkään.

bedlam: Olisin ostanut Astro Botin jos siinä olisi kaksinpelimahdollisuus. Minusta tuollaisessa pelissä pitäisi ehdottomasti olla sellainen.
 
Miten siinä oikein voisi olla, kun se on pitkälti tasohyppely? Jaetulla ruudulla voisi kyllä olla kait, mutta en oikein ymmärrä senkään funktiota.

Tulee nykyään pelattua aika vähän sellaisia pelejä, joissa ei ole splitscreen mahollisuutta. Suurin osa tosiaan tulee tykiteltyä läpi naisystävän kanssa jaetulla ruudulla. Alkaa käymään aika vähiin nuo jaetun ruudun pelit kyllä kieltämättä. Saisivat tuoda enemmän markkinoille takaisin tuota trendiä, koska mun mielestä ihan oma fiiliksensä pelata vaikka kaverin kanssa samassa tilassa, kun niin, että toinen on jossain muualla.
 
Muuten lähinnä tullut playstation 5:sella pelailtua noita vanhoja pelejä sieltä klassikkovalikoimasta. Sly 2 menossa läpi ties kuinka monetta kertaa. Toimii edelleen ihan kybällä.

abassimo: Tulee nykyään pelattua aika vähän sellaisia pelejä, joissa ei ole splitscreen mahollisuutta. Suurin osa tosiaan tulee tykiteltyä läpi naisystävän kanssa jaetulla ruudulla. Alkaa käymään aika vähiin nuo jaetun ruudun pelit kyllä kieltämättä. Saisivat tuoda enemmän markkinoille takaisin tuota trendiä, koska mun mielestä ihan oma fiiliksensä pelata vaikka kaverin kanssa samassa tilassa, kun niin, että toinen on jossain muualla.
 
Muuten lähinnä tullut playstation 5:sella pelailtua noita vanhoja pelejä sieltä klassikkovalikoimasta. Sly 2 menossa läpi ties kuinka monetta kertaa. Toimii edelleen ihan kybällä.
 
Olen kyllä samaa mieltä. Miettii sitä aikaa kun splitscreenillä jotain rallia pelattiin, oli "näytöt" jotain 24 tuumaisia kuvaputkitöllöjä. Nyt olisi splitillä isompi ja tarkempi näyttö.

Tympee Huttunen: Miten siinä oikein voisi olla, kun se on pitkälti tasohyppely? Jaetulla ruudulla voisi kyllä olla kait, mutta en oikein ymmärrä senkään funktiota.
 
Funktio on se että tollaisia pelejä on yleensä 100x hauskempi pelata kaksin. Ja tasohyppely on itselle aina ollut nimen omaan se kaikista paras genre pelata yhdessä samalla sohvalla. Vaikkapa Cuphead, Rayman Legends, It Takes Two, LittleBigPlanetit, Puppeteer yms, aivan loistavia pelejä jotka toimii nimen omaan porukalla kaikista parhaiten. Vain yksi noista peleistä on split screen, muissa pelataan samalla näytöllä. Mutta tosiaan esim. noihin on tyttären kanssa upotettu satoja tunteja ja aina on ollut hauskaa ja saanut nauraa, enkä voisi kuvitella että noista yksin pelaten olisi saanut kummoista kokemusta. Cupheadin platina-trophyn metsästin kyllä lopuksi itsekseni, siihen ei ois tytöllä hermot riittäny.

Nykyään jaksa pelata enää millään laitteella mitään muuta peliä, kuin Shakkia.
Tätä pelaankin puhelimella, tabletilla, tietokoneella ja lautakin on sitä varten olemassa.

Tympee Huttunen: Olen kyllä samaa mieltä. Miettii sitä aikaa kun splitscreenillä jotain rallia pelattiin, oli "näytöt" jotain 24 tuumaisia kuvaputkitöllöjä. Nyt olisi splitillä isompi ja tarkempi näyttö.
 
Ai että, lapsena pelattiin veljen kanssa Dynablasteria split screenillä ihan hulvattomat määrät. Melkein tekisi mieli haastaa velipoika pelaamaan ko. peliä pitkästä aikaa, olisikohan se edelleen yhtä karjututtavaa kuin ennen.

Näin se kierto tuli taas alkuun tai loppuun miten sen nyt ajattelee. Fallout76 on pelaamisen alku ja loppupiste. Ostin eilen gamepassin että pitkän tauon jälkeen voi taas tätä bugista pökälettä pelata ja kyllähän se maistuu. Raidit on uus juttu ja en tiiä millaisilla kamoilla tuolla pitäisi pärjätä.

Commandore 64:n Yie ar kung-fu oli ehdottomasti paras peli sillä koneella, minkä olen nähnyt. Sekä yksin, että kaksinpelinä. Joskus vanhempana ostin, olikohan pleikkarille, vai xboxille tämän saman pelin. Ei se nyt enää tässä vaiheessa ollutkaan niin innostava, mutta tulipahan kokeiltua.

Manteloa: Commandore 64:n Yie ar kung-fu oli ehdottomasti paras peli sillä koneella, minkä olen nähnyt. Sekä yksin, että kaksinpelinä. Joskus vanhempana ostin, olikohan pleikkarille, vai xboxille tämän saman pelin. Ei se nyt enää tässä vaiheessa ollutkaan niin innostava, mutta tulipahan kokeiltua.
 
Olin totaalisesti unohtanut että jotkut sanoivat Commodorea Commandoreksi. Mut joo, itsekin ostin sekä C64 Minin kuin Amiga Minin kun aattelin että tulisi pelattua niitä lapsuuden suosikkeja. No toisin kävi. Tosin Amigalla jaksoin vähän aikaa tahkota Speedball 2:ta ja Silkwormia.

FoxTailin aloitin, ja ensimmäinen osio kolmesta tuli pyyhkäistyä läpi. Grafiikka ja käyttöliittymä muistuttavat lähimmin The Legend of Kyrandia -sarjan pelejä, joihin löytyykin paljon viittauksia pelin maailmasta yleistunnistettavampien populaarikulttuurivittausten lomassa (mm. The Dark Side of the Moon isoisän kirstussa hymyilytti). Vaikeustaso ei tuota kokeneelle seikkailupelaajalle kummoista päänvaivaa; ainoastaan parissa kohdassa jumitin hetken, kun jokin yksityiskohta jäi huomaamatta.
 
Tähänastisen perusteella suosittelen kaikille Sierran, LucasArtsin, Westwoodin ynnä muiden pelitalojen tuotosten varjossa varttuneille.
 
Manteloa: Commandore 64:n Yie ar kung-fu
 
Minulle tutuin on NES-versio, jota pelailin viimeksi vuonna 2016 tajuntaan vaikuttavan keksin nauttineena, mikä raportistani välittyykin ainakin itselleni: https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=12968660#p12968660

Zed: FoxTailin aloitin, ja ensimmäinen osio kolmesta tuli pyyhkäistyä läpi. Grafiikka ja käyttöliittymä muistuttavat lähimmin The Legend of Kyrandia -sarjan pelejä, joihin löytyykin paljon viittauksia pelin maailmasta yleistunnistettavampien populaarikulttuurivittausten lomassa (mm. The Dark Side of the Moon isoisän kirstussa hymyilytti). Vaikeustaso ei tuota kokeneelle seikkailupelaajalle kummoista päänvaivaa; ainoastaan parissa kohdassa jumitin hetken, kun jokin yksityiskohta jäi huomaamatta.
 
Tähänastisen perusteella suosittelen kaikille Sierran, LucasArtsin, Westwoodin ynnä muiden pelitalojen tuotosten varjossa varttuneille.
 

 
Minulle tutuin on NES-versio, jota pelailin viimeksi vuonna 2016 tajuntaan vaikuttavan keksin nauttineena, mikä raportistani välittyykin ainakin itselleni: https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=12968660#p12968660
 
Tuli muistoja mieleen tästä postauksesta. Olin unohtanut kokonaan The Legend of Kyrandia pelit. Olivat varsin mainioita seikkailupelejä nuo. Hand of fate tuli vedettyä monta kertaa läpi, koska oli ainoa minkä omistin. Muut tuli lainattua frendeiltä.
 
Pitääpä tarkastaa tämä FoxTail.

Jihuu, Ninja Gaiden 4 julkistettu ja tekijänä myös Platinum Games. Ykkönen oli yksi lemppareista alkuperäisellä Xboxilla vaikka olikin perkeleen vaikea.
 
https://muropaketti.com/pelit/peliu … ksi-uusista-peleista-ilmestyy-heti/

Lainasin Skyward Swordin Switchille. Jos nyt pääsisi alkua pidemmälle :)

Milkop: Lainasin Skyward Swordin Switchille. Jos nyt pääsisi alkua pidemmälle :)
 
Tämä oli oikein kiva peli Switchillä. Wiillä en jaksanut kovin pitkälle paskojen kontrollien takia mutta Switchillä meni mukavasti koko peli.

bedlam: Olin totaalisesti unohtanut että jotkut sanoivat Commodorea Commandoreksi.
 
Hämmentää itseäkin tämä. Siinä laitteessahan itsessään lukee se Commodore, niin miten se nyt noin on vääntynyt? Oli oman lapsuuden pelikone se. Parhaat musat.
 
Tällä hetkellä pelaan AC Odyssseyta. Assassins Creed -sarja on itselle ollut vähän niin ja näin. AC2 on ihan ultimate klassikko, joka kantsii jokaisen joskus pelata. Siitä eteenpäin on vähän kiinni siitä, että pitääkö pelin meiningistä yleisesti. Ihan kaikkea en ole pelannut, esim Unity jäänyt vielä kokematta. AC4 merirosvomeininkeineen jäänyt positiivisesti mieleen. Samoin Originsin muinainen Egypti oli hieno, mutta se pelinä oli enemmän tätä geneeristä open world meininkiä kuin ehkä aiemmat tiukemmissa raameissa kulkevat. Odyssey ei enää edes tunnu AC-peliltä, vaan muinaiseen Kreikkaan kuuluvalta Witcheriltä, jossa ei tosin mörköjä ole. Sellaisena pelinä sitä pelaan ja tähän asti olen nauttinut paljonkin. Perinteisiä AC-juttuja ei nyt perusmekaniikkoja lukuunottamatta ole tullut vastaan (vielä), mutta itse peli ja sen maailma kolisevat.
 
Tuttuun Ubisoft-tyyliin peli kaatusi aluksi aina ekan cutscenen jälkeen ja piti käyttää aikaa googletteluun ja säätämiseen, että sai tämän edes pyörimään. Sitten tuli vähän stutter-ongelmia. No nekin sai säädettyä ja nyt peli pyörii aika nätisti. On se vaan jännä että näitä joutuu aina itse korjailemaan.

Commandore-nimeä kuuli tosi paljon lapsena ja varmaan mekin kavereiden kanssa puhuimme laitteesta sillä ninmellä, vaikka tietenkin tiesimme mikä on oikea nimi. Kaikille rakkaille, ja ei niin rakkaille, jutuille on tapana antaa lempinimiä. Tiedä sitten mistä tuo väärä nimi on peräisin, koska tuntuu monilla olevan muistoja siitä ympäri Suomen. Yleisin nimitys meillä kuitenkin laitteelle oli "kuusnepa".

Tuo "Commandore" oli uus mulle, mutta "Nindendoa" kuulee edelleenkin jopa valveutuneiden retropelitubettajien yms. sanomana. Saattaa toki olla vitsihuumoria myös se.