Media ja viihde ›

Saksalaiset suihkuhävittäjä-ässät.
 
Kolmannen valtakunnan viimeiset yritykset liittoutuneiden pommikonemuodostelmien tuhoamiseksi keskittyivät uuden aikakauden ihmeaseeseen: suihkukoneeseen. Ensimmäiset suihkuhävittäjät toimitettiin hävittäjälennostolle vuoden 1944 puolivälissä.
 
Me 262, He 162, Ar 234 ja rakettimoottorinen Me 163 olivat huomattavasti edistyksellisempiä kuin mitkään edes koeasteella olevat liittoutuneiden lentokoneet, mutta suihkukoneiden pieni määrä ja epäluotettavat moottorit kuitenkin lopulta mitätöivät niiden teknisen ylivoimaisuuden. Siitä huolimatta pieni joukko saksalaislentäjiä saavutti hämmästyttäviä tuloksia sodan viimeisen vuoden aikana lentäessään näillä lentokoneilla JG 7:ssä, JV 44:ssä ja NJG 11:ssä.
 
Luftwaffen suihkuhävittäjälentäjät toimivat moottoriteiltä ja metsän suojassa olevilta kiitoradoilta, kärsivät jatkuvasti erikoispolttoaineen puutteesta ja joutuivat taistelemaan lukumääräisesti alakynnessä. Tämä on heidän tarinansa.

Hävittäjälentäjänä Espanjasta Jäämerelle : Günther Scholz muistelee.
 
Hävittäjälentäjänä Espanjasta Jäämerelle on aikalaiskertomus mieheltä, joka taisteli seitsemän vuotta hävittäjälentäjänä. Günther Scholz astui vuonna 1934 merivoimien palvelukseen. Sen jälkeen hän oli luutnanttina ja hävittäjälentäjänä mukana Saksan ilmavoimien uudelleenperustamisessa. Vuonna 1938 hän lensi Adolf Gallandin ja Werner Möldersin rinnalla Espanjan sisällissodassa ja saavutti siellä ensimmäisen ilmavoittonsa.
 
Toisen maailmansodan alkaessa Scholz oli yliluutnantti ja lentueenpäällikkö Hävittäjärykmentti 54:ssä. Hän koki lentueensa kanssa Puolan ja lännen sotaretket, ilmataistelut Englannin yllä, Jugoslavian valloituksen sekä hyökkäyksen Neuvostoliittoon.
 
Vuonna 1942 Günther Scholz komennettiin vuonna 1942 laivueenkomentajaksi Hävittäjärykmentti 5:een Jäämeren rintamalle. Seuraavana vuonna hän sai johdettavakseen koko rykmentin, joka saavutti suurta menestystä erittäin vaikeissa sääoloissa Napapiirin pohjoispuolella. Sodan päättyessä 34 ilmavoittoa saavuttanut Scholz oli everstiluutnantti ja Norjan hävittäjäjohtaja.

Heinz Knoke - Suuri Metsästys.
 
Heinz Knoke lensi ensimmäisen sotalentonsa länsirintamalla 1941. Seuraavien vuosien aikana hän taisteli lisäksi itärintamalla ja Norjassa palaten kuitenkin pian takaisin Kanaalin rannalle. Amerikkalaisten aloitettua saksalaiskohteiden päiväpommitukset kehittyi hänestä yksi Luftwaffen johtavista nelimoottoristen alasampujista. Knoken hyvää onnea kuvastaa se, että hän yhtenä harvoista selvisi sodasta hengissä - huolimatta siitä, että hänet ammuttiin alas kahdeksan kertaa. Sitkeästi hän kuitenkin aina palasi Messerschmittinsä ohjaimiin. Vasta tsekkisabotöörien isku päätti hänen sotansa syksyllä 1944.
 
Heinz Knoken muistelmat ovat harvinainen kuvaus länsirintamalla palvelleen lentäjän vaiheista. Niistä käy ainutlaatuisella tavalla ilmi Saksan yllä käydyn ilmasodan luonne. Kuinka Luftwaffen lopullinen perikato alkoi, kun vanhat tekijät yksi toisensa jälkeen kaatuivat ja kuinka kokemattomat nuorukaiset jäivät palaamatta ensimmäisiltä sotalennoiltaan. Knoken tarinaan liittyvät olennaisesti perhe-elämä ja kaipuu rakastetun luo - hän itse kirjoitti, ettei olisi jaksanut ilman Lilo-vaimoa. Hänen koristelematon kertomuksensa näistä vaiheista on karheassa yksinkertaisuudessaan ja rehellisyydessään vaikuttava.

WOLFGANG WOLLENWEBER - Valtakunnankotka : Napapiiriltä suihkuhävittäjän ohjaimiin.
 
Insinööriyliluutnantti Wolfgang Wollenweber lensi toisen maailmansodan aikana monilla eri lentokonetyypeillä. Kaksi hänen lentämäänsä konetyyppiä olisi tuskin voinut enempää poiketa toisistaan: kaksimoottorinen raskashävittäjä Messerschmitt Bf 110 ja suihkuhävittäjä Heinkel He 162.
 
Lentokoulutuksen jälkeen Wollenweber komennettiin Hävittäjärykmentti 5:een Jäämeren rannalle. Hän lensi maineikkaassa "Mäyräkoiralentueessa" laivasaattueiden suojauslentoja Pohjois-Atlantilla sekä pommituslentoja Murmanskin alueelle. Hän ampui lyhyessä ajassa alas useita venäläiskoneita. Myöhemmin hän ilmoittautui vapaaehtoisena valtakunnanpuolustukseen sekä sai jatkokoulutuksen Focke-Wulf Fw 190 -hävittäjään sekä Messerschmitt Me 163 -rakettihävittäjään.
 
Ehkä jännittävimmät sotalentonsa Wolfgang Wollenweber lensi sodan lopussa Heinkel He 162:lla lentueenpäällikkönä suihkuhävittäjillä varustetussa Hävittäjärykmentti 1:ssä. Kolmannen valtakunnan johdon utopistisissa kuvitelmissa jopa Hitler-nuoret olisivat lentäneet tällä vallankumouksellisella lentokoneella, joka sai siksi nimen Volksjäger eli Kansanhävittäjä. Täysin uudenlainen, erittäin lyhyessä ajassa ja raaka-ainepulan vallitessa rakennettu lentokonetyyppi asetti kuitenkin niin kovat vaatimukset kokeneillekin lentäjille, että useimmat heistä kuolivat jo ensimmäisellä lennollaan maahan syöksyessään. Niinpä onkin lähes ihme, että Wollenweber lensi neljätoista kertaa He 162:lla ja selvisi hengissä.

Mallory, J.P. sekä Anthony, D,W. Encyclopaedia of the Indo-European culture ja the Horse, wheel and language ollut kierrossa.
 
Mutta noi on referenssiteoksia eli melkein mitään järkeä nimetä niitä kun ei teemat tasan varmasti avaudu kenellekään täällä, ja niitä nyt tulee muutenkin selailtua ihan koko ajan juuuri niiden luonteen takia.
 
Kuten myös tuota Handbook of historical and comparative linguistics (Klein/Joseph/fritz) josta sinänsä tarvinnee mainita että se bungasi perkele 400 euroa (niinkuin kyllä se germanistiikankin perusteos) ja mitä noita on, pieni kirjastollinen uralistiikkaa ja indoilua.
 
Kun on lähes varmaa että jokainen joka tän lukee tietää että me muutettiin tänne atlantiksesta 10000 ekr ja sen jälkeen oltiin taika unessa talvisotaan asti tai jotain muuta yhtä pätevää, Valter Langin poikkitieteellinen teos "läänemeresoome tulemised" eli suomeksi tietenkin "homo fennicus" laittaa suurinpiirtein tälle vuosituhannelle tuon kuvan, ja suosittelen jokaiselle sitä. Ei tee kenellekään pahaa olla edes pintapuolisesti perillä historiastaan.
 
En mä lue kirjoja, varsinaisesti. Mulla ei ole kuin referenssiteoksia tai jotain umpitieteellisiä kantateoksia.

ERICH WARSITZ : ENSIMMÄINEN SUIHKUKONELENTÄJÄ.
 
Projekti oli äärimmäisen salainen. Toinen maailmansota oli alkamaisillaan, ja Saksalla oli käsissään ilmailuhistorian mullistava keksintö, suihkumoottori. Lentäminen vaarallisilla ja arvaamattomilla voimanlähteillä oli täynnä riskejä, joten tehtävään haluttiin perheetön mies. Koelentäjäksi valittiin lentokapteeni Erich Warsitz (1906-1983). Hänen lentotaidoillaan ja ilmailuteknisellä osaamisellaan oli suuri merkitys, sillä kukaan ei varmuudella voinut tietää, miten prototyypit käyttäytyisivät ilmassa.
 
Erich Warsitz lensi ilmailuhistorian ensimmäisen suihkukonelennon Heinkel He 178:lla 27. elokuuta 1939. Hän oli monien vallankumouksellisten koekoneiden ensimmäinen ja ainoa koelentäjä. Warsitz koetteli jatkuvasti lentämisen rajoja ja selvisi hengissä monista täpäristä tilanteista.
 
Lutz Warsitz haastatteli isäänsä kahdeksankymmentäluvun alussa, ja poikansa innostamana lentäjälegenda otti yhteyttä vielä elossa oleviin aikalaisiinsa. Ensimmäinen suihkukonelentäjä kertoo Erich Warsitzin kautta suihkukoneiden kiehtovista ja dramaattisista alkuvaiheista.
 
"Kone oli tämän päivän mittapuulla aivan älytön härveli - niin älytön, että jopa kuuluisa lentäjä ja Luftwaffen kenraali Ernst Udet koelennon nähtyään kielsi Erich Warsitzia lentämästä moisella vehkeellä enää kertaakaan." - Wernher von Braun.
 
Varsin värikkäästi kirjoitettu.
4/5.

Yön saalistaja - Yöhävittäjälentäjä Wolfgang Thimmig.
 
Vasta perustettuihin Saksan ilmavoimiin vuonna 1935 liittynyt Wolfgang Thimmig oli jo kokenut lentäjä sodan syttyessä. Hän lensi ensimmäisen sotalentonsa Puolan yllä 1. syyskuuta 1939 Messerschmitt Bf 110 -raskashävittäjän ohjaajana. Ilmavoittotilinsä hän avasi Ranskan sotaretkellä toukokuussa 1940, jota seurasi pian siirto vasta perustettuun yöhävittäjärykmenttiin.
 
Thimmig oli mukana kehittämässä yötorjuntaa ja lukeutuu ensimmäisiin yöhävittäjä-ässiin. Hän saavutti kaikkiaan 24 ilmavoittoa, yleni lopulta rykmentinkomentajaksi ja palveli keskeytyksettä rintamayksiköissä sodan päättymiseen asti. Wolfgang Thimmig liittyi Saksan uusiin ilmavoimiin vuonna 1956 ja toimi muun muassa sotilasattaseana Ruotsissa.
 
Kirjan on kirjoittanut Wolfgangin pojanpoika Max Thimmig. Hänellä oli käytössään isoisänsä ainutlaatuinen aineisto: tarinoita, muistiinpanoja, lentopäiväkirjat ja valokuva-albumit. Hän on käyttänyt samaa kirjoitustyyliä kuin isoisänsä ja se tuo tekstiin hyvän aitouden tunteen.
 
Tekstiä täydentävät monet ennen julkaisemattomat valokuvat ja Jim Laurierin hienot väriprofiilipiirrokset._135 kuvaa, 256 sivua.

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha.
 
Viime viikkoina on tullut luettua useampi Christien teos läpi, osan noista tehdyistä tv-elokuvista olen nähnyt jo ennestään, mutta kirja on aina kirja. Tähän teokseen törmäsin tovi sitten, kun tätä kehuttiin Christien parhaimmaksi. Otin kirjan lukuun, hain tämän kirjastosta juhannuslukemiseksi, mutta kirja loppui ennen juhannuksen alkamistakaan.
 
Melkoinen kirja. Tykkään tosi paljon Christien tavasta kertoa asioita, ja toki olen aina tykännyt Poirotista hahmona. Juonen kuljetus toimii todella upeasti, ja loppuratkaisu oli kyllä yllätys.
 
Pitänee aamulla hakea kirjastosta pari opusta tämän jatkoksi, kun ei juhannukselle muutakaan tekemistä ole.

Martin Drewes: Hiekkaa ja tulta - Hävittäjälentäjänä Irakissa ja pommittajavirroissa.
 
Saksalaisässä Martin Drewes kertoo tinkimättömän rehellisesti hävittäjälennoistaan aavikolla ja Saksan palavien kaupunkien yllä. Omakohtaisten sotakokemustensa lisäksi hän kuvaa vaikuttavasti yöllisen ilmasodan strategiaa ja taktiikkaa.
 
Martin Drewes lensi ensimmäiset sotalentonsa Englannin, Pohjanmeren ja Skandinavian yllä vuoden 1941 alkupuolella. Pian edessä oli kuitenkin yllättävä ja salaperäinen siirto Irakiin taistelemaan ylivoimaisia brittijoukkoja vastaan. Erikoista oli sekin, että saksalaisten Messerschmitt-hävittäjiin maalattiin Irakin ilmavoimien tunnukset.
 
Komennuksen päätyttyä Drewes siirrettiin yöhävittäjälentäjäksi puolustamaan kotimaataan. Öisissä ilmataisteluissa ja vaarallisilla päiväsaikaan suoritetuilla torjuntalennoilla hän ampui alas 52 viholliskonetta. Hän joutui itsekin kolmesti alasammutuksi, loukkaantuen joka kerta. Sodan loppuessa hän komensi 700 miehen yöhävittäjälaivuetta vain 25-vuotiaana.

Nyt tuli muutama teos tempaistua aika vauhdilla, kun en ollut vähään aikaan lueskellut.
 
-Hannu Salama: Siinä näkijä, missä tekijä
Arvostettu ja palkittukin kirja sota-ajan Tampereen kommunistien touhuista. Erittäin mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu eri henkilöiden näkökulmista.
 
-Pentti Saarikoski: Ovat muistojemme lehdet kuolleet
Kokeellista proosaa, mitä lie. Melkoista tajunnanvirtaa. Saarikosken tuotanto kuitenkin lähellä sydäntä, niin jaksoi tämänkin lukea.
 
-Teemu Keskisarja: Tulilahti - tutkimuksia naismurhista
Mukaansa tempaavaa tekstiä, kun tapaus on aina kiehtonut. Hyvää jatkumoa kun olin lukenut Kyllikki Saari -kirjan eka.
 
-Hannu Salama: Se tavallinen tarina
Innostuin tuosta Salamasta, niin aloitin sitten tuotannon alusta kahlaamaan näitä.

Cormac McCarthy: Veren ääriin eli lännen punainen ilta
 
Rujoa, väkivaltaista, brutaalia, kaunista. Cormac McCarthyn toteava, mutta runollinen kieli toimii loistavasti Kaijamari Sivillin suomennoksessa. Tarina on periaatteessa varsin suoraviivaista päänahanmetsästystä, mutta symboliikkaa ja hienoja hetkiä riittää. Brutaalien tappajien ohella yhtenä merkittävänä hahmona on Amerikan ja Meksikon anteeksiantamaton luonto, jota McCarthy kuvaa ominaisen upeaan tapaansa.Tämä on niitä kirjoja, joista tykkään todella paljon, mutta jota on paikoin jopa vaikea lukea ja josta on hankala sanoa mitään oikein tyhjentävää.
 
Cormac McCarthy: Matkustaja
 
Tuorein suomennos McCarthyltä. Tässä ollaan paljon viimeksi mainittua korkealentoisemmissa ja samalla vähemmän väkivaltaisissa sfääreissä. Tarina saa paikoin psykedeelisiäkin sävyjä, ja mukana on jopa vinoa enemmän tai vähemmän rivien väliin kätkettyä huumoria. Mukana on kuitenkin jälleen suuria teemoja, kuten mm. rakkaus, menetys ja kaipuu, ydinfysiikka, atomipommi ja maailmankaikkeuden olemus sekä kilpa-ajo. Pidin todella kovasti.

Agatha Christie: Stylesin tapaus__(The Mysterious Affair at Styles, 1920)
Christien esikoisromaani, ja heti hyppäys syvään päähän: juonikuvio rakentuu ja syvenee syvenemistään, ja lopulta ratkaisu kuitenkin yllättää. Christie kirjoitti kirjan loppuratkaisun uudelleen kustantajan vaatimuksesta, ja alkuperäinen loppuratkaisu löytyi vasta Christien kuoleman jälkeen hänen jäämistöistään. Alkuperäinen ratkaisu oli mukana, mutta myönnettäköön että kustantajan vaatimus osui oikeaan, ja loppuratkaisu oli parempi muokattuna. Sinänsä tapahtumien kulkuun tai syylliseen tai muuhunkaan tuo ei vaikuttanut, vain siihen, miten tapahtumat kerrottiin. Ja samalla syntyi Hercule Poirotille tyypillinen tapa kertoa loppuratkaisu ja syyllinen; porukka kerätään yhteen ja syyllinen paljastetaan kaikkien osallisten läsnä ollessa.
 
Agatha Christie: Syyttävä sormi_(The Moving Finger, 1943)
Tuoreempi tapaus, joskin 80 vuoden takaa tämäkin, ja Christien oma suosikki. Christien omien sanojen mukaan jotkin kirjat kestävät paremmin aikaa kuin toiset, ja tämä kirja hänen mukaansa oli vielä 60-luvulla kestänyt aikaa hyvin. Ja hyvin tämä toimii myös vielä nykyäänkin.
 
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 1945
Joskus kauan sitten ajattelin, että tämäkin kirja pitäisi lukea, joten nyt oli hyvä aika ottaa tämä työn alle. Ja tykkäsin kyllä ihan valtavasti. Sinuhen maailmaa tutkiskeleva tapa, Kaphtahin maailmaa suurempi kierous, faraoiden suunnaton tyhmyys kansansa hallitsemisessa ja mikään ei koskaan muutu, koska näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Kerrontatapa oli hyvin samankaltainen kuin Raamatussa Saarnaajan kirjassa - kaikki on turhuutta, ja vaikka sankarimme joutuukin seikkailusta seikkailuun, jokaisesta seikkailusta palattuaan hän on entistäkin yksinäisempi. Taidokasta kerrontaa, joskin välillä aivan turhaa jaarittelua, mutta silti loistavasti kirjoitettu. Jossakin vaiheessa kirjaa mietin, että onkohan koko opuksessa ainoatakaan aukeamaa, jossa ei mainita viiniä, olutta ja "naisten kanssa iloitsemista", mutta taisi sellaisia aukeamia tähän tiiliskiveen mahtua yksi tai kaksi. Upea teos, tämä nousi heittämällä yhdeksi omista suosikeista ja omaan makuuni tämä on yksi parhaimmista ikinä lukemistani kirjoista.

Johannes Kaufmann:_ Sotilaslentäjänä 1935-1945.
 
Johannes Kaufmann kohosi sodan aikana kapteeniksi. Palveli I./SKG 210:ssa, I./ZG 1:ssä, eri koulutusyksiköissä_ ja viimeksi 9./JG 4:n päällikkönä, 212 sotalentoa. Yhdeksän ilmavoittoa itärintamalla ja neljä lännessä (2 P-47 hävittäjää ja 2 raskaiden pommikoneiden vaurioittamista niin pahasti, että jäivät jälkeen muodostelmastaan, nämäkin laskettiin Saksassa ilmavoitoiksi sodan loppupuolella, koska sitä pidettiin vaikeampana ja vaarallisempana kuin yksinäisen pahasti vaurioituneen pommittajan tuhoamista, josta kyllä myöskin sai ilmavoiton).
 
Kaufmann lentäjäura oli varsin mielenkiintoinen ja tämä erittäin hyödyllinen kirja antaa paljon tietoa Saksan sotilasilmailusta, etenkin LW:n koulutusjärjestelmistä. Ei erityisen paljon taistelukuvauksia mutta antaa silti hyviä viitteitä siitä millaista oli lentää rynnäkkölentoja itärintamalla ja torjuntalentoja sodan loppuvaiheessa Saksan ilmapuolustuksessa. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja painotuksiltaan hiukan tavanomaisesta poikkeava teos.
 
https://juhansotahistoriasivut.weeb … ini/hyv-ilmailukirjallisuutta-osa-1

Olen ollut lukemisen kanssa aivan liian laiska viime vuosina mutta mökille piti saada lukemista ja ajattelin taklata pari klassikkoa pois listalta. Mukaan tarttui Sieppari ruispellossa ja Uusi uljas maailma, joista ensimmäisen aloitin mökille lähtöä edeltäneenä päivänä, enkä voinut lopettaa lukemista kesken kaiken, tarina oli jotenkin niin "tauoton" paremman sanan puutteessa. Vaikka tarina sijoittuu 40-luvun New Yorkiin niin sen teemat ja pohdinnat eivät ole vanhentuneet pätkääkään. Jotenkin tämä vain tuntui monella tapaa aivan äärimmäisen tutulta jutulta ja kirja nousi heti henk koht suosikkien joukkoon.
 
Uusi uljas maailma sen sijaan ei ole kestänyt aikaa aivan yhtä hyvin (varsinkin erinäisten teknisten kojeiden kuvailujen suhteen luonnollisesti) ja on myös lukukokemuksena huomattavasti raskaampi. Varsinkin alun paikasta toiseen pomppiva kerronta oli ensin hämmentävää, mutta tämä johtui myös väsymyksestä lukuhetkellä. Joka tapauksessa mielenkiintoinen katsaus dystopiaan, jossa on elementtejä meidän nykymaailmasta.
 
Eilen ostin kirjakaupan alesta kokonaiset kolme kirjaa, joista nyt aloitettuna Nick Cave opus Usko, toivo ja kuolema.
 
edith: lisätty yksi entteri ja tämä turha lause.

Hymähdin taannoiselle Tuomoon luonnehdinnalle Sinuhesta. Kieltämättä osuvasti kuvattu.
 
Pasi Pekkola - Kaikki isäni naiset
Harvinainen juttu lukea lahtelaisen kirjailijan teosta. Toisaalta kerroksia löytyi kyllä ja hieman pohdintaakin herätti hieman naivistisen fiiliksen tuoma kerronta.
 
Kimmo Aroluoma - Kingston Wallin perintö
Sattui käsiin kirpputorilta tämä. Oli mielenkiintoista kyllä perehtyä. Itse en kuulu tämän asian uskovaisiin mutta kyllä tämän edetessä tuli kuunneltua asioita, joita kulloinkin käsiteltiin. Samalla ihanaa lukea toisten musadiggarien syvällisestä mielenkiinnosta juttuja kohtaan ja huomata, että kaikki on ihan hyvin vaikka musajutut pyörii mielessä 24/7 ja muu elämä sujuu siinä sivussa. Naapurin eläköitybeen musadiggarin kanssa tuli asiasta vaihdettua ajatuksia ja hänhän jopa tuntee Kuoppiksen. Olin että wou, vaikka tiesin miehen tuntevan ja työskennelleen alan kärkinimien kanssa aktiiviaikoinaan. Annoin tämän kirjan hänelle lukuun ja sain vaihdossa toisen kw teoksen tietenkin. Harva orkesteri Suomessa herättänyt näin suurta mielenkiintoa ja vieläpä niin lyhyen aktiiviajan perusteella mutta kai se vanha totuus on, että kuolema myy.

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy (1955)
Hercule Poirotin sihteeri, neiti Lemon, ei tee ikinä virheitä. Kuitenkin sanellessaan kirjeitä ms. Lemon tekee useammankin virheen, ja Poirot huolestuu että mikä on vialla. Neiti Lemon on huolissaan siskostaan. Siskonsa on leskeksi jäätyään muuttanut takaisin Englantiin ja eläkepäivien ratoksi hän on ottanut vastaan paikan opiskelija-asuntolan hoitajana. Opiskelija-asuntolassa tapahtuu outoja varkauksia ja lopulta myös kuolemantapauksia, ja Poirot selvittää.
Ihan OK kirja, mutta jotenkin tässä jo huomasi, että Christie oli jo kaiketi hyvinkin kyllästynyt Hercule Poirotiin hahmona. Tämä on kuitenkin julkaistu 35 vuotta ensimmäisen Poirot-romaanin julkaisun jälkeen (39 vuotta ensimmäisen Poirot-romaanin kirjoittamisen jälkeen). Kirjaa lukiessa pohdin, että millehän vuosikymmenelle kirja oikein sijoittuu, ja veikkaan että tässä puhutaan edelleen 1920-luvusta, mutta vaikea sanoa.
 

 
Agatha Christie: Simeon Leen testamentti (1938)
Jouluun sijoittuva mysteeri luettuna heinäkuussa? Miksipä ei. Herra Simeon Lee on kutsunut lapsena ja lapsenlapsensa luokseen viettämään joulua, ei ehkä ystävällisyytensä takia, vaan saadakseen lapsensa vielä pahemmin riitautumaan keskenään. Yllättävää kyllä, itse herra Simeon Lee tapetaan jouluaattoiltana. Poirot tulee ja selvittää. Muutama juonenkäänne pääsi yllättämään, tykkäsin oikein paljon.
 

 
Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä (1934)
Alkupään Poirot-kirjoja. Aluksi Poirot osallistuu illallisille, joissa kuolee yksi ihminen. Muutaman kuukauden kuluttua valtaosa ensimmäisille illallisille osallistujista kokoontuu toisille illalliskutsuille, ja taas kuolee joku. Ja Poirot on ihmeellisten asioiden edessä.
 

 
Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus (1934)
Hercuile Poirot matkustaa Idän pikajunassa halki Euroopan. Eräs matkustaja pyytää Poirotilta suojelua itselleen, sillä hän uskoo että hänen perässään on murhanhimoinen ihminen, mutta Poirot kieltäytyy. Juna pysähtyy lumikinokseen Jugoslaviassa, ja yön aikana suojelua pyytänyt henkilö murhataan.
Tämä on itse asiassa ensimmäinen Christien teos, johon olen ikinä törmännyt, kun joskus lapsena näin vuonna 1974 tehdyn elokuvan aiheesta. En muistanut lapsuudesta enkä tuosta elokuvasta loppuratkaisua, muistin vain sen, että lapsena yllätyin suunnattomasti loppuratkaisusta. Ja kyllä, yllättävä se oli edelleen.
 

 
Agatha Christie: Kuolema Niilillä (1937)
Tähän sen sijaan törmäsin ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun näin tv-sarjaksi tehdyn jakson, jossa Poirotia esitti David Suchet. Katsoin tuon samaisen tv-sarjan jakson viimeksi vuonna 2021, ja muistin jotakuinkin loppuratkaisun edelleen, mutta silti, kirjana tämä toimi uskomattoman hyvin. Sanoisin jopa, että paremmin kuin elokuvana/tv-sarjana. Poirot on mukana Egyptissä Niilin risteilyllä, jossa tapahtuu rikkaan ja kuuluisan naisen murha, ja hetken kuluttua toinen, ja sitten vielä kolmas. Tiedetään, että laivalla on jo ennestään mukana etsitty rikollinen, mutta onko hän murhien takana, vai onko laivalla joku muukin murhaaja? Vai kenties useampikin tappamiseen viehättynyt ihminen?
Upea teos, sanoisin että Christien yksi parhaimmista, tai ainakin top viiteen yltävä teos.
 

 
e: Jossakin vaiheessa otin alitajuiseksi tavoitteeksi lukea kaikki Poirot-romaanit läpi julkaisujärjestyksessä, mutta haastetta on teettänyt se, että osa kirjoista on poistettu täkäläisen kirjaston valikoimista, ja osan olen joutunut hankkimaan kaukolainoina, ja saatavuus noillakin on vähän mitä sattuu. Osassa kirjoista on ollut mukana kirjaston vanhat "analogiset" lainauskortit, ja niiden perusteella kirjoja on lainattu ainakin 1980-luvulla. Tuon jälkeisistä vaiheista toki en osaa sanoa, onko niitä lainattu sen jälkeen, mutta miltei järjestään, kun kirjoja hakee kirjaston tietokannasta, on kirjan kohdalla hyllypaikkana "Varasto/arkisto". Laitoin nytkin useamman teoksen varaukseen, yhden niistä sain tänään, neljä on jossakin limbossa odottamassa.

Tuomoo: Jossakin vaiheessa otin alitajuiseksi tavoitteeksi lukea kaikki Poirot-romaanit läpi julkaisujärjestyksessä, mutta haastetta on teettänyt se, että osa kirjoista on poistettu täkäläisen kirjaston valikoimista, ja osan olen joutunut hankkimaan kaukolainoina, ja saatavuus noillakin on vähän mitä sattuu. Osassa kirjoista on ollut mukana kirjaston vanhat "analogiset" lainauskortit, ja niiden perusteella kirjoja on lainattu ainakin 1980-luvulla. Tuon jälkeisistä vaiheista toki en osaa sanoa, onko niitä lainattu sen jälkeen, mutta miltei järjestään, kun kirjoja hakee kirjaston tietokannasta, on kirjan kohdalla hyllypaikkana "Varasto/arkisto". Laitoin nytkin useamman teoksen varaukseen, yhden niistä sain tänään, neljä on jossakin limbossa odottamassa.
 
Mitä sinä tekisit kirjoille ja muulle kirjaston aineistolle, mikä ei mene lainaan, käy huonokuntoiseksi eikä sovi avokokoelmaan eikä edes kirjaston varastoon?

vanha_pieru: Mitä sinä tekisit kirjoille ja muulle kirjaston aineistolle, mikä ei mene lainaan, käy huonokuntoiseksi eikä sovi avokokoelmaan eikä edes kirjaston varastoon?
 
Loogista: poistaisin valikoimista, ja lopulta kirja paperinkeräykseen kun kirja on huonokuntoinen, tai ei ole kiertänyt tiettyyn aikaan. Toki tietyt klassikkoteokset ehkä pitää joka tapauksessa säilyttää, mutta en usko että jokaista maailmassa kirjoitettua kirjaa pystytään missään ikinä säilyttämään. Enkä mä tosiaan oletakaan, että kaikkea on kaikkialla aina saatavilla. Totesinkin vain, että saatavuuden kanssa on ollut haasteita, ja ymmärrän toki sen.

Tuomoo: Loogista: poistaisin valikoimista, ja lopulta kirja paperinkeräykseen kun kirja on huonokuntoinen, tai ei ole kiertänyt tiettyyn aikaan. Toki tietyt klassikkoteokset ehkä pitää joka tapauksessa säilyttää, mutta en usko että jokaista maailmassa kirjoitettua kirjaa pystytään missään ikinä säilyttämään. Enkä mä tosiaan oletakaan, että kaikkea on kaikkialla aina saatavilla. Totesinkin vain, että saatavuuden kanssa on ollut haasteita, ja ymmärrän toki sen.
 
Ok, noinhan se menee. Asia bueno. Tämä tästä. Ja sitten urheilua.

Viljami Puustisen Kingston Wall- Petri Wallin saaga
 
Hyvin kerrottu yhtyeen tarina tässä kirjassa.