Media ja viihde ›

inkognito: Ruotsi-kysymykseen vastaisin, että kyllä siellä on menty jo pitkään juniorivalmennuspuolella huomattavasti Suomea edellä. Siellä on tuotettu samalla sekä huippulahjakkaita yksilöitä että monipuolisia joukkuepelaajia.
 
Mistä tämä johtuu vai tohtiiko kysyä?
 
Mielestäni juniorityö, joka tähtää kurinalaiseen joukkuepeliin, ja juniorityö, joka tähtää yksilötaidon kehittämiseen, eivät ole reilulla tavalla symmetrisesti keskenään verrattavissa. Kaikkihan tiedämme että joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos se valmentaja vielä sattuu olemaan koko joukon tyhmin niin hip hurraa.
 
Kurinalainen joukkupeli liittyy enemmän puolustamiseen kuin hyökkäämiseen, eikö niin? Ainakin siitä on puolustuksessa paljon enemmän hyötyä, koska kurinalaisesti hyökkäävää joukkuetta vastaan on helpompi puolustautua kuin arvaamatonta, minkä olemme nähneet monesti tappiollisissa otteluissamme tshekkejä vastaan. Puolustamalla ei tehdä maaleja eikä voiteta otteluita. Jos lapset opetetaan pelaamaan tasapelejä niin se on ennen kaikkea väärin heitä kohtaan jotka osaisivat niitä maaleja vaikka tehdäkin.

losalvaros: Yksi kysymys minua on näissä juniorivalmennusasioissa mietityttänyt: miten käytännössä kaikkien muiden maiden pelaajilla pää kestää ottelun loppuun, mutta suomalaisilla ei? Esimerkkeinä Ruotsi-matsit / Finnkampenit, joissa parhaimmillaan 5-1-johtokin voidaan käytännössä parhaalla mahdollisella joukkueella sössiä 5-6-tappioksi.
 
Tietääkö kukaan missä vika, henkisen puolen valmennuksessako?
 
Henkistä valmennustahan (tai siis sen puutetta) sitä yleensä syytetään. Tuskin suomalaisilla on niin omaa geeniperimäänsä ettei paineita kestetä... Vaikka kyllähän se yleensä on niin, että Suomi on lajista riippumatta hyvä (kaikki toki suhteellista) pelaamaan tappiolla ja tasatilanteessa. Johtoasema -> vastustajan hallinta, varsinkin pelin loppuhetkillä.

velipesonen: Mielestäni juniorityö, joka tähtää kurinalaiseen joukkuepeliin, ja juniorityö, joka tähtää yksilötaidon kehittämiseen, eivät ole reilulla tavalla symmetrisesti keskenään verrattavissa.
 
Voidaan siis vetää johtopäätös, että Venäjän ja Suomen välinen lätkäpeli ei ole "reilulla tavalla symmetrinen"? :)

Tämä on vähän kurjaa kun meillä ei ollut ennen toista maailmansotaa missään lajissa paitsi ehkä kyykänlyönnissä maailmanluokan maajoukkuetta (poikkeuksena Tukholman neljäs sija). Ei voi oikein verrata, mutta nähdäkseni toisen maailmansodan lopputulos ja jälkiseuraukset patologisoivat suomalaisen mielenlaadun, voittamisesta aiheutui määrätynlainen selittämätön syyllisyys. Sitähän se Kärjen Topin iskelmäkin on, defaitistien musiikkia. "Annetaan nyt sentään toisten voittaa kun se on niille niin tärkeää".
 
Yksilölajeissa tämä taika on ollut helpompi murtaa koska yksilö pääsee tuollaisesta irti mutta joukkueen on hankalampi; joukossa tyhmyys tiivistyy. Kansallinen kulttuuri on eräänlainen tyhmyyskoodi, mutta urheilussa menestyäkseen pitää kyetä ottamaan hetkellinen, väliaikainen, avioero omasta tyhmyydestään. Ehkä Curre osasi jollain ihmeellisellä vaistollaan hieman raottaa meille tätä ovea vaikkei muuten tainnut mikään ihmemies ollakaan, esimerkiksi peluutusasioissa suht keskinkertainen.

velipesonen: Mistä tämä johtuu vai tohtiiko kysyä?
 
En todellakaan ole oikea henkilö vastaamaan tähän. Ruotsi on viime vuosina menestynyt kuitenkin hyvin sekä joukkueena että samalla tuottanut laadukkaita yksilöitä. Kai siellä on tehty asioita paremmin kuin meillä?
 
Mielestäni juniorityö, joka tähtää kurinalaiseen joukkuepeliin, ja juniorityö, joka tähtää yksilötaidon kehittämiseen, eivät ole reilulla tavalla symmetrisesti keskenään verrattavissa. Kaikkihan tiedämme että joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos se valmentaja vielä sattuu olemaan koko joukon tyhmin niin hip hurraa.
 
Kurinalainen joukkupeli liittyy enemmän puolustamiseen kuin hyökkäämiseen, eikö niin? Ainakin siitä on puolustuksessa paljon enemmän hyötyä, koska kurinalaisesti hyökkäävää joukkuetta vastaan on helpompi puolustautua kuin arvaamatonta, minkä olemme nähneet monesti tappiollisissa otteluissamme tshekkejä vastaan. Puolustamalla ei tehdä maaleja eikä voiteta otteluita. Jos lapset opetetaan pelaamaan tasapelejä niin se on ennen kaikkea väärin heitä kohtaan jotka osaisivat niitä maaleja vaikka tehdäkin.
 
Mielestäni nämä asiat ovat täysin verrattavissa. Verrattaen hyvinhän Suomi on paria viime vuotta lukuunottamatta pärjännyt esim. Tsekkiä ja Venäjää vastaan nimenomaan kurinalaisella joukkuepelaamisella ja viisikkopuolustamisella, ei niinkään yksilötaidolla, jolla ei pysty kilpailemaan kyseisiä maita vastaan vielä vuosikausiin.

Wradlin: Voidaan siis vetää johtopäätös, että Venäjän ja Suomen välinen lätkäpeli ei ole "reilulla tavalla symmetrinen"? :)
 
Ei, kuinka niin? Tarkoitan että valmennustyö joka opettaa puolustamaan on oleellisella tavalla vähemmän arvokasta kuin valmennustyö joka opettaa hyökkäämään. Kaikki tiedämme että parhaat hyökkääjät ovat luovia yksilöitä, jotkut huomattavan älykkäitä. Parhaat tulokset eivät yksinkertaisesti voi syntyä ilman tällaisia yksilöitä. Peter Forsberg. Kurinalaisuuden opetteleminen on välttämätöntä mutta jos luovat yksilöt tapetaan niin menestys tapetaan myös. Syntyy helvetin kunniakkaita tappioita!
 
Ehkä Ruotsissa on myös jouduttu Suomea vähemmän tekemisiin erilaisten uskonnollisten herätysliikkeiden yms. kanssa, jotka maksimaalisesti syyllistävät ihmistä hänen omasta lahjakkuudestaan.

inkognito: Mielestäni nämä asiat ovat täysin verrattavissa. Verrattaen hyvinhän Suomi on paria viime vuotta lukuunottamatta pärjännyt esim. Tsekkiä ja Venäjää vastaan nimenomaan kurinalaisella joukkuepelaamisella ja viisikkopuolustamisella, ei niinkään yksilötaidolla, jolla ei pysty kilpailemaan kyseisiä maita vastaan vielä vuosikausiin.
 
Saanko heittäytyä nenäkkääksi: Miten sä teet puolustamalla maalin? Jos mennään vanhan liiton ruotsalaiseen kiekkoon että kytätään vastustajan virhettä ja sitten isketään niin ei kiitos, eikä suomalaiset sellaista oppisi kuitenkaan tarpeeksi hyvin.
 
Eikö meissä ole jotain vikaa jos keskitymme ihailemaan Leijonien pelikirjan etevyyttä samalla kun muunmaalaiset voivat aidosti iloita omiensa loistokkaista suorituksista = maaleista?
 
And face the fact: Voitimme maailmanmestaruuden silloin kun meillä oli Tupu-Hupu-Lupu. Oliko se kurinalaisin joukkueemme? Ei varmasti ollut, Aravirran ja Summasen aikaan oli paljon kurinalaisempia. Nämä perkeleen taktiikkanerot ottivat ja hävisivät mutta joukkue jossa oli luovaa potkua voitti maailmanmestaruuden ja edellisvuoden olympialaisissakin hävisi vain yhden erän.

velipesonen: Saanko heittäytyä nenäkkääksi: Miten sä teet puolustamalla maalin? Jos mennään vanhan liiton ruotsalaiseen kiekkoon että kytätään vastustajan virhettä ja sitten isketään niin ei kiitos, eikä suomalaiset sellaista oppisi kuitenkaan tarpeeksi hyvin.
 
Tämä keskustelu kanssasi on sama kuin kiville huutelisi. Et taida sisäistää sitä, että on olemassa monentyyppisiä pelaajia, joista taitavat kiekonkäsittelijät ovat pieni murto-osa. On kahden suunnan senttereitä, stay-at-home -pakkeja, voimalaitureita ja niin edelleen. En ole missään vaiheessa väittänyt, että A: maaleja pitäisi tehdä puolustamalla tai B: Suomen pitäisi kytätä vastustajan virheitä ja tehdä vastahyökkäyksistä maaleja.
 
Se millä Suomi voi kilpailla tiettyjä maita vastaan on nimenomaan oikeanlainen roolitus ja kurinalainen pelisysteemi, ei "kaikki taitavimmat kiekonkäsittälijät samanaikaisesti askiin" -politiikka. Jos aletaan kilpailemaan henkilökohtaisella taituruudella, niin hävitään varmasti ainakin seuraavat 10-20 vuotta putkeen.

velipesonen: Ei, kuinka niin? Tarkoitan että valmennustyö joka opettaa puolustamaan on oleellisella tavalla vähemmän arvokasta kuin valmennustyö joka opettaa hyökkäämään.
 
Okei, tämä selkeytti. Sanoit vaan sen verran epäselvästi tuon että piti heittää kärkevä kommentti (ja hymiö) siihen perään. Mutta ensimmäistä kertaa olen sun kanssa samaa mieltä, jännä juttu.
 
Oli miten oli, Granlund-Pulkkinen-Donskoi -linjan lahjakkuuksia tarvitaan aina lisää. Siinäkään mielessä "kaikki pelaa" -systeemi ei oikein toimi. Kilpailu kun on se, mikä kehittää.
 
Ja tuohon puolustus vs. hyökkäys -juttuun sen verran, että faktahan nyt on lajissa kuin lajissa se, että puolustamalla ei voida voittaa otteluita kuin korkeintaan satunnaisesti. Tämä on tullut todettua ihan käytännössä. Vaikka vastustaja olisi omaa joukkuetta selkeästi taitavampi, on hyökkäys silti paras puolustus ehkä 90 % peleistä. Mutta toisaalta eipä kukaan tainnut väittääkään että pelkällä puolustuksella pelejä voitetaan.

inkognito: Tämä keskustelu kanssasi on sama kuin kiville huutelisi. Et taida sisäistää sitä, että on olemassa monentyyppisiä pelaajia, joista taitavat kiekonkäsittelijät ovat pieni murto-osa. On kahden suunnan senttereitä, stay-at-home -pakkeja, voimalaitureita ja niin edelleen. En ole missään vaiheessa väittänyt, että A: maaleja pitäisi tehdä puolustamalla tai B: Suomen pitäisi kytätä vastustajan virheitä ja tehdä vastahyökkäyksistä maaleja.
 
Se millä Suomi voi kilpailla tiettyjä maita vastaan on nimenomaan oikeanlainen roolitus ja kurinalainen pelisysteemi, ei "kaikki taitavimmat kiekonkäsittälijät samanaikaisesti askiin" -politiikka. Jos aletaan kilpailemaan henkilökohtaisella taituruudella, niin hävitään varmasti ainakin seuraavat 10-20 vuotta putkeen.
 
Kyllä mä ton ihan täysin tajuan ja tiedänkin, jalkapalloilija Aki Riihilahti sanoi että "joukkueessa tarvitaan sekä pianonsoittajia että pianonkantajia, minä olen pianonkantaja". Mut hei: Vaikka joukkueen pitää pärjätä niillä vahvuuksilla mitä sillä on ja rakentaa taktiikkansa roolitusta myöten sen mukaan, niin täysin oleellinen kysymys kuuluu: Miksi Suomella on vahvuuksista ylivoimaisesti suurinta ja arvokkainta, luovia ja teräviä huippuluokan hyökkääjiä hirveän harvoin? Tai mitä väliä sillä vaikka olisivat puolustajia, voihan puolustajakin tehdä paljon maaleja. Jotenkin oireellista on että maamme on profiloitunut viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvien maalivahtien tuottajana, maalivahti kun on jääkiekossa se pelaaja joka ei juuri koskaan maalia toiseen pömpeliin tee jos virkaveli on paikalla. Muttei heistäkään kukaan ole Dominik Hasek.
 
Palatakseni Riihilahden pianovertaukseen ei maailman terävinkään impressaario saa kunnon konserttia aikaiseksi jos lavalla on pelkkiä kantajia eikä yhtään soittajaa.

velipesonen: Muttei heistäkään kukaan ole Dominik Hasek.
 
Noh, väittäisin että Kipper on aika lähellä. Nuoremmista on vielä tässä vaiheessa vaikea sanoa, katsotaan 5-10 vuoden päästä sitten josko vaikka Rinnettä, Lehtosta tai Raskia voisi samantasoiseksi sanoa.
 
Näitä hyökkäyspään taiteilijoitakin aina välillä kyllä ilmestyy, heitetään nyt vaikka Leino tai Aaltonen viimeisimpinä. Mikko Koivu on myös osoittanut olevansa pelinrakentajana aikalailla veljensä veroinen, muuten sitten pelaajana ehkä monipuolisempi. Nummelin ja Pitkänen sitten pakeista ehkä lähimpänä sitä osastoa, Vatasella taitaisi eväitä löytyä myös hienoksi kiekolliseksi puolustajaksi. Niinimaahan oli myös varsin pätevä silloin joskus.
 
velipesonen: Peter Forsberg.
 
Jännä esimerkki. Foppahan oli nimenomaan erittäin monipuolinen pelaaja, sellaisena sitten toki ihan äärimmäinen lahjakkuus. Suomalaisista samantyylisiä pelaajia voisivat olla vaikkapa Tuomo Ruutu tai Mikko Koivu, mutta Foppa oli vaan ehkä vielä astetta parempi pelaaja. Kurri voisi olla myös ihan hyvä vertailukohde, monipuolinen ja puolustuspäässä tunnollinen, mutta samaan aikaan hyökkäyspäässä tehokas.

Siis oikeasti pesonen, kuten aina kaikissa muissakin ketjuissa johon osallistut... miksi aina takerrut epäolennaisiin seikkoihin ja väritettyihin "totuuksiin", vaikka faktat on selkeästi tässäkin esillä? Kuten itse ensimmäisessä viestissäsi totesit, Suomessa on väkilukuun suhteutettuna hurja määrä kiekkoilijoita, ja muutoinkin Suomessa on viidenneksi eniten kiekkoilijoita. Vaikka tämä lukumäärä onkin suuri, ja näin ollen lisää todennäköisyyttä että syntyy huippulahjakkuuksia, ei se automaattisesti tarkoita että X määrä huippulahjakkuuksia löytyy joka vuosi, tai edes joka kymmenes vuosi.
 
Juniorikiekkoilijoista tulee nuoria ja erittäin lupaavia kiekkoilijoita tasaiseen tahtiin SM-liigaan. SM-liigasta lähtee nuoria ja erittäin lupaavia kiekkoilijoita tasaiseen tahtiin NHL:n puolelle. Se, tuleeko näistä lupaavista pelaajista todellisia tähtiä vai ei, on melkeinpä kokonaan epäolennaista. Suomen nykyisellä valmennustyylillä, niin juniori, SM-liiga, kuin maajoukkuetasollakin, on tällä hetkellä päästy tilanteeseen jossa mitali on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Eli toisinsanoen, olemme lähes poikkeuksetta kolmen parhaan joukossa. Miksi et käännä tätä asiaa niin, että miksi ihmeessä olemme jatkuvasti parempia kuin ne kaksi muuta, joilla on vielä enemmän kiekkoilijoita kuin meillä?
 
Suomella ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään hävettävää maajoukkuetasolla. Se on aivan se ja sama onko Tsekeillä joku Jagr, tai Swedupettereillä Zetterberg tai Kanukeilla Pronger yms yms, kilpailemme silti suhteellisen tasaväkisesti kaikkia muita jääkiekon suurmaita vastaan. Lisäksi jokaikinen maa jolla on vähemmän kiekkoilijoita kuin Suomella, on selkeästi jäljessä myös menestyksen kanssa, ainakin jos katsoo mitalien lukumäärää.
 
Ja tuo että takerrut siihen ettei suomalaiset huippumaalivahdit ole mitään Hasekkeja, ei ole ei. Mutta eipä ole kenenkään muunkaan huippumaalivahdit. Kun aletaan puhumaan koko jääkiekkohistorian parhaimmista pelaajista, on aika selvää että siihen joukkoon kuuluu erittäin harvat ja valitut. Jo se että maalivahti saavuttaa vaikkapa puolet siitä mitä Hasek urallaan teki, olisi jo HHoF arvoinen saavutus.

Eikös Kipper ollu Vancouverin kisoissa Jenkkien paras pelaaja? Kertokaa mulle milloin Hasekille on sattunu yhtä tärkeässä paikassa samanlainen hasardi.
 
Monipuolisuus on tietenkin kultaa. Mutta jääkiekko on hyvin yksioikoinen taidemuoto siinä että onnisumiset ja epäonnistumiset näkyvät kahtena lukuna taulussa. Jos minä kuuntelen Schubertin liediä ja laulaja on keskinkertainen niin voin nauttia pianistin nyansoinnista. Mutta vasemman pakin täydellinen kiekonhallinta kulmapelissä ei merkitse mitään jos oma joukkue häviää.
 
Pelaajien monipuolisuustarpeen määrittelee valmentajan taktiikka. Valmentajan taktiikan taas määrittelee pelaajien taso eli yhtä kuin kyvykkyys tehdä maaleja. Paras joukkue on tietenkin sellainen joka ei tarvitse valmentajaa eikä taktiikkaakaan, mättää vaan maaleja. Näin ollen monipuolisuudella ei voi korvata hyökkäyspään oveluutta, koiruutta, mitä Foppanilla on yllin kyllin. Huippuna tietenkin Gretzky mutta hän oli vähän niin kuin omassa sarjassaan, lähes yli-inhimillinen, kuin aave joka ilmestyy tyhjästä ja häkki soi.
 
Jos nyt "ihan päätyyn asti mennään", ja miksei mentäisi, voisi myös koettaa pohtia, kuinka pikkulapsista saisi koulutettua Wayne Gretzkyn kaltaisia näkijöitä. Siihen ei pelkkä luovuuden buustaaminen riitä, tarvitaan ovelampia keinoja, joita kenties kukaan ei ole vielä keksinyt. Ehkä Gretzkyllä on Chilen jalkapallovalmentaja Bielsan tapainen kyky säilöä päässään valtava määrä erilaisia pelitilanteita ja sen perusteella tehdä jäätäviä ratkaisuja siinä missä muut koheltavat impulsiivisesti.

velipesonen: Eikös Kipper ollu Vancouverin kisoissa Jenkkien paras pelaaja? Kertokaa mulle milloin Hasekille on sattunu yhtä tärkeässä paikassa samanlainen hasardi.
 
Eiss, siis sä tosiaan määrittelet pelaajan tason jonkun yhden maalin perusteella? :D Darren McCarty taitaa olla siis Gretzkyn veroinen pelimies tuolla logiikalla.
 
Pelaajien monipuolisuustarpeen määrittelee valmentajan taktiikka. Valmentajan taktiikan taas määrittelee pelaajien taso eli yhtä kuin kyvykkyys tehdä maaleja. Paras joukkue on tietenkin sellainen joka ei tarvitse valmentajaa eikä taktiikkaakaan, mättää vaan maaleja. Näin ollen monipuolisuudella ei voi korvata hyökkäyspään oveluutta, koiruutta, mitä Foppanilla on yllin kyllin. Huippuna tietenkin Gretzky mutta hän oli vähän niin kuin omassa sarjassaan, lähes yli-inhimillinen, kuin aave joka ilmestyy tyhjästä ja häkki soi.
 
Oletko sä nyt ihan tosissasi? Eihän Gretzky yksin voittanut yhtään mitään, vaan siellä nimenomaan oli kentällä niitä monipuolisia pelaajia (Kurri, Messier, Tikkanen) sekä ihan puhtaasti puolustavia pelaajia auttamassa. Oilersista nyt joku Coffey ehkä oli yhtä hyökkäysorientoitunut pelaaja kuin 99. Ja jos nyt jäi jotenkin epäselväksi, niin siihen monipuolisuuteen nimenomaan kuuluu myös se hyökkäyspään taituruus ja Foppa nimenomaan oli monipuolinen pelaaja, ei todellakaan mikään pelkkä hyökkäyspään näpertelijä.
 
Ei ole mitään mieltä lähteä vartavasten kehittämään mitään uusia Gretzkyjä, kun ensinnäkään niin taitavaa pelinrakentajaa ei voi vain "kehittää" ja toiseksi niin yksipuolisella pelaajalla ei nykylätkässä tee yhtään mitään.

velipesonen: Kertokaa mulle milloin Hasekille on sattunu yhtä tärkeässä paikassa samanlainen hasardi.
 
No alota vaikka tästä: http://www.youtube.com/watch?v=HI9D_NGgcLY Samanlainen kuolevainen toi pottapää on kuin muutkin, varsinkin uransa alkuaikoina.. ;)

velipesonen: Eikös Kipper ollu Vancouverin kisoissa Jenkkien paras pelaaja? Kertokaa mulle milloin Hasekille on sattunu yhtä tärkeässä paikassa samanlainen hasardi.
 
Henk. koht. pidän Kipperiä hyvänä maalivahtina, en tähtenä. Miehellä on kuitenkin loppujen lopuksi vain pari loistavaa kautta, muutama ok kausi, ja paljon röytöä. Ja vaikka nämä loistavat kaudet olivatkin todella hyviä, ei niistäkään Stanley Cup voittoon ollut.
 
Monipuolisuus on tietenkin kultaa. Mutta jääkiekko on hyvin yksioikoinen taidemuoto siinä että onnisumiset ja epäonnistumiset näkyvät kahtena lukuna taulussa. Jos minä kuuntelen Schubertin liediä ja laulaja on keskinkertainen niin voin nauttia pianistin nyansoinnista. Mutta vasemman pakin täydellinen kiekonhallinta kulmapelissä ei merkitse mitään jos oma joukkue häviää.
 
Ja juuri tämän takia yksilösuorittamiselle ei Suomessa anneta niin suurta arvoa. Suomi voittaa ja häviää joukkueena, ei yksilöinä.
 
Pelaajien monipuolisuustarpeen määrittelee valmentajan taktiikka. Valmentajan taktiikan taas määrittelee pelaajien taso eli yhtä kuin kyvykkyys tehdä maaleja. Paras joukkue on tietenkin sellainen joka ei tarvitse valmentajaa eikä taktiikkaakaan, mättää vaan maaleja. Näin ollen monipuolisuudella ei voi korvata hyökkäyspään oveluutta, koiruutta, mitä Foppanilla on yllin kyllin. Huippuna tietenkin Gretzky mutta hän oli vähän niin kuin omassa sarjassaan, lähes yli-inhimillinen, kuin aave joka ilmestyy tyhjästä ja häkki soi.
 
Sellaista joukkuetta ei olekaan mikä pärjäisi ilman valmentajaa. Jos ei muuten, niin siellä pitää olla joku laittamassa ylisuuret egot ruotuun, ja kertomassa millä systeemillä mennään. Ilman systeemiä koko homma kusee aivan täysin, aivan sama vaikka olisi Lemieux, Gretzky, Howe, Orr jne jne kentällä.
 
Jos nyt "ihan päätyyn asti mennään", ja miksei mentäisi, voisi myös koettaa pohtia, kuinka pikkulapsista saisi koulutettua Wayne Gretzkyn kaltaisia näkijöitä. Siihen ei pelkkä luovuuden buustaaminen riitä, tarvitaan ovelampia keinoja, joita kenties kukaan ei ole vielä keksinyt. Ehkä Gretzkyllä on Chilen jalkapallovalmentaja Bielsan tapainen kyky säilöä päässään valtava määrä erilaisia pelitilanteita ja sen perusteella tehdä jäätäviä ratkaisuja siinä missä muut koheltavat impulsiivisesti.
 
Jälleen esimerkiksesi kelpasi vain se koko lajin kirkkain tähti. Ei ole kuin yksi Wayne Gretzky, ja jos olisi jokin taikaresepti millä saisi uusia Väinöjä kentälle, niin eikös se olisi jo löytynyt? Tämä, jos jokin, on sitä epäolennaista diibadaabaa mistä puhuin edellisessä viestissä. Jalat maanpinnalle, ja vähän realistisemmat tavoitteet.

Katos Kilpeläinen teki narrien kanssa sopimuksen. Näin tän jo ennalta :)

Borlag: Siis oikeasti pesonen, kuten aina kaikissa muissakin ketjuissa johon osallistut... miksi aina takerrut epäolennaisiin seikkoihin ja väritettyihin "totuuksiin", vaikka faktat on selkeästi tässäkin esillä? (...)
Ja tuo että takerrut siihen ettei suomalaiset huippumaalivahdit ole mitään Hasekkeja, ei ole ei. Mutta eipä ole kenenkään muunkaan huippumaalivahdit. Kun aletaan puhumaan koko jääkiekkohistorian parhaimmista pelaajista, on aika selvää että siihen joukkoon kuuluu erittäin harvat ja valitut. Jo se että maalivahti saavuttaa vaikkapa puolet siitä mitä Hasek urallaan teki, olisi jo HHoF arvoinen saavutus.
 
Siis tota noin niin. Oot varmaan kuullu aurinkokuningas Tammisen sanomana että jääkiekko on yksinkertainen peli? Laatta pitää saada pömpeliin kun ei se sinne itsestäänkään mene. Kaikkein parhaiten sen sinne saa jos osaa olla nopeaälyinen ja vähän ovela. Minusta on täysin selvää että suomalaisilta näitä arvoja juurikin puuttuu.
 
Miksi Suomi silti pärjää kohtalaisesti vaikka emme oikeastaan osaa pelata jääkiekkoa? 1. Siksi, että jääkiekkoa pelataan vakavissaan alle kymmenessä maailman maassa. 2. Siksi, että jääkiekossa sääntöjen ja säännöntulkinnan kesken on aikamoinen kuilu ja kaikenlaisella kiekottoman pelaajan estämisellä yms. pystyy telomaan vastapuolen peliä. 3. Siksi, että pelikenttä on suhteessa pelivälineen liikkumisnopeuteen erittäin pieni, ja huolellisella taktiikalla ynnä mustelmienottamisella pystyy tukkimaan vastustajan peliä aivan eri mitassa kuin vaikkapa jääpallossa, jossa kenttä on paljon suurempi ja mahdollisia hyökkäyskuvioita paljon, paljon enemmän.
 
Montakohan maailmanmestaruutta olisimme voittaneet jos meillä olisi joka kisoissa vuoden 95 jälkeen ollut Tupu-Hupu-Lupu -tason pelikuntoinen ketju? Ainakin viisi.
 
En mä takerru siihen ettei meijän vahdit ole Hasekeja mutta se on mielekästä sanoa, koska etupäässä vahtejahan me on tuotettu viime vuodet joten kai sieltä vois odottaa jotain superia, edes siltä puolelta.

velipesonen: Siis tota noin niin. Oot varmaan kuullu aurinkokuningas Tammisen sanomana että jääkiekko on yksinkertainen peli? Laatta pitää saada pömpeliin kun ei se sinne itsestäänkään mene. Kaikkein parhaiten sen sinne saa jos osaa olla nopeaälyinen ja vähän ovela. Minusta on täysin selvää että suomalaisilta näitä arvoja juurikin puuttuu.
 
Täysin totta, tässä on se Suomalaisten heikkous. Toisaalta jos valmennustyyliä muutettaisiin nyt täysin päinvastaiseksi, niin seuraavat 10-15 vuotta menisi röytäen ilman mitaleita kokonaan, eikä silti olisi mitään takeita että muutos olisi parempaan päin. Ehkä tässä asiassa, mutta kokonaisuuden kannalta ei välttämättä.
 
Miksi Suomi silti pärjää kohtalaisesti vaikka emme oikeastaan osaa pelata jääkiekkoa? 1. Siksi, että jääkiekkoa pelataan vakavissaan alle kymmenessä maailman maassa. 2. Siksi, että jääkiekossa sääntöjen ja säännöntulkinnan kesken on aikamoinen kuilu ja kaikenlaisella kiekottoman pelaajan estämisellä yms. pystyy telomaan vastapuolen peliä. 3. Siksi, että pelikenttä on suhteessa pelivälineen liikkumisnopeuteen erittäin pieni, ja huolellisella taktiikalla ynnä mustelmienottamisella pystyy tukkimaan vastustajan peliä aivan eri mitassa kuin vaikkapa jääpallossa, jossa kenttä on paljon suurempi ja mahdollisia hyökkäyskuvioita paljon, paljon enemmän.
 
Ei ole kyse siitä etteikö täällä osattaisi pelata, vaan pelityylistä. Suomalainen tyyli nyt vaan sattuu olemaan se raskasta työtä raatava joukkueena puolustava tyyli.
 
Montakohan maailmanmestaruutta olisimme voittaneet jos meillä olisi joka kisoissa vuoden 95 jälkeen ollut Tupu-Hupu-Lupu -tason pelikuntoinen ketju? Ainakin viisi.
 
Rehellisesti sanottuna, 95 oli poikkeus joka ei olisi uusiutunut. Herrat Koivu, Peltonen ja Lehtinen, vaikka hyviä ovatkin, eivät ole todellisia tähtiä yksikään, eivätkä koskaan olleetkaan. Heidän avullaan Suomi voitti juuri sen saman syyn takia miksi Suomi pärjää edelleen, he pelaavat sitä samaa tuttua joukkuepeliä, eikä yksilöpeliä. Vaikka on silti myönnettävä että Suomen mittapuulla Koivu ja Peltonen ovat molemmat hyökkäyspään eliittiä. Heidän ylimääräinen vahvuus, jota Suomella ei sittemmin ole ollut, oli se että he pelasivat yhteen todella hyvin. Tämä on asia jota Suomen valmennustyylillä pitäisi tapahtua useammin, mutta kiitos tuon kaikki pelaa asenteen, ei näin tapahdu. Tässä olisi mielestäni petrattavaa, jos vaan mahdollista aina pitäisi olla parhaat vapaana olevat miehet kisoissa, vaikka olisikin turhanpäiväinen Karjala turnaus tms kyseessä.
 
En mä takerru siihen ettei meijän vahdit ole Hasekeja mutta se on mielekästä sanoa, koska etupäässä vahtejahan me on tuotettu viime vuodet joten kai sieltä vois odottaa jotain superia, edes siltä puolelta.
 
5-10 vuoden sisällä näitä pitäisi alkaa jo olemaankin, Rinne vaikuttaa jo nyt olevan NHL:n eliittiä. Aika näyttää onko tämä kausi vain lyhyt tähdenlento, vai onko Rinteestä oikeaksi tähdeksi, muista puhumattakaan.

velipesonen: En mä takerru siihen ettei meijän vahdit ole Hasekeja mutta se on mielekästä sanoa, koska etupäässä vahtejahan me on tuotettu viime vuodet joten kai sieltä vois odottaa jotain superia, edes siltä puolelta.
 
Tällä kaudella Rinne oli torjuntaprosenteissa ja päästettyjen maalien keskiarvossa toisena, Kiprusoff voittotilastossa kärkipäässä niinkuin viime kausina muutenkin. Kipperillä on myös se Vezina ja Jennings palkintokaapissaan, Bäckströmillä myös tuo Jennings-trophy. Niemellä tietysti Stanley Cup.
 
Mikä se nyt olis sellasta superia että sullekin kelpaisi?