Voi että kun tulee niin hyvä mieli näitä muistellessa. Ja kommentoinpa minäkin jotain: Rölli oli ihan paras ja Ansa ja Oiva, Prätkähiiret, Muumit tietysti ja se "varokaa heikkoa jäätä"- juttu pikku kakkosen lopussa talvella. Tämä heikot jäät -juttu oli aivan mieletön. Jotenkin olin yhtäaikaa haltioissani ja peloissani. Ne äänet... visuaalisestikin se oli aivan uskomatonta. Näin minulle. Ja tuli muuten aika hyvin pysyttyä poissa heikoilta jäiltä. Yksi nuoruuden lempparisarjoistani 90-luvulla oli Aikahyppy - Quantum Leap. Sam Beckett matkusti ajassa ja joutui aina ties kenen tyypin hahmoon. Jotain piti tehdä ja taas päästiin eteenpäin. Tämä oli todellakin yksi lemppareistani! Eihän sarja ehkä "taidearvoiltaan" yms. mikään mestariteos ollut, mutta kylläpä osasi pikku-meikän mielenkiinnon valloittaa! Ne Samin ilmeet, joutuessaan johonkin uuteen aikaan ja ruumiiseen, olivat kyllä aika mahtavan pricelesseja. Vai mitäpä tuumaisitte, kun löydätte yhtäkkiä itsenne hävittäjän puikoista jossain neljän kilsan korkeudessa, tietämättä edes keitä olette! Toinen sarja jonka haluaisin nähdä uudestaan on Brisco County Jr. Tämäkin oli jotain todella hienoa. Sarjan huumori oli aivan mahtavaa, ja Sokrates oli yksi symppiksimmistä olennoista tv-maailmassa. Bruce Campbellin karisma oli super. Muistan kaiketi ikuisesti sen kohtauksen, jossa neljä pyssymiestä uhkasi Briscoa, neljästä eri 'pääilmansuunnasta'. Brisco odottaa, ja odottaa, ja SYÖKSYY MAAHAN LAUKAUSTEN HETKILLÄ! Haha, kaikki neljä pahista ampuivat toisensa! Sen ranskalaisen linnaseikkailun muistan minäkin. Todella pelottavalta tuntui osa niistä tehtävistä, kuten vaikkapa pilkkopimeässä narua seuraaminen ja käden tunkeminen jonnekin myrkkyhämähäkin pesään. Yääh. Siinä taisi lopussa tosiaan olla kultaa jaossa, mutta eikös ennen sitä ollut häkin takana aimo kasa leijonia. Mutta mikä ihme oli Sandokan? Luulen olevani kyseisen sarjan esitysaikakauden laps, mutta miksen muista tätä? Näitä tulee koko ajan mieleen! Muistaakos kukaan Zorroa!? Ei hemmetti että se oli kova sarja, aina juostiin pihalla pajusta tehdyt puumiekat kädessä ja leikittiin Zorroa. Jos tää tosiaan on se ihmis-Zorro eikä mikään piirretty, niin muistan. Hauska sarja. En nyt ole aivan varma millon tätä näytettiin, mutta muistaakseni äitiä tarviin tuohon aikaan tekstityksiä lukemaan, ne kun meni niin nopiaa tahtia. Sitten kun teksteissä alkoikin pysyä itse mukana, oli tyydytys mitä suurin! Äärirajoilla, Wilhelm Tell, Bettyn porukka, Onnenpyörä, Megavisa, Jyrki, Ruusun aika, Beavis and Butthead... Noppapotti kans. Vaikka olikin aivan kauhee. Wilhem Tellin muistan ehkä jotenkuten. Mutta Äärirajoilla oli loistava. Todellakin sai monesti hermopelkoisena mennä nukkumaan, ellei jopa hulluuden partaalla. Sinällään ehkä paljon kökköäkin mahtui mukaan, mutta kyllä pienelle pojalle kelpasi. Eräs skenaario on vielä erityisen hyvin muistissa: Avaruusalus, tai sen hätäkapseli, oli tehnyt kaiketi pakkolaskun jonkin planeetan pinnalle, joka taisi olla lähinnä merta tai järveä. Astronautti siellä sitten kyhjötti kelluvassa pelastusteltassaan ja rukkaili laitteitaan, ulkopuolella ammotti suunnaton pimeys ja aaltojen kohina. Jotenkin vaikuttavimpia sicifi-maailman esiintuonteja, mitä minulla mieleeni on jäänyt. Onneksi joku ehti myös jo mainita Kaislikossa suhiseetkin. Se oli kyllä aivan mahtava. Konna kaasutteli autoillaan ja ihqn rikas ja höpsö, ööh... olikohan se vesirotta ja mäyrä, vai ketkä jotka toistensa luona teetä litkivät. Mukavan verkkainen fiilinki (siis ainakin silloin kun Konna ei pistänyt asioihin vauhtia, jotka muuten nekin oli mahtavaa) oli sarjassa, tarinat aivan mahtavia. Lapsena noista piirretyistä minulle se ehkä kaikkein tärkein oli kaiketi Babar. Babarin tarinan alkukin oli jo niin koskettava, etten kyllä paljoa ole vastaavaa sen jälkeen telkkarissa tai teatterissa kokenut. Ja Babarista kehkeytyikin kuningas, aito ehta norsujen kuningas! Ja mahtava isäkin. Ja sillä oli aivan upea linna. Siellä ei tainnut paljoa norsunluukoristeita olla. Niin, nykyään tuotetut lasten- ja nuortenohjelmat vaikuttavat kyllä todella surkeilta ja sisällöltään köyhiltä. Tietystikin lasten kai katsotaan nykyään olevan niin kovasti noiden coolien ja kimaltavien asioiden perään, että piirretyistäkin tullut jotain hemmetin isoa markkinapelleilyä. Olipa aikoinaankin tosin vauhtia ja 'kewliyttä', kuten Prätkähiiret (no ok, ehkä jo vähän uudempaa aikakautta) ja mäkkaiverit, mutta niissä sentään vielä aisti jonkinlaisen paneutumisen ja ylepyden, mitä niihin oli pistetty. Yksi tekijä, mikä varsinkin nykypiirretyissä ja -animaatioissa ärsyttää, on niiden suht surkea toteutus. Kyllähän nyt eletään 2100-lukua, mutta eipä ne superfuturistiset värit ja muut oikein miellytä. Vielä enemmän vikaa on äänimaailmassa. Jos sarja on ulkomaalainen, on siinä vielä ehkä vähän hyvääkin, mutta nuo suomeksi dubatut ovat aivan hirvittäviä! Jotain hemmetin teinejä höpisemässä typerällä äänellään typerää nykysuomi-mongerrusta, oksettavaa. Katsoin yhden jakson Transformereita tässä yks päivä, ja että kuinka se Optimus Prime- toistelu alkoi ärsyttää. Opettelisivat oikeasti puhumaan. Ja tunnusmusathan on nykyään ihan perseestä jo laajaltikin. Pitää vielä sanoa, että mielestäni ei kuitenkaan ole syytteleminen japanilaisia. Animet on oikeesti ihan hyviä ja sisällöltään rikkaita, siis jopa monipuolisia tekeleitä. Eipä Suomen teeveessä niitä paljoa edes näe, ei varsinkaan mitään hyviä. Ja nekin mitä täällä näkee, nekin nyt ovat vähän enemmän pikkunuorten kuin ihan lasten ohjelmia. Ja eniten siis kusee se suomenkielinen toteutus. Mutta kylläpä on meikän silmissä melkonen aukko suomalaisessa lasten- ja nuortenohjelma-annissa. Ei hemmetti, ei tätä allekirjoitusta jaksa tässä pitää. |