Media ja viihde ›

Revolver
 
Guy Richie on nero. En jaksa syvällisempää arvostelua kirjoittaa, katsokaa kyseinen pätkä itse.
 
5/5

X2
 

 
Olisi riittänyt, jos pelkästään Ryhmä-X:ää olisi kunnioitettu, mutta mentiin pidemmälle, ja tehtiin täydellinen elokuva. Sijoittuu trilogiassa keskelle, mikä on yleensä se kaikista paras paikka. Ei voi mitään, minun mielestäni tämä on esimerkillisen hieno elokuva. Paljon ihailtavaa ja hienoja asioita, joita ei heti edes huomaa. Singer on itse todellinen fani, ja sen huomaa. Lisäksi mies osaa tehdä hienoja elokuvia (Epäillyt) - joten mitäpä tässä. Tässä elokuvassa on minulle aivan kaikkea. Melkein tuli jopa poru, tunteellistakaan puolta elokuva ei syrji sitten yhtään. Niin hienosti hahmoja on kohdeltu ja herätetty henkiin ruudulle, ettei voi kuin olla kiitollinen että tämä pätkä on tehty, ja että nimenomaan Singer teki X1:n ja X2:n. Kyseiset elokuvat ovat myös esimerkkejä näyttelijävalinnoista. Kyllä minua saa vähän itkettää lopussa, jos kerran Wolverinekin tirautti, EI SE TEE MUSTA YHTÄÄN VÄHEMPÄÄ MIESTÄ, SAATANA!
 
ps. ei tällä mitään väliä ole sikäli, mutta tässä on maailman parhaimman näköinen naispahis. aivan tajuttomat silmätkin on saatu tehtyä hänelle. kaikkien pahistyttöjen äiti.
 
Arvosana: *****

Jarhead. Ihan hyvä 8

The Dead Zone ****
 
Pitkästä aikaa takaisin Cronenbergiin, vielä muutama odottaa hyllyssä. Stephen Kingin kirjasta tehty elokuvasovitus vuodelta 1983, pääosassa Christopher Walken. Ja olipahan muuten koskettava leffa. Joojoo, hämmästyttäviä tapahtumia sitä pieneen kylään tuollaisessa aikavälissä mahtuukin, mutta siltikin. Tykkäsin. Tää kosketti mua!
 
Ja aika kaukana edellisistä katsomistani tarkoituksellisen iljettävistä Cronkkuleffoista. Mutta samaa teemaa tavallaan edelleen, paitsi päinvastoin kuin aiemmissa; fyysisen tapahtuman seurauksena syntyy yliluonnollisia henkisiä ominaisuuksia.
 
Ja kuinka Martin Sheenin naamavärkki näyttikin vaalijulisteissa George W Bushilta. Ei voinut olla ihmettelemättä.

Katsoin eilen Spinal Tapin, mahtavaaa... ja numero 9

Silent Hill
 
Ennakkoluulot jylläsivät ennen elokuvaa aika lailla ja pelotti melkein se miten pahasti loistava peli olisi saatu ryssittyä elokuvaversiona. Niinhän se yleensä menee että elokuvasta tehdään huono peli ja päinvastoin. Elokuva alkaa juuri niin kuin arvata saakin. Vähään aikaan ei tajua mistään mitään ja sitten kun pääsee juonen päästä kiinni niin kaikki menee ylösalaisin. Kuulostaako tutulta? Silent Hill - pelisarjaa pelanneille tämä on tuttuakin tutumpaa ja meno jatkuu elokuvassa samanlaisena.
 
Minulle tuntematon Radha Mitchell näyttelee Rose Da Silvaa, joka kadottaa tyttärensä Silent Hillin epäilyttävään kaupunkiin. Tyttö vilahtelee aina silloin tällöin ja johdattaa Rosen keskelle painajaismaisia tapahtumia. Sankka usva laskeutuu, summeri alkaa soida jossain ja pimeys valtaa kaupungin. Seinät valuvat kaikkea paskaa ja hirviöt kömpivät koloistaan. Kaverinaan Rosella on isorintainen moottoripyöräpoliisi Cybil Bennett (Laurie Holden) joka antaa tulivoimaa ja kinastelee. Kaksikko törmääkin jo melkein heti alkumetreillä yhteen hienoimpaan hirviöön ikinä, Pyramid Headiin. En tiedä mikä tuossa oliossa karmii mutta joku se on ja melko harvinaista. Juonesta on turha paljastaa enempää, sillä kaikki muuttuu aika totaalisesti kun karmivia flashbackeja alkaa tulla menneisyydestä.
 
Elokuvana Silent Hill on sekava. Psykologinen kauhu on jo kauan ollut japanilaisten alaa ja tässäkin sitä yritetään kovasti. Elokuva kerää silti enemmän meriittejä visuaalisella puolella, joka on loisteliasta. Helvetinvisiot ovat todella näyttäviä ja varsinkin elokuvan loppuvaiheet saavat melkein haukkomaan henkeä. Sitten asia joka koskee elokuvan kerronta, joka on värimaalilmaa, kuvakulmia, kamera-ajoja, dialogia ja kaikkea mahdollista myöten kuin suoraan peleistä. Tuleekin tunne että katsoo pitkitettyä Silent Hill - välidemoa paremmilla grafiikoilla. Muutama kohtaus on ripattu jopa 1:1 suoraan pelistä. Tämä on toisaalta hyvä asia ja toisaalta huono. Fanit tykkäävät bongata tuttuja detaileja mutta peleihin tutustumattomille se saattaa käydä rasitteeksi. Elokuva kun ei liikaa muutenkaan selittele vaan pelaa sen varassa että katsoja tuntee jo valmiiksi tapahtumien taustat. Erikoismaininnan saa vielä äänimaisema joka on saman herran käsialaa kuin peleissäkin. Se luo kaikessa räkäisyydessään ja vainoharhaisuudessaan 65% elokuvan tunnelmasta.
 
Elokuvan ikäluokituksesta en vielä tiedä mutta kyllä ehkä K-16 voisi olla paikoillaan. Ihmisiä revitään kahtia, poltetaan lähikuvassa elävältä ja sen semmoista. Toisaalta nämäkin kauheudet on tehty, jos ei nyt siloitellusti niin ainakin hyvällä maulla. Verellä ei lutrata liikaa, joka on selkeä plussa. Aseellakin ammutaan vain muutama hassu laukaus joten pääpaino jää riehumisen sijasta kuitenkin kummittelulle. Pariin otteeseen alkoi kaivata ohjainta käteen että perkele minä näytän miten tässä edetään. Kriitikot tulevat tämän varmasti haukkumaan mutta pelien ystävät löytänevät perille. Loppu on yhtä arvoituksellinen kuin peleissäkin, joten jatko-osaa odotellaan.
 
****

Carnation:n kirjoittamalle Thin Red Line-arvostelulle ei voi muuta ku antaa komppia.

9 рота/9. komppania
 
Lähtöasetelmat tämän leffan katsomiselle ovat vähintäänkin mielenkiintoiset; tositapahtumiin pohjautuva venäläinen elokuva kertoo Afganistanin sodasta nähtynä nuorten vapaaehtoisten silmin. Leffa oli jättimäinen menestys Venäjällä, tuotannossa on mukana suomalainen Matila/Röhr ja leffan CGI:t ovat suomalaisen porukan tekemät.
Valitettavasti kuitenkin käy nopeasti selväksi, että komean ulkokuoren alta ei löydy juurikaan mitään. Kaikki on jo nähty niin monissa jenkkien vastaavissa sankarikertomuksissa. Tarina on yksinkertainen ja klisheinen, se nyt on vielä anteeksiannettavissa, koska tarina pohjaa todellisiin tapahtumiin. Kuvaus on komeata, mutta voih, niin tylsää ikiaikaisine hidastettuine kuolemineen ja bensaräjähdyksineen. Pahinta elokuvasssa on paperinohuet henkilöhahmot, joita kohtaan on vaikea tuntea minkäänlaista sympatiaa edes heidän kuollessa. Näyttelijäsuoritukset eivät muutenkaan juuri pääse häikäisemään.
Reilu parituntinen kuluu ihan mukavasti tätä katsellessa. Se johtuu lähinnä elokuvan eksoottisuudesta ja tapahtumien historiallisista taustoista. Elokuva ei siis ole varsinaisesti huono, mutta jätti tyhjän fiiliksen. Jos tätä tuotettaessa ei olisi ajateltu pelkkää lippukassamenestystä ja oltaisiin enemmän panostettu omaperäisempään toteutukseen, olisi kasassa ollu mahdollisuudet vaikka mihin.
***

Beyond The Sea ****
Oho, tämä tuli vähän niin kuin puun takaa. Kevin Spaceyn pääosittama, ohjaama ja osaksi myös käsikirjoittama ja tuottama elämäkertaelokuva Bobby Darinista. Aika perinteisellä otteella tässä käydään läpi menestyksen ylä- ja alamäet, mutta voi luoja mikä imu niissä musiikkikohtauksissa onkaan. Kaikesta huomaa että Spacey rakastaa aihetta ja tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Hämmästyttävintä tässä on sekin, että Spacey itse tulkitsee erittäin sujuvasti jokaisen elokuvassa kuultavan Bobby Darin -ikivihreän. Vakuuttavaa jälkeä kertakaikkiaan, sillä myös ajankuva on onnistunut. Elokuvassa on koskettavatkin hetkensä, mutta päällimäiseksi elokuva jättää mukavan rennon hyvänolon tunteen ja mikä tärkeintä, tämä svengaa. Suosittelen kaikille. Bobby Darinin musiikki ei ollut mulle lainkaan tuttua, mutta kyllä tämä vei mukanaan. Aivan mainio elokuva, täytyypä hankkia jostain Darinin levyjä!
 
Three Extremes (Saam gaang yi) **½
Ja nyt jotain aivan muuta. Keveän viihdepaketin jälkeen pureudutaan aasiakauhun syövereihin tässä episodielokuvassa, joka koostuu minulle tuntemattoman Fruit Changin, Oldboylla katsojaa munille potkaiseen Chan-wook Parkin ja kauhukakara Takashi Miiken ohjaamista pätkistä. Kolme enemmän tai vähemmän sekoa ja sairasta tarinaa siis nähdään, mutta olihan tämä ainakin mulle karvas pettymys. Saattaa johtua siitä että olin liian väsyneessä ja olotilassa tai että kaikki aasiakauhu yms. alkaa tulla ja korvista ulos. Tai sitten tämä on oikeasti keskinkertainen, koska odotin tämän olevan enemmän puhdasta kauhua. Nyt näissä tarinoissa risteillään vähän siellä sun täällä, yleensä poskettoman tylsällä tavalla. Kerronta tuppaa olemaan liian usein sen verran hidastempoista haahuilua.
 
Selkeästi parhaiten onnistuu Chan-wook Park, vaikka hänen episodinsa Cut ei mitään varsinaista kauhua olekaan. Kieroa huumoria ja ahdistusta silti piisaa, tämän katsoisin mieluusti toistamiseenkin näistä kolmesta. Cut = ***½
 
Changin Dumplings jätti kylmäksi, en oikein jaksanut pitää aivoja mukana tässä pätkässä. Kaikki aasiahöpöhöpö on sikälikin mielestäni rasittavaa katsottavaa, ettei hahmoja/näyttelijöitä erota juurikaan toisistansa, ellei pääosissa ole sitten poikkeuksellisen tuttua näyttelijää. Tässäkin tuli välillä mietittyä että "kuka mitä hä?". Dumplings = **½
 
Ja sitten päästäänkin siihen viimeiseen, eli itse Takashi Miiken nikkaroimaan Box-osioon. Mutta voi helvetti kuinka tympeän laahaavaa ja pitkästyttävää soopaa se onkaan. Minä ainakin rukoilin koko ajan että lopu jo, ei tätä jaksa katsoa. Takashi Miikeä kyllä hypetetään joka paikassa, mutta mulle tutustuminen miehen tuotantoon on jäänyt aika vähäiseksi. Mitään sen kummempia shokkiefektejä tai Miikelle ominaista ultimaalista kipeyttä ei Boxista paljoa löydy, mutta tavallaan sellaista toivoi koko ajan edes vähän herättelemään katsojaa. Varmaan joku Miike-fanipoika tästäkin tykkää, mutta mulle tämä oli ainoastaan tylsä. Box = *½

Saattaa johtua siitä että olin liian väsyneessä ja olotilassa tai että kaikki aasiakauhu yms. alkaa tulla ja korvista ulos.
 
Musta tuo Three Extremes oli myös ihan älyttömän tylsä. Jotain näitä Kaunoja ja Ringuja on näkemättä, mutta enpä ole vielä yhtään hyvää Aasiahorroria nähnyt.
 
Varmaan joku Miike-fanipoika tästäkin tykkää, mutta mulle tämä oli ainoastaan tylsä. Box = *½
 
Etsis sellainen leffa käsiis ku Happiness of the Katakuris. Tossa jotain lätinää siitä, sivun viimeisessä kirjotuksessa:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … 9003&o=1500�p3607955

Musta tuo Three Extremes oli myös ihan älyttömän tylsä. Jotain näitä Kaunoja ja Ringuja on näkemättä, mutta enpä ole vielä yhtään hyvää Aasiahorroria nähnyt.
 
Musta se eka Ringu on hyvä ja olen mie kai jonku Ju-On: The Grudgenkin katsonut, mutta tosiaan menee jo maku tästä hommasta kun joka ikisessä aasiahorror-filmissä on tätä "mulla on kalpee iho ja tukka silmillä, narsk narsk olen aave" -kierrätystä. Eikö niillä ole muka muunlaisia aaveita? Okei, eihän tossa Three Extremesissä ihan sille linjalle lähdetty, mutta muuten vain yleistäen. Ja sitten jos luulee katsovansa kurkkuakuristavaa kauhua, niin sieltä tulee jotain hidastempoista draamaa. Tuo joku Ju-on: the grudge minkä katsoin ei ollut todellakaan tarinaltaan mikään kummoinen, mutta olihan siinä kyllä pelottavia kohtauksia. Silloin en vielä ollut saanut yliannostusta siitä kauhistelusta niin siitä pystyi nauttimaankin, nykyään sitä on aika skeptinen ja kyyninen näiden aasiahorrorien suhteen.
 
Etsis sellainen leffa käsiis ku Happiness of the Katakuris. Tossa jotain lätinää siitä, sivun viimeisessä kirjotuksessa:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … 9003&o=1500�p3607955
 
Tattis, kuulostaa mielenkiintoiselta pläjäykseltä. Onhan Miikellä noita elokuva mitä pitäisi katsoa, kunhan vaan jostain saisi käsiinsä. Ei viitsi ostella sikaa säkissä ja warettaminenkin on vähän kyseenalaista (tai sitten ei ;). Audition ja Ichi The Killer on tullut katsottua ja otin juuri kaverilta lainaan One Missed Callin joka täytyy zoomailla tässä joku päivä. Izoa yritin muuten joskus tsekkailla, mutta meni niin yli hilseen koko touhu ettei mitään rajaa.

Musta se eka Ringu on hyvä ja olen mie kai jonku Ju-On: The Grudgenkin katsonut, mutta tosiaan menee jo maku tästä hommasta kun joka ikisessä aasiahorror-filmissä on tätä "mulla on kalpee iho ja tukka silmillä, narsk narsk olen aave" -kierrätystä. Eikö niillä ole muka muunlaisia aaveita? Okei, eihän tossa Three Extremesissä ihan sille linjalle lähdetty, mutta muuten vain yleistäen. Ja sitten jos luulee katsovansa kurkkuakuristavaa kauhua, niin sieltä tulee jotain hidastempoista draamaa. Tuo joku Ju-on: the grudge minkä katsoin ei ollut todellakaan tarinaltaan mikään kummoinen, mutta olihan siinä kyllä pelottavia kohtauksia. Silloin en vielä ollut saanut yliannostusta siitä kauhistelusta niin siitä pystyi nauttimaankin, nykyään sitä on aika skeptinen ja kyyninen näiden aasiahorrorien suhteen.
 
Ne on vähän jääneet kiinni siihen ajatukseen, että pikkulapset ei ole yleensä pelottavia, mutta hei, vähänkö pelottavaa, jos joku niin viaton ja suloinen onkin yhtäkkiä paha! Ja toiseksi, noissa näkemissäni pätkissä on aina jotain yliluonnollista mukana, mikä ei sinänsä välttämättä huono asia ole, mutta mua ei ainakaan semmoset pelota. Ihmiset ne on, jotka on pelottavia.
 
Tattis, kuulostaa mielenkiintoiselta pläjäykseltä. Onhan Miikellä noita elokuva mitä pitäisi katsoa, kunhan vaan jostain saisi käsiinsä. Ei viitsi ostella sikaa säkissä ja warettaminenkin on vähän kyseenalaista (tai sitten ei ;). Audition ja Ichi The Killer on tullut katsottua ja otin juuri kaverilta lainaan One Missed Callin joka täytyy zoomailla tässä joku päivä. Izoa yritin muuten joskus tsekkailla, mutta meni niin yli hilseen koko touhu ettei mitään rajaa.
 
Audition = tylsähän se oli
Ichi the Killer = ei ollut kai hirveästi sisältöä? en muista juonesta mitään, muistan vain useita niistä lukuisista väkivaltakohtauksista
Izo = aluksi vaikutti hauskalta, mutta ei jäätelökään hyvää ole, jos sitä kaksi tuntia putkeen syö
 
Niin ja tuota Katakuris-leffaa pitäis löytyä ihan Makuunistakin ettei tartte latailuun turvautua.

Musta tuo Three Extremes oli myös ihan älyttömän tylsä. Jotain näitä Kaunoja ja Ringuja on näkemättä, mutta enpä ole vielä yhtään hyvää Aasiahorroria nähnyt.
 
Omasta mielestäni Phone oli aika hyvä.

Star Wars: Episode IV
 
No mitä muuta voisi sanoa, kuin että klassikko. Pelkästään Han Solo saa minut kuolaamaan Tähtien Sodan perään. Kuitenkin trilogian heikoin elokuva.

Star Warsseja on katteltu täälläkin viimeksi, episodit II ja III katoin putkeen. Kakkonen (jonka olin kerran aiemminkin nähnyt) nyt oli vähän semmoista rakkausromantiikkamössöä enempi, mutta näin peräkkäin kateltuna ihan hyvä johdanto tuohon kolmoseen (jonka näin nyt vasta ekaa kertaa), josta tykkäsin jo paljon enemmän.
 
Synkkä meininki, hienoa. Hiukan sekava kokonaisuus ehkä, liikaa "ylimääräisiä" hahmoja mukana. Aika pökkelöä näyttelemistä mahtui mukaan taas, mutta semmoista se varmaan helposti tahtoo olla, kun sinikankaan edessä pitää jutella mielikuvituskaverille, joka myöhemmin tietokoneitse lisätään mukaan kuvaan...
 
Vader Ultimate Pahiksena (siis originaalitrilogiassa) tietyllä tavalla hiukan menettää hohtoaan nyt, kun voi alusta asti seurata MITEN kiltistä pikkupojasta tuli Galaksin Kauhu. Mutta Palpatine sitten taas... aah! "POWER! UN-LIMITED POWEEER!" Jumaliste, tuo kohtaus nosti kyllä olemattomat niskakarvani pystyyn!
 
Sanoisinpa tällä erää, että taisi olla uuden trilogian paras leffa tämä viimeinen. Punoo kaikki langat mukavasti yhteen, myös vanhan trilogian kanssa, jos ei nyt ruveta nipottamaan pienistä ristiriitaisuuksista siellä täällä.
 
Ei nämä uudet kuitenkaan millään vedä vertoja noille vanhoille, kun ne on ensikertaa silloin joskus juuri sopivassa iässä tullut nähtyä. Pitää varmaan joskus lähitulevaisuudessa taas katsoa nekin kaikki putkeen.
 
E: Jaajuu, jotain arvosanoja piti kans antaa. Sanotaan nyt vaikka 8+ II:lle ja 9- III:lle.

^^ noissa Star Warseissa on muuten melko ironista se, että vaikka George Lucas on itse tuon koko maailman luonut, parhaat SW-elokuvat ovat muiden kuin Lucasin itsensä ohjaamia. Ehkä Lucas on sitten ohjaajana ihan perseestä, paitsi että onhan se New Hope edelleen mainio. Siltikin Imperiumin Vastaisku ja Jedin Paluu pistävät kaikkia muita osia turpaan helposti.

Tuli viikko sitten katsottua tuo pre-trilogia täälläkin.
 
Star Wars: Episodi 1 & 2:
 
Tavallisestihan hyvä elokuva on hyvä elokuva katsottiinpa se elokuvateatterissa tai mustavalkoisesta matkatöllöstä, mutta Sormusten Herran ohella nämä tekivät kyllä näemmä poikkeuksen.
 
Alunperin katsoin nämä SW-saagan kaksi uutta osaa pienestä tv:stä ja kummallekin pisteytykseni olisivat olleet yksi, tai korkeintaan ehkä kaksi pojoa viidestä kummallekin. Mutta suurella kuvalla ja kunnon äänillä koin todella suuren yllätyksen ja imauduin mukaan seikkailuun.
 
Toisaalta mielipiteen muuttumiseen vaikuttaa suuresti myös se, että alunperin ei tiennyt mitä on tulossa ja kai jo valmiiksi odotti pettyvänsä. Nyt ei tarvinnut toivoa, pelätä tai arvuutella, vaan pystyi hyppäämään mukaan ilman ennakko-odotuksia.
 
Ja tällä kertaa pidin ensimmäisestä osasta oikeastaan huomattavasti enemmän kuin Kloonisodista, vaikka fiilikseni olivat aiemmin täysin päinvastaiset. Kakkososa koetti olla yleisfiilikseltään synkempi, mutta pilasi jatkuvasti tunnelmaa kevennyksillä ja ensimmäisestä trilogiasta kierrätetyillä vitseillä; esim. Jango Fett kolauttaa päänsä aluksensa oveen -> alkuperäisen Tähtien Sodan moka, jossa stormtrooper kolauttaa päänsä oveen. Lucasin selitys: koska stormtrooperit olivat Jangon klooneja, kaikki kolauttelevat silloin tällöin päänsä!
 
***1/2 ja ***
 
Star Wars: Episodi III
 
Okei, ei tämä nyt yksittäisenä elokuvana ole lähellekään neljän tähden leffa, mutta täytyy kompensoida hieman aiempaa teatterikatsannon jälkeistä yhden tähden lyttäystäni. Teatterissa tyttöystäväni nukahteli olkaani vasten ja itsellä teki myös todella tiukkaa pysyä hereillä. Mutta nyt kun nämä kolme ensimmäistä episodia katsoi muutaman päivän sisään, alkoivat ne yllättäen pääosin toimia. Tosin hieman vaivaa se, että Anakinin lopullinen ja dramaattinen pimeälle puolelle kääntyminen käytännössä jätettiin viimeiseen puoleen tuntiin. Ja se lopun "NOOOOOO!" pilasi vieläkin hyvän synkistelykohdan.
 
Muutama aukko jäi kuitenkin vaivaamaan. Mm. Leia muisteli oikean äitinsä olleen surullinen kun hän itse oli pieni, Obi-Wan ei muistanut Leiaa, eikä droideja, sama mies kertoi "virheellisesti" Yodan olleen Jedi-opettajansa ym ym.
 
****
 
^^ noissa Star Warseissa on muuten melko ironista se, että vaikka George Lucas on itse tuon koko maailman luonut, parhaat SW-elokuvat ovat muiden kuin Lucasin itsensä ohjaamia.
 
Kyllä minusta A New Hope on huomattavasti Jedin Paluuta parempi yksittäisenä elokuvana. Saattaa johtua tietty siitäkin, että se on Se alkuperäinen ja Oikea.

Muutama aukko jäi kuitenkin vaivaamaan.
 
Noihin ovat hardcore-fanit luonnollisesti keksineet vaikka minkälaisia selityksiä, vaikka totuushan tietenkin on se, että Georgie-setä ei muistanut/viitsinyt/halunnut tarkistaa kaikkien juonikuvioidensa yhteensopivuutta. Siihen olen kyllä minäkin hiukan pettynyt, ainakin sellaisissa tapauksissa, joissa alkuperäisen tarinan noudattamisen ei olisi luullut tulevan juuri sen kalliimmaksi kuin noudattamatta jättämisenkään. Miksei esim. se Padmé ois yhtä hyvin voinu delata vasta parin vuoden päästä siellä Alderaanilla?
 
Niitä selityksiä ja mielin määrin kaikkea muuta aiheeseen liittyvää löytyy muuten Wookieepediasta:
 
http://starwars.wikia.com
 
Mielenkiintoista luettavaa, moni hämärä juttu selkiytyy kyllä huomattavasti. Mutta toisaalta hyvän elokuvan pitäisi kyllä toimia ihan vaan elokuvana, ilman mitään erillisiä selityksiä ja miljoonan sivun oheislukemistojakin...

Taksikuski 9-
Cape Fear 10
JFK 9½
Casino 9
Jay Ja Silent Bob Strickes Back 10
Rankka Päivä 9-
 
^Laatuleffoja

Fear And Loathing In Las Vegas
 
8½