Media ja viihde ›

MSX:n Salamander oli ihan helkkarin hankala. Sitä me kaverin kanssa pelattiin kaksinpelinä eikä koskaan läpäisty paria kenttää edes vahingossa. PC:llä pelit on olleet enimmäkseen vaikeustasoltaan inhimillisiä, joten ei tule mitään mieleen.
 
E: eikun hetkinen, olihan se Baldur's Gate vaikea. Menetin useaan kertaan hermoni sen siinä olevan vihollisbugin kanssa. Eli jos ensin voitti jonkun taistelun ja lähti ulos kyseisestä paikasta ja meni takaisin niin samat viholliset materialisoituivat sinne uudestaan. Monesti siinä porukkaa kuoli kun oli hädin tuskin selvinnyt siitä taistelusta hengissä.

Atari ST:llä mulla oli semmonen peli ku Chariots of Wrath. Siinä oli kaikenlaisia tehtäviä mitä piti suorittaa, mm. ampua käytävään ilmestyviä örkkejä, tasohypellä ja kerätä jotai esineitä, ja sit lennellä raketilla ja kaataa vihollisia samalla ku iha onnessaa yritti päivittää aseet alukseen. Sit oli Arkanoid-tyylisiä kenttiä valolla ja ilman, peli oli tosi hankala ihan koko ajan, siinä piti muistaakseni koko ajan ehtiä, ei ollu varaa hengähtää hetkeäkään. On siitä aikaa ku tota pelasin viimeks mut muistan ton vaikeusasteen.
 
http://eager.back2roots.org/SSHOT/C/chariotswrath.png
http://www.exotica.org.uk/gallery/games/images/c/ChariotsOfWrath.jpg

siis lost levels on alkuperäinen Super Mario Bros 2. Se näyttää ihan SMB1:ltä, mutta on uusilla kentillä ja isommalla vaikeusasteella. Eivät halunneet vaan julkaista täysin ykkösen kaltaista peliä länsimaissa, joten Nintendolla lisenssoivat Doki Doki Panic -nimisen pelin ja vaihtoivat siihen vähän grafiikoita. Siitä tuli tuo SMB2. Tuo alkuperäinen SMB2 julkaistiin sitten Lost Levels nimellä myöhemmin kun SNES:ille tuli se kokoelma missä oli parannellut versiot noista kaikista peleistä.

Siis mitään sellaista kuin "ykkösestäkin tullutta lost levelsiä" ei ole olemassa.
 
Kiitos infosta... mä luulin tosiaan että se lost levels oli joku SMB ykkösen lisäosa. Muutama vuosi sitten kuitenki pelasin sen SNESillä läpi... oli se muistaakseni haastavampi, muttei ikään ylitsepääsemätön.

Overboard?
 
Hah. Oli vaikea joo. Demoa tahkosin, en muuta ja ei siitä touhusta meinannut tulla yhtikäs mitään. Laivaa oli tajuttoman hankala ohjata ja tykinkuulaa tuli joka suunnalta. Ei tullut edes mieleenikään hankkia itse peliä.
 
Spritepohjaisten pelien taivas, Commodore 64 tarjosi lukemattoman määrän pelejä, joissa ei ollut koskaan hajuakaan mitä piti tehdä ja missä. Miettimisaikaa saattoi olla se viisi sekuntia ja sitten tuli joku mölli ja tappoi. Mieleen juolahtaa sellainen ilmeisesti toiseen maailmansotaan löyhästi perustuva helikopteripeli, Bungelin Bay. Siinä lenneltiin helikopterilla sota-alueen yllä ja eliminoitiin tykkejä. Samalla valmistui satamassa hurjan kokoinen sotalaiva ja kun se oli valmis, alkoi hälytyssummeri soida. Laiva lähti merelle ja se olisi pitänyt tuhota. Sääli vaan, että sataa metriä lähemmäksi ei päässyt, sillä lämpöohjuksia alkoi ropista niskaan hurjalla syötöllä. Hieno peli taitaville pelaajille.
 
Täysin oma lukunsa ovat sitten samaiselle kuuslankulle sävelletyt Falcon Patrol -pelit, joissa lenneltiin kaupunkien yllä hävittäjällä ampuen alas helikoptereita ja toisia hävittäjiä. Välillä piti aina tankata maassa ja lähes poikkeuksetta jokaisen tankkauksen aikana tuli joku hurja ja ampui ohjuksella. Muutenkin viholliskoneet lensivät kauheaa kyytiä ja ampuivat jatkuvasti. Ilmatilaa oli vielä niin kitsaasti, ettei turvaan päässyt hengähtämään hetkekisikään.
 
Ja sitten tuhat ja yksi muuta peliä, joita ei saa juuri nyt mieleen.

Täysin oma lukunsa ovat sitten samaiselle kuuslankulle sävelletyt Falcon Patrol -pelit, joissa lenneltiin kaupunkien yllä hävittäjällä ampuen alas helikoptereita ja toisia hävittäjiä. Välillä piti aina tankata maassa ja lähes poikkeuksetta jokaisen tankkauksen aikana tuli joku hurja ja ampui ohjuksella. Muutenkin viholliskoneet lensivät kauheaa kyytiä ja ampuivat jatkuvasti. Ilmatilaa oli vielä niin kitsaasti, ettei turvaan päässyt hengähtämään hetkekisikään.
 
Vaikeudesta huolimatta nuo olivat silloin lapsena ihan lumoavia pelejä. Oikeastaan mikä tahansa kuusnepalle julkaistu peli ei ainakaan liian helppo ollut. Onneksi on noita masiinoita tallessa 2 kpl ja 128 kaupanpäällisiksi + pelejä se muutama sata.
 
Edit. typo....

Vaikeudesta huolimatta nuo olivat silloin lapsena ihan lumoavia pelejä. Oikeastaan mikä tahansa kuusnepalle julkaistu peli ei ainakaan liian helppo ollut. Onneksi on noita masiinoita tallessa 2 kpl ja 128 kaupanpäällisiksi + pelejä se muutama sata.
 
Edit. typo....
 
Lumoavia kyllä ja riisuttuna kaikesta kimalluksesta ja kikkailusta, mitä nykyään näkee ja tuntuu olevan monissa peleissä se ainoa funktio. Sääli vaan, että lerppujen elinikä on mennyt jo pahasti yliajalle ja ne alkavat hajoilemaan kovenevalla tahdilla. Kasettipeleistä en sano mitään, sillä se itselle omin tapa pelata on kuitenkin lerppuaseman kanssa.
 
Ja ei olleet liian helppoja ei. Ainoa helppo, joka tulee nyt mieleen oli joku Disney-peli, jossa piti seikkailla Aku Ankalla ja tehdä erilaisia hanttihommia rahan ansaitsemiseksi. Se oli myös melko nopeasti turruttava peli. Yksi esimerkki vaikeudesta on vielä tuo Flight Simulator II, jonka kanssa tuli pähkäiltyä tovi jos toinenkin. Lentokoneen saaminen ilmaan tuntui mahdottomalta ja sitten kun sen sai, oli siellä ilmassa pysyminen vieläkin vaikeampaa. Jäi kovasti mainostetut vapaudenpatsaat sun muut muistomerkit näkemättä.

Spritepohjaisten pelien taivas, Commodore 64 tarjosi lukemattoman määrän pelejä, joissa ei ollut koskaan hajuakaan mitä piti tehdä ja missä. Miettimisaikaa saattoi olla se viisi sekuntia ja sitten tuli joku mölli ja tappoi. Mieleen juolahtaa sellainen ilmeisesti toiseen maailmansotaan löyhästi perustuva helikopteripeli, Bungelin Bay. Siinä lenneltiin helikopterilla sota-alueen yllä ja eliminoitiin tykkejä. Samalla valmistui satamassa hurjan kokoinen sotalaiva ja kun se oli valmis, alkoi hälytyssummeri soida. Laiva lähti merelle ja se olisi pitänyt tuhota. Sääli vaan, että sataa metriä lähemmäksi ei päässyt, sillä lämpöohjuksia alkoi ropista niskaan hurjalla syötöllä. Hieno peli taitaville pelaajille.
 
Se on tarkalleen Raid on Bungeling Bay. Tehtävänä oli helikopterilla tuhota vihollisen tehtaat. Se taistelulaiva piti aina käydä pommittamassa muruiksi ennen kuin se valmistui, ja lähti merelle tuhoamaan pelaajan lentotukialusta. Pakko kerskailla, että pelasin tämän silloin aikoinaan läpi. Aikaa siihen kyllä meni :)
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Raid_on_Bungeling_Bay
 
Suunnittelija on näköjään sama kuin Sim Cityllä.

Se on tarkalleen Raid on Bungeling Bay. Tehtävänä oli helikopterilla tuhota vihollisen tehtaat. Se taistelulaiva piti aina käydä pommittamassa muruiksi ennen kuin se valmistui, ja lähti merelle tuhoamaan pelaajan lentotukialusta. Pakko kerskailla, että pelasin tämän silloin aikoinaan läpi. Aikaa siihen kyllä meni :)
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Raid_on_Bungeling_Bay
 
Suunnittelija on näköjään sama kuin Sim Cityllä.
 
Kyllä sietääkin kerskailla. Itselle oli aina jännin hetki se, kun se taistelualus lähti liikkeelle. Sitä aina odotti ja sitten tuli selkään kunnolla. Jotain masokistin vikaa ehkä havaittavissa? Sotapeleistä tuli vielä mieleen... hmm... ettei taas vaan menisi nimi väärin, Beach Head II, jota pystyi pelaamaan kaksinpelinäkin. Ensimmäisessä kentässä toinen pelasi tykillä ja tulitti toisen pelaamia solttuja, jotka yrittivät tietty räjäyttää tämän sarjatulta ampuvan vehkeen. Ehkä parhaita juttuja tuossa pelissä olivat kuitenkin äänet, sillä sotilaat huusivat mm. I'm hit! osuman saadessaan. Muissa kentissä heiteltiin muistaakseni tikareita.
 
Ehkä kaikkein legendaarisin äänitehoste on kuitenkin Impossible Missionissa, jossa pelaajahahmo huusi sydäntäraastavasti kuollessaan. Ja se huuto kuului pitkään. Äääyyääyyäärhgghhh!
 
E: issa

Karate Kid nintendolla. Jessus.

Ehkä kaikkein legendaarisin äänitehoste on kuitenkin Impossible Missionissa, jossa pelaajahahmo huusi sydäntäraastavasti kuollessaan. Ja se huuto kuului pitkään. Äääyyääyyäärhgghhh!
 
Hoho. Joo, muistan tän. Ja olikos se just tässä, että peli piti geim ouverin jälkeen ladata kokonaan uudelleen, mikä oli tietysti suunnatonta herkkua kasettiasemalla?

Ehkä kaikkein legendaarisin äänitehoste on kuitenkin Impossible Missionissa, jossa pelaajahahmo huusi sydäntäraastavasti kuollessaan. Ja se huuto kuului pitkään. Äääyyääyyäärhgghhh
 
Jumaliste että tuo oli legendaarinen peli. Riitti että osui vihulaiseen, niin peli oli siinä. Silti sitä tuli pelattua vuodesta toiseen, vaikkei läpipeluusta ollut haavettakaan. Jokin niissä silti kiehtoi.

Tämä. Kiitos suuresti. Mielipiteesi pelistä?
 
Eipä oo kokemusta ku demosta. Tais se ihan mukava pikku peli olla. Jotain kymmenen vuottahan siitäkin jo taitaa olla.

Karate Kid nintendolla. Jessus.
 
Hahaha, tää ei ees o vaikeeta peliä nähny...
 
Edit: Niin vaikeita pelejä? Kaikki online strategia pelit. Oikeesti.
Mutta singleplayeri puolelta suomalainen peli "Iter Vehemens ad Necem" on yksi vaikeimmista koskaan. Diablo 1 on kans ihan jees.

Olen sen verran nuorta polvea etteivät konsoli-klassikot ole päässeet minua nöyryyttämään.
 
Ainoa peli tähän mennessä, jossa eteneminen tyssäsi omaan saamattomuuteeni, on ollut Blizzard-klassikko Starcraft. Kaikissa kolmessa kampanjassa jossain välissä tuli niin vaikea tehtävä, että niitä ei ehkä kymmenenkään tunnin hinkkauksella päästy. Perskuta. Lopulta hermot menivät ja juoni selvitettiin häpeällisesti huijaus-koodien avulla.
Lisä-osa masensi entisestään, en päässyt missään n. kolmea tehtävää pidemmälle.
 
Antero

Lemmings vaikeimmalla tasolla.

Hahaha, tää ei ees o vaikeeta peliä nähny...

Edit: Niin vaikeita pelejä? Kaikki online strategia pelit. Oikeesti.
Mutta singleplayeri puolelta suomalainen peli "Iter Vehemens ad Necem" on yksi vaikeimmista koskaan. Diablo 1 on kans ihan jees.
 
Ai ei vai...
http://www.youtube.com/watch?v=9DfdRdOM_B0
 
Suosittelen muitakin Angry nintendo nerdin videoita, joissa haukutaan vaikeita nintendopelejä :P

Battletoads, ihan pirun vaikea.
 
Ei vaikein, mutta ehkäpä rasittavimmasta päästä on PC:n Winter Gamesin ampumahiihto ja murtsikkahiihto. Ei kukaan jaksa rämpyttää puolta tuntia putkeen, kun ne radat on niin helevetin pitkiä.

3D-räiskinnöistä Farcry vaikeimmalla tasolla on aika helvetin hankala. Jo normal-tasolla läpipääsyyn vaaditaan kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja. Vaikeimmalla ei jaksanu montaa kenttää jauhaa ku alko oleen jo nii vaikea. Esim. HL2 vaikeimmalla on minusta huom. helpompi läpäistä kuin Farcry helpoimmallakin.

kuusnepan world gamesissa oli pieni mieli joskus solmussa.myöhemmällä iällä haettiin netistä ohjeet,mut sumopainiin ei oo vieläkään mitään tatsia.se on kyllä todella viihdyttävä laji.lataa kassulta ekaks viis minuuttia,sit ränkätään ilotikkua muka ohjeiden mukaisesti,sit toinen lentää kehästä ulos ja koko peli loppuu siihen!
 
toisaalta siinä on taidettu tavoittaa sumopainin sielu.....tuollaistahan se laji näyttää olevan.:D

Kuusnepan peleissä tosiaan ensimmäinen hohto oli siinä että peli saatiin ladattua, ruuvimeisseli heilui kun kasettiaseman lukupäätä säädettiin. Sitten kun ainakin silloin erittäin pitkältä tuntunut lataus saatiin päätökseen niin vielä olis pitänyt tietää mitä pelissä pitää tehdä. Ja voi kuinka monta joystickiä menikään paskaksi, ei ne kestäneet yhtään mitään.
 
Aiemmin varmaan mainitsin vaikeista peleistä Green Beretin, koitin emulaattorilla pelata ja yhtä kohtaa varmaan pari sataa kertaa yritettyäni (loppumattomat elämät vs. C64:n muutama, huh) luovutin.