Media ja viihde ›

vital: Kokeile High Fidelity
 
High Fidelityn ohella kannattaa lukea myös Hornbyn viimeisin kirja, Juliet, Naked.

Colm Tóibín - Äitejä ja poikia
 
Ytimekkään kerronnan taitajan novellikokoelma. Aihepiirit vaihtelevat taidevarkaudesta syrjäiselle maatilalle, reiveihin tai seksuaali-identiteettiin. Irlantilaisen kertojan kerrotaan mainitaan kulkevan Alice Munron jalanjäljissä. Millaisia ne sitten ovat, siitä täytyy ottaa selvää.

Suosittelen vankasti lukemaan David Lagercranzin kirjoittaman Minä, Zlatan Ibrahimovic -elämäkerran, vaikka jalkapallo ei kiinnostaisi pätkääkään. Ruotsalaisen hyvinvointikunnan törkyisimmältä takapihalta koko kuningaskunnan etupihalle.
 
Tarina etenee sujuvasti. Zlatan aukoo päätään kiitettävästi, jalkapallon huippujen elämästä vuollaan ruotsalais-maahanmuuttaja lastuja. Eikä kirjassa tarvitse kärsiä serkun vaimon huomioista siitä, kuinka päähahmon lahjakkuus oli jo kolmevuotiaana näkyvissä. Näkökulmat ovat Ibran.
 
Suuren Mustanaamion "ole hyvä hyville, paha pahoille"-filosofia toteutuu Zlatanin toiminnassa.

tsugaru: Colm Tóibín - Äitejä ja poikia
 
Ytimekkään kerronnan taitajan novellikokoelma
 
Olen niin hidas ihminen, että en saa novelleista kiinni. Ehkä minussa on jotain vikaa. Ja on.

Tuon Zlatanin mainion kirjan hengessä kandee lukea myös Andre Agassin elämänkerta. Sama meininki siinä. Oikein mielekästä luettavaa, vaikkei niin tenniksestä piittaiskaan. Tosin siinä käy samoin kuin tuon Zlatanin kirjan kanssa, että rispektit ko. urheilijaa kohtaan nousee kohisten.

Nikolai Gogolin Kuolleet Sielut lukaisin tuossa.
 
Mitäpä tuosta sanomaan, ihan helvetin hyvä ja hauska kirja. Joskin lopetukseen ehkä jonkin verran selkeyttä oisin toivonut vielä.

texjazz: Olen niin hidas ihminen, että en saa novelleista kiinni. Ehkä minussa on jotain vikaa. Ja on.
 
Näistä novelleista saa hitaatkin kiinni, uskoisin. Nekin lukijat joissa on jotain vikaa.

Elämä ei ole sitä me elämme; se on sitä mitä me kuvittelemme elävämme, kertoo päähenkilö Gregoriuksen tutkinnan kohteena oleva Prado.
 
Kirjastosta tarttui satunnaisotoksena (ovat muuten mainioita nämä ständeillä olevat kirjat, jotka henkilökunta on laittanut näytille, tulee tartuttua sellaisiin kirjoihin mihin ei muuten tuskin tulisi kiinnitettyä huomiota) Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin.
 
Mahtavaa, että tälläisiä teoksia saa lukea. Sitä vartenhan kirjat ovat. Teos on välillä pakahduttava kaikkine viisauksineen. Mutta kiehtova. Teemat (moraali, yksinäisyys, valta...) ovat aina ajankohtaisia. Ateistinen pappi, lääkäri, joka joutuu pelastamaan ammattietiikkansa vuoksi pahan ihmisen.
 
Lyhyempi olisi toiminut vielä paremmin.
 
Ja elämähän kulkee yksinäisyyttä vältellessä, eikö totta.

Viimeksi luin Nora Robertsin Jäästä syntynyt ja Menneisyyden vangit. Sitä ennen sekalaisen läjän Danielle Steeleä.
 
Nyt kesken DS:n Uusi Aamu. Sitten lukaisen Humisevan harjun uudestaan, viimeksi luettu 15 vuotta sitten enkä tietenkään muista mitään.
 
Ah, kesä ja romantiikka :D

Stuart Clark - Taivaan labyrintti
 
Kirja kertoo 1600-luvun alun astronomien työstä ja taistelusta kirkon valtaa vastaan. Kirkon mukaan Maapallo on liikkumaton keskipiste avaruudessa ja Aurinko ja planeetat kiertävät maata. Kirjassa seurataan Johannes Kepleriä ja Galileo Galileita. Tarina perustuu tositapahtumiin ja on ihan ok luettavaa, jos on kiinnostunut vaikkapa tieteen historiasta.

Kultahattu - F. Scott Fitzgerald
 
Jossain vaiheessa tulee varmaan katseltua tuore elokuva teoksen pohjalta, joten palautin mieleen yksityiskohtia tarinasta arvoituksellisen Jay Gatsbyn ympärillä. Enpä muistanut juonesta paljonkaan, ja syvyyttä löytyi enemmän kuin muistinkaan. Olin pitänyt F:n tuotantoa yhtä köykäisenä kuin kuvaamansa ihmisjoukko eli amerikkalaiset sikarikkaat.

Oikeastaan en tällä kertaa niinkään lukenut, vaan kuuntelin läjän YouTubesta löytämiäni äänikirjoja, englanninkielisiä, tietenkin.
 
Douglas Adamsin "Linnunrata-trilogian" kuuntelin taas, vaikka osaankin sen jo lähes sanasta sanaan ulkoa, sekä suomeksi että englanniksi. Omasta hyllystä löytyy neljä ensimmäistä osaa suomennettuina, joten lueskelin niitä siinä samaan tahtiin; jännä tunne lukea suomennosta samalla kun kuuntelee englanninkielistä alkuperäisteosta ääneen luettuna. Joitakin kappaleita tuntui äänikirjoista kokonaan puuttuvan (ei mielestäni mitään kovinkaan olennaista kuitenkaan), vaan tuskinpa olisin tuotakaan edes huomannut, ellen olisi samanaikaisesti myös lukenut samaa teosta painettuna. Ensimmäisen osan kuuntelin Stephen Fryn lukemana, ja täytyy kyllä nyt sanoa, että miellytti ainakin omaa korvaani jopa enemmän kuin kirjailijan itsensä lukemat muut osat, vaikka eivät toki huonoilta kuulostaneet nekään. Eoin Colferin kirjoittama "trilogian kuudes osa" pitäisi varmaankin vielä jostain etsiä kuunneltavaksi, sillä sekin oli ainakin tavalliseen tapaan luettuna muistaakseni melko hyvä.
 
Toinen mielestäni mainitsemisen arvoinen teos äänikirjana(kin) on Anthony Burgessin A Clockwork Orange. Kieli tuntui alkuun vieläkin aivan käsittämättömältä kaikkine murteellisuuksineen ja venäjästä johdettuine "Nadsat-sanoineen" (mm. tolchock, nochy, litso, korova, horrorshow, millicents, and all that cal), mutta heti kun malttoi lakata yrittämästäkään ymmärtää mitään ja keskittyi vain kuuntelemaan, niin kertojan (muistaakseni kuuntelemassani versiossa Phil Daniels) puhe vei oitis mukanaan. (Elokuvaversion Alex (Malcolm McDowell) tuli kyllä monessakin kohtaa mieleen.) Ja vaikka iso osa sanoista menikin kieltämättä ns. yli hilseeni, niin itse tarinan seuraaminen oli mielestäni siitäkin huolimatta vaivatonta ja nautittavaa. Tiedä sitten paljonko tuohon vaikuttivat kirjan (ja suomennoksen) aiempi lukeminen, tai elokuvan toistuva näkeminen, mutta mielestäni ääninäyttelijä hoiti hommansa joka tapauksessa ihan hiton hyvin. Kuunnelkaa vaikka itse: http://www.youtube.com/watch?v=9m1f2pT0ksw

vital: Kokeile High Fidelity
 
kuinkas sattuikaan, lainassa on. yli puolet luettu.

Mauri Sariola: Viiden tien risteys
 
Tämähän osoittautuikin lopulta oikein mieluiseksi yllätykseksi, sillä en muistanut siitä kerrassaan mitään, vaikka kuvittelin kirjan jo joskus nuorempana lukeneeni, kun se kerran vanhempieni kirjahyllystäkin löytyi. Tämä oli ehkä hieman erilaista Sariolaa, ainakin tällaiselle Susikoski- ym. rikosromaaneihin tottuneelle lukijalle. Tarina sijoittuu pääosin jatkosodan aikaiseen Niinisaloon, upseerikoulun viestintälinjalle, jossa viisi kovin erilaisista lähtökohdista ponnistavaa miestä nousevat pääosiin. Siis sota- ja inttijuttuja, joita en yleensä välitä lukea ollenkaan. Tässä oli kuitenkin jotain kovin mukaansatempaavaa, vaikka tarina tuntuikin jotenkin kovin "irralliselta", ei oikein alkanut mistään, eikä edes johtanut mihinkään. Mutta sellaistahan kai oikea elämäkin useimmiten on, ehkäpä sota-aikana vielä tavanomaistakin enemmän. Varsinaiseksi sotakirjaksi en tätä kuitenkaan luonnehtisi, koska rintamilla ei tässä juurikaan olla, vaan keskitytään kuvaamaan sitä upseerikoulun arkea, jossa varmasti varsinkin sota-aikana taisi ihan oikeastikin olla melko vahva simputuksen sivumaku. Inttijuttujen ystäville tätä nyt ainakin voisin suositella, vaikka tarinat ovatkin jo hyvin suurelta osin vanhentuneita. Hyvin sen jaksoi kuitenkin myös tällainen "rauhan mies" kerran läpi lukea, vaikka toista kertaa tuskin tulee, ainakaan ihan lähiaikoina, jos sitten myöhemminkään. Kertakäyttöviihteeksikin olen kuullut tämäntyylisiä kirjoja joskus sanottavan, mutta ei sen mielestäni tarvitse välttämättä olla mikään loukkaava tai vähätteleväkään sanonta. Paikassaan ihan toimiva kirja.

Andre Agassi - Andre Agassi
Piti tämäkin lukea, vaikka tennis(kään) ei ole urheilulajeista kiintoisin. Mutta hieno kirja on. Lohikäärme sylkee pallot pienen pojan eteen, joka haluaisi kokonaan jotain muuta. Ja tätä muuta hän haluaisi tehdä koko uransa. isä ei halua halata poikaansa -eikä mikään oikein riitä muutenkaan. Agassi kävelee kirjassaan avoimen haavan ympärillä, ei astu kipeimpään paikkaan, mutta melkein.
 
Kotoa kaikki lähtee.
 
Ari Väntänen - Michael Monroe
Miihkali käy elämänsä läpi. Enemmän olisi kaivannut tekstiä Hanoi Rocksien 80-luvusta. Välttää pahimmat jälkiviisastelut. Ja hygieniasta pidetään huolta.
 
Pete Townshend - Kuka olen
Aika hyvin kirjasta selviää, kuka hän on. Rock'n roll -elämä vie pääkohdetta ja läheltä ihmisiä tuhoon tai melkein. Hyvä elämäkerta. Ainakin tässä sarjassa.
 
Seppo Jokinen - Vihan sukua ja Siimamies
Tuli aloitettua Koskinen-dekkarit viimeisemmistä, sitten hypättyä kesän kunniaksi ensimmäiseen. Ei ole elämää suurempaa, ei edes Tammelan toria suurempaa, mutta sujuvaa luettavaa. Ja sitähän dekkarin pitää kesällä olla, eikö totta. Ja toki sankarin pitää olla keski-ikäinen mies naishuolineen ja muine murheineen.
 
Kuten on myös
Markku Ropponen - Kuhala ja yöjuna
Sattumia on niin paljon, että Kuhalan kannattaisi lotota. Naisilla on pitkät sääret ja suutelot tulevat aina yllättäen, mutta onneksi kuitenkin kauniilta (ja halukkailta -kannattaako sitä sanoakaan) naisilta. Keski-ikä vaivaa, kaiken turhuus.
 
----------
Jos haluat kirjoittaa dekkarin, tässä vielä ainekset:
- keski-ikäinen mies
- aviovaikeudet
- naiset pitkillä säärillä, joiden kanssa päädytään ennemmin tai myöhemmin sänkyyn
- karrikoidut pahikset (mielellään hassut nimet)
- viinan juontia
- puujalkahuumoria
- jonkinlainen juoni
- rikos, joka oikeastaan selviää puolivahingossa
- pistä tapahtumat vaikka Ouluun, niin kaikki oululaiset ainakin ostavat kirjasi
 
Näillä aineksilla kun kirjoitat, tulet varakkaammaksi kuin muusikon ketaleena.

David Crosby - Long Time Gone
 
Harva muusikko on käynyt yhtä pohjalla huumeiden kanssa, kuin Crosby ja selvinnyt hengissä. Tätä selviytymistarinaa voitanee pitää rokkielämäkertojen klassikkona. 25 vuotta sitten näitä tämän alan kirjoja ei vielä niin hirveästi julkaistu. Tämä ei olekkaan lähellekkään niin juosten kusten tehty kuin monet nykyään liukuhihnalta tuotetut elämäkerrat. Pidin siitä, että Crosbyn lisäksi kirjassa oli ikäänkuin neutraali kertojaääni, joka välillä kuljettaa juttua eteenpäin. Lisäksi monet tarinan kannalta oleelliset henkilöt pääsevät lausumaan sanottavansa. Suosittelen, jos vastaan tulee.

Alastair Reynolds, pieni lukuputki ollut tässä kevvsällä.
 
Sovituksen kuilu meni viimeksi, ensimmäisenä Prefekti, seuraavana Aurinkojen huone, sitten Jäänpuskijat ja välissä Ilmestysten avaruus, nyt alla on ensimmäinen reynoldskirjani eli Kuilukaupunki.
 
Reynoldsin kerronta on tosi tarttuvaa, eikä voi olla jatkamatta, kun haluaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Voi veljet, päteekö tuo johonkin muuhunkin kirjaan vai. En ota kantaa henkilöhahmojen syvyyteen tai niiden pönkköyteen, mulle ne kelpaa aivan mainiosti. Nuo mystiset ulkoavaruuden asiat mitä Reino käsittelee kirjoissaan, nykii juuri sopivalla tavalla mielikuvitustani. Silkkaa nautintoa jokainen kirja.
 
Ainoastaan Kuilukaupunki hieman tökkii, kun se on niin trillerimäinen. Hassua,että aikanaan 14-vuotiaana sen kuitenkin luin, ja innostuin kirjoista.

Craig Thompsonin Habibi -sarjisromaani tuli kahlattua. Kirja on tiiliskivi, mutta sen lukemiseen meni vaivaiset pari päivää. Tämä on ehkä kaunein sarjis joka on tullut luettua. Kuvitus ja sen yksityiskohdat ovat upeita. Tarina keskittyy kahden päähenkilön enemmän ja vähemmän karuun elämään yhdessä ja erikseen kuvitteellisessa islamistisessa maassa, missä rotuerottelu ja naisviha kukkivat. Kerronta hyppii paljon menneen ja nykyisen välillä heittäen sekaan katkelmia uskonnollisia taruja. Kuitenkin tarina eteni mielestäni selkeästi.
 
5/5

Pekka Pajunen - Various Artists Vol 1
 
Alunperin nettiblogissa julkaistuja tarinoita kirjoittajan suosikkibiiseistä. Kirjaan on valittu parhaat palat. Biisien kirjo on ihailtavan laaja ja joukossa oli muutama ennestään iselleni tuntematonkin biisi. Yhteistä kaikille biiseille on se, että jokaisesta löytyy joku enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen tarina kerrottavaksi. Keskimääräistä kiinnostavampaa fiilistelyä.

Jyrki Koulumies: Moskova, Mullova ja minä. Erinomainen Neukkulakuvaus uutistoimittajan näkökulmasta.