Media ja viihde ›

Klezberg: Lienee kysymyksessä sana zhid?
http://www.jstor.org/discover/10.23 … 70&uid=4&sid=21101382347587
Tuosta tosin saa sen käsityksen että sana oli saanut halventavan merkityksen jo 1800-luvun puolivälissä.
 
Tämä juuri. Tsehovin kaunokirjallisessa tuotannossa nimitystä on käytetty ainoastaan haukkumanimenä, joten melko hämmentävää, että nimitys vuorottelee kirjeissä kääntäjän mukaan neutraalin juutalaisnimityksen `jevrein`kanssa.

Jerry Bloom - Ritchie Blackmore: Musta ritari
 
Joskus näissä artistielämäkerroissa alkupää saattaa olla aika tylsääkin luettavaa, mutta tässä tapauksessa aika mielenkiintoista, koska minulla ei ollut niin tarkkaa käsitystä siitä kenen kaikkien kanssa Blackmore on touhunnut ennen Purplea. Se lista on todella pitkä. Kirjassa pyritään valaisemaan Blackmoren luonnetta pintaa syvemmältä, mikä ei varmasti ole ollut ihan helppo tehtävä, mutta aika hyvin siinä on onnistuttu. Ristiriitainen hahmo, niinkuin monet muutkin suuret taiteilijat. Suomennos ei tökkinyt pahastikkaan. Ihan suositeltava teos asiasta kiinnostuneille.

Antti Tuurin novellikokoelman Maailman kivisin paikka.

Orhan Pamuk - Lumi
 
Asiat ja tapahtumat tulevat lauseissa kuin takapotkulla, kiihkottomasti sekularisoituneen ja uskonnollisen fundamentalistisen maailman levenevässä railossa. Ja rakkaus liukuu siinä railon reunalla, ei tipu, mutta karkaa toiselle puolelle. Niinhän rakkaudessa tavallisesti käykin.
 
Vaikuttava, hitaasti luettava kirja.

Tuomas Marjamäen kirjoittama elämäkertakirja, Simo Salminen - Se se vaan on sillä lailla. Sopii hyvin kirjahyllyyn, Speden, Veskun, Virtas-Jukan ja Kokkos-Eren elämäkertojen viereen.

Keith Richards - Satisfaction, noin sadannen kerran. edelleen loistava opus. Lisäksi lukaisin taas piiiitkästä aikaa Silmarillionin, en muistanutkaan että se alkupään luomiskertomus olisi niin puuduttava, mutta Quenta silmarillionista eteenpäin toimii kyllä mainiosti.

Marco Kososen Ravintola Loppu
 
Henkilöt ja vuoropuhelu ovat paperisia, mutta Ravintola Lopun pääosa varattukin kertomuksen soundtrackille, joka listattu mukaan. Samoila linjoilla kuljetaan varmaankin 2010 julkaistussa Rock`n`Roll Suicide Bar - Lopun aikojen matkakirja.

Bair Irincheev:Talvisota venäläisin silmin.
 
Joteskin ihmetyttää että Suomi jäi kakkoseksi kun lukee kaikkia venäläisten töppäyksiä.
Esim hyökkäykseen siirtyvä divisioona (17000 äijää, muutama sata raskasta ajoneuvoa) eksyy ja sitten kun kärki huomaa että ollaan menossa harhaan (takaisin Venäjälle) ja yrittää kääntyä ja Kannaksen kapeilla teillä ei hyökkäysvaunut ja muut isot motorisoidut vempaimet mahdu toisiaan sivuuttamaan ja sitten koko divisioona seisoo kun kärki on tulossa taaksepäin ja jälkijoukko menossa eteenpäin eivätkä pääse toistensa ohi.

Taisi olla Shakespearen Julius Caesar. Rooma -sarja tiivistettynä noin tuntiin ilman että tyttöystävä huokailee vieressä Markus Antoniusta. Ei nyt silti ehkä ihan Shakespearen mieleenpainuvin teos.

Leif GW Persson - Edunsaajat
 
Jos haluaa ryhtyä dekkaristiksi, kannattaa tämä kirja lukea opetusmielessä poliisin toiminnasta. Muuten kirja on kuivahko.

Peter Ames Carlin - Bruce
 
Tämä kirja lienee yksi eniten odottamistani koskaan ja odotukset olivat sen takia erittäin korkealla. Onhan kirjaa varten haastateltu vaikka ketä Brucen itsensä lisäksi. No täyttyivätkö odotukset sitten? Osittain kyllä, mutta suurimmaksi osaksi eivät. Kirja kyllä käsittelee Brucen perheen historiaa, sekä nuoruus- ja uran alkuvuosia jossain määrin aiempia kirjoja kattavammin, kuten myös tyttöystävät. 80-luvun vaikeita vuosia ja Brucen masennukseen taipuvaisuutta käsitellään myös aiempaa avoimemmin. Silti päälimmäisenä tunteena on pettymys lähinnä sen takia, kuinka vähän haastateltavista, etenkin Brucesta itsestään, on lopulta saatu irti. Onko kirjailija sensuroinut itseään, vai eikö haastateltavista oikeasti herunut enempää? Luulisi, että kirjasta olisi saanut helposti sata sivua laajemman ja sitä myötä hiukan syvemmän. Ihan hyvä näinkin, mutta vielä on se kaikkien aikojen Springsteen kirjan titteli avoin...
 
Eric Meola - Streets Of Fire: Bruce Springsteen in Photographs and Lyrics 1977-1979
 
Tämän kirjan voi ajatella olevan osa Darkness boksia. Kirjassa on saman aikakauden kuvia ja lyriikoita (myös siis The Promise levyn kappaleiden), sekä välissä Meolan muisteluita eri kuvaussessioista. Ihan kiva opus faneille ja erityisesti Darkness On The Edge Of Town friikeille.

Charles Bukowski - Auringonvalo, tässä olen
 
Bukon haastatteluja vuodesta 1963 aina viimeiseen vuonna 1993 tehtyyn. Mies on yksi omia lempikirjailijoitani joten tämä tuli luettua ilman sen suurempia ponnisteluja. Vähän kuitenkin loppupuolella alkoi nyppimään samantyyppiset kysymykset. Bukon kanta esimerkiksi elokuviin ja uusiin runoilijoihin tuli vähän liiankin monta kertaa selville, mutta toisaalta juuri kun lukeminen alkoi muistuttamaan jo työtä, kirja loppuikin. Enemmistö haastatteluista oli onneksi mielenkiintoisia.

Ian Flemming - 007 Elä ja anna toisten kuolla
 
Kevyttä ja harmitonta lukemista. Ei mikään erikoinen pläjäys mutta julkaisuvuotensa huomioiden (1954) agenttiseikkailu kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Ohutta juonta tukevoittaa pakolliset vertaukset Bond rainoihin. Itse elokuvahan taisi edetä vähän eri reittejä ja joitakin kirjan kohtauksia on puolestaan sovellettu muissakin Bondeissa. Ainakin loppuratkaisu on vähemmän typerä mitä samannimisessä elokuvassa.
 
Harmi ettei näitä Bondeja tunnuta koskaan uusittavan telkkarista. Pitäisikö lähettää katsojapalautetta maikkarille niin näkisi tämänkin mestarieteoksen uudestaan.

Neil Young - Waging Heavy Peace: A Hippie Dream
 
Neil Young kertoo itsestään ja elämästään vapaamuotoiseen vähän päiväkirjamaiseen tyyliin sekalaisessa järjestyksessä. Oikeastaan oli tosi kiva lukea pitkästä aikaa tekstiä, joka ei ole niin loppuun asti mietittyä ja editoitua. Vähän niinkuin Niilon musiikkikin siis. Ei välttämättä kaikkien teekuppi, mutta meitsi diggaa raivona. Vaikka olen lukenut lukemattomia kirjoja Neil Youngista, niin silti tämä teos antoi paljon. Johtuen ehkä osittain tuosta kirjoitustyylistä Neilikka paljastaa itsestään enemmän ja syvemmällä tasolla, kuin moni muu omaelämäkerta, joita on tullut luettua. Monesti omaelämäkerroissa on liiaksikin vastoinkäymisten ja ikävien asioiden ruotimista ja muiden haukkumista. Niilo keskittyy positiivisiin asioihin ja tuntuu, että yksi syy kirjan kirjoittamiselle on ollut eräänlainen tribuutti vanhoille jo edesmenneille kavereille. Acknowledgements: I would like to thank all the people in this book and my next book. There can never be enough pages for you. Aika hienosti laitettu.
 
Nauroin, herkistyin, viihdyin. Paras elämäkerta pitkään aikaan.

Cormac McCarthy - Veren Ääriin (Blood Meridian)
 
Kirjailijan väitetysti paras romaani on saanut vihdoin suomennoksensa - lähes 20 vuotta julkaisunsa jälkeen. Kun kyseessä on tämän kaliiberin kirja, kertooko se enemmän suomalaisen lukijakunnan ja laitosten hölmöydestä vain vaan siitä, että kirjan käännöstyö on epäilemättä todella vaativa projekti (kiitokset siis myös suomentajalle!).
 
Muutama sana juonesta; 1800-luvun Lännessä varttuva Poika lähtee kotinsa kurjista oloista entistä kurjempiin oloihin. Matkallaan hän liittyy joukkoon miehiä, joilla on toimeksianto, ja jonka todisteina toimivat intiaanien päänahat.
 
Vaikka olin jo tottunut McCarthyn vaikealukuisuuteen, oli tekstissä sulattamista; sanat ja lauseet ovat kuin tiiliskiviä - kuten joku täällä jo vuosia sitten taisi mainitakin. Tekstin on sanalla sanoen kaunista; korutonta, toteavaa, väkivaltaista, mutta niin tolkuttoman kaunista.
 
Itse en ole erityinen lukijaihminen (enkä tästä löpinästä päätellen kummoinen arvostelijakaan), vuosisaldona yleensä 2-3 kirjaa. Tästä huolimatta olen aivan lumoutunut McCarthyyn. Pulitzer -palkittu Tie on yhä niitä suurimpia kirjoja itselleni ja Blood Meridian or The Evening Redness nousee samaan nippuun, mutta vasta reilun kahden viikon sulattelun jälkeen. Vieläkin velloo fiilis jossa istun kylmässä preerian yössä nuotion ääressä, toisella puolella Tuomari Holden.

Kjell Askildesen: Saari
 
Kirjaston pohjoimaista kirjallisuutta esittelevästä hyllystä poimittu. Tiivistetysti ja liike liikkeeltä kuvataan kolmen henkilön välisiä jännitteitä yksinäisellä majakkasaarella.
 

 
Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan
 
Sofi Oksasen Kun kyyhkyt katosivat palautui lukemattomana kirjastoon. Ei silti, hyvä kirja voi olla sekin, mutta halusin ensin lukea tämän Saksan "Puhdistuksen" eli maan suurimman kirjallisuuspalkinnon saaneen Itä-Berliinin muurintakaista elämää värittävän teoksen. Erityisesti pidän siitä, miten kevyesti kirjassa vaihdetaan minäkertojaa, ajankohtaa ja paikkaa. Henkilökuvaus keskittyessään perin inhimillisiin ja raadollisiin piirteisiin lähentelee tragikomediaa.
 
Toisiin ihmisiin ollaan sidoksissa ärsyyntymisten rajoille asti, kun ilman muitakaan ei pärjää. Tämä ilmenee tavassa, jolla Ruge esittää henkilöiden väliset kosketukset, jotka ovat aina enemmän tai vähemmän etovia tuntemuksia.

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia
 
Eli klassikoilla mentiin taas. Tuntuipas se kovin pitkältä tarinalta, tai tietysti olikin, alun kahdeksattasataa sivua, mutta luin teosta keskimäärin vain n. 15:n sivun päivävauhtia, lähes kaksi kuukautta siis. Toisin sanoen kirja ei tuntunut kovinkaan mukaansatempaavalta, muuten olisin sen jo ajat sitten saanut luetuksi. Päällimäiseksi jäi nyt ehkä mielikuva siitä millaisia hiton mulkkuja tuon ajan (1600-luvun, siis, vaikka kirja onkin kirjoitettu vasta 1800-luvulla) aateliset lopulta olivatkaan köyhempiään kohtaan: ollaan olevinaan niin rikkaita, mutta vuokria tai muitakaan laskuja ei suostuta koskaan maksamaan, vaan mieluummin haastetaan velkojatkin kaksintaisteluun. Eivätkä herrojen muskettisotureitten kunniakäsityksetkään osuneet aivan yksiin omieni kanssa. Ihme öykkäröintiä ylipäätään. En olisi halunnut mistään hinnasta elää 1600-luvulla, etenkään Ranskassa. Kai tässä kuitenkin jotain on, kun niinkin moni vieläkin tuntuu tykkäävän. Ranskaahan en itse osaisikaan riittävästi, mutta lukemani Lauri Hirvensalon suomennos vaikutti sinänsä hyvinkin lukukelpoiselta. Ilmeisesti kyseinen painos oli peräisin niiltä ajoilta, kun kirjoja vielä jaksettiin oikolukeakin ennen painatusta. Lähes virheetöntä tekstiä on kuitenkin aina mukavampi lukea.

Stephen Kingin Cujo.
 
Kirjassa oli muutamia todella hyvin kirjoitettuja kohtauksia, mutta kokonaisuutena tämä ei ollut lähellekään parasta kingiä, jota olen lukenut. Pitkäveteisyys iski aina välillä. Kyllä kai tästä eniten irti saavat koiranomistajat ja pienten lasten vanhemmat.

glx405: Orhan Pamuk - Lumi
 
Asiat ja tapahtumat tulevat lauseissa kuin takapotkulla, kiihkottomasti sekularisoituneen ja uskonnollisen fundamentalistisen maailman levenevässä railossa. Ja rakkaus liukuu siinä railon reunalla, ei tipu, mutta karkaa toiselle puolelle. Niinhän rakkaudessa tavallisesti käykin.
 
Vaikuttava, hitaasti luettava kirja.
 
Lumi tuli kahlattua.
 
Teoksen poliittisuus ja jumala-pohdinnat vähän liikaa minulle, pidän enemmän tätä seurannneista teoksista, Istanbul, Hiljainen talo (julkaistu 1983, käännös 2011), Viattomuuden museo.
 
Tässä teoksessahan jo mainitaan Viattomuuden museo, joka nyt on Turkissa fyysisenä
tilana. Lumi -kertomuksen dokumentaarista otetta vahvistaa se, että kertoja-Orhan tässäkin kuvitteellisesti muistelee päähenkilö-ystäväänsä.
 
Kiinnitin huomiota aivan toisarvoiseen asiaan: vaikka lunta tuprutti tauotta, kukaan ei pudistellut vaatteitaan tai kopistellut kenkiään sisään tullessaan.

Raamattu
 
Sekosin täysin. Siis jumalan poika alensi itsensä ja siksi jumala korotti sen niinku ylimmäksi.
 
Kannattaa siis olla nöyrä vallanpitäjien edessä. Jees kamaa. Kannattaa varata runsaasti perunalastuja tähän. Liikaa sivujuonia jotka ei liity tarinaan.