Media ja viihde ›

Meikä päräyttäis tähän nää perus Disneyn kokoillan piirretyt Dumbot, Leijonakuninkaat yms,

Easy Riderin loppu, mikä tapahtuu niin nopeasti. Vaikka elokuva jossain puolivälin paikkeilla muuttaakin suuntaansa yhteiskuntakriittisempään suuntaan niin silti loppu tulee vähän kuin puun takaa.

Philadelphia täytyy laittaa tähän vaikka aika moni elokuva itkettääkin. Tästä kuitenkin muistan, että leffan loputtua istuin kylppärin lattialla ja itkin silmät päästäni. Taisi koskettaa aika kovasti silloin...
 
Kuolleiden Runoilijoiden Seura itkettää myös jok'ikinen kerta.
 
Spoilaamaan en nyt halunnut ruveta. Kyse on kuitenkin kahdesta laatudraamasta, joten jos niitä ei ole tullut katsottua niin mars mars vuokraamoon!

Clint Eastwoodin Million dollar baby. Nimestään huolimatta (aluksi en vaimon painostuksesta halunnut katsoa tätä, kun arvelin leffan olevan vain jotain hömppäkomediaa) äärimmäisen surullinen elokuva, joka ainakin meikäläisen silmäkulmat sai kostumaan. Eastwood saa elokuvan tulemaan iholle, ihan kiinni. Ja se pelkistetty, olennainen näytteleminen on Eastwoodilla ja Morgan Feemanilla silkkaa neroutta. Hilary Swank on ihana ja koskettava roolissaan.
 
Aitous ja vilpittömyys ovat tämän elokuvan avainsanoja.

Olen aina pitänyt Calamari Unionia jokseenkin surullisena.Isosta laumasta joka lähtee matkaa pääsee perille vain kaksi jotka nekin pettyvät.
 
Ja tietty Zombie Ja Kummitusjuna on toinen,turhan tuttu tarina muusikkopiireissä.

Poistettiin miun kirjoitus, joten tässä uusi:
 
Lilja 4-Ever...tarina äitinsä hylkäämästä nuoresta venalaisestä tytöstä, joka luulee löytäneensä onnen, mutta päätyy ihmiskaupan uhriksi ruotsiin...Oksana Akinshina elämänsä roolissa.
 
Selena...tositarina tytöstä, joka haaveili tähteydestä ja saavutti sen. Viattoman ja kauniin elämän tuhosi manageri/avustaja, joka ampui tähden kesken konsertin. Jennifer Lopez esittää Selena Quintanilla-Péreziä...

Laukaus tehtaalla:
 
http://cdon.fi/media-dynamic/images/product/002/006/2006284.jpg
 
Aidankaatajat:
 
http://www.elitisti.net/fixdb.php?id=3716
 
Ajolähtö:
 
http://www.elitisti.net/fixdb.php?id=2775
 
Kahdeksan surmanluotia:
 
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=4432

Tyypit valitsevat vain elokuvia, joita ovat nähneet :) Mitä surullisuuteen tulee, joidenkin em. päätyminen tähän threadiin on käsittämätöntä. Kovin subjektiivinen asia siten.
 
Mm. Ajolähtö, Kuolleiden runoilijoiden seura ja Easy Rider kyllä, raivostuttavan surullisia siten että tapahtumille ei ole minkäänlaista oikeutusta. Hallströmin Elämäni koirana, jossa pikkupoika muistelee asioita, joille (SPOLERI) tuberkuloosin kuollut äiti olisi nauranut. Elokuva alkaa äidin ja pojan naurulla, johon tunnusmusiiki kauniisti yhdistyy.

Ja ehkä maailmankaikkeuden surullisin elokuvakohtaus on se, missä Matti Pellonpään roolihahmo elokuvassa Varjoja paratiisissa on tiskaamassa selin kameraan, ja rakastettu sanoo jotakin poikkipuolista heidän suhteestaan. Silmäys, joka rakastettuun heitetään tiskialtaalta. Kohtaus on sittemmin assosioitunut voimakkaasti Pellonpään varhaiseen kuolemaan.
 
Muutenhan olen niitä ihmisiä, jotka vetistelevät Pientä taloa preerialla katsoessa, vaikka disneylylle oletan itseni paaduttaneen.

tsugaru: Mitä surullisuuteen tulee, useimpien em. päätyminen tähän threadiin on käsittämätöntä. Kovin subjektiivinen asia siten.
 
Sehän se tässä elokuvataiteessa onkin hienoa.

Surun on oltava luontevaa. Elefanttimiehen ja Priestin lopetukset tulevat ensimmäisinä mieleen.
 
Lars von Trier on mainittu kiitettävän harvakseltaan. En suostu myöntämään hänen elokuviensa ylisentimentaalista itkettämistä surullisuudeksi. Sinänsä pätevissä elokuvissa vetistely lyö yli, ja tulee vastareaktio: älä nyt dansmanni sanele katsojalle, missä hänen pitää itkeä! Mm. Dancer in the Dark, Breaking the Waves sekä Riget 2 onnistuvat ärsyttämään, koska ne ovat kuin rippileirin viimeinen, korni ilta, joissa poltetaan kynttilöitä ja parutaan yhdessä.

Qsine: Surun on oltava luontevaa. Elefanttimiehen ja Priestin lopetukset tulevat ensimmäisinä mieleen.
 
Lars von Trier on mainittu kiitettävän harvakseltaan. En suostu myöntämään hänen elokuviensa ylisentimentaalista itkettämistä surullisuudeksi. Sinänsä pätevissä elokuvissa vetistely lyö yli, ja tulee vastareaktio: älä nyt dansmanni sanele katsojalle, missä hänen pitää itkeä! Mm. Dancer in the Dark, Breaking the Waves sekä Riget 2 onnistuvat ärsyttämään, koska ne ovat kuin rippileirin viimeinen, korni ilta, joissa poltetaan kynttilöitä ja parutaan yhdessä.
 
Siinäpä se. Kumpi on surullisempaa: miehen koiran kuolema vai se, että mieheltä on koira kateissa?

Corpse Pride! ja Finding Neverland, ja sitten siihen nämä perys Disneyt.

Grave of the Fireflies vetää meikälle palan kurkkuun.

Qsine: Mm. Dancer in the Dark, Breaking the Waves sekä Riget 2 onnistuvat ärsyttämään, koska ne ovat kuin rippileirin viimeinen, korni ilta, joissa poltetaan kynttilöitä ja parutaan yhdessä.
 
Riget on mun mielestä vähän jännä tossa listassa. Täytyy kyllä tunnustaa, etten ihan tarkkaan muista noita kakkoskauden juttuja, mutta kai se sitten vähän läsähti?
 
Green Mile oli jostain syystä tosi vaikuttava, taisi jopa silmät vähän kostua siinä. Kirjankin luin, ja hienohan se oli. Mainittiinko jo Donnie Darko? Itse tykkään hitosti, vaikka joku voisi väittää vähän imeläksi, liian cooliksi tai jotain. http://www.youtube.com/watch?v=DR91Rj1ZN1M

1. The Elephant Man (David Lynch): Taitaa mennä kaikessa synkkyydessä ja surullisuudessaan oman listani kärkipäähän. Kyllähän siinä on raavaimmallakin miehellä pala kurkussa, kun Merrick sanoo "I'm not an animal, I'm a human being!".
 
2. Dancer in the Dark (Lars von Trier): Melkoista paatosta tämäkin ja katselukokemuksena suhteellisen raskas vaikka musikaaliosat keventävätkin tunnelmaa. Björkiltä todella tunteita herättävä roolisuoritus.
 
3. The Green Mile (Frank Darabont): Etenkin loppuhuipennus on melkoisen pysäyttävä.

Ei voi muuta sanoa kuin Leijonakunigas. Tää on vähän spoileri, mutta siinä kohdassa jossa Mufasa tipahtaa kanjoniin, tuli nuorena kollina vuodatettua muutama kyynel elokuvateatterin hämärässä.
 
Nyt kyllä karkaa mopo käsistä kun tulee tämmöinenkin asia tunnustettua, mutta vaikka sitä onkin näin jälkikäteen vaikea myöntää, niin Titanic tuntui erittäin vaikuttavalta elokuva-elämykseltä ensimmäisellä katselukerralla. Kyllä siinäkin oli vähintäänkin lievää kirvelyä silmäkulmissa.

Meikä on niin mainstream että Kuninkaan paluun loppu kolahti mulle. Niin, kaikki ne neljätoista.

juuso a:
Lilja 4-ever -
Päähenkilö unelmoi paremmasta, mutta katsoja tietää melko varhaisessa vaiheessa, ettei siihen todennäköisesti tule olemaan mitään mahdollisuutta.
 
Tää. Tätä ei kyllä pysty kovinkaan kyynikko katselemaan ahdistumatta.
 
Lisäksi kaikki eläinaiheiset elokuvat darrassa.

On kyllä pakko sanoa, että Guillermo Del Toron Orpokoti on sekä jäätävän hirvittävä elokuva, että myös pohjattoman surullinen. Nimenomaan kokonaisuudessan.
 
E: Kyseinen on myös allekirjoittaneen mielestä yksi parhaista elokuvista, mitä on koskaan tehty. Kannattaa tutustua.

Pienenä kun katoin back to the future kolmosta niin melkeen itkin kun se hieno delorean jäi junan alle :(