Media ja viihde ›

- Armageddon

 
ala-asteikäisenä kyllä. Nyt vanhempana nähtyäni ei enää liikuttanut suuntaan eikä toiseen. Toinen mikä nyt tulee mieleen on Titanic. Nuori olin silloinkin. En tiedä liikuttaisiko enää lainkaan.

Toinen mikä nyt tulee mieleen on Titanic. Nuori olin silloinkin. En tiedä liikuttaisiko enää lainkaan.
 
Titanicissa on kyllä se todella liikuttava kohtaus kun köyhä äiti alkaa kertoa lapsilleen satua veden jo vyöryessä käytävillä, tietäen ettei pelastusta ole. Päähenkilöiden tarina ei puolestaan niinkään säväyttänyt.

Esimerkiksi nää ovat saaneet tipan silmään:
 
Vihreä Maili
LOTR: Kuninkaan Paluun loppu (kun porukka kumartaa hobiteille + satamakohtaus)
Pingviinien Matka
Elefanttimies
Hearts in Atlantis

kun porukka kumartaa hobiteille
 
No tää. Vittu. En kato tota enää ikinä.
 
Finding Neverlandin loppu on kans sellanen. Ja Dead Poets Societyn loppu. (Meinasin kirjoittaa Dead Pets Society, hah!)

Friday Night Lightsin lopussa tuli vetisteltyä, samoin kuin Garden Staten ja Lost In Translationin lopussa. On varmaan enempikin, ei nyt tahdo tulla mieleen.

Lapsena Terminator 2 loppu oli surullinen. Metallin kalske, peukku pystyssä ja mahtava musiikki teki tehtävänsä.
 
Sean Pennin roolityö leffassa Olen Sam/I Am Sam on myös liikuttava.
 
http://www.imdb.com/title/tt0277027/

Robert Altman : MacCabe And Missis Miller,
Surullinen.

Tuo aiemmin mainittu Tulikärpästen hauta iski aika pahasti loppukohtauksessa kyynelkanaviin.. Myös Finding Neverland teki lopussa saman tempun.
 
Nuorempana iski myös The Rockin alku vahvasti.. On se vaan niin, että vaikka Hanz Zimmerin musiikki ei mieleen iskekään niin kyllä se sydämeen ja kyynelkanaviin osuu ja uppoaa.. :') Leijonakuninkaassa Mufasan kuolema veti myös hiljaiseksi aikoinaan. Ja vetää edelleen..
 
Vuolaiten olen kuitenkin tunnekuohuissani vaikuttunut pienena Hopeanuolen toisen jakson lopusta, hänen mennessä hyvästelemään Daisukin ja äitinsä..
 
"En tiedä miten sanoisin.. Ymmärräthän, äiti? Minä olen.. .. .." (Hopeanuoli kääntyy ovea kohti kyynel silmässään ja jatkaa): "Ei mitään äiti.. Ei se ollut mitään". Äiti vastaa: "Elä onnellisena".. (Hopeanuoli juoksee itkien pois).
 
Ja ne musiikit.. :')

Kyllähän täälläkin liikututaan niin maan per.. usteellisen herkästi. Mutta ei nyt varsinaisiin kyyneliin asti, ku äijäthän ei itke (eihän?), silmänurkkiahan voi vähä kostuttaa. Sellainen huomio, että ei läheskään aina tarvi olla tarkoituksella liikuttavaksi tehty kohtaus, vaan juurikin näitä yksinkertaisesti niin upeasti kuvattuja ja/tai kokonaisuutena vaikuttavia. Ja useinhan musiikki tekee se viimeisen silauksen. Nyt mieleen tulevat ainaki:
 
Braveheart (mestaus)
Gladiator (loppu)
Green Mile
LotR
A Good Year
Miami Vicen päätösepisodi joskus aikanaan
 
Olis kai noita aimo liuta mutta ei tietysti tule mieleen ku pitäis.

No viimeksi nyyhkin Pan's Labyrinthin lopussa kun leffassa on käynyt niin kuin käy ja lopputekstit alkavat rullaamaan. Se biisi siinä niiden aikana, huh huh. Kyllähän siinä muutama kyynel tuli vierätettyä. Muutenkin koko elokuvassa on semmoinen surumielinen pohjavibe. Upea teos, kertakaikkiaan.
 
Näin on. Loistava filmi, pitää se dvd hommata hetimmiten.

Sean Pennin roolityö leffassa Olen Sam/I Am Sam on myös liikuttava.
 
Katso 21 grammaa.

LOTR: Kuninkaan Paluun loppu (kun porukka kumartaa hobiteille + satamakohtaus)
 
Nämä on kyllä juuri niitä itkukohtia. Oli näissä leffoissa muistaakseni muitakin kohtia joissa olen herkistynyt mutta en muista enää.

Myös tämä tuli mieleen noita liikuttavie leffoja miettiessä
 
Artificial Intelligence: AI
 
Robottipojan kiintymys äitiinsä on aika liikuttavaa.

Jo mainitut Tulikärpästen haudan loppukohtaus ja LOTRin hobiteille kumartaminen + systeemit ovat saaneet tipan linssiin kyllä.

- What's Eating Gilbert Grape, kun se äiti kuolee eikä ne halua, että se nostetaan sieltä nosturilla, joten ne laittavat talon palamaan.
 
Tämä on kohtaus, joka on itkettänyt minua ehkä eniten ikinä milloinkaan. Mahtavaa löytää soulmate!

Ja Lilja 4-everin jälkeenhän ulisin ääneen kadulla.

- Forrest Gump Jennyn haudalla.
 
Tämä. No ei nyt kuitenkaan aivan itkemään, en ole ikinä itkenyt elokuvia katsoessani, mutta tuo on aika herkkä kohtaus.
 
Aika moni on vastannut tuon Green Milen. Mikäs siinä niin pistää itkettämään?

Aika moni on vastannut tuon Green Milen. Mikäs siinä niin pistää itkettämään?
 
No olihan se nyt vaan niin väärin pistää noin symppis ja vielä väärä mies sähkötuoliin.

Ei ihan elokuva, mutta Narutossa on paljon tuollaisia surullisia jaksoja, joiden vuoksi on tullut nyyhkyteltyä. Ei voi olla liikuttumatta kun tuollainen sympaattinen päähenkilö kertoo omista kovista kokemuksistaan yms. ja saa koskettavien sanojensa avulla kovienkin henkilöiden elämään pienen muutoksen. Samaan aikaan taustalla soi myös todella kaunista pianonsoittoa. Muutenkin se oman elämän riskeeraaminen kavereidensa/samankaltaistensa vuoksi on sitä mistä minä tykkään siinä sarjassa.

Forrest Gump. No doubt.