zorro 28.07.2005 20:20:29 | |
---|
Samaa mieltä. Seuraavassa GTA:ssa ei tarvitsisi olla yhden yhtä kauko-ohjainvempelettä. ei ne ollu juonen kannalta pakolisia tehtäviä, joten ei tarvi valittaa. gta-peleissä ei ole ikinä tehtäviä liikaa. san andreaksessa oli pelin laajuuteen nähden aivan liian vähän matskua suhteessa aiempiin osiin. Tänne saattaa tupsahtaa joskus uusia biisejä. |
Härski 28.07.2005 20:59:21 | |
---|
ei ne ollu juonen kannalta pakolisia tehtäviä, joten ei tarvi valittaa. gta-peleissä ei ole ikinä tehtäviä liikaa. san andreaksessa oli pelin laajuuteen nähden aivan liian vähän matskua suhteessa aiempiin osiin. I Agree, kaikki tuo ylempi. Sitä paitsi onnistuin aloittamaan pelin alusta. Se ei ole tietty ongelma, mutta kun tallensin sen aiemman pelin päälle, jonka olin pääsemässä läpi. Mitä tulee tuohon tehtävien määrään suhteessa pelin kokoon, niin esim. San Fierrosta ei jää loppu peleissä oikein mitään käteen. Se vain kustaan erittäin juosten läpi ja simpsalapimpsala, löydät ittes Las Venturasista. Semmonen "Kaikkea vähän ja joka puolella"- meno on hiukan hanurista. Kunnon jengitappelut ja ghettoilu puuttu mun mielestä kokonaan Los Santosista. Las Venturasissa alkaa ne tehtävätkin olemaan jo semmosia mahtipontisia. Mutta kaikkea ei tietty yhteen peliin voi lykätä, harmi. |
k1mm0 29.07.2005 01:20:47 (muokattu 29.07.2005 01:29:02) | |
---|
Kunnon jengitappelut ja ghettoilu puuttu mun mielestä kokonaan Los Santosista. Saattaa sisältää spoilerintynkää: Kyllähän noita jengitappeluita siellä riitti, ainakin siinä vaiheessa kun Las Venturaksen jälkeen palattiin takaisin Los Santosiin, ei siellä paljon muuta ollutkaan kuin tappelua tappelun perään. "Kunnon" tappeluista voi sitten olla montaa mieltä; nyt olen yksinään, ilman muiden apua, vallannut ties kuinka monta aluetta muilta jengeiltä Groove Streetin väreihin. Edit: Onko kukaan pelannut tuota läpi tekemättä noita Zeron pienoislennokkitehtäviä? Nimittäin nekin kyllä kuuluu noihin "story missioneihin", jotka on käsittääkseni pakollisia. En minä tiedä/muista, vaikuttaako nuo Zeron tehtävät juoneen mitenkään, mutta ne on vissiin kuitenkin suoritettava, että pääsee jatkamaan. Ainakin se Zeron vihollinen Berkley taisi lähteä pois kaupungista kun nuo teki, tiedä sitten vaikuttiko se mihinkään mitenkään. Ja Samuel L. Jackson aka. Officer Tenpenny sanoi lopussa "motherfucker"! Tai ainakin "motherfucking", ihan sama. JES! Koko pelin ajan odotin tuota. My shit stinks much better than yoursTabiteollisuus takoo tasokkaita tabulatuureja |
Jormaz 29.07.2005 01:24:00 | |
---|
San Fierrosta ei jää loppu peleissä oikein mitään käteen. Se vain kustaan erittäin juosten läpi ja simpsalapimpsala, löydät ittes Las Venturasista. Näin on. Oli kuin pelais taas Vice Cityä. Alko kaipaamaan houmiisseja. In Goth We Trust! The 666 Club #4
Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta |
toxic 29.07.2005 19:06:39 (muokattu 29.07.2005 19:07:07) | |
---|
Tilasin juuri Fboxille, onkohan ps2 versiota parempi? Ohjaaminen ei taida olla mitenkään hyvä? |
-septimisti- 29.07.2005 19:45:33 (muokattu 29.07.2005 19:49:37) | |
---|
Itse hankin tuon boksille jokin aika sitten. Abouttirallaa puolessa välissä taidan olla. Ihan hyvin tuo ohjaus boksin ohjaimella on sujunut. Ainut ero pleikkaversioon on varmaankin siinä että ne pleikkarin 2 ylimääräistä olkanappia toimii sivuille/taakse kuikuillessa todennäköisesti aikalailla näppärämmin kuin boksin musta ja valkoinen näppylä oikean peukalon alla. Onneksi tuossa ei ajellessa tartte niin hirveästi taaksepäin kuikuilla edes kyttiä pakoon ajellessa. Ikävä juttu puolestaan on se, että boksiversio nykii ja nylkyttelee välillä oikein reippaasti. Varsinkin sumun / sateen sattuessa ruudunpäivitys laskee selvästi. Samoin silloin tällöin ilman sen kummempaa syytä boksi miettii parin sekunnin ajan ja päivitys tahmaa. Tosin peli on komeampi kuin pleikkarilla, eikä tahmaa läheskään yhtä paljon. EDIT: tossa kun kyseltiin, niin mainitaan yksi pieni mutta ärsyttävä bugi: Muutaman kerran pelistä on kadonnut äänet kesken kaiken. Radio kuuluu, mutta mitään muuta ei. Tuohon auttaa tallennus ja boksin käynnistäminen uudelleen. |
toxic 29.07.2005 19:46:31 (muokattu 29.07.2005 19:48:39) | |
---|
mutta muuten kaikki toimii imo imho. Peli ei pätki, ei ole mitään pahoja bugeja tai mitään? Hmm... Näkemiin elämä.. Taas. E: Ikävä juttu puolestaan on se, että boksiversio nykii ja nylkyttelee välillä oikein reippaasti. Varsinkin sumun / sateen sattuessa ruudunpäivitys laskee selvästi. Samoin silloin tällöin ilman sen kummempaa syytä boksi miettii parin sekunnin ajan ja päivitys tahmaa. No voe.. Tosin peli on komeampi kuin pleikkarilla, eikä tahmaa läheskään yhtä paljon. Ps2 versio ei pätkinyt juuri missään kohtaa niin paljoa, että se olisi häirinnyt. Ja jos poksi versio toimii paremmin niin.as.d |
dictatorsh*t 31.07.2005 00:59:31 | |
---|
Eri kova peli kerrassaan. |
slipkorn 31.07.2005 02:38:20 | |
---|
Läpi meni. Miten sitä nyt tappais aikaa? Duke nukemin lisäksi, tietenkin :) |
Kampela77 31.07.2005 02:42:55 | |
---|
Läpi meni. Miten sitä nyt tappais aikaa? Duke nukemin lisäksi, tietenkin :) Kävele välillä ovesta ulos ja katso onko sen takana jotain elämää. Itsellä on onneksi vielä peli kesken, niin ei tarvitse tuommoista murehtia:). |
Jii 01.08.2005 22:29:44 | |
---|
'ittu menee hermo sen Zeron lentelytehtävän kanssa. Hemmetin kiikkerä kapistus se red baron... Palaan nyt tähän, koska kokeilin tuota uudemman kerran PC:llä. Pelasin tuon tehtävän nyt uudemman kerran. Ongelmaksi muodostui se, että ekalla kerralla en tajunnut nuolinäppäimienkin olevan käytössä. Käytin vasempaa ctrl:ää ammuskeluun ja nuolinäppäimet tuovat syvyyttä koneen käyttäytymiseen annettujen ohjeiden lisäksi. Nyt tuo meni ekalla kerralla helposti läpi. Birth, copulation and death.
Is this your life? |
dictatorsh*t 04.08.2005 20:47:00 | |
---|
Se lentokoulu oli kyllä pirullinen. Jauhoin sitä yli kaksi tuntia putkeen. Tuli kyllä päästettyä suusta varsin painokelvotonta tekstiä silloin. Varsinkin ne helikopterijutut. Tässä viimeiset kolme tuntia jauhanut. En vain osaa. 'ttu. |
Kampela77 04.08.2005 21:59:24 | |
---|
Varsinkin ne helikopterijutut. Tässä viimeiset kolme tuntia jauhanut. En vain osaa. 'ttu. Onko jotain muita lentelyitä tulossa vielä Zeron kauko-ohjattavien vekottimen jälkeen? Kauko-ohjattavalla helikopterilla lentely oli ainakin mielestäni helppo. Lentokoneella jouduin kokeilemaan neljä kertaa. |
dictatorsh*t 04.08.2005 22:53:42 | |
---|
Onko jotain muita lentelyitä tulossa vielä Zeron kauko-ohjattavien vekottimen jälkeen? Siellä hylätyllä lentokentällä autiomaassa on. |
Larry 05.08.2005 14:28:25 | |
---|
Siellä hylätyllä lentokentällä autiomaassa on. Ja Las Venturaksessakin "pääsee" vielä lentelemään. (hiukka järeämmällä kalustolla) Kyllä lapset mukavia on, mutta tekotapa on ihan YÄK! |
pierumooses 06.08.2005 12:27:10 (muokattu 06.08.2005 12:27:38) | |
---|
Ja Las Venturaksessakin "pääsee" vielä lentelemään. (hiukka järeämmällä kalustolla) Ja Los Santosissakin vielä oikee armeijan jeteillä. Ja lentäminen on perseestä. |
Hetfield 07.08.2005 14:08:20 | |
---|
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta pelailtiin eilen kaverilla PC:llä SA:ta ja tuli vaan mieleen, että miten sen perävaunun saa irti rekasta, muuten kuin kääntämällä se ihan vinksalleen? Että olisko siihen joku nappi tai jotain? Metal up your Ass | Not only do I not know the answer... I DON'T EVEN KNOW WHAT THE QUESTION IS!!! |
Härski 07.08.2005 14:28:04 (muokattu 07.08.2005 14:28:38) | |
---|
Heh, menin totoamaan ja laitoin kaikki, hiukan vjaat 10 miljoonaa pottiin ja napsahti 12/1 kertoimella. 120 miljuunaa tällä hetkellä tilillä. Raha pärisi hetken aikaa tilille... ja eiku Didier & Sach'siin! |
Swan 07.08.2005 18:53:19 | |
---|
Että pitääkin olla ajokisoissa tällainen saakelin käsi! Jumitin sitten siihen Wu Zi Mu -tehtävään, jossa ajetaan rallia korvessa. Onko ehdotuksia nopeaksi ja helposti ohjattavaksi autoksi? |
Ben_D 07.08.2005 19:04:42 | |
---|
Että pitääkin olla ajokisoissa tällainen saakelin käsi! Jumitin sitten siihen Wu Zi Mu -tehtävään, jossa ajetaan rallia korvessa. Onko ehdotuksia nopeaksi ja helposti ohjattavaksi autoksi? eiks se tehtävä ole pakko ajaa sillä maasturilla?? |